Junkers Ju 87 eli Ju 87 oli saksalainen kevyt pommikone toisessa maailmansodassa. Sitä käytettiin syöksypommittajana. Sen miehistö koostui lentäjästä ja hänen takanaan navigaattorista/radiomiehestä. Hän hoiti myös takakoneistinta. Ju 87 pystyi pudottamaan 500 kg pommeja. Joitakin Ju-87:iä muutettiin panssarivaunuja vastaan suunnatuiksi hyökkäyslentokoneiksi. Niitä valmistettiin yli 6500 kappaletta.
Se tunnetaan yleisesti nimellä Stuka, joka on lyhenne sanoista Sturzkampfflugzeug, saksaksi syöksypommikone.
Suunnittelu ja tekniset ominaisuudet
Ju 87:n tunnusmerkkejä olivat matala, kovaääninen potku ja aavistuksen vino, niin kutsuttu "inverted gull" -siipi sekä jäykät, ulospäin näkyvät pyöräkotelot, jotka tekivät koneesta helposti tunnistettavan. Siinä oli kaksipaikkainen ohjaamo: etupenkillä lentäjä ja takapenkillä navigaattori/radiomies, joka hoiti myös takakoneistinta ja puolustuskonekiväärin. Tykistö- ja konekivääravarustus vaihteli eri versioissa, mutta perusvarustukseen kuului eteen suunnatut konekiväärit ja takapuolelle asennettu puolustuskonekivääri.
Ju 87:ssa oli erikoissuunniteltu syöksypommitusta varten jarrut ja automaattinen "pull‑out" -järjestelmä, joka auttoi estämään liian jyrkät nousut syöksyn jälkeen. Varhaisissa yksilöissä käytettiin kuuluisia niin sanottuja "Jericho‑Trumpet" -sireenejä, jotka aiheuttivat kauhun tunteen kohteissa mutta hidastivat konetta ja lisäsivät polttoaineen kulutusta, minkä vuoksi ne poistettiin myöhemmissä versioissa.
Käyttö toisen maailmansodan aikana
Ju 87 tuli käyttöön 1930‑luvun puolivälissä (ensi‑lento 1935) ja osoittautui aluksi erittäin tehokkaaksi erityisesti lyhyen kantaman ja avointen taistelujen olosuhteissa, kuten Espanjan sisällissodassa ja Saksaa tukeneissa varhaisissa Blitzkrieg‑operaatioissa. Se soveltui hyvin suoraviivaiseen lähitukeen ja kohteiden tarkkaan iskemiseen syöksypommituksella. Kone teki paljon tuhoa sotateillä, satamissa ja rakenteissa.
Kun liittoutuneiden ilmavalvonta ja hävittäjävoimat paranivat—erityisesti toisessa maailmansodassa Battle of Britainin ja myöhempien taisteluiden myötä—Ju 87:n hitaus ja heikko nopeus tekivät siitä alttiin vihollishävittäjille. Tämän vuoksi se kärsi suuria tappioita avoimilla rintamilla ja sen käyttö rajoitettiin usein alueille, joissa saksalaisilla oli ilmavalta.
Myöhemmin Ju 87:stä kehitettiin myös antitankki‑versioita, kuten tunnettu Ju 87G, johon asennettiin suurikaliiperisia tykkejä (kuten 37 mm) panssarivaunuja vastaan. Nämä muutokset tekivät koneesta vaarallisen lähitaisteluissa, mutta myös niillä oli rajansa: raskaat tykit ja lisäpaino hidastivat konetta ja tekivät siitä entistä haavoittuvamman liittoutuneiden hävittäjille.
Variantit ja tuotanto
Ju 87:n kehityksessä oli useita variantteja: varhaiset A- ja B‑sarjat, sodan edetessä parannettu D‑sarja sekä erikoisvalmisteiset G‑antitankkiversiot. Parannuksina nähtiin tehokkaammat moottorit, parempi panssarointi miehistölle ja erilaiset aseistukset sekä elektroniset järjestelmät eri tehtäviä varten.
Tuotanto: Ju 87 -koneita valmistettiin yli 6 500 kappaletta, ja niitä käytettiin laajasti Saksan ilmavoimissa sekä joissakin akselivaltojen liittolaisissa. Huolimatta rajoituksistaan koneella oli merkittävä rooli sodan alkupuolen sotatoimissa.
Perintö ja arvio
Ju 87 on yksi toisen maailmansodan tunnetuimmista lentokoneista. Se symboloi sekä tehokasta lähitukea että toisaalta sodan kehittymistä: kone oli erinomainen, kun ilmavalta oli varma, mutta nopeasti vanhentuva, kun ilmataistelun vaatimukset kasvoivat. Sen julkisivun pelottavat sireenit ja syöksypommituksen tarkkuus ovat jääneet historian kuvastoon, ja Ju 87:ää tutkitaan edelleen sotahistorian ja ilmailuhistorian näkökulmista.
Nykyään muutamia Ju 87 -yksilöitä säilytetään museoissa ja historiallisissa kokoelmissa, ja koneen vaikutus toisen maailmansodan ilmasodankäyntiin kuuluu edelleen moniin sotahistorian tutkimuksiin.