Eukalyptukset (Eucalyptus) – lajit, levinneisyys ja ominaisuudet

Kukat ja lehdet

Eukalypeillä on erityisiä kukkia ja hedelmiä, joita muilla puilla ei ole. Kun kukka kukkii, terälehdistä koostuva nuppulakki kasvaa kukan ympärillä, kunnes se on valmis avautumaan. Sitten nuppulakki putoaa ja paljastaa kukan, jossa ei ole terälehtiä.

Puumaisia hedelmiä kutsutaan nimellä gumnut. Ne ovat karkeasti kartiomaisia ja avautuvat toisesta päästä, jolloin siemenet vapautuvat.

Lähes kaikki eukalyptukset ovat ikivihreitä, mutta jotkut trooppiset lajit pudottavat lehtensä kuivan kauden lopussa. Lehdet ovat öljyrauhasten peitossa. Näitä öljyjä käytetään usein yskän ja vilustumisen hoitoon.

Monet eukalyptukset muuttavat lehtensä muotoa vanhetessaan. Nuorilla eukalypeillä on pyöreät lehdet. Yhden tai muutaman vuoden iässä useimpien lajien lehdet pidentyvät ja muuttuvat keihään- tai sirpinmuotoisiksi. Muutamat lajit säilyttävät pyöreän lehden muodon koko elämänsä ajan. Useimmat lajit kukkivat vasta, kun aikuiset lehdet alkavat ilmestyä.

Bark

Kuori kuolee joka vuosi. Sileäkuorisissa puissa suurin osa kuoresta irtoaa puusta, jolloin jäljelle jää sileä pinta, jossa on usein värillisiä merkkejä. Karkeakuorisissa puissa kuollut kuori jää puuhun ja kuivuu. Monilla eukalyptuspuulajeilla on sileä kuori latvassa mutta karkea kuori alempana. Näiden erilaisten kuorityyppien avulla eukalyptuspuut voidaan luokitella ryhmiin - tämä on hyödyllistä, koska eukalyptuspuita on satoja lajeja, ja ryhmän jakaminen tällä tavoin tekee ryhmästä helpommin ymmärrettävän.

Eri ryhmät ovat:

• Säikeinen kuori - koostuu säikeistä, jotka voidaan irrottaa pitkiksi paloiksi. Se on yleensä paksua ja rakenteeltaan sienimäistä.
• Rautakuori - on kovaa, karheaa ja syvään uurrettua. Se on läpimärkä puun kuivuneesta mehusta, joka antaa sille tummanpunaisen tai jopa mustan värin.
• Tesselloitu - kuori on hajonnut moniin erillisiin hiutaleisiin. Nämä hiutaleet ovat kuin korkkia ja voivat irrota.
• Laatikko - lyhyet kuidut.
• Nauha - kuori irtoaa pitkinä ohuina paloina, mutta on paikoin vielä löysästi kiinni. Palat voivat olla pitkiä nauhoja, kiinteämpiä kaistaleita tai kierrettyjä kiharoita.

Korkeus

Nykyään australialaiset vuoristotuhkan yksilöt ovat maailman korkeimpia puita. Ne kasvavat jopa 92 metriä korkeiksi, ja ne ovat korkeimmat kaikista kukkivista kasveista: korkeammat puut, kuten rannikon punapuu, ovat havupuita. On todisteita siitä, että kun eurooppalaiset asuttivat Australian, jotkut vuoristotuhkat olivat todellakin maailman korkeimpia kasveja.

Frost

Useimmat eukalyptukset eivät selviä pakkasesta tai kestävät vain lievää pakkasta, joka on - 3 °C:sta - 5 °C:een. Kovimmat eukalyptukset ovat niin sanottuja "lumikumeja", kuten Eucalyptus pauciflora, jotka kestävät kylmää ja pakkasta noin -20 °C:een asti. Tämän puun kaksi alalajia (luonnonvaraisia lajikkeita) selviytyy vielä kylmemmistä talvista.

Useat muut lajit, erityisesti Tasmanian keskiosien ylätasangolta ja vuorilta, ovat tuottaneet erittäin kylmänkestäviä muotoja. Näistä kestävistä kannoista saatuja siemeniä istutetaan koristepuiksi kylmemmissä osissa maailmaa.

Eukalyptuksen lehdistä löytyvä öljy on vahva, luonnollinen desinfiointiaine, jota käytetään joissakin lääkkeissä, mutta se voi olla myrkyllistä, jos sitä käytetään liikaa. Useat pussieläimet, kuten koalat ja jotkut opossumit, ovat osittain vastustuskykyisiä sille. Nämä eläimet pystyvät hajun perusteella erottamaan, mitkä kasvit ovat turvallisia syödä.

