Issei (一世, kirjaimellisesti "ensimmäinen sukupolvi") on japaninkielinen termi, jota käytetään Pohjois- ja Etelä-Amerikan maissa nimittämään maahan muuttaneita japanilaisia. Japanissa syntyneitä siirtolaisia tai maahanmuuttajia kutsutaan Isseiksi, ja heidän uudessa maassa syntyneitä lapsiaan kutsutaan Niseiksi (toinen sukupolvi). Issein lastenlapsia kutsutaan Sanseiksi (kolmas sukupolvi).

Issein luonne ja ainutlaatuisuus näkyy sen sosiaalisessa historiassa: he olivat ensimmäinen sukupolvi, joka jätti kotimaansa ja loi uusia yhteisöjä, työmahdollisuuksia ja kulttuurisia instituutioita uusissa kotimaissaan.

Saapumisen syyt ja aikajaksot

Isseihin kuuluneet ihmiset saapuivat Amerikkoihin eri aikakausina, pääosin 1800-luvun lopulta 1900-luvun alkuun. Useimmat lähtivät taloudellisista syistä: Japanin sisäiset olosuhteet, väestönkasvu, maattomuus ja työmahdollisuuksien etsiminen ajivat ihmisiä etsimään työtä erityisesti maataloudesta, rautatöistä ja myöhemmin kahviplantaaseilta (esim. Brasiliassa) ja sokeriplantaaseilta (esim. Havaijilla). Merkittäviä maahanmuuton aaltoja rajoittivat myös poliittiset sopimukset, kuten niin kutsuttu Gentlemen's Agreement (1907–1908) ja myöhemmät maahanmuuttolait, jotka rajoittivat uusien Japanista tulevien tulijoiden määrää.

Perhe- ja yhteisörakenteet

Monet Isseiksi tulleet miehet solmivat avioliiton joko järjestettyjen välittäjäkuvien kautta ("picture brides") tai lähettivät kotiin viestejä ja perustivat perheitä, jotka pitivät yllä japanilaista kieltä, uskontoa ja tapoja. Isseit perusti yhteisöjä, kuten seurakuntia, buddhalaistemppeliä, japaninkielisiä kouluja ja sanomalehtiä, jotka antoivat yhteisölle sosiaalisen tukiverkon ja auttoivat säilyttämään kulttuuria uudessa ympäristössä.

Oikeudellinen asema ja syrjintä

Isseit kohtasivat usein juridisia esteitä ja rasistista syrjintää. Monissa Pohjois-Amerikan osavaltioissa säädettiin niin sanottuja Alien Land -lakeja, jotka estivät "ulkomaalaisten" omistamasta tai vuokraamasta maata. Kansalaisuuden saaminen oli monissa maissa vaikeaa tai mahdotonta, sillä luonnollistumista rajoittivat rotuun pohjautuvat säännökset (esimerkiksi Yhdysvalloissa tällaisten rajoitusten muuttuminen alkoi vasta 1900-luvun puolivälissä). Syrjintä ilmeni myös työmarkkinoilla, asumisessa ja julkisessa elämässä.

Sota-aika ja internoinnit

Toisessa maailmansodassa monet Isseit kärsivät vakavista ja pitkäaikaisista seurauksista. Yhdysvalloissa presidentin toimeenpanomääräys (Executive Order 9066, 1942) johti lähes koko Tyynenmeren rannikon japanilaista alkuperää olevan väestön pakkosiirtoon ja sijoittamiseen internointileireille; suuri osa Isseistä oli Japanissa syntyneitä eivätkä he olleet Yhdysvaltojen kansalaisia, mikä vaikutti heidän asemaansa. Kanadassa ja joissain Latinalaisen Amerikan maissa toteutettiin samankaltaisia pakkosiirtoja ja omaisuuden takavarikointeja. Sodan jälkeen sekä Yhdysvalloissa että Kanadassa käynnistyi pitkällinen korjaus- ja hyvitystyö: Yhdysvaltain kongressi hyväksyi vuonna 1988 Civil Liberties Act -lain, jossa hallitus pyysi virallisesti anteeksi ja maksoi korvauksia elossa oleville sisä- ja ulkomailla internoinneille; Kanadassa ja joissain muissa maissa tehtiin myös virallisia anteeksipyyntöjä ja hyvityksiä 1980-luvulla.

Erot alueittain: Havaiji, Pohjois- ja Etelä-Amerikka

Kokemus Isseinä oli paikallisesti hyvin erilainen. Havaijilla japanilaiset muodostivat merkittävän väestöosuuden ja osallistuivat laajasti talouselämään ja yhteiskuntaan, minkä vuoksi massiivinen internointi ei toteutunut samalla tavalla kuin manner-Yhdysvalloissa. Brasiliassa ja Perun kaltaisissa Etelä-Amerikan maissa Isseit saapuivat usein sopimusmaahanmuuttajina työskentelemään plantaaseilla; Brasiliassa muodostui maailman suurin japanilaisyhteisö, ja monet Isseit ja heidän jälkeläisensä integroituivat paikalliseen elämään säilyttäen kuitenkin japanilaisia perinteitä.

Kulttuurinen perintö ja vaikutus

Isseit rakensivat instituutioita ja perinteitä, jotka vaikuttavat vielä tänäkin päivänä: japanilaiset seurakunnat, kielikoulut, yhdistykset, pienyrittäjyys ja kulttuuritapahtumat. Heidän arkensa ja sopeutumisensa palvelivat pohjana Nisei- ja Sansei-sukupolvien identiteetin muodostumiselle, jossa omaksuttiin sekä syntyperäisen että uuden kotimaan elementtejä. Generaatiotermiä jatketaan: Issei, Nisei, Sansei ja yonsei (neljäs sukupolvi).

Nykytilanne ja muistaminen

Tänä päivänä Isseihin liittyvä muisti elää sekä yhteisömuistissa että julkisessa historiassa: museot, muistomerkit, tutkimus ja sukututkimus tuovat esiin Isseiden panosta ja kokemuksia. Samalla sukupolvien väliset erot kielen ja kulttuurin ylläpidossa ovat havaittavissa: vanhemmat Isseit puhuivat usein japania, kun taas Nisei ja Sansei omaksuivat useammin paikallisen kielen ja kulttuurin. Historialliset kokemukset, kuten syrjintä ja internoinnit, ovat johtaneet myös oikeudellisiin ja yhteiskunnallisiin keskusteluihin korvauksista, oikeudenmukaisuudesta ja monikulttuurisuudesta.

Yhteenveto: Isseit muodostivat siirtolaisuudesta ensimmäisen sukupolven, joka perusti monia Japanin ulkopuolisia japanilaisyhteisöjä. Heidän kokemuksensa vaihtelivat maittain — työperäisestä maahanmuutosta ja yhteisöjen rakentamisesta syrjintään ja sodanaikaisiin pakkosiirtoihin — ja heidän perintönsä näkyy edelleen Amerikoiden kulttuurisessa ja sosiaalisessa maisemassa.