Albrecht Dürer – elämä, teokset ja vaikutus Pohjois-Euroopan renessanssiin

Dürer oli vanhempiensa, joilla oli neljästätoista kahdeksastatoista lasta, kolmas lapsi ja toinen poika. Hänen isänsä oli menestynyt kultaseppä Ajtósista, Gyulan läheltä Unkarista.

Dürerin kummisetä oli Anton Koberger, joka jätti kultasepäntyön ja ryhtyi kirjapainajaksi ja kustantajaksi Dürerin syntymävuonna. Hänestä tuli nopeasti Saksan menestynein kustantaja, ja hän omisti kaksikymmentäneljä kirjapainoa ja hänellä oli useita toimistoja Saksassa ja ulkomailla. Hänen kuuluisin julkaisunsa oli Nürnbergin kronikka, joka julkaistiin vuonna 1493 saksaksi ja latinaksi. Siinä oli 1 809 Wolgemutin työpajan tekemää puupiirrosta. Dürer on saattanut työskennellä joidenkin niistä parissa, sillä hankkeen työstäminen alkoi hänen työskennellessään Wolgemutin palveluksessa.

Dürer oli alkanut oppia kultasepäntyötä ja piirtämistä isältään. Hänen isänsä halusi, että hän jatkaisi kultasepän koulutusta, mutta hän oli niin hyvä piirtämään, että hän aloitti 15-vuotiaana Michael Wolgemutin oppipoikana vuonna 1486. Omakuva, hopeakärkipiirros, on päivätty vuodelle 1484 (Albertina, Wien). Wolgemut oli tuolloin Nürnbergin johtava taiteilija, ja hänellä oli suuri työpaja, jossa valmistettiin erityyppisiä taideteoksia, erityisesti puupiirroksia kirjoja varten. Nürnberg oli rikas kaupunki, kustannustoiminnan ja monien ylellisyyskauppojen keskus. Sillä oli vahvat yhteydet Italiaan, erityisesti Venetsiaan, joka sijaitsi suhteellisen lyhyen matkan päässä Alppien toisella puolella.

Kun Dürer oli saanut oppisopimuskautensa päätökseen vuonna 1489, hän noudatti saksalaista tapaa, jonka mukaan hän piti wanderjahre- eli välivuoden. Dürer oli poissa lähes neljä vuotta ja matkusti Saksassa, Sveitsissä ja luultavasti myös Alankomaissa. Dürer halusi tavata Martin Schongauerin, Pohjois-Euroopan parhaan kaivertajan, mutta Schongauer kuoli juuri ennen Dürerin saapumista. Hän yöpyi Schongauerin veljen talossa ja sai joitakin Schongauerin omistamia kuvia.

Hänen ensimmäinen maalattu omakuvansa on nyt Louvressa. Se maalattiin Strasbourgissa, luultavasti siksi, että Dürer voisi lähettää sen morsiamelleen Nürnbergiin. Itse asiassa Dürer meni naimisiin Agnes Freyn kanssa 7. heinäkuuta 1494 hyvin pian Nürnbergiin palattuaan. Hän oli kaupungissa tunnetun messinkityöläisen (ja harrastelijaharpistin) tytär. Hän oli 23-vuotias, ja avioliitto järjestettiin, kun Dürer oli matkoillaan. hänen poissa ollessaan. Heillä ei ollut lapsia, ja useimmat ihmiset uskovat, etteivät he menneet naimisiin rakkaudesta vaan siksi, että oli hyvä yhdistää kaksi perhettä. Yksinelävä mies ei myöskään voinut perustaa omaa yritystä Nürnbergissä. Dürer maalasi vaimostaan joitakin muotokuvia, mutta asiantuntijoiden mukaan niistä "puuttuu lämpö". Asiantuntijat ovat sitä mieltä, että jos Dürer olisi rakastanut vaimoaan, hän olisi käyttänyt enemmän aikaa näihin kuviin tehdäkseen vaimosta kauniimman ja ystävällisemmän näköisen.

Kolmen kuukauden kuluessa Dürer lähti Italiaan. Ruton puhkeaminen Nürnbergissä oli yksi syy hänen lähtöönsä.

