AlegsaOnline.com

Muinainen Australia – aboriginaalien esihistoria ja varhaisasutus 50 000 v

Muinainen Australia – aboriginaalien 50 000 v esihistoria ja varhaisasutus: DNA‑todisteet, merimatkat ja kulttuurin jatkuvuus paljastavat yhden maailman vanhimmista alkuperäiskansoista.

Tekijä: Leandro Alegsa Luontipäivä: 17. toukokuuta 2021 Viimeisin päivitys: 10. maaliskuuta 2026

simple.wikipedia.org · CC BY-SA 3.0

Muinainen Australia (jota kutsutaan myös Australian esihistoriaksi) kattaa ajanjakson siitä, kun ensimmäiset ihmiset saapuivat Australiaan, aina ensimmäisen laivaston saapumiseen vuonna 1788 asti. Arkeologinen, paleoekologinen ja geneettinen todistusaineisto yhdessä suullisten perinteiden kanssa antaa kuvan pitkästä ja monimuotoisesta ihmisen läsnäolosta mantereella ja sen rannikkoalueilla.

Saapuminen ja liikkuminen

Pleistoseenikaudella merenpinta oli paljon nykyistä alempana, jolloin Australia ja Uusi-Guinea muodostivat laajan Sahul-nimisen maasillan ja siihen johtivat saartenketjut Wallacean alueella. Tämä olisi tehnyt siirtymisestä Aasiasta Australiaan helpompaa kuin nykyisin, mutta matkaan kuului silti avomeriylityksiä. Useat arkeologiset arviot viittaavat siihen, että ylityksiin olisi sisältynyt yksittäisiä 70–100 kilometrin pituisia avomerimatkoja ja lyhyempiä saarihyppelyjä. Ei tiedetä varmasti, millaisia aluksia näissä ylityksissä käytettiin, mutta todennäköisesti kyseessä oli bambusta tehtyjä tai vastaavia yksinkertaisia lauttoja ja veneitä, kaarnasta veistettyjä aluksia tai puusta ja köysistä muodostettuja välineitä. Näitä ihmisiä voidaan pitää varhaisina valtamerenmatkaajina.

Pysyminen Sahulissa ja ympäristön muutokset

Australian ja Uuden-Guinean välinen maasilta katkesi merenpinnan noustessa noin 8 000–12 000 vuotta sitten, jolloin syntyi nykyiset merirajat. Vaikka maanosan sisäinen yhteys katosi, ihmiset säilyivät alueella ja sopeutuivat erilaisiin ympäristöihin: rannikkoihin, jokilaaksoihin, sademetsiin ja keskiaustralialaiseen autiomaahan.

Arkeologiset ja biologiset todisteet

Rottnest Islandin aboriginaalien esineitä on ajoitettu eri tutkimuksissa 6 500–30 000 vuoden taakse, mutta jotkut löydöt ja uudet ajoitustekniikat viittaavat ihmisten saapumiseen saarille ja rannikkoalueille jopa noin 50 000 vuotta sitten tai vanhempina ajankohtina. Vanhimpina todisteina Sahulissa pidetään muun muassa Malakunanja II -kalliosuojaa, jonka löydöt Pohjois-Territoriossa on ajoitettu kymmeniä tuhansia vuosia taakse (joiden ajoitukset vaihtelevat eri tutkimuksissa ja menetelmissä).

Vanhimmat luulöydöt manner-Australiasta, kuten ne Malakunanja II -paikalta ja toisaalta Lake Mungo -alueelta, antavat tietoa sekä ajoituksesta että varhaisesta käyttäytymisestä: esimerkiksi Lake Mungossa löydettiin ihmisluita ja hautakäytäntöjä, joissa on käytetty ocrea eli punaista maaväriä. Nämä löydöt osoittavat monimuotoista ja symbolista käyttäytymistä jo varhain.

Fyysinen muoto, ruokavalio ja teknologia

Ensimmäisillä australialaisilla kerrotaan olleen tumma iho ja mustat hiukset. Suurin osa heistä oli metsästäjä-keräilijöitä, jotka hyödynsivät paikallisia kasvi- ja eläinresursseja. Rannikolla ja jokea alueilla ihmiset hyödynsivät meren antimia, simpukoita ja kaloja; sisämaassa ruokavalioon kuuluivat pienet ja suuret nisäkkäät, linnut ja kasvit. Monilla alueilla hyödynnettiin pitkään myös tulenkäyttöä maiseman kultivaationa ja metsästysolosuhteiden parantamiseksi (ns. fire-stick farming), ja jo varhaisessa vaiheessa kehitettiin erilaisia pyyntivälineitä, kuten heittokeihäitä, nuolia, luutarkkuuksia ja erilaisia kivikirveitä ja -työkaluja.

