Sommen taistelu 1916 – tausta, kulku ja seuraukset
Sommen taistelu 1916: syväluotaava kertomus taustasta, taistelun kulusta ja seurauksista — traagiset tappiot, strategiat ja vaikutukset sodan kulkuun.
Tausta
Sommen taistelu käytiin ensimmäisessä maailmansodassa länsirintamalla. Hyökkäys alkoi 1. heinäkuuta 1916 ja päättyi 18. marraskuuta 1916. Taistelun päätavoite oli puristaa Saksan etulinjaa, helpottaa painetta Verdunin taistelussa olevilta ranskalaisilta ja pyrkiä murtautumaan läpi entrenched länsirintaman linjojen. Taistelu nimettiin ranskalaisen Somme-joen mukaan, jonka läheisyydessä jaettiin suurin osa taisteluista.
Taistelun kulku
Liittoutuneet suunnittelivat suurhyökkäystä yhteisin voimin, mutta koska ranskalaiset olivat sitoutuneina Verdunissa, päähyökkääjinä toimivat pääosin britit. Ennen hyökkäystä tehtiin pitkä tykistötuli, jonka tarkoitus oli tuhota saksalaisten juoksuhaudat ja konekiväärit. Viiden päivän ajan brittiläiset tykistöt tekivät laajoja pommituksia saksalaisten asemia vastaan.
1. heinäkuuta 1916 kello 7.30 brittiupseerit antoivat käskyn brittisotilaiden nousta juoksuhaudoistaan ja hyökätä eteenpäin. Monet odottivat, että tykistötuli olisi tehnyt saksalaisten puolustuksesta murtuneen, mutta saksalaiset olivat suojautuneet syviin juoksuhautoihin ja pystyivät usein nostamaan konekiväärit esiin pommituksen jälkeen. Tuona ensimmäisenä päivänä britit kohtasivat erityisen ankaran vastarinnan.
Syyskuussa 1916 taisteluun otettiin käyttöön ensimmäiset taistelutankit (ensimmäinen suurimuotoinen käyttö oli Flers–Courcelette -hyökkäyksessä), mutta niiden määrä ja luotettavuus olivat aluksi rajallisia. Koko kampanjan aikana liittoutuneet ja saksalaiset kävivät toisiaan vastaan laajoilla rintamasektoreilla; taistelut olivat verisiä ja etenemiset usein vaativia, sääolosuhteiden ja maastonmuotojen vaikeuttaessa toimintaa.
Ensimmäinen päivä ja tappiot
Ensimmäinen hyökkäyspäivä 1. heinäkuuta jäi Britannian armeijalle yhdeksi sodan kalleimmista päivistä. Britit kärsivät tuona päivänä noin 57 470 uhria, joista noin 19 240 oli kuolleita. Ranskan asevoimat menettivät samaan aikaan huomattavasti vähemmän – noin 1 590 uharia – koska ranskalaisten osallistuminen oli vähäisempää Verdunin vuoksi. Saksan tappiot ensimmäisenä päivänä arvioidaan olleen noin 10 000–12 000 miestä.
Yleisesti Sommen taistelun koko keston tappiot olivat valtavat: arvioiden mukaan kaikkiaan yli miljoona ihmistä tuli uhriksi (kuolleet, haavoittuneet ja kadonneet), riippuen laskentatavasta arvio vaihtelee. Taistelusta tuli erityisen raskas isku Britannialle, ja sen jäljet jäivät pitkiksi kansalliseen muistiin ja keskusteluun.
Syyt epäonnistumiseen ja taistelun luonne
Useat tekijät vaikuttivat liittoutuneiden vaikeuksiin Sommen taistelussa. Pitkä tykistötuli ei onnistunut täysin neutraloimaan saksalaisten juoksuhautoja ja varsinkin konekivääripesäkkeitä, jolloin tarpeeksi konekiväärimiehiä jäi hengissä tukemaan puolustusta. Tämä yhdistettynä syvään juoksuhautajärjestelmään teki massahyökkäyksistä erittäin kalliita. Armeijan johtamistavat ja hyökkäysmuodostelmat – rivit ja massahyökkäykset, joissa sotilas eteni usein bajonetin kanssa – osoittautuivat vanhentuneiksi nykyaikaisen puolustustekniikan edessä.
Seuraukset ja merkitys
- Taktiikka ja teknologia: Sommen taistelu osoitti tarvetta paremmalle yhdistelmätulenteelle, tiedustelulle, yhteistoiminnalle jalkaväen, tykistön ja myöhemmin myös panssaroitujen yksiköiden välillä. Taistelun kokemukset kiihdyttivät sotatekniikan kehitystä ja taktiikan muutoksia.
