Liittoutumattomien maiden liike (NAM) on kansainvälinen järjestö (maaryhmä), joka ei halua virallisesti liittoutua minkään suurvaltaryhmän (maaryhmän) kanssa tai sitä vastaan. Vuonna 2019 liikkeellä oli 120 jäsentä ja 27 tarkkailijaa.

Ryhmä aloitti toimintansa Belgradissa vuonna 1961. Sen perustivat Jugoslavian presidentti Josip Broz Tito, Intian ensimmäinen pääministeri Jawaharlal Nehru, Egyptin toinen presidentti Gamal Abdel Nasser, Ghanan ensimmäinen presidentti Kwame Nkrumah ja Indonesian ensimmäinen presidentti Sukarno. Kaikki viisi johtajaa olivat sitä mieltä, että kehitysmaiden ei pitäisi auttaa länsi- eikä itäblokkia kylmässä sodassa. He uskoivat myös, että kehitysmaiden ei pitäisi olla kapitalistisia tai kommunistisia, vaan niiden pitäisi yrittää löytää erilainen tapa auttaa kansaansa.

Vuonna 1979 annetussa Havannan julistuksessa sanottiin, että järjestön tarkoituksena on auttaa maita säilyttämään "liittoutumattomien maiden kansallinen itsenäisyys, suvereniteetti, alueellinen koskemattomuus ja turvallisuus" niiden "taistelussa imperialismia, kolonialismia, uuskolonialismia, rasismia ja kaikenlaista ulkomaista hyökkäystä, miehitystä, ylivaltaa, sekaantumista tai hegemoniaa vastaan sekä suurvalta- ja blokkipolitiikkaa vastaan". Tämä tarkoittaa sitä, että he halusivat hallita maitaan ilman, että kapitalistiset suurvallat tai suuret sosialistiset valtiot määräsivät heille miten.

Historia ja tausta

Liikkeen ajattelun taustalla olivat toisen maailmansodan jälkeinen dekolonisaatio, kehitysmaiden halu säilyttää itsenäisyys sekä 1950-luvun Bandungin konferenssi, jossa Aasian ja Afrikan johtajat korostivat yhteistyötä ja vastustivat siirtomaavaltaa. Belgradin konferenssi 1961 muodosti virallisen alun liikkeelle. NAM ei ole ollut yhdentekevä kylmän sodan ulkopoliittisessa kartassa: se tarjosi kehitysvaltioille yhteisen alustan ilmaista näkemyksiään suurvaltojen politiikkaan nähden.

Tavoitteet ja periaatteet

  • Itsenäisyys ja suvereniteetin kunnioittaminen.
  • Ei-liittoutuminen suurvaltojen kanssa ja puolueettomuus suurvaltapolitiikassa.
  • Alueellinen koskemattomuus ja kansallinen itsemääräämisoikeus.
  • Vastustus kolonialismia, uuskolonialismia ja imperialismia.
  • Rauhanomainen rinnakkaiselo, konfliktien ratkaisu diplomatian keinoin ja aseellisen voimankäytön välttäminen.
  • Eriarvoisuuden torjunta ja kehitysyhteistyö, erityisesti etelän maiden välinen (South–South cooperation).

Nämä periaatteet on ilmaistu muun muassa Havannan julistuksessa ja aiemmissa yhteisissä julkilausumissa. Periaatteiden tulkinta ja painotus on kuitenkin vaihdellut jäsenmaittain.

Jäsenyys ja rakenne

Liikkeeseen kuuluu suurin osa kehitysmaista, ja sen jäsenistö on poliittisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti monimuotoinen. Kuten todettu, Liittoutumattomien liikkeen maat muodostavat lähes kaksi kolmasosaa YK:n jäsenistä ja noin 55 prosenttia maailman väestöstä (tilanne vuonna 2019). Liikkeellä on myös tarkkailijoita, kuten alueellisia järjestöjä ja joitain valtioita, jotka eivät ole täysjäseniä.

Rakenne on löyhempi kuin esimerkiksi liittouma tai sopimusjärjestöillä: NAM toimii huippukokousten, ulkoministeritason kokousten ja erilaisten toimielinten kautta. Johtajuus ei ole pysyvää, vaan puheenjohtajuus ja isännyys vaihtuvat jäsenvaltion mukaan, joka isännöi seuraavaa huippukokousta. Liikkeellä on myös koordinoivia elimia, mutta se ei ole tiukasti keskusjohtoisuuteen perustuva järjestö.

Toiminta ja vaikutus

Liike on toiminut foorumina kehitysmaiden yhtenäiselle puheelle kansainvälisissä kysymyksissä: se on ajanut dekolonisaatiota, kehitysrahoitusta, oikeudenmukaista kauppaa, ympäristökysymyksiä ja vaatinut turvaverkkoja haavoittuville maille. NAM-maat ovat myös usein pyrkineet vaikuttamaan YK:n äänestyskäyttäytymiseen ja kannattamaan turvallisuusneuvoston uudistuksia, joissa kehitysvaltioiden roolia halutaan vahvistaa.

Usein liikkeen vaikutus on ollut symbolinen: se antaa pienemmille maille näkyvän yhteisen äänen ja legitimaation vaatia muutoksia kansainvälisessä järjestelmässä.

Nykyhaasteet ja kritiikki

Liikkeen haasteita ovat jäsenten sisäiset erot politiikassa, taloudessa ja turvallisuusintresseissä. Koska jäsenistö sisältää sekä demokraattisia että autoritäärisiä valtiota, periaatteiden soveltaminen käytäntöön on välillä vaikeaa. Toiseksi, kylmän sodan päättymisen jälkeen liikkeen ideologinen rooli muuttui, ja sen merkitys geopoliittisena välineenä vähentyi joissain yhteyksissä.

Lisäksi järjestöä on kritisoitu siitä, ettei se aina pysty muodostamaan yhtenäistä linjaa ihmisoikeus- tai konfliktikysymyksissä. Joidenkin kriitikoiden mukaan osa jäsenmaista on myös löytänyt uusia liittolaissuhteita suurvaltoihin, mikä on osittain heikentänyt liikkeen ei-liittoutumisen ideaa.

Merkitys tänään

Vaikka NAM ei ole yhtä keskeinen geopoliittinen toimija kuin kylmän sodan aikana, sillä on edelleen merkitystä kehitysmaiden yhteistyön ja yhteisen äänensävyn kanavana. Liikkeen rooli korostuu etenkin kun kansainvälisissä kysymyksissä käsitellään kehitystä, ilmastonmuutosta, globalisaation vaikutuksia ja pohdintoja kansainvälisen järjestelmän oikeudenmukaisuudesta.

Liittoutumattomien liikkeen historia, tavoitteet ja moniäänisyys tekevät siitä ainutlaatuisen foorumin kansainväliselle vuoropuhelulle kehitysmaiden näkökulmasta.