Nürnbergin oikeudenkäyntejä oli kaksi päätyyppiä ja ne järjestettiin Nürnbergin oikeustalossa (oikeussali 600) vuosina 1945–1949. Ne merkitsivät uuden aikakauden alkua kansainvälisessä rikosoikeudessa: niiden kautta kehittyivät käsitteet kuten yksilön rikosoikeudellinen vastuu, rikokset ihmisyyttä vastaan sekä hyökkäyssodan kriminalisointi.
Kansainvälinen sotarikostuomioistuin (IMT) 1945–1946
Ensimmäinen ja tunnetuin oikeudenkäyntiryhmä oli natsi-Saksan ylimpien johtajien oikeudenkäynnit, jotka järjesti kansainvälinen sotarikostuomioistuin (IMT). Istunto alkoi 20. marraskuuta 1945 ja tuomio annettiin 1. lokakuuta 1946. Syytteissä olivat muun muassa rikokset rauhaa vastaan, sotarikokset, rikokset ihmisyyttä vastaan sekä salaliitto näiden rikosten toteuttamiseksi.
Tuomioistuimen toimintaan osallistuivat tuomarit ja syyttäjät neljästä sodanaikaisesta liittoutuneesta maasta: Ranskasta, Neuvostoliitosta, Yhdistyneestä kuningaskunnasta ja Yhdysvalloista. IMT:n syytteiden kohteena oli 24 johtajaa; osa kuoli tai todettiin kykenemättömiksi ennen oikeudenkäyntejä. Tuomioissa annettiin sekä kuolemantuomioita että eri pituisia vankeusrangaistuksia, ja osa syytetyistä vapautettiin.
12 jatko-oikeudenkäyntiä (Nürnbergin sotaoikeudenkäynnit) 1946–1949
Toinen kokonaisuus muodostui 12:sta niin kutsutusta jatko-oikeudenkäynnistä (saksaksi nachfolgende Prozesse). Nämä oikeudenkäynnit koskivat alempiasteisia natsiviranomaisia, sotilas- ja hallintovirkailijoita sekä eri alojen toimijoita, kuten lääkäreitä, tuomareita, teollisuusjohtajia ja ministeriövirkamiehiä. Vaikka jatko-oikeudenkäynnit pidettiin samassa oikeussalissa kuin IMT-oikeudenkäynnit, amerikkalaiset hoitivat ne yksin.
Näissä prosesseissa käsiteltiin muun muassa lääketieteellisiä kokeita ja ihmisoikeusrikkomuksia (tunnetuin on niin sanottu Lääkärioikeudenkäynti), tuomioistuinlaitoksen roolia oikeudellisissa rikkomuksissa (Tuomareiden oikeudenkäynti), sekä teollisuuden ja byrokratian vastuuta pakkotyöstä, riistosta ja sotateollisuuden avusta natsien rikoksiin. Jatko-oikeudenkäyntien kautta tarkennettiin vastuun periaatteita esim. esimiestyöhön ja organisaatioiden rooliin liittyen.
- Oikeudenkäyntien käytännöt: Kartoitettiin todisteita, asiakirjoja ja silminnäkijälausuntoja; käytettiin myös elokuvamateriaalia ja virallisia natsiasiakirjoja.
- Rangaistukset: Rangaistukset vaihtelivat vapauttamisesta kuolemantuomioihin ja eri pituisista vankeusrangaistuksista. Useimmat pitkät vankilarangaistukset aikanaan myös lievennettiin 1950-luvulla osin poliittisista syistä.
- Kritiikki: Oikeudenkäyntejä on kritisoitu mm. "voittajan oikeutena" (victor’s justice) eli valikoivana rankaisuna, ja osin soveltuvien sotarikos- ja kansainvälisoikeudellisten käsitteiden uutuudesta johtuvina ongelmina.
Merkitys ja perintö
Nürnbergin oikeudenkäynneillä oli pitkäkestoinen vaikutus kansainväliseen rikosoikeuteen. Niistä koottiin myöhemmin Nurnbergin periaatteet, jotka vaikuttivat Yhdistyneiden Kansakuntien oikeudellisiin asiakirjoihin, ja ne toimivat oikeudellisena perustana myöhäisemmille kansainvälisille tribunaleille (esim. Jugoslavian ja Ruandan erityistuomioistuimet) sekä lopulta rikostuomioistuimelle (ICC). Samalla ne muovasivat keskustelua yksilön vastuusta valtion ja armeijan käskyjen toteuttamisessa sekä korostivat, että ihmisyyttä vastaan suuntautuvista rikoksista voidaan kantaa rikosoikeudellista vastuuta.
Vaikka Nürnbergin prosessit eivät ratkaisseet kaikkia historiallisia ja oikeudellisia kysymyksiä, ne muodostavat keskeisen merkkipaalun toisen maailmansodan jälkeisessä oikeudellisessa ja moraalisessa tilinpidossa.
