Heprealaisen Raamatun mukaan Salomon temppeli oli ensimmäinen temppeli, jonka israelilaiset rakensivat Jumalalle. Sitä kutsuttiin myös ensimmäiseksi temppeliksi, ja Salomo rakensi sen ensimmäisenä. Se sijaitsi kuninkaan palatsin vieressä, ja se oli sekä Jumalan kuninkaallinen palatsi että Israelin palvontakeskus. Raamattu kertoo, että Herra sanoi Salomolle: "Minä olen pyhittänyt (tehnyt erityiseksi tai puhtaaksi) tämän temppelin... laittamalla nimeni sinne ikuisesti. Silmäni ja sydämeni tulevat aina olemaan siellä" (1. Kun. 9:3). Pyhyyden ja kuninkaallisuuden symbolina se muistutti israelilaisia siitä, että Jumala oli Israelin erityinen pää. Se mukaili tabernaakkelia ja yleensä muita tuon ajan temppeleitä, ja se oli jaettu kolmeen tärkeään alueeseen: kaikkein pyhimpään, pyhimpään ja ulkopihaan. Se rakennettiin Jerusalemiin, jebusilaisen Araunan puimatilalle, jonka Salomon isä Daavid oli ostanut rakentaakseen alttarin Jumalalle.




 

Historia ja rakentaminen

Salomon temppelin rakentamisen ajan perinteinen ajoitus on 10. vuosisadan eaa. (noin 970–930 eaa.). Raamatun mukaan kuningas Salomo aloitti rakennustyöt ja sai merkittävää apua kanaanilaisten rannikkokaupunkien, erityisesti Tyron kuninkaan Hiramilta, joka toimitti seetri- ja muut puutavarat sekä ammattitaitoisia seppämestareita. Rakennusprojekti käytti sekä palkattuja että pakkotyöhön määrättuja työntekijöitä; työstä mainitaan useissa raamatunkohdissa (ks. 1. Kun. 5–7; 2. Aik. 2–4).

Rakenne ja mitat

Raamatun kuvausten perusteella temppeli noudatti tabernaakkelin pohjaratkaisua mutta oli paljon suurempi ja pysyvä rakennus. Sen pääosat olivat:

  • Kaikkein pyhin (Holy of Holies) – sisäisin huone, jossa arkki sijaitsi ja jossa Jumalan läsnäolo symbolisesti asui. Kaikkein pyhin oli kirjan mukaan kuution muotoinen.
  • Pyhä paikka (Holy Place) – ulompi pyhä huone, jossa olivat mm. suitsutusastia ja muut pyhät esineet.
  • Ulkopiha – alue, jossa uhrialttaat ja kansanjärjestelyt sijaitsivat; täällä palveilivat papit ja leeviläiset sekä tehtiin uhreja.

1. Kun. 6 sisältää mittoja: temppelin sisähuoneen pituus 60 kyynärää, leveys 20 kyynärää ja korkeus 30 kyynärää; kaikkein pyhimmän koko noin 20 kyynärää kuutio. (Antiikin kyynärän pituudesta riippuen nämä vastaukset ovat suunnilleen: 60 kyynärää ≈ 26–28 m, 20 kyynärää ≈ 9 m, 30 kyynärää ≈ 13–14 m.)

Temppeli oli runsaasti koristeltu: sisätilat kullattiin, seinissä oli koristeellista ohennekuviointia ja puuosissa käytettiin erityisesti seetri- ja seitapuuta. Etupihalla oli kaksi pronssipilaria, nimeltään Jakin ja Boaz, sekä suuri pronssinen altaan kaltainen "meri" (The Bronze Sea) pappeja ja uhrityötä varten.

