Peter Waldo (myös Valdo, Waldes, ransk. Pierre Vaudès tai de Vaux; n. 1140 – n. 1218) on perinteisesti nähty keskiajan merkittävänä uskonnollisena herätysjohtajana ja waldenilaisten perustajana. Waldo yhdistetään liikkeeseen, joka usein kuvataan kristillisen hengellisen liikkeen yksinkertaisuuden ja köyhyyden korostuksena. Liikkeen jälkeläisiä elää edelleen erityisesti Etelä-Euroopassa, etenkin Alppien laaksoissa ja Pohjois-Italian alueilla. Koska Waldosta koskevat lähteet ovat niukkoja ja osin ristiriitaisia, tutkijat eivät ole yksimielisiä siitä, kuinka paljon juuri hän loi liikkeen opin ja organisaation — on mahdollista, että waldenilainen liike oli syntymässä jo ennen hänen julkista toimintaansa. Ranskalaishistorioitsija Thuanus (Jacques-Auguste de Thou) arveli toisaalta Waldon kuolleen jo vuonna 1179, mutta nykytutkimus yleensä sijoittaa hänen aktiivisen toimintansa 1100-luvun loppuun ja mahdollisesti 1200-luvun alkuun.
Elämä ja toiminta
Perinteisen kertomuksen mukaan Waldo oli alun perin vauras kauppias Lyonissa, joka noin 1170-luvulla luopui omaisuudestaan ja omistautui apostolista köyhyyttä ja julkista saarnaamista korostavalle elämälle. Hänen seuraajiaan kutsuttiin aluksi pauperes Lugdunenses eli Lyonin köyhiksi, ja heidän käytännöissään korostuivat vapaaehtoinen köyhyys, yksinkertaisuus, lähimmäisenpalvelu sekä Raamatun lukeminen ja saarnaaminen kansankielellä. Waldo innosti myös Raamatun ja raamatullisen opetuksen levittämiseen kansankielellä, mikä oli tuolloin poikkeuksellista ja herätti kirkollista epäluuloa.
Opetukset ja erot perinteisestä kirkosta
Waldenilaisten keskeisiä piirteitä olivat:
- Apostolinen köyhyys — idealisoitu palaaminen apostolien yksinkertaiseen elämään ja omaisuuden jakaminen
- Laityn saarnaaminen — maallikoille annettiin rooli saarnaajina ja hengellisinä johtajina ilman papinvirkaa vaativaa koulutusta
- Raamatun korostus — pyhien kirjoitusten saatavuuden ja ymmärrettävyyden vaatiminen kansankielellä
- Kritiikki kirkollista käytäntöä kohtaan — erityisesti paavin vallan, kirkollisen rikkauden ja moraalisten väärinkäytösten kritisointi
Varhaisessa vaiheessa waldenilaiset eivät välttämättä hylänneet kaikkia kirkon sakramentteja, mutta heidän painotuksensa ja toimintatapansa aiheuttivat erimielisyyksiä kirkon johdon kanssa.
Konfliktit, tuomitsemiset ja myöhempi kehitys
Kirkollinen johto suhtautui varauksellisesti ja myöhemmin vastustavasti waldenilaisten laajentuvaan toimintaan. Liikkeen oppeja ja maallikoiden saarnaamista arvosteltiin ja useita waldensilaisia julistettiin kerettiläisiksi useissa kirkolliskokouksissa 1100–1200-luvuilla. Tämä johti ajoittain vainoon, paikallisiin pakkotoimiin ja myöhemmin inkvisitiivisiin toimenpiteisiin. Silti liike säilyi ja levisi Etelä-Ranskaan, Pohjois-Italiaan, Sveitsiin ja muihin alppiseutuihin, missä se usein vetäytyi syrjäisiin laaksoihin ja kykeni säilyttämään yhteisönsä vuosisatojen ajan.
Perintö ja nykyaika
Waldenilaiset säilyivät harvempana mutta jatkuvana uskonliikkeenä keskiajan jälkeenkin. 1500-luvulla monet waldenilaiset liittyivät protestanttiseen uskonpuhdistukseen ja ottivat vastaan reformaation oppeja, minkä seurauksena he integroituvat osaksi laajempaa protestanttista kenttää. Historian aikana waldensilaisten yhteisöjä vainottiin toistuvasti, mutta ne myös saivat ajoittain suojelua ja oikeuksia eri valtioilta. Nykyään waldenilaiset ovat edustettuina muun muassa Pohjois-Italian laaksoissa, ja heidän perintönsä näkyy erityisesti Raamatun kansankielisen saatavuuden ja maallikkotoiminnan korostamisessa kristillisessä traditiossa.
Koska lähdeaineisto Waldosta itsestään on niukkaa, monet yksityiskohdat hänen elämästään ja liikkeen varhaisvaiheista pysyvät osin epäselvinä. Silti hänen nimeään kantava liike on yksi esimerkki keskiajan hengellisestä kriisistä ja pyrkimyksestä elää “apostolista” kristillisyyttä epävirallisten ja usein kirkon vastustamien kanavien kautta.