Italiassa hän matkusti Venetsiaan, jossa taiteilijat työskentelivät modernimmalla tyylillä. Dürer kirjoitti, että Giovanni Bellini oli Venetsian taiteilijoista vanhin ja edelleen paras.

Palattuaan Nürnbergiin vuonna 1495 Dürer avasi oman työpajan. Hän alkoi käyttää yhä enemmän Italiassa oppimaansa, joten hänen työnsä poikkesivat huomattavasti muista Nürnbergin taiteilijoista, jotka käyttivät vain perinteistä saksalaista tyyliä.

Dürerin isä kuoli vuonna 1502 ja äiti vuonna 1513.

Dürer ei luultavasti leikannut itse yhtään puupalikkaa. Tämä oli asiantuntijoiden työtä. Hän oli kuitenkin suunnitellut ja leikannut puupiirroksia varten puupiirroksia osana koulutustaan Wolgemutin ateljeessa, ja hän oli nähnyt monia ateljeessa valmistettuja veistettyjä ja maalattuja alttaritauluja. Hän siis tiesi, mitä puupiirrokseksi voitaisiin tehdä ja miten työskennellä asiantuntevien lohkoleikkaajien kanssa. Dürer joko piirsi suunnitelmansa suoraan itse puupiirrokseen tai liimasi paperipiirroksen puupiirrokseen. Kummassakin tapauksessa hänen piirroksensa tuhoutui, kun painokivi leikattiin.

Hänen kuuluisa kuuttatoista suurenmoisesta Apokalypsin kuviosta koostuva sarjansa on peräisin vuodelta 1498. Samana vuonna hän teki seitsemän ensimmäistä Suuren kärsimyksen kohtausta ja hieman myöhemmin yhdentoista kuvan sarjan Pyhästä perheestä ja pyhimyksistä. Noin vuosina 1503-1505 hän valmisti seitsemäntoista ensimmäistä Neitsyt Marian elämää kuvaavaa kuvasarjaa, jota hän ei saanut valmiiksi muutamaan vuoteen. Näitä kuvia ja Suurta passiota ei julkaistu sarjoina ennen kuin vasta useita vuosia myöhemmin, mutta vedoksia myytiin yksittäin huomattavia määriä.

Venetsialainen taiteilija Jacopo de' Barbari, jonka Dürer oli tavannut Venetsiassa, vieraili Nürnbergissä vuonna 1500, ja Dürer kertoi oppineensa häneltä paljon perspektiivin, anatomian ja ruumiin mittasuhteiden uudesta kehityksestä. de'Barbari ei halunnut kertoa Dürerille kaikkea, mitä hän tiesi, joten Dürer aloitti omat opintonsa ja jatkoi opiskelua koko loppuelämänsä ajan. Tässä piirustussarjassa näkyvät Dürerin kokeilut ihmisen mittasuhteista, ennen kuin hän teki kuuluisan kaiverruksensa Aatami ja Eeva (1504). Tämä on ainoa olemassa oleva kaiverrus, joka on signeerattu hänen koko nimellään.

Dürer teki lukuisia muita harjoituspiirustuksia erityisesti maalauksiaan ja kaiverruksiaan varten, ja monet niistä ovat säilyneet, joista tunnetuin on Rukoilevat kädet (1508 Albertina, Wien). Dürer jatkoi myös akvarelli- ja vartalovärikuvien tekemistä (yleensä yhdistettynä), mukaan lukien joukko erittäin kauniita asetelmia niityn osista tai eläimistä, kuten "Jänis" (1502, Albertina, Wien).

