Keskijura on toinen geologinen aikakausi jura-alueella. Se alkoi 174,1 miljoonaa vuotta sitten ja päättyi 163,5 miljoonaa vuotta sitten. Keskijura jaetaan stratigrafisesti neljään vaiheeseen: Aalenian (noin 174,1–170,3 Ma), Bajocian (170,3–168,3 Ma), Bathonian (168,3–166,1 Ma) ja Callovian (166,1–163,5 Ma). Ajan kuluessa muodostuneet kivikerrostumat ja fossiilit antavat runsaasti tietoa merellisistä ja maaympäristön muutoksista sekä elämän evoluutiosta tuolta ajalta.
Keskijurakaudella Pangaea alkoi jakautua kahtia. Se alkoi jakautua Laurasiaan ja Gondwanaan, ja Atlantin valtameri muodostui. Tämän seurauksena syntyi laajoja matalia sisämeriä ja epeirisiä merialueita, joissa hiilidioksidipitoisuuksien ja lämpimän ilmaston yhteisvaikutuksesta kertyi runsaasti kalkkikiveä ja karbonaatityyppisiä kertymiä. Keskijuran aikana esiintyi myös voimakasta murtumaja vulkaanista aktiivisuutta, mikä edisti merenpinnan vaihteluita ja uusien merialueiden muodostumista.
Tektoninen toiminta sulki Paleo-Tetysin valtameren. Samalla Länsi-Pohjois-Amerikan rannikolla sijaitseva subduktiovyöhyke synnytti edelleen esi-isiensä Kalliovuoret. Alueilla nähtiin laajamittaista laskostumista ja magmatismia, jotka vaikuttivat merkittävästi paikalliseen topografiaan ja sedimentaatioon.
Ilmasto oli yleisesti ottaen lämpimämpi kuin nykyään, ilman suuria polaarisia jääpeitteitä ja korkeammilla merenpinnoilla. Kasvillisuus oli pääasiassa havupuuvaltaista, ja metsät koostuivat etenkin käpypuista, sykadeista, bennettitaaleista sekä sanikkaisista. Maalla dinosaurukset monipuolistuivat; sauropodit, varhaiset neornithischiat ja erilaiset theropodit olivat yleisiä. Pienet, hämärä- tai yöaktiiviset nisäkkäät elivät rinnakkaiseloa dinosaurusten kanssa.
Merialueilla kukoistivat ammonitit, belemnitit, monenlaiset äyriäiset, simpukat ja korallit sekä erilaiset merieläimet kuten plesiosaurit ja pliosaurit. Ammoniitit toimivat myös tärkeinä indeksifossiileina, joiden perusteella eri alueiden stratigrafiaa voidaan ajoittaa tarkasti. Keskijuran kerrostumat ovatkin tärkeitä sekä paleontologian että stratigrafian tutkimuksessa.
Geologisesti keskijura jätti jälkeensä laajoja kalkkikivi- ja hiekka-alueita, joiden kerrostumat näkyvät nykyisin useissa Euroopan, Aasian ja Pohjois‑Amerikan osaalueissa. Näistä muodostuneita kivimuodostumia tutkitaan edelleen, koska ne kuvaavat hyvin sen ajan merenpinnan vaihteluita, elinympäristöjä ja tektonisia muutoksia.
Yhteenvetona: Keskijura oli siirtymävaihe Pangean hajoamisen aikana — ajan, jolloin mantereiden ajautuminen, korkeammat merenpinnat ja lämmin ilmasto loivat edellytykset monipuoliselle merelliselle ja maalliselle elämälle sekä merkittäville geologisille muutoksille.