Tapiirit (Tapirus) — sorkkaeläimet: lajit, historia ja elintavat

Tutustu tapiireihin: lajit, evoluutiohistoria ja elintavat — harvinaisten sorkkaeläinten elämä, levinneisyys ja uhanalaisuus helposti ymmärrettävänä oppaana.

Tapiirit eli tapiiripeurat ovat parittomien varpaiden perheeseen kuuluva sorkka- ja kavioeläinten nisäkäslaji. Ne muodostavat Tapiridae-heimon. Ainoa elossa oleva suku on Tapirus.

Ensimmäiset tapiiridit ilmestyivät eoseenikaudella, ja joligoseenikaudella ne muistuttivat nykyisiä lajeja. Suurimman osan historiastaan tapiirit olivat levittäytyneet eri puolille pohjoista pallonpuoliskoa. Pohjoiset lajit kuolivat sukupuuttoon vielä 10 000 vuotta sitten.

Lajit

Tapiireista tunnustetaan yleisesti neljä–viisi nykyistä lajia. Tunnetuimmat ovat:

• Tapirus terrestris – brasilian- tai viidakkotapiiri (eteläamerikkalainen, laaja levinneisyys Amazonin alueella)
• Tapirus bairdii – bairdin tapiiri (Keski-Amerikka, Meksiko–Costa Rica alue)
• Tapirus pinchaque – vuoristotapiiri (Andien vuoristoalueet, pienempi ja paksuturkkisempi)
• Tapirus indicus – malayan tapiiri (Aasian sademetsissä, erottuva mustavalkoinen kuviointi)
• Joissain luokitteluissa mainitaan myös Tapirus kabomani, mutta sen asemasta on kiistaa ja sen tunnistus ei ole täysin vakiintunut.

Ulkonäkö ja mitat

Tapiirit ovat kookkaita, lyhytraajaisia nisäkkäitä, joiden pituus voi olla 1,8–2,5 metriä ja paino 150–300 kg lajeista riippuen. Niillä on lyhyt, keskitetty runko, paksu nahka ja lyhyt, taipuisaksi muokautunut kärsä, joka syntyy ylähuulen ja nenän liitoksesta. Malayan tapiiri erottuu selvästi mustavalkoisella värityksellään; muut lajit ovat yleensä ruskehtavia tai harmaita. Jalkojen varpaat ovat parittomat (etenkin kolmesormiset etujalat ja takajalat), mikä on tyypillistä parittomien varpaiden ryhmälle.

Elinympäristö ja levinneisyys

Tapiirit elävät pääosin trooppisissa ja subtrooppisissa metsissä, kosteikoilla ja soilla. Ne suosivat tiheää kasvillisuutta, mutta myös jokilaaksoja ja kosteita niittyalueita. Amerikan lajit ovat levinneet Keski- ja Etelä-Amerikassa, kun taas malayan tapiiri elää Kaakkois-Aasian sademetsissä.

Ravitsemus ja käyttäytyminen

Tapiirit ovat kasvinsyöjiä. Ruokavalioon kuuluu lehtiä, versoja, hedelmiä, juuria ja vesikasveja. Ne osaavat etsiä ja syödä myös pudonneita hedelmiä, ja siksi ne toimivat tärkeinä siementen levittäjinä trooppisissa metsissä.

• Tapiirit ovat pääosin yksineläjiä ja aktiivisimmillaan hämärän aikaan (krepuskulaarisia) tai yöllä.
• Ne ovat hyviä uimareita ja käyttävät vettä sekä saalistajien välttämiseen että viilentymiseen.
• Kommunikointi tapahtuu hajuaistin, ääntelyn ja useiden visuaalisten signaalien avulla. Emo ja vasu pitävät voimakkaan sidoksen.

Lisääntyminen

Tiineys kestää noin 13 kuukautta (vaihtelee hieman lajeittain). Synnytys tapahtuu yleensä yksittäiselle vasalle, joka on suhteellisen kehittynyt heti syntyessään: vasalla on poikkeuksellisen hyvä hajuaisti ja se pystyy seuraamaan emoaan pian syntymän jälkeen. Emo hoitaa vasaa yleensä yksin, ja vasu pysyy emon mukana usein useita kuukausia tai jopa yli vuoden.

Historia ja paleontologia

Tapiirien ryhmä on vanha: ensimmäiset tapiiridit ilmestyivät jo eoseenikaudella. Fossiiliaineisto kertoo, että tapiirimaiset eläimet olivat aikoinaan laajalti levinneitä pohjoisella pallonpuoliskolla, myös Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Monet pohjoiset lajit katosivat pleistoseenikauden loppupuolella tai varhaisessa holoseenissa; mainitut lajit kuolivat sukupuuttoon noin 10 000 vuotta sitten, jolloin ilmastonmuutokset ja ihmisen levittäytyminen vaikuttivat laajamittaisesti nisäkäsyhteisöihin.

Suojelu ja uhat

Useimmat tapiirien lajit ovat nykyään uhanalaisia tai suojeluluokituksen piirissä. Suurimmat uhat ovat:

• Elinympäristön häviäminen – metsien hakkuut, viljelyksen laajeneminen ja infrastruktuurihankkeet pirstovat elinalueita.
• Villiinnyttäminen ja metsästys – liha ja paikallinen metsästys sekä satunnaiset konfliktilanteet ihmisen kanssa heikentävät populaatioita.
• Pienet populaatiot ja geneettinen köyhtyminen – eristyneet populaatiot ovat alttiita sukupuutolle ja sairauksille.

Suojelutoimia ovat suojelualueiden perustaminen, elinympäristöjen yhteyksien säilyttäminen, paikallisen tiedotuksen lisääminen ja ihmisen ja tapiirien välisen konfliktin vähentäminen. Kasvatusohjelmat ja eläintarhojen osastotyö tukevat myös lajien säilymistä.

Ihmisen ja tapiirien suhde

Tapiirit ovat monissa paikallisissa kulttuureissa tuttuja ja niillä on merkitystä ekosysteemissä siementen levittäjinä. Lisäksi niiden suojelu liittyy usein laajempaan sademetsien ja kosteikkojen suojeluun, josta hyötyvät myös lukuisat muut lajit.

Yhteenvetona: tapiirit ovat ainutlaatuisia, vanhaa perua olevia sorkkaeläimiä, joiden tulevaisuus riippuu vahvasti metsien ja kosteikkojen säilymisestä sekä tehokkaasta suojelutyöstä.

Hae kirjaimella