Analyyttinen kieli: määritelmä, piirteet ja esimerkkikielet

Analyyttinen kieli: selkeä määritelmä, keskeiset piirteet ja esimerkkikielet (kiina, englanti, vietnam, thai). Lue, miten sanajärjestys ja taivutuksen vähyys muokkaavat kieltä.

Analyyttinen kieli on kieli, jossa sanat ja kielioppi järjestetään pääasiassa tiukan sanajärjestyksen avulla sen sijaan, että merkityksiä ilmaistaisiin laajojen taivutusmuotojen tai muiden kielioppia osoittavien sanapäätteiden avulla. Analyyttisissa kielissä saman sanan roolia lauseessa ei yleensä osoiteta monimutkaisilla päätejärjestelmillä, vaan funktio näkyy sanajärjestyksestä, erillisistä funktiosanoista (prepositiot, partikkelit) tai apuverbeistä. Esimerkkejä selvästi analyyttisista tai pääosin analyyttisistä kielistä ovat kiina, englanti, vietnam, thai, khmer ja laos.

Esimerkiksi mandariinikiinassa lauseet ovat yleensä SVO-sanajärjestyksessä (subjekti–verbi–objekti). Tällöin merkitys perustuu pitkälti siihen, että sanat ovat oikeassa järjestyksessä. Suomenkielinen esimerkki olisi lause "Minä syön nuudeleita" (SVO), joka kiinaksi kirjoitetaan 我吃面条. Verbi 吃 (lausutaan chī, tarkoittaa "syödä") ei muutu sen mukaan, kuka on subjekti tai minkälaista objektia käytetään, ja subjektilla 我 (lausutaan wǒ, tarkoittaa "minä") tai objektilla 面条 (lausutaan miàntiáo, tarkoittaa "nuudeli/nuudelit") ei ole erillisiä taivutuspäätteitä roolin tai lukumäärän ilmaisuun. Tällöin lauseen oikea järjestys (esim. subjekti ennen verbiä) on ratkaiseva sen ymmärrettävyyden kannalta.

Myös nykyenglannissa taivutuksia on hyvin vähän verrattuna moniin muihin indoeurooppalaisiin kieliin. Englannissa esiintyy yhä joitakin jäänteitä taivutuksista, kuten kolmannen persoonan yksikön -s muodossa ("he/she/it eats") ja monikon -s ("noodle" vs. "noodles"), sekä yksinkertaisia menneisyyden muotoja ("eat" → "ate"). Tämän vuoksi nykyenglanti voidaan luonnehtia enimmäkseen analyyttiseksi kieleksi: merkitystä ilmaistaan lähinnä sanajärjestyksellä ja erillisillä sanilla (prepositiot, apuverbit, modaaliverbit), ei laajalla tapauksilla tai liitosmuodoilla, joita löytyy esimerkiksi espanjassa, saksassa ja venäjässä.

Vanha englanti oli luonteeltaan selvästi taivutuskieli, jossa sisällön sanoilla saattoi olla useita eri sanapäätteitä, esimerkiksi sijamuotoja ja taivutusloppuja aivan kuten nykyisessä saksassa. Kielen yksinkertaistuminen alkoi kielikontaktien ja historiallisten muutosten myötä: Englanti koki merkittävää vaikutusta muiden kielten, etenkin ranskan, tanskan ja latinan, puhujien kautta. Erityisesti normannien valloitus 1066 ja sen jälkeinen yhteiselo ranskaa puhuvien hallitsijoiden kanssa sekä muiden kielten vaikutus vähensivät vanhoja taivutusmuotoja, minkä seurauksena kielioppi yksinkertaistui ajan mittaan nykyiseen, analyyttisempään muotoonsa.

Analyyttisten kielten tyypillisiä piirteitä

• Vähäinen taivutus: sanoilla on vähän tai ei lainkaan taivutuspäätteitä (esim. sijamuodot puuttuvat tai ovat vähäisiä).
• Tarkka sanajärjestys: subjekti–verbi–objekti (SVO) tai muu kiinteä järjestys kantavat suurta osaa kieliopillisista suhteista.
• Funktiosanojen ja partikkeleiden käyttö: prepositiot, artikkeleita muistuttavat sanat, aspekti- tai modaalipartikkelit ja apuverbit ilmaisevat suhteita, aikamuotoja ja muita kieliopillisia merkityksiä.
• Grammatisaatio: monia aiemmin itsenäisiä sanoja on muuttunut kielioppisiksi merkitsimiksi (esim. apuverbit ja partikkelit).
• Isolointi: joissain analyyttisissa kielissä (kuten mandariinikiina) morfeemit esiintyvät usein erillisinä sanoina eikä liitettyinä päätteinä.
• Muutokset ovat asteittaisia: analyyttisyys ei ole mustavalkoinen tila, vaan kieli voi sijaita jatkumolla täysin taivutuskielestä lähes isoloituneeseen kieleen.

Esimerkkikielet ja erot

• Kiina (mandariini) on usein mainittu hyvin analyyttisena tai isoloituneena kielenä: sillä on vähän taivutusmuotoja, ja aspektia, omistusta ja attribuutiota ilmaistaan erillisillä partikkeleilla ja sanajärjestyksellä.
• Vietnam, thai, khmer ja laos ovat alueellisia esimerkkejä analyyttisistä kieliperheistä, joissa merkitys rakentuu pääasiassa yksittäisistä sanoista ja niiden järjestyksestä.
• Englanti on hyvä esimerkki eurooppalaisesta kielestä, joka on siirtynyt taivutuskielestä kohti analyyttisempää rakenteen kautta; nykyenglannissa funktionsanat ja sanajärjestys ovat keskeisiä.
• Vertailuksi: suomalainen ja turkkilainen kaltaiset kielet ovat tyypillisesti agglutinoivia tai omalla tavallaan taivutuksellisia, mikä korostaa kontrastia analyyttisiin kieliin.

Analyyttisyys osana kielten kehitystä

Kielten kehityksessä siirtymiä analyyttisyyteen voi tapahtua monesta syystä: kielikontakti, yksinkertaistumistrendit, äänteelliset muutokset, taipumattomien sanojen eriytyminen funktiosanoiksi ja yleinen taipumus korvata monimutkaisia päätejärjestelmiä sanajärjestyksellä ja erillisillä sanoilla. Tästä syystä monissa nykykielissä nähdään sekoitus analyyttisiä ja synteettisiä piirteitä.

Yhteenvetona: analyyttinen kieli painottaa sanajärjestystä ja erillisiä funktiosanoja enemmän kuin sanan sisäisiä taivutuksia. Kieliopilliset suhteet ilmaistaan usein järjestyksellä, prepositioilla, partikkeleilla ja apuverbeillä, vaikka yksittäisissä kielissä voi esiintyä pieniä taivutusjäänteitä.

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mikä on analyyttinen kieli?

K: Mitkä ovat esimerkkejä analyyttisistä kielistä?

K: Miten lauserakenne toimii kiinassa?

K: Onko nykyenglannissa taivutusmuotoja?

K: Miten vanha englanti erosi nykyenglannista?

Hae kirjaimella