Myöhempien tuhansien vuosien aikana kehittyi edistyneempiä teknisiä ratkaisuja, kuten pienemmät sirpaleiset työkalut (backed microliths), luusta tehdyt työkalut ja etenkin rannikkoalueilla monipuolinen kalastus- ja keräilytekniikka sekä simpukkakasoista (shell middens) kertynyt aineisto.

Ympäristön haasteet ja megafaunan kato

Varhaisen ihmisasutuksen ja ilmastonmuutosten ajoitus osuu samaan ajanjaksoon kuin Australian megafaunan kato (suuret nisäkkäät, matelijat ja muut lajit). On keskustelua siitä, missä määrin ihmisen metsästys, polttokäytännöt tai ilmaston vaihtelut johtivat näiden lajien sukupuuttoon; todennäköisesti prosessissa oli useita tekijöitä ja alueellisia eroja.

Kulttuuri, kielet ja sosiaalinen organisaatio

Ensimmäisistä australialaisista kehittyi ajan mittaan hyvin erilaisia etnisiä ryhmiä, joilla oli omat kielet, uskomukset ja perinteet. Arviot esikolonialisesta kielten määrästä vaihtelevat – osa tutkimuksista mainitsee arviolta 250–500 erillistä kieliryhmää. Vuonna 1788 on joidenkin arvioiden mukaan ollut noin 500 erillistä kieliryhmää, ja kukin näistä muodostui useista pienemmistä ryhmistä, jotka kokoontuivat seremoniallisesti, kaupallisesti ja sosiaalisesti vaihtamaan tuotteita, tietoa ja avioliittoja.

Sosiaalinen järjestys perustui usein monimutkaisiin sukulaisuussysteemeihin, luokkiin (skin groups), moietyihin ja tapoihin, jotka määrittivät avioliittoja ja vastuurooleja. Monilla alueilla suullinen perinne, laululinjat eli songlines ja kertomukset unien ajasta (Dreaming, usein käännetään myös unien ajaksi) muodostivat maantieteellisesti, moraalisesti ja uskonnollisesti merkittävän verkoston, joka kytki yhteisöt heidän maihinsa ja esi-isiinsä.

Arkeologiset kohteet ja tärkeät löydöt

Useat tärkeät arkeologiset kohteet paljastavat tietoja näiden ihmisten elämästä. Näihin kohteisiin kuuluvat mm. Lake Mungo, Kow Swamp, Coobool Creek, Talgai ja Keilor. Löydöt näillä paikoilla vaihtelevat jäänteistä ja hautauksista työkaluihin ja palanutun maan merkkeihin, ja ne auttavat rekonstruoimaan niin arkea kuin rituaalejakin.

Esimerkiksi Lake Mungon löydökset osoittavat varhaisia hautauskäytäntöjä ja ocren käyttöä seremonioissa, kun taas Kow Swampin kallolöydöt ovat tarjonneet tietoa fyysisestä vaihtelusta ja mahdollisista paikallisista perinnöllisistä piirteistä eri ajanjaksoina.

DNA, etninen alkuperä ja pitkäaikainen jatkuvuus

DNA-tutkimukset osoittavat, että Australian aboriginaalien esi-isät kuuluvat nykyihmisiin, jotka lähtivät Afrikasta noin 50 000–70 000 vuotta sitten. Nämä tutkimukset viittaavat siihen, että ryhmä joka asutti Sahulin, eriytyi varhain muista euraasialaisista populaatioista, ja että suurin osa eriytyneestä populaatiosta jäi alueelle kehittymään pitkissä eristyksissä. Joissain genomitutkimuksissa on havaittu myös geneettistä perintöä, joka viittaa yhteyksiin Denisovaan (muinainen ihmislaji), erityisesti Uuden-Guinean ja Papua-Australian populaatioissa.

