John Wilkes Booth | yhdysvaltalainen näyttelijä, joka murhasi presidentti Abraham Lincolnin

Boothin poliittinen toiminta

Boothista tuli poliittisesti aktiivinen 1850-luvulla. Hän liittyi Know-Nothing Party -puolueeseen, joka halusi, että Yhdysvaltoihin tulisi vähemmän maahanmuuttajia. Booth kannatti voimakkaasti orjuutta. Vuonna 1859 hän liittyi virginialaiseen komppaniaan, joka auttoi vangitsemaan John Brownin tämän Harpers Ferryyn tekemän hyökkäyksen jälkeen. Booth seurasi Brownin teloitusta.

Sisällissodan aikana Booth toimi Konfederaation salaisena agenttina. Hän tapasi usein salaisen palvelun johtajia Jacob Thompsonia ja Clement Claytä Montrealissa.

Epäonnistuneet juonet presidentti Lincolnia vastaan

Kesällä 1864 Booth alkoi suunnitella presidentti Lincolnin sieppausta. Hänen suunnitelmansa mukaan Lincoln vietäisiin etelään Richmondiin, jossa häntä pidettäisiin, kunnes hänet voitaisiin vaihtaa konfederaation sotavangeiksi. Booth värväsi tehtäväänsä ystäviä ja ihmisiä, jotka kannattivat Konfederaatiota. Kahdeksan näistä ihmisistä joutui myöhemmin Lincolnin murhasta oikeuteen sotilastuomioistuimessa, jonka tarkoituksena oli asettaa syytteeseen Yhdysvaltojen vihollisia sota-aikana. Kaikki kahdeksan todettiin syyllisiksi; neljä teloitettiin hirttämällä. Joistakin Boothiin liittymisestä kieltäytyneistä henkilöistä, kuten näyttelijä Samuel Chesteristä, tuli oikeudenkäynnissä hallituksen avaintodistajia.

Maaliskuun 4. päivänä 1865 Booth osallistui Lincolnin toiseen virkaanastujaisiin. Booth esiintyy joissakin tuona päivänä otetuissa valokuvissa. Maaliskuun 15. päivänä Booth ja useimmat hänen salaliittolaisensa tapasivat ravintolassa kolmen korttelin päässä Ford's Theatresta suunnitellakseen kidnappausta. Pian tämän jälkeen Booth kuuli, että 17. maaliskuuta presidentti näkisi Still Waters Run Deep -nimisen näytelmän Campbell Hospitalissa Washingtonin laitamilla. Booth päätti, että tämä oli täydellinen tilaisuus kidnappaukselle. John Surrattin mukaan Booth kehitti suunnitelman Lincolnin vaunujen pysäyttämiseksi matkalla näytelmään. Presidentti Lincoln muutti kuitenkin suunnitelmiaan ja päätti sen sijaan puhua 140. Indianan rykmentille ja esittää kaapatun lipun.

Boothin seuraava suunnitelma oli siepata presidentti tulevassa esityksessä Ford's Theatre -teatterissa (jossa Boothilla oli useita ystäviä). Tämä suunnitelma epäonnistui, kun Boothin salaliittolaiset hylkäsivät sen toteuttamiskelvottomana.

Lincolnin salamurha

;Huhtikuun 4. päivänä unionin armeija valtasi Richmondin, Konfederaation pääkaupungin. Viisi päivää myöhemmin kenraali Robert E. Lee luovutti konfederaation joukot unionin armeijalle. Näiden kahden tapahtuman jälkeen Booth päätti tappaa Lincolnin sen sijaan, että olisi siepannut hänet. Boothin entisen ystävän Louis Weichmannin mukaan Booth saattoi päättää tappaa presidentin 11. huhtikuuta. Tuona päivänä Booth kuunteli, kun Lincoln piti puheen, jossa hän tuki mustien amerikkalaisten äänioikeutta. Weichmann, joka näki presidentin puheen Boothin kanssa, sanoi myöhemmin:

"En ollut koskaan nähnyt herra Lincolnia läheltä, ja tiesin, että hän oli pitkä mies, mutta mikään ei olisi voinut valmistaa minua hänen näkemiseensä. Hänellä oli pitkä varjo. Ja hänen kätensä, kun ne olivat hänen sivuillaan, koskettivat lähes hänen polviaan. Hyvin ammattimaisesti hän sanoi, ettei äänioikeutta koskaan voitaisi myöntää ihmisten ulkonäköerojen perusteella. Tämän jälkeen Booth kääntyi meihin kahteen ja sanoi: "Se tarkoittaa neekerin kansalaisuutta. Luojan nimeen, nyt minä pistän hänet läpi!"

Huhtikuun 14. päivänä 1865 Booth meni Ford's Theateriin Washingtonissa noutamaan postinsa. Siellä hän sai tietää, että Lincoln ja hänen vaimonsa näkisivät samana iltana teatterissa näytelmän. Booth tunsi näytelmän hyvin. Hän tapasi salaliittolaisensa, ja he päättivät, että noin kello 22.15 samana iltana he tappaisivat presidentti Lincolnin, varapresidentti Johnsonin, ulkoministeri William Sewardin ja mahdollisesti kenraali Ulysses S. Grantin.