Eukalyptukset tuottavat paljon nektaria, joka on ravintoa monille hyönteisille.

Eukalypeillä on tapana pudottaa kokonaisia oksia pois kasvaessaan. Eukalyptusmetsät ovat täynnä kuolleita oksia. Australialaista Ghost Gum Eucalyptus papuana -kumipuuta kutsutaan joskus "leskentekijäksi", koska oksat ovat tappaneet paljon puunhakkuutyöntekijöitä, jotka ovat kuolleet putoaviin oksiin. Monet kuolemantapaukset johtuivat itse asiassa siitä, että puiden alla leiriydyttiin, sillä puut pudottivat kokonaisia ja hyvin suuria oksia säästääkseen vettä kuivuuden aikana. Tästä syystä suurten eukalyptuksen oksien alla ei pidä koskaan leiriytyä.

Lämpiminä päivinä eukalyptusöljyhöyry nousee pensaiden yläpuolelle ja luo Australian maisemasta tunnetun kaukaisen sinisen sumun. Eukalyptusöljy syttyy helposti tuleen, ja pensaikkopalot voivat levitä nopeasti puiden latvustojen öljypitoisen ilman läpi. Myös kuollut kuori ja pudonneet oksat ovat syttyviä. Eukalyptuspuut ovat hyvin sopeutuneet säännöllisiin tulipaloihin - itse asiassa useimmat lajit ovat niistä riippuvaisia levittäytyessään ja uusiutuessaan. Ne tekevät sen monin eri tavoin: versomalla maanalaisista mukuloista, kuoren alle kätkeytyneistä nupuista ja tuhkassa palon jälkeen itävistä siemenistä.

Miten tuli auttoi eukalyptusten leviämistä

Eukalyptukset syntyivät 35-50 miljoonaa vuotta sitten, pian sen jälkeen kun Australia ja Uusi-Guinea erosivat muusta Gondwanasta. Niiden tulo osuu samaan aikaan fossiilisten hiiliesiintymien lisääntymisen kanssa (mikä saattaa tarkoittaa, että tuli oli niille tärkeä jo tuolloin). Ne pysyivät sademetsien vähäisenä osana noin 20 miljoonaa vuotta sitten, kunnes mantereen asteittainen kuivuminen ja maaperän rikkauden väheneminen johtivat avoimemman metsätyypin kasvuun, jossa oli pääasiassa kasuaari- ja akaasiapuita. Kun ensimmäiset ihmiset saapuivat noin 50 000 vuotta sitten, tulipalot yleistyivät huomattavasti, ja tulta rakastavat eukalyptukset muodostivat pian noin 70 prosenttia Australian metsistä.

Eukalyptukset kasvavat nopeasti takaisin tulipalon jälkeen. Kaksi arvokasta puulajia, alppituhka ja vuoristotuhka, kuolevat tulipalossa ja kasvavat takaisin vain siemenistä. Sama tulipalo, joka ei juurikaan vaikuttanut Canberran ympärillä oleviin metsiin, aiheutti tuhansia hehtaareja kuolleita metsiä muualla.

Eukalyptuksilla on monia käyttötarkoituksia, jotka ovat tehneet niistä tärkeitä. Nopean kasvun vuoksi näiden puiden tärkein hyöty on puu. Niitä voidaan käyttää moniin tarkoituksiin, kuten istutuksiin puistoissa ja puutarhoissa, puutavarana, polttopuuna ja kuitupuuna. Nopean kasvun ansiosta eukalyptuspuut soveltuvat myös tuulensuojiksi.

Eukalyptukset imevät maaperästä hyvin paljon vettä. Niitä on istutettu (tai istutettu uudelleen) joissakin paikoissa pohjaveden pinnan alentamiseksi ja maaperän suolapitoisuuden vähentämiseksi. Eukalyptuksia on käytetty myös malarian vähentämiseen kuivattamalla maaperää esimerkiksi Algeriassa, Sisiliassa, Manner-Euroopassa ja Kaliforniassa. Ojitus poistaa suot, jotka tarjoavat elinympäristön hyttysten toukille, mutta tällainen ojitus voi myös vahingossa tuhota vaarattomia elinympäristöjä.

Eukalyptusöljy jalostetaan lehdistä höyrystämällä. Sitä voidaan käyttää puhdistukseen, hajunpoistoon ja hyvin pieninä määrinä ravintolisissä, erityisesti makeisissa, yskänlääkkeissä ja dekongestanteissa. Eukalyptusöljy on hyönteiskarkotin (Fradin & Day 2002).