DNA-todisteet sekä arkeologinen aineisto tukevat ajatusta siitä, että Australian aboriginaalit muodostavat yhden vanhimmista jatkuvista alkuperäiskansoista Afrikan ulkopuolella. Vaikka materiaaliset ja kulttuuriset ilmentymät ovat ajan myötä muuttuneet ja alueellisesti erilaiset, monilla alueilla suulliset perinteet ja tietyt symboliset käytännöt osoittavat jatkuvuutta, joka ulottuu hyvin kauas menneisyyteen. Monissa pohjoisesta peräisin olevissa aboriginaalitarinoissa kerrotaan, että ihmiset tulivat meren takaa, mikä heijastaa muistia jättiläismäisistä ympäristömuutoksista ja alkuperäisestä saapumisesta.

Yhteenveto

Australian varhaisasutus on monivaiheinen ja monimuotoinen kertomus sopeutumisesta erilaisiin ympäristöihin, meren ylittämisestä, paikallisesta teknologisesta kehityksestä ja pitkästä kulttuurillisesta jatkuvuudesta. Vaikka yksityiskohdissa on vielä avoimia kysymyksiä—esimerkiksi tarkka saapumisajankohta, väylät ja joidenkin teknologioiden alkuperä—yhteisaineisto arkeologiasta, paleoekologiasta ja genetiikasta antaa vahvan kuvan siitä, että ihmiset asuttivat Sahulin jo vähintään 50 000 vuotta, ja että Australian aboriginaalien perinteet ovat yksi maailman pitkäikäisimmistä kulttuurisista jatkumoista.

Tulipalo, megafauna ja merenpinnan taso

Arkeologit ovat havainneet, että tulipalot lisääntyivät ihmisten saapumisen myötä. Metsästäjä-keräilijät käyttivät tulta välineenä riistan karkottamiseen, uuden kasvuston tuottamiseen eläinten houkuttelemiseksi ja pensaikon raivaamiseen. Tiheät metsät muuttuivat avoimemmiksi metsiksi, ja avoimista metsistä tuli niittyjä. Tulista selviytyvät lajit alkoivat vallata alaa: erityisesti eukalyptus, akaasia ja ruohot.

Eläimistön muutokset olivat vielä dramaattisempia. Megafauna, eli paljon ihmistä suuremmat lajit, katosivat, samoin kuin monet pienemmät lajit. Noin 60 erilaista selkärankaista kuoli sukupuuttoon, mukaan lukien Diprotodon-heimo (erittäin suuret pussieläimet, jotka näyttivät pikemminkin virtahepoilta), useita suuria lentokyvyttömiä lintuja, lihaa syöviä kenguruita, viisimetrinen lisko ja Meiolania, pienen auton kokoinen kilpikonna.

Megafaunan joukkokuolemien suorasta syystä ei ole varmuutta. Se on voinut olla tulipalo, metsästys, ilmastonmuutos tai näiden yhdistelmä. Ilman suuria kasvinsyöjiä, jotka söivät kasvillisuutta, ylimääräinen polttoaine sai tulipalot palamaan kuumemmin, mikä muutti maisemaa entisestään.

18 000-15 000 vuotta sitten Australia muuttui kuivemmaksi, lämpötila laski ja sademäärät vähenivät. 16 000-14 000 vuotta sitten merenpinta nousi nopeasti. Eräs tutkija on arvioinut, että merenpinta nousi 30 metriä 300 vuodessa. Pleistoseenin lopussa, noin 13 000 vuotta sitten, merenpinnan nousu katkaisi Torresinsalmen kautta maayhteyden Uuteen-Guineaan, Victorian ja Tasmanian väliseen Bassinsalmeen ja Kangaroo-saarelle.

Tasmanian aboriginaalit olivat eristyksissä muusta Australiasta. Bass Straitin pienillä saarilla tai Kengurusaarella ei asunut enää ihmisiä 9 000 vuotta sitten.

Kieli- ja geenitutkimukset osoittavat, että kaukana pohjoisessa asuvien australialaisten ja nykypäivän Uuden-Guinean ja saarten asukkaiden välillä on ollut pitkäaikainen yhteys. Tämä näyttää olleen pääasiassa kaupankäyntiä, johon on liittynyt jonkin verran avioliittoja. Macassan praus on myös mainittu aboriginaalien kertomuksissa Broomesta Carpentarian lahdelle. Joitakin puoliksi pysyviä siirtokuntia perustettiin, ja aboriginaalisiirtolaiset löysivät kodin Indonesiasta.