Samana iltapäivänä Booth teki teatterin seinään reiän, jotta hän saattoi nähdä presidentin ja hänen vieraansa heidän parvekehuoneessaan. Parvekehuonetta ei suojannut vartija. Näytelmän aikana Booth astui hiljaa huoneeseen. Hän tiesi, että kello 22.15 yleisö nauraisi näytelmän yhdelle repliikille. Kun nauru alkoi, Booth ampui pistoolilla lähietäisyydeltä Lincolnin takaraivoon. Booth pakeni hyppäämällä parvekkeelta näyttämölle, jossa hän huusi yleisölle voitonriemuisen repliikin;Sic semper tyrannis ("Näin aina tyrannille").Kun hän pakeni aitiosta,hän mursi jalkansa hypyn aikana, mutta pakeni takaovesta hevosensa selkään.

Lincoln kannettiin kadun yli Petersen Houseen, jossa hän kuoli seuraavana aamuna. Yksi salaliittolainen hyökkäsi ulkoministeri Sewardin kimppuun veitsellä 14. päivän yönä, mutta Seward selvisi hyökkäyksestä hengissä. Salaliittolainen, joka suunnitteli hyökkäävänsä varapresidentti Johnsonin kimppuun, ei toteuttanut suunnitelmaa.

Booth pakeni rikostoverinsa kanssa etelään Marylandin kautta Virginiaan. Armeijan joukko sai hänet kiinni 26. huhtikuuta. Hänen rikostoverinsa antautui, mutta Booth kieltäytyi. Hän huusi: "Minua ei oteta elävänä kiinni!". Hänet ammuttiin kiinnioton yhteydessä, ja hän kuoli myöhemmin haavoihinsa. Luoti osui Boothin takaraivoon vasemman korvan taakse, kulki hänen kaulansa läpi ja poistui latoon. Salamurhaajasta kuului matala kipuhuuto, joka muistutti äkillisen kuristamisen aiheuttamaa kipua, ja hän kaatui pää edellä lattialle. Corbett ja muut sotilaat huomasivat runollisen tai kosmisen oikeudenmukaisuuden tunteen siinä, että Lincolnia ja Boothia ammuttiin kumpikin samaan kohtaan päätä. Boothin vauriot eivät olleet yhtä vakavia kuin Lincolnin: luoti oli lävistänyt kolme selkänikamaa ja katkaissut osittain hänen selkäytimensä halvaannuttaen hänet. Myös heidän tilansa olivat erilaiset, kuten Mary Clemmer Ames kiteytti: "Kuulat tunkeutuivat molempien kalloon lähes samasta kohdasta, mutta trillerimäinen ero teki mittaamattoman eron näiden kahden kärsimyksissä. Herra Lincoln oli tajuton kaikesta kivusta, kun taas hänen salamurhaajansa kärsi yhtä hienoa tuskaa kuin jos hänet olisi murrettu pyörällä." Sotilas kaatoi vettä hänen suuhunsa, jonka hän sylki heti ulos, koska ei pystynyt nielemään. Luotihaava esti häntä nielemästä nestettä. Heikolla äänellä Booth pyysi vettä, ja Conger ja Baker antoivat sitä hänelle. Hän pyysi heitä kääntämään hänet ympäri ja kääntämään hänet kasvot menosuuntaan. Conger piti sitä huonona ajatuksena. Kääntäkää minut sitten edes kyljelleni, salamurhaaja pyysi. He tekivät niin, mutta Conger näki, että liike ei helpottanut Boothin kärsimystä. Myös Baker huomasi sen: "Hän näytti kärsivän äärimmäistä kipua aina, kun häntä liikutettiin... ja toisteli useita kertoja: 'Tappakaa minut'." Auringon noustessa Booth oli edelleen tuskallisissa tuskissa. Hänen pulssinsa heikkeni, kun hänen hengityksensä kävi yhä vaikeammaksi ja epäsäännöllisemmäksi. Tuskissaan, kykenemättä liikuttamaan raajojaan, hän pyysi sotilasta nostamaan kätensä kasvojensa eteen ja kuiskasi niitä katsellessaan: "Turha ... Turha." Nämä olivat hänen viimeiset sanansa. Muutamaa minuuttia myöhemmin Booth alkoi haukkua ilmaa kurkun jatkuessa turpoamista, sitten kuului värinää ja kurlausta ja hänen ruumiinsa värisi, ennen kuin Booth kuoli tukehtumiseen - hän kirjaimellisesti tukehtui kuoliaaksi.

Corbett väitti, ettei hän aikonut tappaa Boothia, vaan ainoastaan aiheuttaa vammauttavan haavan, mutta joko hänen tähtäyksensä lipsahti tai Booth liikahti sillä hetkellä, kun Corbett painoi liipaisinta.