- Inhimillinen kustannus: Taistelu jätti syvät jäljet etenkin brittiläiseen yhteiskuntaan; suuri määrä uhreja vaikutti moraaliin ja herätti sodan strategioita koskevaa kritiikkiä ja kiistaa kotirintamalla.
- Strateginen vaikutus: Vaikka Somme ei murtautunut läpimurtoon, se sitoi saksalaisia ja helpotti jossain määrin ranskalaisten asemaa Verdunissa. Taistelu osoitti myös, ettei läpimurto ollut helppo toteuttaa ilman merkittäviä teknisiä ja taktisia uudistuksia.
Arviointi historiassa
Sommen taistelusta on kirjoitettu runsaasti – sekä akateemista tutkimusta että muistelmia. Britanniassa ensimmäinen heinäkuuta koettiin katastrofipäivänä, ja taistelun korkeat tappiot herättivät pitkään keskustelua komentajien päätöksistä ja sodan julmuudesta. Saksalaisessa ja ranskalaisessa kirjallisuudessa Somme usein asetetaan osaksi laajempaa 1914–1916 aikana tapahtunutta veristä immobilisoitunutta muotoa, jossa tuhannet menettivät henkensä pieninä alueen muutoksina mitattavissa saaliina.
Tämän katastrofin syitä on tutkittu laajasti; vaikka yksittäistä syyllistä ei aina voida nimetä, on selvää, että tykistötulen ja tiedustelun rajoitukset, juoksuhaudaston suojaavuus sekä vanhentuneet hyökkäystaktiikat yhdessä johtivat siihen, että hyökkäys epäonnistui odotetulla tavalla ja aiheutti suuria tappioita.
Kartta, jossa esitetään yhteenveto siitä, miten rintamalinja muuttui taistelun aikana.
Brittisotilaat, jotka "menevät yli laidan" eli poistuvat juoksuhaudoistaan Sommen taistelussa.
Aseet
Myrkkykaasu
Saksalaiset käyttivät aluksi myrkkykaasuja aseina. (Tätä kutsutaan nykyään kemialliseksi sodankäynniksi.) Saksa käytti ensin kloorikaasua. Kloorikaasun aiheuttama kuolema oli hyvin kivulias, sillä uhri tukehtui rintakehäänsä polttavista kivuista kärsittyään. Vihreän värinsä ja voimakkaan hajunsa vuoksi vihollisen oli kuitenkin helppo havaita kloorikaasu. Se myös räjähti takaisin saksalaisten päälle, kun nämä käyttivät sitä. Suojautuakseen he alkoivat käyttää kostutettua materiaalia suunsa ja nenänsä päällä. Sotilaat kostuttivat tätä materiaalia virtsalla, koska se teki naamarista tehokkaamman. Brittisotilaille annettiin puuvillatyynyjä ja hengityssuojaimia.
Saksalaiset alkoivat sekoittaa kloorikaasua toiseen kaasuun, fosgeeniin. Fosgeenikaasu on väritöntä, tappavampaa kuin kloori, ja se haisee homeiselle heinälle. Ihminen ei sairastu heti, kun hän hengittää fosgeenikaasua; se vaikuttaa vasta 24 tunnin kuluttua. Silloin henkilön keuhkot täyttyvät nesteellä, joka voi aiheuttaa hukkumisen.
Kiväärit (aseet)
Juoksuhaudoissa olevat sotilaat käyttivät kiväärejä. Useimmat sotilaat käyttivät pulttipistoolia, joka pystyi ampumaan 15 laukausta minuutissa ja tappamaan ihmisen jopa 1,4 kilometrin päästä. Tämän kiväärin keksi Yhdysvalloissa skotlantilainen James Paris Lee. Bolt-action-kiväärissä oli metallinen laatikko, johon patruunat laitettiin jousen päälle. Kun salpa avautui, jousi painoi patruunat pysäytintä vasten, ja salpa työnsi päällimmäisen patruunan patruunapesään, kun se sulkeutui. Kun kivääri oli laukaistu, pultin avautuminen heitti tyhjän patruunahylsyn ulos, ja paluukahva latasi uuden patruunan. Kussakin hylsyssä oli 3, 5 tai 29 patruunaa.
Konekiväärit
Molemmat osapuolet käyttivät myös konekiväärejä. Ne olivat niin suuria, että jokaisen käyttämiseen tarvittiin neljä miestä. Ne oli asetettava tasaiselle alustalle. Niiden teho vastasi yhden kiväärin tehoa.
