Varhaiset islamilaiset valloitukset (632–732): laajeneminen ja vaikutukset

Syvä katsaus islamilaisiin valloituksiin 632–732: laajeneminen, taustatekijät ja vaikutukset Sassanidien ja Bysantin romahdukseen — historia, kulttuuri ja geopoliittiset muutokset.

Ensimmäiset muslimien valloitukset (632-732), (arabiaksi: فتح, Fatah, kirjaimellisesti avautuminen), joita kutsutaan myös islamilaisiksi valloituksiksi tai arabien valloituksiksi, alkoivat islamilaisen profeetta Muhammedin kuoleman jälkeen. Hän perusti Arabian niemimaalle uuden yhtenäisen poliittisen järjestelmän, joka seuraavien Rashidun- ja Umayyad-kalifaattien aikana laajeni vuosisadan ajan nopeasti Arabian niemimaan ulkopuolelle ja muodostui laajaksi islamilaiseksi arabivaltakunnaksi, jonka vaikutusalue ulottui Luoteis-Intiasta Keski-Aasian, Lähi-idän, Pohjois-Afrikan, Etelä-Italian ja Iberian niemimaan kautta Pyreneille.

Arabien valloitukset aiheuttivat Sassanidien valtakunnan romahduksen ja Bysantin valtakunnalle suuria aluemenetyksiä. Vaikka arabien menestys oli näyttävää, sitä ei ole vaikea ymmärtää jälkikäteen. Sassanidien Persian ja Bysantin valtakunnat olivat sotilaallisesti uupuneita vuosikymmeniä kestäneistä keskinäisistä taisteluista. Tämä esti niitä selviytymästä tehokkaasti aavikolta käsin operoivista liikkuvista arabien ryöstäjistä. Lisäksi monet näiden valtakuntien hallinnassa eläneet kansat, esimerkiksi juutalaiset ja kristityt Persiassa ja monofysiitit Syyriassa, olivat epälojaaleja ja toisinaan jopa toivottivat arabihyökkääjät tervetulleiksi, mikä johtui suurelta osin molempien valtakuntien uskonnollisista ristiriidoista.

Laajenemisen vaiheet (632–732)

Laajeneminen voidaan jakaa karkeasti kahteen päävaiheeseen: Rashidun-kalifaattien (632–661) nopea valloituskausi ja Umayyadien (661–750) jatkokehitys ja etelään sekä länteen suuntautunut laajeneminen. Merkittäviä operaatioita ja tapahtumia tähän ajanjaksoon kuuluvat:

• Al-Qadisiyyah (n. 636) ja Persiasta käytävät ratkaisevat taistelut, jotka avasivat tien Sassanidien kukistumiselle.
• Yarmouk (636), jossa arabiarmeijat voittivat Bysantin pääjoukot Syyrissä ja vakiinnuttivat otteen Levantista.
• Egyptin valloitus (639–642), jota johti Amr ibn al‑As; samalla katkesi Bysantin kontrolli Välimeren itäosissa.
• Sassanidien valtakunnan lopullinen kukistuminen (loppuvuodet 640–651) ja Persian alueiden liittäminen islamilaiseen valtakuntaan.
• Pohjois‑Afrikan ja Iberian niemimaan valloitus: arabien eteneminen Maghrebiin ja lopulta vuosien 711–718 maihinnousu Iberiaan (Tariq ibn Ziyad) johti visigoottilaisen Espanjan kukistumiseen.
• Länsieurooppalainen rajoitus: Umayyadien eteneminen Pyreneille ja eteläisiin Frangialueisiin päättyi pysäytykseen vuosina 732 (mm. Poitiers/Tours), mikä teki alueen laajalti pysyväksi rajaksi lännessä.

Sodat, johtajat ja sotilaallinen taktiikka

Arabien armeijat yhdistivät perinteiset beduiini‑ratsuryhmät, kehittyneen organisoinnin ja nopeat taktiset iskut. Sotakapasiteettia paransivat kalifaattien kyky koota ja rahoittaa suuria joukkoyksiköitä sekä hyödyntää paikallista kartografiaa ja informaatioverkostoja. Tärkeitä johtajia ja toimijoita olivat mm. Abu Bakr, Umar ibn al‑Khattab, Uthman, Ali, Khalid ibn al‑Walid, Amr ibn al‑As ja myöhemmin Umayyad‑johtajat kuten Muawiya I. Näiden sotilas‑ ja poliittisten johtajien päätökset sekä sisäinen yhtenäisyys olivat ratkaisevia onnistuneissa kampanjoissa.

