Järjestykseen Anura kuuluvat sammakot ja konnat. Anura on selvästi monilukuisin sammakkoeläinten järjestys: sammakoita ja konnia tunnetaan maailmassa tuhansia lajeja. Sammakkoeläimiä (Amphibia) on kaikkiaan noin 7 400 lajia, joista noin 6 500 kuuluu Anura-järjestykseen.

Ulkonäkö ja anatomia

Sammakoiden ja konnien (arkikielessä käytettyjen nimitysten) välillä ei ole selkeää taksonomista rajaa — erot perustuvat yleensä ulkonäköön ja elintapoihin eivätkä johdu yhdestä ainoasta taksonomisesta ryhmästä. Esimerkiksi ainoa suku, jolle on annettu yleisnimi "rupikonna", on Bufonidae ("oikeat rupikonnat"), mutta monia muiden sukujen lajeja kutsutaan myös rupikonniksi.

  • Ruumiin muoto: Sammakoilla on yleensä lyhyt ja pullea vartalo sekä häntä puuttuu aikuisilta (aikuisilla sammakkoeläimillä ei ole hännällistä vaihetta).
  • Raajat ja liikkuminen: Eturaajat (eturaajat) ovat tyypillisesti lyhyet ja takaraajat pitkät ja voimakkaat, mikä tekee monista lajeista erinomaisia hyppääjiä. Monet lajit ovat myös hyviä uimareita ja joillakin lajeilla on varpaiden väliset uimapinnat.
  • Iho: Sammakoiden iho voi olla sileä ja kosteana kiiltävä tai kuiva ja kyhmyinen. Kuivempi, syylämäinen iho ja parotoidirauhaset ovat yleisiä konnille; ne toimivat usein myrkkyrauhasina.
  • Silmät ja korva: Useimmilla lajeilla silmät ovat ulkonevat. Korvakalvo (tympanum) näkyy usein silmän takana.
  • Leuat ja hampaat: Monilla sammakoilla on pieniä hampaita yläleuassa ja suun katossa (vomeriniset hampaat), mutta alaleuassa hampaita ei yleensä ole.
  • Puusammakot ja kiipeily: Puusammakoilla (tree frogs) on tarttumiseen erikoistuneet varpaat, joissa on liimapintaisia pehmeitä levyjä, joiden avulla ne pystyvät kiipeämään pystysuorilla pinnoilla.

Sammakoiden koko vaihtelee lajeittain pienistä muutaman millimetrin harvinaisista lajeista suuriin lajeihin kuten afrikkalainen härkäsammakko (Pyxicephalus adspersus), jossa urokset voivat olla huomattavasti naaraita suurempia. p6

Ulkonäölliset erot: "sammakko" vs. "konna"

Arkikielessä sammakoiksi kutsutaan usein lajeja, joilla on sileämpi ja kosteampi iho ja jotka elävät useammin vesistöjen tuntumassa. Konniksi (tai rupikonniksi) kutsutaan lajeja, joiden iho on kuoppainen tai syylämäinen ja kuivahtavampi. Monet rupikonnat kantavat taustalla myrkyllisiä aineita, joita ne erittävät ihostaan suojautuakseen petoeläimiltä. Tällaiset piirteet ovat kuitenkin kehittyneet riippumattomasti monissa eri sukuissa (konvergenttinen evoluutio), eikä jaottelu muodostu selkeästä taksonomisesta linjasta. Syylämäinen iho ja myrkyllinen lima ovat sopeumia kuivempaan elinympäristöön ja petojen varalta.

Käyttäytyminen ja elintavat

  • Ravinto: Useimmat aikuiset sammakot ovat lihansyöjiä ja saalistavat hyönteisiä, selkärangattomia sekä joissakin tapauksissa myös pieniä selkärankaisia. Monet myrkylliset lajit saavat myrkynsä ravinnostaan (esim. pieneistä muurahaisista ja punkkeista), jotka sisältävät alkaloideja. p8
  • Liikkuminen: Hyppääminen on yleinen liikkumistapa; hyppykyky vaihtelee lajeittain ja joissakin lajeissa hyppy voi kattaa useita metrejä suhteessa eläimen kokoon.
  • Sopeutumat: Monet lajit ovat puolivesisiä, toiset sopeutuneet täysin maalla tai puissa elämiseen. Esimerkiksi puusammakot käyttävät tarttuvia varpaisia kiipeilyyn, kun taas vesieläimet hyötyvät hyvin kehittyneistä uimapinnoista.
  • Vokalisaatio: Urokset käyttävät lauluja (kutsuhuutoja) lisääntymisen aikana kutsuakseen naaraita ja merkitäkseen reviiriä. Laulut ovat lajikohtaisia.

Lisääntyminen ja elinkaari

Useimmilla sammakkoeläimillä on kaksivaiheinen elinkaari: muna → toukka (polmuttaja/tadpoli) → aikuiseksi kehittyminen (metamorfoosi). Toukat ovat useimmiten vesieläimiä, ja niillä on kidukset ja pyrstömäinen ruumis, kunnes ne kehittyvät aikuisiksi ja menettävät pyrstön. Lisääntymistavat vaihtelevat lajeittain: suurin osa munii veteen, mutta joillakin lajeilla on kehittyneempiä strategioita, kuten munien kantaminen iholla, suussa tai jopa emon sisällä.

Myrkyllisyys ja puolustus

Monet lajit puolustautuvat myrkkyjen, värityksen ja käyttäytymisen avulla. Esimerkiksi Etelä-Amerikan myrkkysammakot (Dendrobatidae) voivat olla erittäin myrkyllisiä; tunnetuin on laji Phyllobates terribilis, jonka myrkky voi olla tappavaa ihmisellekin. Useimmat myrkylliset lajit saavat toksiininsa ravinnostaan, kuten tietyistä selkärangattomista. p8

Levinneisyys ja uhat

Sammakkoeläimet esiintyvät lähes kaikkialla maailmassa paitsi Etelämannerta lukuun ottamatta. Ne asuttavat monipuolisia elinympäristöjä: kosteikoista sademetsiin, aroilta vuoristoihin ja kaupunkiympäristöihin.

Sammakkoeläimiä uhkaavat erityisesti elinympäristöjen tuhoutuminen, saasteet, vieraslajit, ilmastonmuutos sekä taudit, kuten chytrid-sieni (Batrachochytrium dendrobatidis), joka on aiheuttanut vakavia populaatiovähennyksiä monilla alueilla. Monia lajeja suojellaan paikallisesti ja kansainvälisesti uhanalaisuuden perusteella.

Yhteenveto

Anura-järjestyksen sammakoilla ja konnilla on monipuolisia muotoja ja elämäntapoja. Vaikka arkikielessä erotellaan "sammakot" ja "konnat", biologisesti lajit muodostavat laajan joukon, jonka jäsenet ovat sopeutuneet hyvin erilaisiin elinympäristöihin. Niiden merkitys ekosysteemeissä on suuri: ne säätelevät hyönteispopulaatioita, ovat saaliseläimiä ja indikaattoreita ympäristön terveydelle.