Joidenkin eukalyptusten mesi tuottaa korkealaatuista hunajaa. Yhdysvaltojen länsiosissa kukinta ajoittuu tammikuun lopulle, ennen muiden pähkinä- ja hedelmäpuiden kukintaa, minkä ansiosta sen mettästä voidaan helposti valmistaa omanlaistaan hunajaa, jonka maun sanotaan olevan voinen.

Aboriginaalit käyttivät haamukumin lehtiä kalojen pyydystämiseen. Lehtien liottaminen veteen vapauttaa lievää rauhoittavaa ainetta, joka tainnuttaa kalat, jolloin ne on helppo pyydystää.

Eukalyptuksesta valmistetaan myös digeridoo, aboriginaalien suosima puhallinsoitin.

Eukalyptukset toi muualle maailmaan ensimmäisen kerran Cookin retkikunnan kasvitieteilijä Sir Joseph Banks vuonna 1770. Sittemmin niitä on tuotu moniin osiin maailmaa. Useista lajeista on tullut vieraslajeja (ne ovat levinneet istutusalueensa ulkopuolelle), ja ne voivat aiheuttaa ongelmia paikallisille luonnonvaraisille eläimille.

Espanja

Espanjassa niitä on istutettu kuitupuuviljelmille korvaamaan alkuperäisiä tammimetsiköitä. Kuten muillakin vastaavilla alueilla, alkuperäiset metsät elättävät alkuperäisiä eläimiä, mutta eukalyptuslehdot eivät pysty elättämään paikallista eläimistöä, mikä johtaa metsien hiljaisuuteen ja luonnonvaraisten eläinten populaatioiden vähenemiseen. Toisaalta eukalyptusmetsät auttavat useita teollisuudenaloja, kuten sahausta, sellun ja puuhiilen valmistusta.

Kalifornia

1850-luvulla monet australialaiset matkustivat Kaliforniaan osallistuakseen Kalifornian kultakuumeeseen. Suuri osa Kaliforniasta on ilmastoltaan samankaltainen kuin osa Australiasta, ja jotkut ihmiset saivat idean tuoda sinne eukalyptuksia. Osavaltion hallituksen kannustamana 1900-luvun alkuun mennessä eukalyptuksia istutettiin tuhansia hehtaareja. Niiden toivottiin tarjoavan uusiutuvan puunlähteen rakentamiseen ja huonekalujen valmistukseen. Näin ei kuitenkaan käynyt osittain siksi, että puut kaadettiin liian nuorina ja osittain siksi, että amerikkalaiset eivät osanneet käsitellä kaadettuja puita siten, että puu ei vääntyisi ja halkeilisi.

Yksi tapa, jolla eukalyptuslajit, pääasiassa sinipuu, osoittautuivat arvokkaiksi Kaliforniassa, oli tuulensuojien tarjoaminen valtateille, appelsiiniviljelmille ja muille maatiloille osavaltion enimmäkseen puuttomassa keskiosassa. Niitä ihaillaan myös varjo- ja koristepuina monissa kaupungeissa ja puutarhoissa.

Kalifornian eukalyptusmetsät ovat saaneet osakseen kritiikkiä siitä, että ne syrjäyttävät alkuperäiset kasvit eivätkä ne tue alkuperäisiä eläimiä. Myös tulipalot ovat ongelma. Vuoden 1991 Oakland Hillsin palomyrsky, joka tuhosi lähes 3 000 taloa ja tappoi 25 ihmistä, sai osittain alkunsa siitä, että alueella oli paljon eukalyptuksia lähellä taloja.

Joissakin Kalifornian osissa eukalyptusmetsät poistetaan ja alkuperäiset puut ja kasvit palautetaan. Jotkut ihmiset ovat myös laittomasti tuhonneet joitakin puita, ja heidän epäillään tuoneen Australiasta hyönteistuholaisia, jotka hyökkäävät puihin.

Brasilia

Vuonna 1910 Brasiliaan tuotiin eukalyptuspuita korvaamaan puutavaraa ja puuhiiliteollisuutta varten. Pitkän aikavälin vaikutuksia ei valitettavasti tutkittu, ja nykyään eukalyptus aiheuttaa ongelmia suuren vedenkulutuksensa vuoksi. Tämä aiheuttaa maaperän kuivumista ja tappaa monia paikallisia kasveja, joita paikalliset eläimet tarvitsevat selviytyäkseen.