Hallinto, talous ja yhteiskunnalliset vaikutukset

Valloitusten jälkeen arabijohto usein säilytti olemassa olevaa byrokratiaa ja verotusta, mutta toi mukanaan uusia instituutioita kuten diwan (virallinen laskentatoimi) ja kalifin hallinnollinen rakenne. Usein paikallista hallintoa ja verottajia käytettiin jatkamaan arkipäiväisiä tehtäviä, mikä helpotti vallan siirtymää.

• Uskonnollinen ja oikeudellinen asema: ei‑muslimit (kristityt, juutalaiset ja muut kirjakansat) saattoivat säilyttää uskonnollisen yhteisönsä ja henkilökohtaisen uskonnollisen oikeutensa dhimmi‑statuksen kautta maksamalla jizya‑veron. Tämä käytäntö edisti sosiaalista vakautta mutta loi myös luokkajakoja.
• Konversiot ja mawali: alkuvaiheessa monet kääntyivät islamiin taloudellisista ja sosiaalisista syistä, mutta laaja‑alainen muslimiksi kääntyminen oli asteittaista. Mawali (ei‑arabialaiset liittolaiskansalaiset) kohtasivat ajoittain syrjintää, mikä vaikutti myöhempään sisäpoliittiseen kehitykseen.
• Kieli ja kulttuuri: arabian kielen asema virallisena kielenä ja islamilaisen kulttuurin leviäminen synnytti pitkän aikavälin arabisoitumis‑ ja islamisaatioprosesseja, erityisesti Pohjois‑Afrikassa ja Iberian niemimaalla.
• Talous ja kauppa: valtakunnan laajentuminen yhdisti laajoja kauppaverkostoja Lähi‑idästä Välimeren kautta Intiaan ja Keski‑Aasiaan. Tämä lisäsi kaupankäyntiä, taloudellista integraatiota sekä kulttuurinvaihtoa.

Laajempia vaikutuksia ja perintö

Ensimmäisten sata vuotta arabivalloitusten jälkeen alueiden poliittinen maisema muuttui pysyvästi: Sassanidien valtio lakkasi olemasta, ja Bysantti menetti merkittäviä alueita ja vaikutusvaltaa. Islamin levittäytyminen muutti uskonnollisen maantieteen ja synnytti uusia kulttuurisia ja tieteellisiä keskuksia, kuten Kufan, Damascon ja myöhemmin Bagdadin, jotka toimivat tiedon, filosofian ja kaupan solmukohtina.

Pitkällä aikavälillä islamilaiset valloitukset vaikuttivat keskeisesti siihen, miten antiikin tieteellinen ja filosofinen perintö säilyi ja siirtyi eteenpäin — arabian kieli toimi välittäjänä kreikkalaisen, persialaisen ja intialaisen tiedon säilyttämisessä ja sen myöhemmässä siirtymisessä Eurooppaan. Samalla alueiden etninen, kielellinen ja uskonnollinen koostumus monilla alueilla muuttui vähitellen, joskaan ei yhtenäisellä tai nopealla tavalla.

Yhteenveto

Vuosien 632–732 valloitukset olivat nopea ja laaja muutosprosessi, jonka seurauksena syntyi laaja islamilaista hallintoa ja kulttuuria yhdistänyt alue. Menestystä selittivät sotilaallinen organisointi, uupuneet naapurivaltakunnat, hallinnollinen joustavuus sekä uskonnolliset ja sosiaaliset mekanismit, jotka tekivät uuden hallinnon hyväksymisestä tietyissä oloissa houkuttelevan vaihtoehdon paikallisille. Samalla valloitukset aloittivat pitkän historian vuorovaikutuksen islamilaisen maailman ja muun Euroopan, Aasian ja Afrikan välillä.

Historia

Tässä mainitaan joitakin yksittäisiä valloituksia:

Bysantin ja arabien sodat: 634-750

Bysantin ja Arabian sodat käytiin Bysantin valtakunnan ja ensin Rashidunien ja sitten Umayyadien kalifaattien välillä.

