Lapsityövoiman lakimuutos | ehdotettu ja edelleen vireillä oleva muutosehdotus

Teksti

1 jakso
Kongressilla on valta rajoittaa, säännellä ja kieltää alle kahdeksantoista vuotta täyttäneiden henkilöiden työvoimaa. 2 jakso
Tämä artikla ei rajoita osavaltioiden toimivaltaa, paitsi että osavaltioiden lakien voimassaolo keskeytetään siinä määrin kuin on tarpeen kongressin antaman lainsäädännön voimaansaattamiseksi.

 

Tausta

Vuonna 1916 annetulla Keating-Owen-lailla kongressi oli yrittänyt valvoa osavaltioiden välistä kauppaa, johon liittyi alle 14- tai 16-vuotiaiden työntekijöiden tuottamia tavaroita työn tyypistä riippuen. Korkein oikeus totesi tämän lain perustuslain vastaiseksi asiassa Hammer v. Dagenhart (1918). Myöhemmin samana vuonna kongressi yritti periä veroa yrityksiltä, joiden työntekijät olivat alle 14- tai 16-vuotiaita (jälleen työn tyypistä riippuen), minkä korkein oikeus hylkäsi asiassa Bailey v. Drexel Furniture. Kävi ilmeiseksi, että perustuslain muuttaminen olisi tarpeen, jotta tällainen lainsäädäntö voisi voittaa tuomioistuimen vastustuksen.

 

Lainsäädäntöhistoria

Muutoksen ehdotti ohiolainen republikaanien kongressiedustaja Israel Moore Foster 26. huhtikuuta 1924 68. kongressin aikana edustajainhuoneen yhteisen päätöslauselman nro 184 muodossa. Ehdotetun muutoksen teksti kuuluu seuraavasti:

Yhdysvaltain edustajainhuone hyväksyi yhteisen päätöslauselman nro 184 26. huhtikuuta 1924 äänin 297 jaa, 69 ei, 2 poissa ja 64 ei äänestänyt. Senaatti hyväksyi sen 2. kesäkuuta 1924 äänin 61 jaa, 23 ei ja 12 ei-ääntä. Tämän jälkeen perustuslain muutosehdotus toimitettiin osavaltioiden lainsäätäjille ratifioitavaksi perustuslain V artiklan mukaisesti.

 

Ratifioinnin historia

Kun kongressi oli hyväksynyt muutosehdotuksen, se lähetettiin osavaltioiden lainsäätäjille ratifioitavaksi. Sen ratifioivat seuraavat osavaltiot:

1. Arkansas - 28. kesäkuuta 1924
2. Kalifornia - 8. tammikuuta 1925
3. Arizona - 29. tammikuuta 1925
4. Wisconsin - helmikuu 25, 1925
5. Montana - 11. helmikuuta 1927
6. Colorado - 28. huhtikuuta 1931
7. Oregon - 31. tammikuuta 1933
8. Washington - 3. helmikuuta 1933
9. Pohjois-Dakota - 4. maaliskuuta 1933 (sen jälkeen, kun osavaltion senaatti oli hylännyt sen 28. tammikuuta 1925).
10. Ohio - 22. maaliskuuta 1933
11. Michigan - 10. toukokuuta 1933
12. New Hampshire - 17. toukokuuta 1933 (hylkäämisen jälkeen - 18. maaliskuuta 1925).
13. New Jersey - 12. kesäkuuta 1933
14. Illinois - 30. kesäkuuta 1933
15. Oklahoma - 5. heinäkuuta 1933
16. Iowa - 5. joulukuuta 1933 (osavaltion edustajainhuoneen hylkäämisen jälkeen - 11. maaliskuuta 1925).
17. Länsi-Virginia - 12. joulukuuta 1933
18. Minnesota - 14. joulukuuta 1933 (hylkäämisen jälkeen - 14. huhtikuuta 1925).
19. Maine - 16. joulukuuta 1933 (hylkäämisen jälkeen - 10. huhtikuuta 1925).
20. Pennsylvania - 21. joulukuuta 1933 (hylkäämisen jälkeen - 16. huhtikuuta 1925).
21. Wyoming - 31. tammikuuta 1935
22. Utah - 5. helmikuuta 1935 (hylkäämisen jälkeen - 4. helmikuuta 1925).
23. Idaho - 7. helmikuuta 1935 (osavaltiotalon hylkäämisen jälkeen - 7. helmikuuta 1925).
24. Indiana - 8. helmikuuta 1935 (sen jälkeen, kun osavaltion senaatti oli hylännyt sen 5. helmikuuta 1925 ja osavaltion edustajainhuone 5. maaliskuuta 1925).
25. Kentucky - 13. tammikuuta 1937 (hylkäämisen jälkeen - 24. maaliskuuta 1926).
26. Nevada - 29. tammikuuta 1937
27. New Mexico - 12. helmikuuta 1937 (hylkäämisen jälkeen - 1935)
28. Kansas - 25. helmikuuta 1937 (hylkäämisen jälkeen - 30. tammikuuta 1925) Muut osavaltiot eivät ole ratifioineet lapsityövoimaa koskevaa lisäystä.