Palvelus, esineet ja papisto

Temppelin palvelus oli papiston vastuulla. Pääpapin tehtävät olivat keskeisiä: hän toi yleiset uhrit, suoritti rituaalit ja astui kaikkein pyhimpään vain tiettyinä ajankohtina, tärkeimpänä Yom Kippurina (sovituspäivänä), jolloin vain ylipappi saattoi astua kaikkein pyhimpään arkin luo. Temppelin tärkeimpiin pyhiin esineisiin kuuluivat:

  • Arkin säiliö (Ark of the Covenant) – perimätiedon mukaan kaikkein pyhimmässä.
  • Juotinkuppien, patsaiden ja muiden palvelukalujen sarja, mukaan lukien kultainen lampunjalka (menora), näyttöleipäpöytä ja suitsutusastia.
  • Uhrialttari ulkopihalla, jossa eläinuhreja toimitettiin osana israelilaista palvontaa.

Tuho ja jälkeinen historia

Temppeli joutui raunioiksi Babyloniaan johtaneessa sotaretkiessä: historiallisen perimän mukaan Nebukadnessar II valloitti Jerusalemin ja poltti temppelin vuonna 586 eaa., minkä seurauksena osa asukkaista vietiin pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan. Temppelin esineistöstä ja erityisesti arkin kohtalosta ei ole varmaa tietoa; arkin sijainti on jäänyt arvoitukseksi ja siitä on syntynyt monia legendoja.

Babylonialaisesta tuhosta palautumisen jälkeen juutalaiset rakensivat myöhemmin toisen temppelin (Second Temple) palauttaessaan Jerusalemin jälkeen 6. vuosisadalla eaa.; tämä rakennus koki myöhemmin laajamittaisen uudistamisen ja laajentamisen Herodeksen aikana ennen lopullista tuhoaan roomalaisten toimesta vuonna 70 jaa.

Arkeologia ja tutkimus

Suoria arkeologisia jäännöksiä Salomon temppelistä on hyvin vähän tai ei lainkaan näkyvissä nykypäivänä. Syy on selkeä: temppelin sijaintina pidetty alue on nykyisin Temple Mount / Haram al-Sharif, jolla ovat muslimien pyhät rakennukset, kuten Dome of the Rock ja Al-Aqsa-moskeija. Alueen arkeologinen kaivaminen on poliittisesti ja uskonnollisesti herkkä kysymys, minkä vuoksi tutkijoiden mahdollisuudet suorittaa laajoja kenttätutkimuksia ovat rajoitetut.

Tutkimus perustuu lähinnä raamatullisiin teksteihin (erityisesti 1. Kuninkaiden kirja ja 2. Aikakirjat), muinaisiin historian kirjoittajiin kuten Josefukseen ja satunnaisiin arkeologisiin löytöihin Jerusalemin lähialueilta. Nykyarvioissa tutkijat jakautuvat: osa pitää raamatun kertomusta historiallisesti perusteltuna ainakin peruspiirteiltään, osa näkee kertomuksen enemmänkin mytologisoituna tai idealisoituna kuvauksena kuninkaallisesta temppelistä.

Merkitys nykypäivänä

Salomon temppelillä on ollut ja on edelleen suuri uskonnollinen, kulttuurinen ja poliittinen merkitys. Se on juutalaisessa perinteessä paikka, joka symboloi Jumalan liittoa, kuninkaallisuutta ja kansan keskuspalvontaa. Kristillisessä tulkinnassa temppeli liittyy vanhan testamentin historiaan ja Kristuksen vaikutukseen temppelikäsitykseen. Islamissa Jerusalemin vanha pyhien paikkojen kerros on myös tärkeä, sillä nykyinen temppelivuoren rakennusperintö on osa laajempaa pyhien tilojen historiaa.

Temppelin perintö näkyy edelleen uskonnollisessa elämässä, kirjallisuudessa ja arkeologiassa, ja aihe herättää vilkasta tutkimusta, keskustelua ja myös poliittista herkkyyttä niin Paavalin kuin nykypäivän kansainvälisessä kontekstissa.

Lisätietoihin viitaten keskeiset raamatulliset lähteet Salomon temppelistä löytyvät erityisesti 1. Kuninkaiden kirjan luvuilta 5–8 ja 2. Aikakirjojen luvuista 2–4, sekä myöhemmistä profeettojen ja historian kirjoitusten viittauksista.