Robert E. Lee

Varhaisvuodet

Lee syntyi Stratford Hallissa Westmorelandin piirikunnassa Virginiassa 19. tammikuuta 1807. Hänen vanhempansa olivat Yhdysvaltain vapaussodan kenraali ja Virginian kuvernööri Henry "Light Horse Harry" Lee ja hänen vaimonsa Anne Carter Lee. Vuonna 1818 Leen isä kuoli Länsi-Intiassa näkemättä poikaansa enää koskaan. Äitinsä kasvatti Robertin Alexandriassa, Virginiassa.

Washingtonin sukujuuret

Lee ja George Washington olivat molemmat Augustine Warnerin vanhemman ja hänen vaimonsa Mary Towneley Warnerin jälkeläisiä. Lee polveutui heidän tyttärensä Sarahin kautta. Washington polveutui heidän poikansa Augustine Jr:n kautta. Lee ja Washington olivat kolmannen polven serkkuja, kahdesti etäällä toisistaan.

Koulutus

Lee kävi Eastern View'n koulua Fauquierin piirikunnassa Virginiassa. Hän on saattanut käydä kouluja Shirleyssä, Virginiassa, ja Alexandriassa, Virginiassa. Hänen äitinsä opetti hänelle episkopaalista uskoa. Lee kävi West Pointin Yhdysvaltain sotilasakatemiaa, josta hän valmistui vuoden 1829 luokan toiseksi.

Avioliitto

Lee meni naimisiin Mary Custisin kanssa 30. kesäkuuta 1831 Arlington Housessa. Hän oli George Washingtonin poikapuolen John Parke Custisin lapsenlapsi. He asuivat Arlington Housessa. Heillä oli seitsemän lasta.

Mary Custis Lee ja Robert E. Lee, Jr. vuonna 1845.

Keskimmäiset vuodet

Lee taisteli Meksikon ja Amerikan sodassa kenraali Winfield Scottin alaisuudessa kapteenina. Myöhemmin Scott kirjoitti Leestä ja kutsui häntä "parhaaksi sotilaaksi, jonka olen koskaan nähnyt kentällä". Sodan jälkeen Lee auttoi armeijaa rakentamaan linnakkeita. Vuonna 1855 Leestä tuli everstiluutnantti, ja hän liittyi ratsuväkirykmenttiin. Everstinä Lee kutsuttiin pysäyttämään "orjakapina", joka muuten tunnettiin John Brownin hyökkäyksenä Harpers Ferryyn. Brownin ryöstöretki päättyi Leen toimesta alle tunnissa.

Sisällissota

Lee peri Arlington Housen mukana useita orjia. Hän ei osoittautunut kovin hyväksi orjien isännäksi. Hän yritti olla ystävällinen ja kieltäytyi käyttämästä kidutusta. Mutta orjat tiesivät, että heidän vapautensa oli myönnetty heille testamentilla, ja kieltäytyivät työskentelemästä. Lee halusi myöntää heille vapauden, mutta tarvitsi heitä auttamaan häntä Arlington Housen töiden hoitamisessa. Henkilökohtaisesti Lee inhosi orjuutta ja kutsui sitä "pahuudeksi" sekä mustille että valkoisille. Hän kuitenkin katsoi, että se oli lopetettava vähitellen tai etelän talous romahtaisi wikt:collapse. Lee oli kuitenkin samaa mieltä muiden etelävaltiolaisten kanssa, jotka ajattelivat, että mustat olivat alempiarvoisia. Hän uskoi, että Jumala ratkaisisi ongelman omana aikanaan. Leellä, kuten Thomas Jeffersonillakin, oli ristiriitaisia tunteita orjuutta kohtaan.

Abraham Lincolnin valinta vuonna 1860 sai useat osavaltiot irtautumaan vastalauseena. Tämä asetti Leen vaikeaan asemaan. Vastaperustetut Amerikan liittovaltiot tarjosivat Leelle prikaatikenraalin arvoa. Lee ei vastannut tarjoukseen. Winfield Scott tarjosi hänelle Yhdysvaltain vapaaehtoisten armeijan komentamista. Hän ei vastannut tähänkään tarjoukseen. Huhtikuun 12.-14. päivän 1861 välisenä aikana Yhdysvaltain joukkoja pommitettiin Sumterin linnakkeessa Charlestonissa Etelä-Carolinassa. Samana päivänä Virginia erosi unionista. Lee ei kannattanut irtautumista, mutta hän ei voinut taistella omaa Virginian osavaltiotaan vastaan. Lee erosi Yhdysvaltain armeijan palveluksesta 22. huhtikuuta 1861 Arlington Housessa. Hän kertoi ystävilleen, että hän ei olisi mukana etelään suuntautuvassa hyökkäyksessä. Useita päiviä myöhemmin hän otti vastaan kaikkien Virginian joukkojen komennon.

