Varhaisvuodet
Giotto syntyi luultavasti kukkulan laella sijaitsevassa maalaistalossa, ehkä Colle di Romagnanossa tai Romignanossa. Hän oli Bondone-nimisen arvostetun miehen poika. Hänen nimensä Giotto saattoi olla lempinimi Ambrogiottosta (pikku Ambrosius) tai Angelottosta (pikku Angelo). Hänen kuolinvuotensa on 1337, mutta hänen syntymävuotensa (1267) perustuu Firenzen kaupunginkuuluttajan Antonio Puccin runoon, jonka mukaan Giotto oli kuollessaan seitsemänkymmenenvuotias. Jotkut ovat sitä mieltä, että Pucci käytti seitsemääkymmentä vuotta vain siksi, että se sopi hänen runonsa riimiin, ja että Giotto oli ehkä aivan eri ikäinen kuollessaan.
Giorgio Vasari kertoo teoksessaan Taiteilijoiden elämäkerrat, kuinka Giotto oli paimenpoika, iloinen ja älykäs lapsi, jota kaikki hänet tunteneet rakastivat. Eräänä päivänä suuri firenzeläinen taidemaalari Cimabue kulki ohi ja näki hänen piirtävän kuvia lampaistaan kalliolle. Ne olivat niin todenmukaisia, että Cimabue kysyi Bondonelta, voisiko hän ottaa pojan oppipojakseen. Monet taidehistorioitsijat pitävät tätä tarinaa vain legendana. He uskovat, että Giotton perhe oli melko rikas, ja he muuttivat Firenzeen, jossa Giotto lähetettiin Cimabuen työpajalle oppipojaksi.
Vasari kertoo useita tarinoita osoittaakseen, kuinka älykäs Giotto oli ja millainen huumorintaju hänellä oli. Vasari kirjoittaa, että kun Cimabue oli poissa työpajasta, Giotto maalasi kärpäsen maalauksen kasvoille, jota hänen mestarinsa työsti. Kun Cimabue palasi, hän yritti useita kertoja sivellä kärpästä pois.
Vasari kertoo myös, että paavi halusi nähdä, olisiko Giotto hyvä taiteilija maalaamaan joitakin tärkeitä kuvia. Paavi lähetti sanansaattajan pyytämään Giottoa lähettämään hänelle pienen kuvan. Sen sijaan, että Giotto olisi tehnyt maalauksen, joka kestäisi monta päivää, hän piirsi punaisella maalilla ympyrän, joka oli niin täydellinen, että näytti siltä kuin se olisi piirretty kompassilla. Giotto käski sanansaattajaa antamaan sen paaville.
Varhainen ura
Giotton mestari Cimabue oli toinen Toscanan kahdesta kuuluisimmasta maalarista. Hän työskenteli Firenzessä, kun taas toinen kuuluisa maalari, Duccio, työskenteli pääasiassa Sienassa. Noin vuonna 1280 Giotto ja Cimabue lähtivät Roomaan, jossa oli useita freskomaalareita. Kuuluisin maalari Roomassa oli Pietro Cavallini. Myös kuuluisa firenzeläinen kuvanveistäjä ja arkkitehti Arnolfo di Cambio työskenteli Roomassa. Giotto olisi nähnyt näiden eri taiteilijoiden maalauksia ja veistoksia. Pietro Cavallinin maalaukset ja Arnolfon veistokset olivat paljon realistisempia ja kolmiulotteisempia kuin Giotton opettajan Cimabuen maalaukset.
Giotton opettaja Cimabue lähti Roomasta Assisiin maalaamaan useita suuria freskoja juuri rakennetun Assisilaisen Pyhän Fransiskuksen basilikan "Yläkirkkoon". Koko 1800-luvun ajan ja suurimman osan 1900-luvusta uskottiin, että Giotto oli myös maalannut kuuluisan freskosarjan "Yläkirkkoon". Nämä kuvat esittävät "Pyhän Fransiskuksen elämää". Vuodesta 1912 lähtien eräät taidehistorioitsijat, jotka tutkivat näitä freskoja tarkemmin, päättivät, että ne olivat useiden eri taiteilijoiden (todennäköisesti neljän), todennäköisesti roomalaisten, töitä ja että luultavasti yksikään näistä kuvista ei ollut Giotton tekemä. Nykyään useimmat taidehistorioitsijat ovat tästä samaa mieltä, mutta joissakin kirjoissa ja joillakin verkkosivustoilla väitetään edelleen, että nämä maalaukset ovat Giotton tekemiä. Napoleonin sotilaat tuhosivat kaikki luostarille kuuluneet paperit, joten ei ole tietoa siitä, kenelle taiteilijalle työ oli maksettu.
