Ornitopodit: liitukauden kaksijalkaiset kasvinsyöjädinosaurukset

Ornitopodit — liitukauden kaksijalkaiset kasvinsyöjät: nokka, kehittynyt purukalusto ja maailmanlaajuinen levinneisyys. Lue niiden evoluutiosta, elämäntavoista ja menestyksestä.

Ornithopodit ovat lintuihin kiinnittyneiden dinosaurusten alajärjestys. Ne aloittivat pieninä, kaksijalkaisina juoksevina laiduneläiminä, mutta monipuolistuivat ja kasvoivat kooltaan ja määrältään, kunnes niistä tuli yksi liitukauden menestyneimmistä kasvinsyöjäryhmistä. Ryhmään kuuluu kaikkea pienistä, ketteristä hypsilophodontideista aina suuriin ja laajasti levinneisiin ankkalintuihin (hadrosaurideihin).

Ulkonäkö ja anatomia

Ornithopodien tunnusmerkkejä olivat usein kärjessä olevaa nokkaa muistuttava suun etuosa (keratoinen nokka), laajat posket, jotka estivät ruoan putoamisen ulos, ja moniriviset hammasakselit, jotka muodostivat tehokkaat purukalustot. Monet lajit pystyivät sekä kahdelle että neljälle jalalle liikkumiseen: nuoret yksilöt ja ketterämmät lajit juoksivat pääosin kaksijalkaisina, kun taas suuremmat yksilöt saattoivat käyttää myös eturaajojaan tukena.

Purukalusto ja ravinto

Ornithopodien merkittävin evoluutioetu oli purukaluston kehittyminen: ne kehittivät kehittyneitä hammasrivistöjä, joissa oli usein satoja hampaita ja jatkuva hampaan uusiminen. Tämä hammasakku eli "dental battery" mahdollisti tehokkaan silpun ja jauhamisen, eli todellisen pureskelun. Niillä oli nokka ja poskipussit, jotka yhdessä hammasjärjestelmän kanssa paransivat ruoan käsittelyä ja siten nopeuttivat ruoansulatusta, koska ravinto pilkkoutui pienempiin osiin ennen vatsaan päätymistä. Monet lajit söivät erilaisia kasvivertoja: lehtiä, varpuja ja mahdollisesti myös korkeampia kasvinosia.

Evoluutio ja lajirunsaus

Ornithopodit kehittyivät varhaisista pieniä, nopeasti liikkuvia laiduneläimiä muistuttaneista muodoista kohti yhä suurempia ja monimuotoisempia muotoja. Erityisesti liitukaudella hadrosauridit (ankkalinnut) menestyivät ja levittäytyivät laajasti; niiden joukossa oli suurikokoisia laumoissa eläviä lajeja, joilla oli monimutkaisia kitalaen ja kuonon rakenteita, joskus koristeellisilla kruunuilla tai onteloilla soinninmuodostusta ja lajityypillistä viestintää varten.

Esiintyminen, käyttäytyminen ja lisääntyminen

Ornithopodit tunnetaan fossiililöydöksistään ympäri maailmaa: jäseniä tunnetaan kaikista seitsemästä maanosasta, vaikka Etelämantereen jäänteitä ei ole nimetty varmoiksi lajeiksi. Fossiileista ja jälkikuvista saadaan tietoa muun muassa laumoissa elämisestä — suuret luiden kasaantumat ja jälkikentät viittaavat siihen, että monet lajit liikkuivat ryhminä. Lisäksi tunnetaan pesäkkeitä ja kasvun tutkimuksia, jotka osoittavat nopean kasvun nuoruusvaiheessa sekä hoitokäyttäytymiseen viittaavia merkkejä joissain lajeissa.

Leviäminen ja sukupuutto

Ornithopodit saavuttivat huippunsa erityisesti ankkalinnuissa liitukaudella. Ne hävisivät laajalti liitukauden lopun massasukupuutossa (K–Pg-rajalla), yhdessä kaikkien muiden dinosaurusten kanssa. Vaikka ryhmän lajisto oli erittäin laaja ja ekologisesti monipuolinen, se ei selviytynyt tapahtumasta, joka mullisti maapallon eliöstön.