Aluksi Lee ei komentanut yhtään sotilasta taistelussa. Sen sijaan hän auttoi konfederaation presidenttiä Jefferson Davisia tekemään sotilaallisia päätöksiä. Vuonna 1862 hänestä tuli Pohjois-Virginian armeijan komentaja. Hän johti armeijaa koko loppusodan ajan. Hän voitti monia taisteluita, vaikka unionin armeijalla oli taisteluissa enemmän miehiä ja aseita. Gettysburgin taistelussa hän yritti hyökätä unionin puolelle sodan lopettamiseksi. Hänen armeijansa kuitenkin kukistui, ja hänen oli vetäydyttävä takaisin Virginiaan.

Vuosina 1864 ja 1865 Lee taisteli unionin kenraali Ulysses S. Grantia vastaan Virginiassa. Vuoden 1864 lopulla ja vuoden 1865 alussa Lee ja Grant taistelivat Richmondin lähellä Virginiassa taistelujen sarjassa, jota kutsuttiin nimellä Petersburgin piiritys. Huhtikuussa 1865 Grant pakotti Leen vetäytymään Richmondista. Useiden taistelujen jälkeen Grant piiritti Leen Appomattox Courthousen lähellä ja pakotti Leen antautumaan. Ennen antautumistaan hän sanoi: "Kuolisin mieluummin tuhannella kuolemalla kuin antautuisin".

Sodan jälkeen

Presidentti Andrew Johnson antoi julistuksen, jolla armahdettiin ja armahdettiin ne konfederaation jäsenet, jotka olivat osallistuneet kapinaan Yhdysvaltoja vastaan. Se sisälsi 14 vapautettua ryhmää, ja näiden ryhmien jäsenten oli tehtävä Yhdysvaltojen presidentille hakemus, jossa he pyysivät armahdusta. Lee lähetti hakemuksen kenraali Grantille. Kesäkuun 13. päivänä 1865 Lee kirjoitti presidentti Johnsonille:

"Koska minut on suljettu pois 29. Ulton julistuksen sisältämien armahdus- ja armahdusmääräysten piiristä, pyydän täten niiden etuuksia ja kaikkien niiden oikeuksien ja erioikeuksien täyttä palauttamista, jotka on myönnetty niille, jotka kuuluvat sen ehtojen piiriin. Valmistuin Mil. West Pointin akatemiassa kesäkuussa 1829. Erosin Yhdysvaltain armeijasta huhtikuussa 61. Olin kenraali Konfederaation armeijassa, ja olin mukana N. Vaasan armeijan antautumisessa 9. huhtikuuta '65.""

2. lokakuuta 1865 Leestä tuli Virginian Washington Collegen presidentti. Samana päivänä Lee allekirjoitti presidentti Johnsonin vaatiman armahdusvalan. Leetä ei kuitenkaan armahdettu eikä hänen kansalaisuuttaan palautettu.

Hänen armahdusvalansa löytyi yli sata vuotta myöhemmin kansallisarkistosta. Yhdysvaltain ulkoministeri William H. Seward oli ilmeisesti antanut hakemuksen ystävälleen muistoksi. Ulkoministeriö oli yksinkertaisesti jättänyt Leen hakemuksen huomiotta, eikä sitä koskaan myönnetty. Yhdysvaltain kongressin vuonna 1975 antamassa yhteisessä päätöslauselmassa Leen kansalaisoikeudet palautettiin 13. kesäkuuta 1865. Presidentti Gerald R. Ford allekirjoitti lain 5. elokuuta 1975.

Lee sai aivohalvauksen 28. syyskuuta 1870 ja kuoli 12. lokakuuta 1870. Washington College muutti nimensä Washington and Lee Universityksi Leen kunniaksi. Leen syntymäpäivää vietetään useissa eteläisissä osavaltioissa juhlapäivänä.