Vasari kirjoitti, että Giotton varhaisimmat työt tehtiin dominikaaniveljeskunnalle Santa Maria Novellan kirkkoon Firenzessä. Näihin maalauksiin kuuluvat fresko Marian ilmestys ja valtava, noin 5 metriä korkea ripustettu krusifiksi, joka maalattiin noin vuonna 1290. Vuonna 1312 rikas firenzeläinen herrasmies Ricuccio Pucci jätti testamentissaan rahaa, jotta krusifiksin edessä voisi palaa lamppu, jonka "loistava maalari Giotto" olisi tehnyt.
Vuonna 1287, noin 20-vuotiaana, Giotto meni naimisiin Ricevuta di Lapo del Pelan, joka tunnettiin nimellä "Ciuta". Pariskunnalla oli monta lasta, ehkä kahdeksan. Yhdestä pojasta, Francescosta, tuli taidemaalari. Giotton maine maalarina levisi. Hänet kutsuttiin työskentelemään Roomaan, Padovaan ja Riminiin, jossa hänen krusifiksinsa on nähtävissä Pyhän Fransiskuksen kirkossa. (Katso oikealla) Giotto vaurastui niin paljon, että hän pystyi ostamaan maata rikkaasta Firenzestä. Tämä tarkoittaa todennäköisesti sitä, että hän oli suuren työpajan mestari.
Scrovegnin kappeli
Giotton tunnetuimpia teoksia ovat Padovassa sijaitsevan Scrovegnin kappelin freskomaalaukset. Ne on maalattu joskus vuosien 1303 ja 1310 välillä. Scrovegnin kappelia kutsutaan usein Arenan kappeliksi, koska se sijaitsee roomalaisen areenan paikalla.
Giotto sai "tilauksen" (teoksen) rikkaalta Padovan mieheltä nimeltä Enrico degli Scrovegni. Enrico rakensi kappelin ja maalautti sen rukouspaikaksi kuolleen isänsä sielun puolesta. Kappeli sijaitsi hyvin vanhan palatsin vieressä, jota Enrico oli kunnostamassa asuakseen siellä. Palatsi on nyt hävinnyt, mutta kappeli on yhä pystyssä. Rakennus on ulkoapäin hyvin yksinkertainen, vaaleanpunaisia tiiliä.
Kappelin sisätilat ovat myös hyvin yksinkertaiset. Se on pitkä, ja sen toisessa päässä on kuori, jossa pappi voi pitää messun, ja siinä on kaareva katto ja ikkunat toisella puolella. Seinät on maalattu kolmikerroksisilla (kerroksellisilla) kuvilla. Kuvien "teemana" (pääajatuksena) on Jumalan pelastus ihmisille Jeesuksen Kristuksen kautta.
Tuon ajan kirkkojen tapaan pääoven yläpuolella olevalla seinällä on suuri maalaus viimeisestä tuomiosta. Rakennuksen toisessa päädyssä, kuorikaaren molemmin puolin, on maalauksia, jotka esittävät Marian ilmestystä. Toisella puolella on Neitsyt Maria ja toisella puolella enkeli Gabriel, joka tuo Marialle viestin, että hän saa pojan, Jeesuksen.
Seinien ympärillä, ylimmästä kerroksesta alkaen, on kohtauksia, jotka kertovat Neitsyt Marian elämästä. Niiden alla, kahdessa kerroksessa, on kertomuksia Jeesuksen elämästä. Kohtauksia on yhteensä 37.
Tietoa maalauksista
Giotton mestari Cimabue maalasi keskiaikaiseen tyyliin. Giotton maalaukset näyttävät kuitenkin aivan erilaisilta. Kirjailija Giorgio Vasari sanoo, että Giotto sai aikaan täydellisen muutoksen maalaustaiteessa, jossa tyyli oli luonnollisempi. Giotto olisi nähnyt Pietro Cavallinin maalauksia ja joitakin antiikin Rooman veistoksia vieraillessaan Roomassa. Hän näki myös Firenzessä työskennelleen Arnolfo di Cambion veistoksia. Näiden veistoshahmojen tyyli oli vankka ja luonnollinen, ei "pitkänomainen" (pidennetty), kuten useimmissa keskiaikaisissa veistoksissa ja maalauksissa.
