Retoriikka
Retoriikka on taito vakuuttaa ja suostutella ihmisiä kielen avulla julkisesti puhumalla tai kirjoittamalla. Sanan juuri tulee kreikan ῥητορικὴ [τέχνη] sanasta, joka tarkoittaa karkeasti 'puhetaitoa'.
Websterin sanakirja määrittelee sen seuraavasti: "taito tai tiede käyttää sanoja tehokkaasti puhuttaessa tai kirjoitettaessa, erityisesti kirjallisen kirjoittamisen taito tai tiede." Tässä määritelmässä sana "tehokkaasti" on suhteellinen asia. Se, mikä on tehokasta yhdessä yhteydessä, voi olla täysin erilaista toisessa kulttuurisessa ympäristössä. Eri kielet eroavat toisistaan retorisissa tyyleissään eli siinä, miten ne käyttävät kieltä eri tarkoituksiin. Ihmisiä voidaan kouluttaa tässä taidossa. Se on vakuuttamisen taito tai tekniikka, jota käyttävät puhujat (julkiset puhujat), kirjailijat ja tiedotusvälineet.
Jan Steenin (1625-1679) Retorikot, noin 1655, kuvaaja: Jan Steen (1625-1679).
Historia
Se on peräisin antiikin Kreikasta 5. vuosisadalta. He tekivät päätöksensä puhumalla ehdotusten puolesta tai vastaan julkisella paikalla. Puheita pidettiin myös silloin, kun henkilöä syytettiin vakavasta rikoksesta tuomareiden edessä. Koska retoriikka oli heille niin tärkeää, kreikkalaiset ja roomalaiset kirjoittivat siitä, miten olla hyvä retorikko. Tätä kutsutaan joskus "toissijaiseksi retoriikaksi". Se on tekniikka, jota voidaan opettaa ja jota voidaan käyttää kirjoittamisessa. Varhainen esimerkki on Platon, joka kirjoitti teoksensa dialogien muodossa. Jokaisesta esitetystä kysymyksestä keskustellaan kahden hahmon kesken. Antiikin maailmassa myös roomalaiset, joihin antiikin kreikkalaiset olivat vaikuttaneet paljon, käyttivät samoja menetelmiä päätöksenteossa. Cicero oli yksi heidän kuuluisista puhujistaan. Heidän tapauksessaan keskusteluihin eivät osallistuneet kaikki kansalaiset, vaan ainoastaan Rooman senaatti tai tuomioistuimet.
Keskiaikaisissa yliopistoissa retoriikkaa opetettiin osana opetussuunnitelmaa. Retoriikka, dialektiikka ja kielioppi muodostavat triviumin, joka yhdessä quadriviumin kanssa muodostaa länsimaisen kulttuurin seitsemän vapaata taidetta. Antiikin ja keskiajan aikana retoriikkaa käytettiin vakuuttamiseen julkisilla ja poliittisilla areenoilla sekä tuomioistuimissa. Sanoja "retoriikka" tai "sofismi" käytetään usein negatiivisessa merkityksessä, disinformaatiota tai propagandaa tarkoittaen. Vakuuttelun taitona retoriikka on edelleen tärkeä nykypäivän julkisessa elämässä. Niitä käytetään myös kuvaamaan puhetta, jossa on epäilyttäviä tai vinoutuneita argumentteja. Klassiset retorikot tunnistivat useita satoja retorisia hahmoja. Osa niistä on edelleen käytössä, kuten metafora, vertaus ja paradoksi.
Nykyaikana televisiossa pidetyt puheet, mainoksiin sisällytetyt ajatukset tai yleisön edessä esitetyt ajatukset ovat kaikki retoriikkaa. Ne puhuttelevat ihmisiä suoraan ja pyrkivät vakuuttamaan heidät. Ennen toista maailmansotaa radio ja painetut tiedotusvälineet olivat tehokkaita retoriikan välineitä. Sanomalehdet ja kirjat suostuttelevat lukijoita tiettyyn näkökulmaan. Retoriikka ei ole riippuvainen vain elävästä yleisöstä.
Rakenne
Aristoteleen mukaan retoriikassa on kolme elementtiä, jotka vaikuttavat vakuuttamiseen:
- Eetos: riippuu puhujan henkilökohtaisesta luonteesta (hänen on vaikutettava hyvältä, luottamuksen arvoiselta).
- Pathos: saattaa yleisön sopivaan mielentilaan (herättää tunteita).
- Logos: todiste tai näennäinen todiste, jonka puheen sanat (varsinainen argumentti) antavat.
Kontrastiivinen retoriikka
Söter teki vuonna 1988 Australiassa tutkimuksen opiskelijoiden keskuudessa, jotka puhuivat äidinkielenään arabiaa, vietnamia ja englantia. Otokseen valittuja 6. ja 11. luokan oppilaita pyydettiin kirjoittamaan iltasatu pienelle lapselle. Oppilaiden erilaisissa lähestymistavoissa, joita he käyttivät tarinan kirjoittamistehtävässä, oli heti havaittavissa kuvioita.
Vietnamilaisissa tarinoissa keskityttiin ensisijaisesti henkilöhahmoihin ja heidän välisiin suhteisiinsa (mikä ilmeni vuoropuhelun suurena osuutena). Englanninkielisissä tarinoissa keskityttiin ensisijaisesti juonen peräkkäiseen etenemiseen. Arabian kielisissä tarinoissa keskityttiin ensisijaisesti ympäristön kuvaileviin elementteihin.
Kontrastiivisen retoriikan mukaan ihmiset, joilla on yhteinen kieli, saattavat käyttää erilaisia retoriikkatyylejä kulttuurin ja vaihtojen vaikutuksesta. Diskurssi ylittää kohdekielen natiivit diskurssiorganisaation tai retoriikan muodot.
Yhdysvalloissa tehtiin kiinalaisten ja venäläisten opiskelijoiden parafraasitehtävää koskeva tutkimus. Amerikkalaiset opiskelijat pystyivät helposti parafrasioimaan, mutta kiinalaiset opiskelijat kokivat sen vaikeaksi, mikä johtui ehkä heidän akateemisesta ympäristöstään, johon konfutselaiset perinteet vaikuttavat. Venäläiset opiskelijat kamppailivat parafraskaamisen kanssa, koska venäläisessä akateemisessa ympäristössä opiskelijoiden edellytettiin yleensä vain lukevan ja kuvaavan, eikä heidän tarvinnut antaa henkilökohtaista tulkintaa tai mielipidettä.
Yhdysvaltalainen retorinen tyyli: etnosentriset lähteet kuvaavat sitä tyypillisesti suoraksi ja suhteellisen loogiseksi.
Lainaukset
Puhujia ja heidän retoriikkaansa vastaan on sanottu hyvin nokkelia asioita:
Aiheeseen liittyvät sivut
