Kolmekymmentäyhdeksän artiklaa: Englannin kirkon anglikaaninen uskontunnustus

Kolmekymmentäyhdeksän artiklaa — anglikaaninen uskontunnustus: historiallisen Englannin kirkon keskeiset opit, kiistat ja reformaation vaikutus hengelliseen identiteettiin.

Kolmekymmentäyhdeksän artiklaa ovat anglikaanien historialliset uskontunnustukset. Artiklojen ei ollut tarkoitus olla täydellinen kristillisen uskon selitys. Ne ovat Englannin kirkon kannanotto roomalaiskatolista kirkkoa ja protestantteja vastaan.

Tausta ja synty

Kolmekymmentäyhdeksän artiklaa laadittiin 1500-luvun Englannin uskonpuhdistuksen ja uskonnollisen ristiriidan taustalla. Niiden esiasteina ovat Thomas Cranmerin ja muiden reformaattoreiden laativat tekstit sekä Edward VI:n aikaiset uskonopilliset yritykset. Artiklat muotoutuivat lopulliseen muotoonsa 1563 Convocationissa ja ne saivat lainsäädännöllisen vahvistuksen osittain myöhemmin, osana Elizabeth I:n uskonnollista järjestelyä. Tarkoituksena oli antaa selkeä, mutta suppea ja pragmaattinen opillinen määritelmä, joka erottaisi Englannin kirkon roomalaiskatolisesta käsityksestä ja monista mannermaisen reformoidun kirkon opetuksista.

Sisältö ja teologiset painot

Artiklat eivät pyri kattavaan teologiseen järjestelmään, mutta niissä käsitellään kuitenkin useita keskeisiä opillisia kysymyksiä. Niissä korostetaan muun muassa:

• Raamatun auktoriteettia kristillisen opin pohjana ja viimekätisenä tuomarina.
• Pelastusta uskosta (justifikaatio) ja armo-opin merkitystä ihmisen syntien anteeksiantamisessa.
• Sakramenttien asemaa — erityisesti kasteen ja ehtoollisen merkitystä; artiklat vähensivät keskiaikaista tarjontaa, pitäen välttämättöminä lähinnä näitä kahta sakramenttia.
• Kiellot tiettyihin katolisiin opetuksiin, kuten transsubstantiaatioon liittyviin tulkintoihin ehtoollisesta, sekä paavin maalliseen ja hengelliseen ylivaltaan.
• Kirkon järjestys ja kirkollinen hallinto: artiklat tukevat episkopaattista (piispoihin perustuvaa) järjestystä, joka oli osa Elizabethin tietoisena pitämää tasapainoa.

Monet artikloista muotoiltiin siten, että ne toivat kompromissin elementtejä — pyrkimyksen erottua katolisesta opista mutta myös etäännyttää kirkkoa liiallisesta radikaalista reformista. Tietyt kohdat, kuten determinismiä ja predestinaatiota sivuavat kohdat, ovat aiheuttaneet jälkikäteen paljon tulkinta- ja kiistakysymyksiä.

Virkakäyttö ja vaikutus

Kolmekymmentäyhdeksän artiklaa sisällytettiin osaksi Englannin kirkon normistoa ja ne olivat pitkään vaatimuksena papiston ja muiden viranomaisten sitoutumiselle. Ne vaikuttivat merkittävästi anglikaaniseen identiteettiin ja opilliseen rajaukseen ja toimivat pohjana monien myöhempien kirkollisten käytäntöjen ja kannanottojen muodostumiselle.

Nykyaikana artiklat nähdään useimmissa anglikaanisissa kirkoissa historiallisena ja opillisena perintönä. Eri kirkollisissa yhteisöissä niiden sitovuus vaihtelee: joissakin ne ovat yhä virallinen uskontunnustus, toisissa niiden merkitystä on tulkittu historiallisesti ja joustavammin. Silti ne säilyttävät aseman keskeisenä dokumenttina, joka kuvaa Elizabethin ajan englanninkielisen kirkon pyrkimystä yhdistää yhtenäisyys ja reformaation opetukset.

Merkitys nykykontekstissa

Artiklat tarjoavat edelleen lähtökohdan anglikaaniselle teologiselle keskustelulle: ne toimivat viitekehyksenä, joka auttaa ymmärtämään perinteisiä eroja katolisen ja reformoidun ajattelun välillä sekä anglikaanisen keskitiemallin perusteita. Samalla ne muistuttavat, että anglikaanisuus historiansa vuoksi sisältää monia eri suuntauksia — konservatiivisista pietistisiin ja liberalistisempaan teologiaan — ja että artiklojen tulkinta on kehittynyt yhdessä kirkkoyhteisön muuttuvan kontekstin kanssa.

Hae kirjaimella