Tasmanian ja Victorian rantaviiva noin 14 000 vuotta sitten merenpinnan noustessa, jossa näkyy joitakin ihmisen arkeologisia kohteita.

Kulttuuri

Aboriginaalit eivät kehittäneet kirjoitusta, mutta he maalasivat kuvia kiviin ja kuoreen. He myös raaputtivat tai kaiversivat kuvioita kiviin. He käyttivät maalia, jota he valmistivat murskatuista kivistä ja vedestä ruskean, punaisen, oranssin ja keltaisen värisinä. Australiasta löytyy paljon muinaisia luolamaalauksia. Koska murskatusta kivestä ja savesta tehdyt maalit eivät ole orgaanisia, näitä kuvia ei voida ajoittaa hiiliajoituksella. Joistakin maalauksista on löydetty kuvia, jotka esittävät yli 40 000 vuotta sitten sukupuuttoon kuolleita megaeläimiä. Nämä maalaukset saattavat olla maailman vanhimmat tunnetut maalaukset. Eräässä toisessa Arnhem Landissa sijaitsevassa paikassa on hiilipiirroksia, jotka on radiohiiliajoitettu 28 000 vuoden ikäisiksi.

Aboriginaaliväestöllä oli vahva hengellisyys. He uskoivat, että kaikki oli peräisin uniajasta ja että maa oli pyhä. He uskoivat, että esi-isien henget, kuten Sateenkaarikäärme, olivat luoneet maailman ja kaiken siinä olevan. Uniajan lait ja tavat siirtyivät vanhemmilta lapsille. Heillä on monimutkaisia rituaalisia lauluja ja tansseja, joita esitetään korroboreissa.

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mitä on muinainen Australia?

V: Muinainen Australia, joka tunnetaan myös nimellä Australian esihistoria, kattaa ajanjakson siitä, kun ensimmäiset ihmiset saapuivat Australiaan, ensimmäisen laivaston saapumiseen vuonna 1788.

K: Kuinka kauan aboriginaalit ovat asuneet Australiassa?

V: Todisteet viittaavat siihen, että aboriginaalit ovat todennäköisesti asuneet Australiassa yli 80 000 vuotta.

K: Miten he muuttivat Australiaan?

V: Matalan merenpinnan vuoksi siirtyminen Aasiasta Australiaan oli paljon helpompaa kuin nykyään, ja siihen olisi kuulunut 90-100 kilometrin pituisia matkoja avomerellä. Ei tiedetä, millaista venettä näissä ylityksissä olisi käytetty, mutta todennäköisesti kyseessä oli bambusta tehty lautta.

Kysymys: Milloin Australian ja Uuden-Guinean välinen maasilta tukkeutui merenpinnan nousun vuoksi?

V: Australian ja Uuden-Guinean välinen maasilta tukkeutui merenpinnan nousun vuoksi noin 8 000 vuotta sitten.

K: Mitä DNA-todisteet osoittavat Australian aboriginaaleista?

V: DNA-todisteet osoittavat, että Australian aboriginaalit kuuluvat nykyihmisiin, jotka lähtivät Afrikasta 50 000-70 000 vuotta sitten, ja suurin osa siirtolaisuudesta Australiaan loppui noin 50 000 vuotta sitten.

K: Mitä monet aboriginaalien tarinat kertovat siitä, miten he ovat päätyneet Australiaan?

V: Monissa Pohjois-Australian aboriginaalien tarinoissa kerrotaan, että ihmiset tulivat Australiaan meren takaa.

K: Mitä arkeologiset löydöt paljastavat elämästä tänä aikana?

V: Arkeologiset kohteet, kuten Mungo-järvi, Kow Swamp, Coobool Creek Talgai ja Keilor, paljastavat tietoja elämästä tänä aikana, kuten sen, että useimmilla australialaisilla oli tumma iho ja mustat hiukset, että he olivat metsästäjiä ja keräilijöitä, että he kulkivat paimentolaisina, että heistä muodostui erilaisia etnisiä ryhmiä, joilla oli oma kieli ja perinteet, ja että heillä oli seremonioita tai että he kävivät kauppaa toisten pienempien ryhmien kanssa.