Vuoden 1506 alussa hän palasi Venetsiaan ja viipyi siellä kevääseen 1507 asti. Tähän aikaan Dürerin kaiverrukset olivat hyvin suosittuja ja niitä kopioitiin. Venetsiassa hän sai arvokkaan toimeksiannon saksalaiselta siirtolaisyhteisöltä San Bartolomeon kirkkoa varten. Kyseessä oli alttaritaulu, joka tunnetaan nimellä Neitsyt Marian palvonta tai Ruusukimppujen juhla. Se sisältää muotokuvia Venetsian saksalaisyhteisön jäsenistä, mutta siinä näkyy vahva italialainen vaikutus. Myöhemmin keisari Rudolf II vei sen Prahaan. Muita Dürerin Venetsiassa tekemiä maalauksia ovat muun muassa Neitsyt ja lapsi kultasirkun kanssa, Kristus kiistelee lääkäreiden kanssa (valmistui tiettävästi vain viidessä päivässä) ja useita pienempiä teoksia.

Venetsialaiset ihailivat Düreriä, mutta hän palasi Nürnbergiin vuoden 1507 puoliväliin mennessä. Hän pysyi Saksassa vuoteen 1520 asti. Hänen maineensa oli levinnyt koko Eurooppaan. Hän oli ystävällisissä väleissä useimpien Euroopan suurten taiteilijoiden kanssa ja vaihtoi piirustuksia Rafaelin kanssa.

Vuosien väliset vuodet ja hänen matkansa Alankomaihin on jaettu hänen tekemiensä töiden mukaan. Ensimmäisten viiden vuoden aikana, 1507-1511, Venetsiasta paluunsa jälkeen Dürer maalasi enimmäkseen. Hän teki neljä parasta maalaustaan: Aatami ja Eeva (1507), Neitsyt Iiriksen kanssa (1508), alttaritaulu Neitsyt Marian taivaaseenastuminen (1509) ja Kolminaisuuden palvominen kaikkien pyhimysten seurassa (1511). Tänä aikana hän sai valmiiksi myös kaksi puupiirrossarjaa, Suuren kärsimyksen ja Neitsyen elämän.

Hän valitti, että maalaamisesta ei saanut tarpeeksi rahaa, joten hän keskittyi vuosina 1511-1514 taidegrafiikkaan. Hänen kuuluisia teoksiaan tältä ajalta olivat kolmekymmentäseitsemän puupiirrosta Pikku passiota varten, jotka julkaistiin ensimmäisenä vuonna 1511, ja viidentoista pienen kaiverruksen sarja samasta aiheesta vuonna 1512. Vuosina 1513 ja 1514 hän loi kolme kuuluisinta kaiverrustaan: Ritari, kuolema ja paholainen (tai yksinkertaisesti Ritari, kuten hän sitä kutsui, 1513), Melencolia I ja Pyhä Hieronymus työhuoneessaan (molemmat 1514).

Melencolia I:ssä on maaginen neliö, jonka uskotaan olevan ensimmäinen eurooppalaisessa taiteessa nähty. Alarivin keskellä olevat kaksi numeroa kertovat kaiverruksen päivämäärän 1514.

Vuonna 1515 hän loi puupiirroksen sarvikuonosta. Sarvikuono oli Lissabonissa, mutta Durer ei koskaan nähnyt sitä. Hän teki sen toisen taiteilijan luonnoksen ja kuvauksen perusteella. Se ei ollut kovin elävä, mutta sitä käytettiin silti joissakin saksalaisissa koulujen luonnontieteellisissä oppikirjoissa viime vuosisadan alussa. Sarvikuono oli peräisin sukupuuttoon kuolleesta intialaisesta lajista.

Vuoteen 1520 asti hän valmisti monenlaisia teoksia, kuten muotokuvia temperalla pellavalle, kokeiluja etsaamalla rautalevyille sekä osia Riemukaaresta ja Maximilianin riemuvoitoista, jotka olivat Pyhän Rooman keisarin Maximilian I:n tilaamia valtavia puupiirrosprojekteja.

Kesällä 1520 Dürer teki neljännen ja viimeisen suuren matkansa.

Hän halusi uusia keisarillisen eläkkeen, jonka Maximilian oli antanut hänelle. Maximilian oli kuollut vuonna 1519, joten Nürnbergin kaupunki lopetti eläkkeen maksamisen. Dürer tarvitsi myös uusia mesenaatteja Maximilianin kuoleman jälkeen ja välttääkseen sairauden puhkeamisen Nürnbergissä.