Giotton maalaamat hahmot ovat kiinteitä ja kolmiulotteisia. Niiden anatomia, kasvot ja toiminnot näyttävät hyvin luonnollisilta, koska ne on piirretty katsomalla oikeita ihmisiä. Hahmojen vaatteita ei ole järjestetty kauniiksi kuvioiksi, kuten Cimabuen maalausten vaatteet. Ne sopivat hahmoille ja roikkuvat luonnollisella tavalla kuin oikeat vaatteet. Tämän luonnollisemman tavan esittää ihmisiä aloitti Pietro Cavallini, mutta Giotto vei uusia ideoita paljon pidemmälle.
Scrovegnin kappelin seiniä ympäröivissä maalauksissa kukin kohtaus näyttää matalalta näyttämöltä, jossa on näyttelijöitä. Mukana on aina joitakin rakennuksia tai maisemaa, kuten kallioinen kukkula, jotta katsoja näkee, missä toiminta tapahtuu. Kunkin kohtauksen hahmot on sijoitettu huolellisesti niin, että katsoja voi kuvitella olevansa itse paikalla ja osallistuvansa toimintaan.
Hahmoja ei esitetä vain luonnollisine vartaloineen, vaatteineen ja toimintoineen. Giotto on loistava tarinankertoja, sillä hän näyttää hahmojen tunteet jokaisessa maalauksessa sekä heidän kasvoillaan että "eleillään" (kehon liikkeillä).
- Eräässä kuvassa vanha Joakim palaa kukkuloille ja näyttää surulliselta, koska hänellä ei voi olla lapsia. Kaksi nuorta paimenta katsoo sivusilmällä toisiaan.
- Toisessa kuvassa näkyy Betlehemin vauvojen murhan kauhistuttava kohtaus. Kuvassa on sotilas, joka on kyyryssä ja häpeän näköisenä vetää vauvaa pois huutavalta äidiltään.
- Kuvassa, jossa Maria ja Joosef ovat matkalla Egyptiin, heidän takanaan kulkevat ihmiset juoruavat heistä heidän mennessään.
- Maalauksista kuuluisin, "Valitusvirsi Kristuksen ruumiin yli", kuvaa Jeesuksen äidin ja ystävien syvää surua, kun he valmistelevat hänen ruumistaan haudattavaksi. Maan päällä ihmiset itkevät ja valittavat, kun taas taivaassa enkelit pauhaavat ja kiljuvat ja repivät hiuksiaan surusta.
Kuuluisa 1800-luvun englantilainen kriitikko John Ruskin sanoi, että vaikka Giotto maalasi Madonnan sekä Pyhän Joosefin ja Kristuksen lapsen, hän maalasi heidät myös näyttämään tavallisilta "äidiltä, isältä ja vauvalta".
Giottolla oli oppilaita, jotka kopioivat hänen tyyliään. Hän vaikutti moniin muihin taiteilijoihin. Näihin maalareihin kuuluvat Guariento, Giusto de' Menabuoi, Jacopo Avanzi ja Altichiero. Seuraavien sadan vuoden aikana maalattiin monia kirkkoja ja kappeleita, joissa oli samanlaisia kohtauksia kuin Gitto maalasi. Scrovegnin kappelin maalaukset olivat niin kuuluisia, että monet muut taiteilijat, kuten 200 vuotta myöhemmin elänyt Michelangelo, tekivät niistä piirroksia tai kopioita.
Kypsät teokset
Vuosina 1306-1311 Giotto oli Assisissa maalaamassa freskoja alakirkkoon. Maalaukset kertovat Kristuksen elämästä, fransiskaanimunkkien opetuksista ja pyhimysten elämästä.
Vuonna 1311 Giotto palasi Firenzeen. Vuonna 1313 hän lähti Roomaan suunnittelemaan mosaiikkia vanhan Pietarinkirkon julkisivuun. Se tuhoutui, kun rakennus purettiin.
Vuodesta 1314 vuoteen 1327 Giotto asui Firenzessä. Tänä aikana hän piirsi kuuluisan alttaritaulun Ognissantin kirkkoon (Kaikkien pyhien kirkko). Tätä suurta temperamaalausta kutsutaan nimellä Ognissantin Madonna. Se on nyt Uffizien museossa, jossa se on esillä Cimabuen Santa Trinita Madonnan ja Duccion Rucellai Madonnan rinnalla. Giotto maalasi myös erittäin suuren krusifiksin, joka ripustettiin Ognissantin kirkkoon.