Suurempien kenttätykkien käyttämiseen tarvittiin jopa 12 miestä. Ne ampuivat kranaatteja, jotka räjähtivät osuessaan. Konekiväärit olivat saksalaisille suuri voimavara, ja he käyttivät niitä täysimääräisesti, kun brittijoukot yksinkertaisesti kävelivät tyhjän päällä suoraan avotuleen. Briteillä ei ollut käytössään kovinkaan montaa konekivääriä, mikä teki heidän tehtävästään entistäkin vaikeamman. Saksalaiset olivat korkeammalla kuin britit, mikä antoi heille yliotteen.
Säiliöt
Ensimmäisen panssarivaunun nimi oli "Little Willie", ja siinä oli kolmen miehen miehistö. Sen maksiminopeus oli kolme mailia tunnissa, eikä se pystynyt ylittämään juoksuhautoja. Ensimmäinen panssarivaunutaistelu, Flers-Courcelette, joka sai nimensä hyökkäyksen kohteena olleiden kahden kylän mukaan, alkoi 15. syyskuuta 1916. Paikalle saapui vain 36 panssarivaunua niistä 49:stä, joiden olisi pitänyt olla paikalla. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun panssarivaunuja käytettiin ensimmäisessä maailmansodassa, mutta koska ne olivat vain kevyesti aseistettuja ja niiden mekaniikka meni usein pieleen, niillä ei ollut suurta vaikutusta. Tappiot panssarivaunujen miehistöissä olivat kuitenkin vähäiset.
Kaivokset
Miinat ovat tapa räjäyttää vihollinen ja todella järkyttää sitä. Jalkaväen vastaisia maamiinoja on käytetty ruudin keksimisestä lähtien, ja niitä käytettiin 1700- ja 1800-luvuilla linnoitusten murtumien puolustamiseen (brittien hyökkäys Badajozin murtumaan kärsi monia miinojen aiheuttamia tappioita). Ne aktivoitiin kuitenkin kauko-ohjatusti siten, että puolustaja sytytti hyvin nopeasti palavan sytytyslangan sopivalla hetkellä. Britit käyttivät Sommen taistelun ensimmäisenä aamuna 11 miinaa säikäyttääkseen ja vahingoittaakseen saksalaisten etulinjaa. Miinojen jättämiä reikiä saksalaiset käyttivät sen jälkeen konekivääreihin. Miinoja asettaneita sotilaita kutsuttiin sappereiksi.
Kaivannot
Juoksuhaudoissa oli paljon tauteja. Juoksuhautojen käymälät olivat pääasiassa ämpäreitä ja reikiä. Näin taudit levisivät helposti ja nopeasti. Monet sotilaat sairastuivat esimerkiksi punatautiin, joka aiheuttaa veristä ripulia. Ripuli on vakava, ja se voi saada ihmisen kuivumaan niin, että hän kuolee.
Juoksuhautojen vesihuolto ei ollut kovin hyvä. Sotilaat keräsivät sadevettä vihollisen kranaattien tekemistä rei'istä. He lisäsivät kalkkikloridia puhdistaakseen tämän likaisen veden. Sotilaat eivät kuitenkaan pitäneet kalkkikloridin mausta (joka maistui hieman modernilta uima-allasvedeltä).
Sotilaat juoksuhaudoissa kärsivät täistä. Eräs mies kuvaili niitä "vaalean ruskeiksi, ja ne jättivät punaisia, laikukkaita puremajälkiä kaikkialle vartaloon". Toinen sotilas sanoi:
"Tavarat lojuivat housujen saumoissa, pitkien paksujen villahousujen syvissä uurteissa, ja ne näyttivät valloittamattomilta syvissä kätköissään. Sytytetty kynttilä, jota levitettiin sinne, missä ne olivat paksuimmillaan, sai ne poksahtamaan kuin kiinalaiset keksit. Tällaisen session jälkeen kasvoni olivat täynnä pieniä veritahroja liian voimakkaasti poksahtaneista erityisen suurista kavereista."
Täit aiheuttivat voimakasta kutinaa, ja ne levittivät myös tautia nimeltä juoksuhaudan kuume (pyrreksian). Ensimmäiset oireet olivat pistäviä kipuja jaloissa. Sitä seurasi erittäin korkea kuume. Tämä tauti ei tappanut sotilaita, mutta se esti heitä taistelemasta. Se oli hyvin yleinen. Vuosina 1915-1918 viidesosasta kolmasosaan kaikista sairastuneista brittisotilaista sairastui juoksuhaudekuumeeseen; noin viidesosa sairastuneista saksalaisista ja itävaltalaisista sotilaista sairastui tautiin.
Toinen yleinen ongelma oli kaivantojalka. Tämä oli toinen infektio, joka johtui siitä, että kengät ja sukat olivat pitkään märissä olosuhteissa, eikä kenkiä ja sukkia pystytty kuivattamaan. Juoksuhaudan jalka puutui ja muuttui sitten punaiseksi tai siniseksi. Se voi aiheuttaa kuolion, joka joskus vaatii jalan amputointia.