Taksonomia

Ornithopodit kuuluvat suurempaan Ornithischia-lahkoon. Ne ovat läheisessä sukulaisuussuhteessa muiden ornithischialajien kanssa, ja ne elivät samanaikaisesti muiden ryhmien, kuten Ceratopsia) ja Pachycephalosauria), kanssa, mutta ovat oman haaransa edustajia ornithischialaisten sisällä.

Tunnettuja ornithopodien edustajia ovat esimerkiksi Iguanodon, Hypsilophodon, Hadrosaurus, Edmontosaurus ja Parasaurolophus. Näiden tutkimus jatkuu aktiivisesti; uudet löydöt ja tekniikat (esim. mikro-CT-kuvantaminen ja kemialliset analyysit) täydentävät jatkuvasti kuvaa näiden kasvinsyöjädinosaurusten biologiasta ja ekologiasta.

Elämäntapa ja sopeutuminen

Ornithopodeista tuli yksi liitukauden menestyneimmistä kasvinsyöjäeläinryhmistä, ja ne hallitsivat maisemaa. Ne aloittivat pieninä, kaksijalkaisina juoksevina selaajina ja kasvoivat kokoaan ja lukumääräänsä. Hypsilophodon Englannin Wightin saaren alemmalta liitukaudelta on tyypillinen esimerkki. Koon kasvaessa ne pystyivät liikkumaan neljällä jalalla, mutta säilyttivät silti tavan nousta takajaloilleen, kun se oli tarpeen ravinnon saavuttamiseksi tai ehkä puolustautuakseen tai juostakseen.

Niiden menestys on ehkä yllättävää, sillä niillä ei ollut juurikaan ilmeistä puolustautumista theropodisia lihansyöjiä vastaan. Ne pystyivät juoksemaan, ja niillä oli laumaeläinten tavanomaiset puolustuskeinot. Niillä oli sarvipäinen nokka ja joitakin rustoisia kylkilautoja. Iguanadontit pystyivät kuitenkin suojautumaan. Ne olivat hyvin vankkoja (raskaita ja vahvoja), ja niillä oli tikarimainen peukalo.

Varhaiset ornithopodit olivat vain noin metrin pituisia, mutta todennäköisesti hyvin nopeita. Niillä oli theropodien tavoin jäykkä häntä, joka auttoi niitä tasapainoilemaan takajalkojensa varassa juostessaan. Myöhemmin ornithopodit sopeutuivat paremmin laiduntamiseen nelinkontin; niiden selkärangat kaartuivat ja muistuttivat nykyisten maalla elävien eläinten, kuten biisonien, selkärankaa. Kun ne sopeutuivat paremmin syömään kumartuneina, niistä tuli puoliksi nelijalkaisia; ne juoksivat edelleen kahdella jalalla ja kurottelivat mukavasti puihin, mutta viettivät suurimman osan ajastaan kävellen tai laiduntaen nelinkontin.

Myöhemmin ornithopodit kasvoivat, mutta ne eivät koskaan saavuttaneet niiden korvattujen sauropodien valtavaa kokoa. Suurimmat, kuten Shantungosaurus, olivat yhtä painavia kuin keskikokoiset sauropodit, mutta eivät koskaan kasvaneet paljon yli 15 metrin pituisiksi.

Suurimpien ornithopodien koot

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mikä on ornithopodi?

K: Miten ornithopodit kehittyivät?

K: Mikä oli ornithopodien tärkein evolutiivinen etu?

K: Mitä ominaisuuksia ornithopodien purukoneistolla oli?

K: Mitä hyötyä ornithopodien tehokkaasta pureskelusta oli?

K: Mikä oli ornithopodien evoluution huippu?

K: Mikä aiheutti ornithopodien sukupuuton?

Hae kirjaimella