Kuvanveistäjä Lorenzo Ghiberti kirjoitti, että vuonna 1318 Giotto alkoi maalata Santa Crocen kirkon neljää kappelia. Kappelit maksoi neljä eri rikasta perhettä, ja ne saivat nimet. Giotto maalasi Bardi-kappeliin Pyhän Fransiskuksen elämän. Peruzzin kappeliin hän maalasi Johannes Kastajan elämän ja Johannes evankelistan elämän. Hän maalasi Tosinghi Spinellin kappeliin Neitsyt Marian tarinoita ja Giugnin kappeliin Apostolien tarinoita. Giugnin kappeli on tuhoutunut. Peruzzin kappeli oli hyvin kuuluisa renessanssin aikana. Yli 150 vuotta myöhemmin Michelangelo tuli tutkimaan Giotton maalauksia.
Myöhempi elämä
Giotto maalasi 1320-luvulla kaksi suurta alttaritaidetta. Ensimmäinen oli Stefaneschin triptyykki, joka on nyt Vatikaanin museossa. (Triptyykki on maalaus kolmella taululla. Jotkin triptyykit ovat hyvin pieniä, ja ne voidaan taittaa kokoon ja kantaa mukana, mutta tämä triptyykki on suuri alttaritaulu). Toista alttaritaulua kutsutaan Baroncellin polyptyykiksi. (Polyptyykissä on paljon pieniä ja suuria osia. Ne tehdään yleensä suuriksi alttaritauluiksi tärkeisiin kirkkoihin, ja niissä on suuret, veistetyt kultakehykset.)
Giotto matkusti ja teki maalauksia Roomassa, Napolissa ja Bolognassa. Hänellä oli aina mukanaan ryhmä oppilaita. Nykyään monet hänen näissä kaupungeissa maalaamistaan freskoista ovat tuhoutuneet kosteuden, maanjäristysten, sotien ja kirkkojen purkamisen vuoksi. Koska Giotto oli hyvin kuuluisa, ihmiset halusivat aina uskoa, että hän maalasi freskon heidän kirkkoonsa. Monet freskot ovat luultavasti Giotton oppilaiden tekemiä.
Vuonna 1334 Giotto oli Firenzessä, jossa rakennettiin Firenzen upeaa uutta katedraalia. Giotto nimitettiin pääarkkitehdiksi, ja hänelle annettiin tehtäväksi suunnitella valtava torni, johon katedraalin kellot sijoitettaisiin. Sitä kutsutaan Giotton kellotorniksi, ja hän suunnitteli ja aloitti sen 18. heinäkuuta 1334, mutta sitä ei saatu valmiiksi hänen suunnitelmiensa mukaisesti.
Vanhetessaan Giotto ystävystyi kahden kirjailijan, Giovanni Boccaccion ja Sacchettin, kanssa, jotka molemmat pitivät häntä niin viihdyttävänä ja kuuluisana henkilönä, että he kirjoittivat hänestä tarinoissaan. Myös tuon ajan kuuluisin kirjailija Dante kirjoitti hänestä kirjassaan Jumalainen komedia. Dante sanoi, että Giotto oli maailman suurin maalari, jopa suurempi kuin hänen kuuluisa mestarinsa Cimabue.
Giotton luut
Giotto kuoli tammikuussa 1337. Vasari kirjoitti, että Giotto haudattiin Santa Maria del Fioreen, Firenzen katedraaliin, sisäänkäynnin vasemmalle puolelle, ja paikka on merkitty valkoisella marmorilaatalla. 1970-luvulla löydettiin joitakin luita kiveyksen alta läheltä Vasarin kuvaamaa paikkaa. Vuonna 2000 asiantuntijat tutkivat luut.
Luut olivat hyvin lyhyen, hieman yli kaksimetrisen miehen luita. Santa Crocen kirkon freskossa on kääpiömiehen (hyvin lyhyt ihminen) hahmo. Kyseisen kirkon väki on aina sanonut, että kääpiö oli itse Giotto. Katedraalista löydetyt luut tukevat tätä tarinaa. Lisäksi luissa oli paljon epätavallisia kemikaaleja, kuten arseenia ja lyijyä, joita löytyi taiteilijan maaleista. Kun luut oli tutkittu, ne haudattiin kunniakkaasti, koska monet uskoivat niiden olevan suuren taiteilijan jäänteitä. Kaikki eivät kuitenkaan usko tähän.