Hän otti vaimonsa ja tämän palvelustytön mukaansa ja lähti Nürnbergistä Alankomaihin heinäkuussa 1520 osallistuakseen uuden keisarin, Kaarle V:n, kruunajaisiin. Hän matkusti Reinin varrella Kölniin ja sieltä Antwerpeniin, jossa hän teki useita piirroksia hopeakynällä, liidulla ja hiilellä.

Dürer matkusti Aacheniin kruunajaisiin, mutta teki myös matkoja Kölniin, Nijmegeniin, 's-Hertogenboschiin, Brysseliin, Bruggeen, Gentiin ja Zeelandiin. Brysselissä hän näki "kultaisesta maasta kuninkaalle lähetetyt tavarat" - atsteekkien aarteet, jotka Hernán Cortés oli lähettänyt Meksikon kukistumisen jälkeen Pyhän saksalais-roomalaisen keisarin Kaarle V:n kotiin. Dürer kirjoitti, että tämä aarreaitta "oli minulle paljon kauniimpi kuin ihmeet. Nämä esineet ovat niin arvokkaita, että niiden arvo on arvioitu 100 000 floriiniksi". Dürer näyttää keränneen omaan kuriositeettikabinettiinsa, ja hän lähetti Nürnbergiin erilaisia eläinten sarvia, korallipalan, suuria kalan eviä ja Itä-Intiasta peräisin olevan puisen aseen.

Dürer vei mukanaan monia vedoksia. Hän kirjoitti päiväkirjaansa, kenelle hän antoi, vaihtoi tai myi niitä ja mihin hintaan. Tämä on harvoja kertoja, jolloin vedosten hinta kirjattiin ylös, joten historioitsijat pitävät erittäin tärkeänä, että vedosten arvo verrattuna maalauksiin tuohon aikaan on esitetty. Dürer palasi kotiin heinäkuussa 1521. Hänellä oli tuntematon sairaus, joka pysyi hänen mukanaan koko loppuelämän ja hidasti hänen työtahtiaan.

Palattuaan Nürnbergiin Dürer aloitti uskonnollisten kuvien sarjan työstämisen. Tältä ajalta on olemassa monia harjoitusluonnoksia ja -opintoja (harjoitusmaalauksia suurempaa maalausta varten), mutta ei suuria maalauksia. Tämä johtui osittain hänen sairaudestaan, mutta enemmänkin siitä, että hän käytti aikaa valmistautuakseen kirjoittamaan kirjoja geometriasta ja perspektiivistä, ihmisten ja hevosten mittasuhteista ja linnoittamisesta.

Hänen kirjoituksensa osoittavat, että Dürer suhtautui hyvin myötämielisesti Martti Lutheriin, ja hän saattoi vaikuttaa siihen, että kaupunginvaltuusto julistautui Lutherin kannattajaksi vuonna 1525. Hän kuoli kuitenkin ennen kuin uskonnolliset jakolinjat olivat jähmettyneet erilaisiksi "katolisiksi" ja "protestanttisiksi" kirkoiksi. Dürer todennäköisesti piti itseään uudistusmielisenä katolilaisena.

Dürer kuoli Nürnbergissä 56-vuotiaana. Hän jätti jälkeensä rahaa ja tavaroita 6 874 guldenin arvosta, mikä oli huomattava summa. Hänen työpajansa oli osa hänen suurta taloaan. Hänen leskensä asui siellä kuolemaansa saakka vuonna 1537. Talo on nykyään museo.

• Omakuva
• Luettelo saksalaisista taidemaalareista

• Giulia Bartrum (2002), Albrecht Dürer and his Legacy, British Museum Press. ISBN 0-7141-2633-0
• Walter L. Strauss (Toimittaja) (1973), The Complete Engravings, Etchings and Drypoints of Albrecht Durer, Dover Publications. ISBN 0-486-22851-7 - edelleen painettuna pokkarina.
• Wilhelm Kurth (Toimittaja) (2000), The Complete Woodcuts of Albrecht Durer, Dover Publications. ISBN 0-486-21097-9 - edelleen painettuna pokkarina.