Seuraavat viisitoista osavaltion lainsäätäjää hylkäsivät lapsityövoimaa koskevan muutoksen eivätkä ratifioineet sitä: Connecticut (1925), Delaware (1925), Florida (1925), Georgia (1924), Louisiana (1924), Maryland (1927), Massachusetts (1925), Missouri (1925), Pohjois-Carolina (1924), Etelä-Carolina (1925), Etelä-Dakota (1925, 1933 ja 1937), Tennessee (1925), Texas (1925), Vermont (1925) ja Virginia (1926). Vaikka osavaltioiden lainsäätäjien toimilla, joilla he "hylkäävät" ehdotetun perustuslain muutoksen, ei ole oikeudellista merkitystä, tällaisella toimella on poliittisia vaikutuksia.

Vuonna 1924 unioniin kuuluneista 48 osavaltiosta viisi ei ole ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin tarkistuksen suhteen: Alabama, Mississippi, Nebraska, New York ja Rhode Island. Myöskään Alaska tai Havaiji, joista tuli osavaltioita vuonna 1959, eivät ole tehneet mitään. Koska unionissa on nyt 50 osavaltiota, muutosehdotuksesta ei voi tulla lakia, ellei 38 osavaltiota ratifioi sitä (10 lisäosavaltiota), vaikka kun muutosehdotus esitettiin osavaltioille, 36 ratifiointia riitti.

 
Lapsityövoimaa koskevan muutoksen ratifioinnin tilanne   Ratifioitu muutos   Hylkäsi tarkistuksen  

Oikeushistoria

Jos tarvittava määrä Yhdysvaltain osavaltioiden lainsäätäjiä ratifioi lapsityövoimaa koskevan lisäyksen, se antaisi Yhdysvaltain kongressille osavaltioiden kanssa rinnakkaisen toimivallan säätää lapsityövoimaa koskevia lakeja. Tällöin lapsityövoimaa koskevat lait eivät enää kuuluisi 10. lisäyksen nojalla vain osavaltioiden toimivaltaan. Osavaltioiden olisi alistuttava liittovaltion lainsäädäntöön, jos nämä kaksi ovat ristiriidassa keskenään - mikä on muutenkin normaali menettely. Kun useat osavaltioiden lainsäätäjät olivat aluksi vastustaneet ehdotusta 1920-luvulla, useat niistä tarkastelivat kantaansa uudelleen 1930-luvulla ja päättivät ratifioida sen. Nämä viivästyneet toimet aiheuttivat paljon kiistaa. Ne johtivat myös Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden vuonna 1939 tekemään päätökseen merkkitapauksessa Coleman v. Miller. Tapauksessa todettiin, että lapsityövoimaa koskeva lakimuutos on edelleen vireillä osavaltioiden lainsäätäjien käsiteltävänä, koska 68. kongressi ei asettanut määräaikaa, jonka kuluessa osavaltioiden lainsäätäjien on toimittava lapsityövoimaa koskevan lakimuutoksen osalta. Coleman v. Miller -ratkaisu muodosti perustan epätavalliselle ja myöhästyneelle 27. lisäyksen ratifioinnille, jota kongressi ehdotti vuonna 1789 ja jonka ratifioivat yli kaksi vuosisataa myöhemmin vuonna 1992 vähintään kolme neljäsosaa 50 osavaltion lainsäätäjistä.

Liittovaltion lapsityön sääntelyä koskeva yleinen oikeudellinen näkemys muuttui 1930-luvulla. Kongressi hyväksyi vuonna 1938 Fair Labor Standards Act -lain, jolla säänneltiin alle 16- tai 18-vuotiaiden työllistämistä. Korkein oikeus päätti yksimielisesti kyseisen lain puolesta asiassa United States v. Darby Lumber Co. (1941), joka kumosi Hammer v. Dagenhartin (yksi keskeisistä päätöksistä, jotka olivat motivoineet lapsityövoiman lakimuutoksen kannattajia). Tämän muutoksen jälkeen lakimuutosta on kuvailtu "turhaksi" ja tosiasiallisesti osaksi perustuslakia; sen puolesta tehty liike oli päättynyt.