Prikaatikenraali Frank Percy Crozier väitti, että "taistelu juoksuhaudan jalkojen nimellä tunnettua sairautta vastaan oli ollut jatkuvaa [loputonta] ja ylämäkeä". Ainoa keino päästä eroon juoksuhaudan jaloista oli jalkojen kuivaaminen ja kuivien sukkien vaihtaminen useita kertoja päivässä. Tämä ei ollut mahdollista juoksuhaudoissa.
Miinat ja kranaatit haavoittivat kymmeniä tuhansia sotilaita molemmilla puolilla. Monissa tapauksissa sotilaat loukkaantuivat niin pahoin, että lääkärit joutuivat amputoimaan ruumiinosia.
Koska juoksuhaudoissa oli niin paljon ruumiita, rotat olivat vakava ongelma. Rotat levittivät tauteja ja söivät kuolleiden sotilaiden ruumiita. Ne söivät ensin silmät, kaivautuivat sitten ruumiiseen ja söivät sen sisukset. Eräs sotilas, Harry Patch, väitti, että rotat juoksuhaudoissa olivat yhtä suuria kuin kissat. Toinen sanoi: "Rotat olivat valtavia. Ne olivat niin isoja, että ne söivät haavoittuneen miehen, jos tämä ei pystynyt puolustautumaan!"
Näiden kahden puolen välistä aluetta kutsuttiin nimellä No Man's Land. Se oli hyvin vaarallista, koska siellä oli paljon piikkilankaa ja kranaatinreikiä. Lisäksi ei-kenenkään-maa oli yleensä mutameri. Sotilaat, jotka "menivät yli laidan" (poistuivat juoksuhaudoista hyökätäkseen vihollisen kimppuun), olivat helppoja kohteita konekivääreille. Sekä Saksan että liittoutuneiden puolella taistelussa kuoli noin 600 000 sotilasta.
Walesin prinssi
Walesin prinssi palveli Sommen sodassa esikuntaupseerina. Hän oli aidosti pettynyt siihen, ettei ollut mukana taisteluissa. Hänen palveluksensa vaikutti kuitenkin hänen loppuelämäänsä Walesin prinssinä ja Edvard VIII:na.
Tänään
Nykyään taistelupaikalla on hautausmaita, sotamuistomerkkejä ja museoita.
Kun taistelupaikan lähellä asuvat maanviljelijät kyntävät peltojaan, he löytävät usein piikkilangan jäänteitä, luoteja, sirpaleita ja räjähtämättömiä pommeja. Tätä kutsutaan "raudan keräämiseksi".
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mikä oli Sommen taistelu?
A: Sommen taistelu oli taistelu, joka käytiin ensimmäisessä maailmansodassa. Se alkoi 1. heinäkuuta 1916 ja päättyi 18. marraskuuta 1916, ja se käytiin Ranskan Somme-joen lähellä.
K: Kuinka monta kuolonuhria oli taistelun ensimmäisenä päivänä?
V: Taistelun ensimmäisenä päivänä oli 57 470 kaatunutta, joista 19 240 oli kaatuneita. Ranskan armeijalla oli 1 590 kaatunutta ja Saksan armeija menetti 10 000-12 000 miestä.
K: Ketkä suunnittelivat hyökkäystä yhdessä tämän taistelun aikana?
V: Liittoutuneet (britit ja ranskalaiset) suunnittelivat hyökkäävänsä yhdessä tämän taistelun aikana, mutta koska Ranskalla oli kiire toisessa taistelussa (Verdunin taistelussa), vain Britannia hyökkäsi.
K: Kuinka monta ihmistä kuoli tai katosi tämän taistelun aikana?
V: Tämän taistelun aikana yli 1,5 miljoonaa ihmistä joko kuoli, haavoittui tai katosi. Tämä teki siitä Britannian kannalta yhden ensimmäisen maailmansodan pahimmista taisteluista.
K: Mitä brittikenraalit tekivät 1. heinäkuuta kello 7.30 aamulla?
V: Kello 7.30 1. heinäkuuta brittikenraalit käskivät sotilaitaan ulos juoksuhaudoistaan ja etenemään kohti saksalaisten juoksuhaudat.
K: Miksi brittien hyökkäys epäonnistui joissakin tapauksissa ?
V: Joissakin tapauksissa, joissa tarpeeksi saksalaisia konekiväärejä selvisi hengissä heidän tykistönsä tukemana , brittiläinen hyökkäys epäonnistui monien tappioiden myötä .puolustusaseiden tehokkuus ratkaisi tuloksen .tällaisessa ympäristössä sotilas bajonetin kanssa oli vanhentunut ja jalkaväkimuodostelmat hyödyttömiä .
Etsiä