Rashidunien aikana valloitettiin Syyria (637), Armenia (639), Egypti (639) ja Pohjois-Afrikka (652). Umayyadien aikana jatkuivat Pohjois-Afrikan valloitus (665), Konstantinopolin toinen arabien piiritys (717-718) ja Tbilisin valloitus (736). Vuonna 827 seurasi Etelä-Italian valloitus (827).

Valloitukset Aasiassa: 633 - 712

Rashidunit kukistivat Persian Sassanidien valtakunnan viimeisen hallitsijan vuosina 633 ja 636, mutta lopullinen sotilaallinen voitto tuli vasta vuonna 642, jolloin Persian armeija tuhoutui.

Seitsemännellä vuosisadalla Umayyadit taistelivat menestyksekkäästi varhaisia Rajputteja vastaan Pohjois-Intiassa ja Keski-Aasiassa.

Vuonna 711 muslimiretkikunta kukisti Raja Dahirin nykyisen Hyderabadin alueella Sindhissä ja vakiinnutti Umayyadien vallan vuoteen 712 mennessä. Umayyadit saivat hallintaansa koko nykyisen Pakistanin alueen Karachista Kashmiriin ja saavuttivat Kashmirin rajat kolmessa vuodessa. Melko pian sen jälkeen kehittyi kuitenkin puoliksi itsenäisiä arabien hallitsemia valtioita.

Hispanian valloitus: 711-718

Iberian niemimaan valloitus alkoi, kun maurit (enimmäkseen berberit, joiden joukossa oli myös joitakin arabeja) tunkeutuivat visigoottien kristittyyn Iberiaan (nykyiseen Espanjaan, Portugaliin, Gibraltariin ja Andorraan) vuonna 711. He rantautuivat Gibraltarille 30. huhtikuuta ja etenivät pohjoiseen. Tästä arabialaisella nimellä Al-Andalus kutsutusta alueesta tuli ensin emiraatti ja sitten itsenäinen Umayyadien kalifaatti sen jälkeen, kun abbasidit kukistivat Damaskoksessa vallinneen dynastian. Vuonna 1031 kristityt valtakunnat aloittivat takaisinvaltauksen vuoteen 1492 asti, jolloin Granada, Al-Andalusin viimeinen valtakunta, joutui Espanjan kuninkaiden hallintaan.

Muita valloituksia: 1200-1800

Saharan eteläpuolisessa Afrikassa Sahelin valtakunta laajensi muslimien alueita kauas rannikolta. Muslimikauppiaat levittivät islamia.

Nykyaikana nousi kolme mahtavaa muslimivaltakuntaa: Lähi-idän ja Euroopan ottomaanien valtakunta, Persian ja Keski-Aasian safavidien valtakunta ja Intian mogulien valtakunta sekä näiden valtakuntien välinen kilpailu ja kukistuminen Euroopan siirtomaavallan nousun myötä.

Rappio ja romahdus: 1800-1924

Mogulien valtakunta taantui vuonna 1707 Aurangzebin kuoleman jälkeen, ja britit lakkauttivat sen virallisesti vuoden 1857 Intian kapinan jälkeen.

 
Muslimit (vihreä alue) hallitsivat Välimeren maailmaa vuonna 800 jKr.  


Kalifien aikakausi   Laajentuminen Muhammedin aikana, 622-632/A.H. 1-11.   Laajentuminen Rashidun-kalifaatin aikana, 632-661/A.H. 11-40.   Laajentuminen Umayyadien kalifaatin aikana, 661-750/A.H. 40-129.  

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mikä on niiden valloitusten nimi, jotka alkoivat Muhammedin kuoleman jälkeen?

K: Mitä Muhammed teki, kun hän perusti uuden yhtenäisen poliittisen valtiojärjestelmän Arabian niemimaalle?

K: Mitä näiden valloitusten seurauksena tapahtui?

K: Miksi nämä valtakunnat eivät kyenneet puolustautumaan liikkuvia arabien ryöstäjiä vastaan?

K: Miten jotkut näiden valtakuntien alaisuudessa eläneet ihmiset reagoivat arabihyökkääjiin?

K: Kuka oli vastuussa tästä vallan nopeasta laajentumisesta Arabian ulkopuolelle?

Hae kirjaimella