Ruhleben — ensimmäisen maailmansodan brittisotavankileiri Berliinin lähellä
Ruhleben: kiehtova kertomus Berliinin lähellä sijainneesta ensimmäisen maailmansodan brittisotavankileiristä — historia, ihmiskohtalot ja paikallinen muutos.
Ruhlebenin sotavankileiri oli Berliinin lähellä Saksassa sijaitseva leiri, jossa brittiläisiä sotavankeja pidettiin ensimmäisen maailmansodan aikana. Ruhleben oli tuolloin kylä 10 kilometriä Berliinistä länteen, mutta nykyään se on osa Berliinin kaupunkia Spandaun kaupunginosan Ruhleben-nimisessä kaupunginosassa. Leiri oli alun perin hevoskilpailukenttä.
Perustaminen ja luonne
Ruhlebenin leiri perustettiin sodan sytyttyä vuonna 1914, kun suuri määrä Britannian kansalaisia ja muita brittialueella oleskelleita henkilöitä jäi Saksaan ja jouduttiin pidättämään. Vaikka leiriä usein kutsutaan sotavankileiriksi, se toimi käytännössä internointileirinä, jossa säilytettiin pääosin siviilejä ja siviiliaseman menettäneitä miehiä. Aluetta muokattiin nopeasti hevoskilpailukentästä majoitus- ja palvelurakenteeksi, ja leirin asukasmäärä vaihteli, arvioiden mukaan yleensä useiden tuhansien luokkaa.
Elämä leirissä
Arki Ruhlebenissä oli tiukasti säänneltyä mutta yllättävän organisoitua. Alkuvaiheessa olosuhteet olivat usein ahtaat ja ruokahuolto vaihtelevaa, mutta leiriläiset järjestivät itse monia peruspalveluja ja kulttuuritoimintaa, mikä paransi elämänlaatua ajan mittaan. Leirillä oli sekä saksalaisia vartijoita että internaattien itsensä muodostamia komiteoita, jotka huolehtivat esimerkiksi asumisesta, ruoasta, terveydenhuollosta ja järjestyksestä.
- Asuminen: Monet asuivat väliaikaisissa rakennelmissa tai entisissä tallirakennuksissa; olosuhteet olivat aluksi vaatimattomat.
- Terveys ja ravinto: Lääkäri- ja hoitohenkilökuntaa oli leirin sisällä, mutta lääke- ja ruokatarvikkeiden saanti oli riippuvainen sekä saksalaisista toimituksista että ulkopuolisesta avusta.
- Turvallisuus: Leiri oli suljettu ja vartioitu, eikä asukkailla ollut vapautta liikkua vapaasti.
Itseorganisoituminen ja kulttuuri
Ruhlebenissä syntyi vahva sisäinen yhteisöelämä. Internoidut järjestivät kursseja, luentoja, teatteriesityksiä, konserttitoimintaa ja urheilukilpailuja. Erityisesti jalkapallo-ottelut ja muut urheilutapahtumat olivat suosittuja ja tarjosivat sekä harrastusta että henkistä tukea. Myös kirjasto- ja lehtitoiminta sekä pieni kaupallinen toiminta (esimerkiksi kauppa- ja vaihtajärjestelyt) virittivät arkea.
- Teatteri- ja musiikkiesitykset
- Koulutus- ja oppitilaisuudet, joissa opetusta annettiin eri aineissa
- Ajankohtais- ja viihtelehtiä sekä sisäisiä tiedonantoja
Lopetus ja jälkivaikutukset
Kun sota päättyi ja poliittinen tilanne muuttui, Ruhlebenin internaatit vapautettiin ja leiri lopetettiin. Paikan historia on osa laajempaa kuvaa sodan vaikutuksista siviileihin ja kansainväliseen internointikäytäntöön. Nykyisin Ruhleben on osa Berliiniä ja alueen historiaa muistetaan paikallisesti; tutkimus ja kertomukset leirin elämästä ovat auttaneet hahmottamaan, miten ihmiset selviytyivät pitkäkestoisissa poikkeusoloissa.
Ruhlebenin tarina kertoo paitsi sodan kovista realiteeteista myös ihmisten kyvystä järjestäytyä, ylläpitää kulttuuria ja säilyttää toivo vaikeissa oloissa.
Leirielämä
Vangitut
Vangit (ihmiset, joita siellä pidettiin) tulivat maista, jotka taistelivat sodassa Saksaa vastaan. Suurin osa heistä oli brittejä. He olivat Saksassa, kun sota syttyi, minkä vuoksi heidät otettiin vangeiksi (pidätettiin). Jotkut heistä olivat Saksassa, koska he asuivat siellä, toiset olivat lomalla tuolloin. Jotkut heistä olivat siviilialusten miehistöä, jotka sattuivat olemaan saksalaisissa satamissa tuolloin tai jotka otettiin merellä kiinni.
Leirillä oli noin 5 500 vankia. Suurin osa heistä vietti siellä kaikki ensimmäisen maailmansodan neljä vuotta. Siitä, millaista oli elää leirillä, on kirjoitettu kirjoja. Niihin kuuluu muun muassa Geoffrey Pyken kirjoittama To Ruhleben - And Back (Ruhlebeniin ja takaisin), joka pakeni leiriltä vuonna 1915.
Vangittuja kohdeltiin enimmäkseen melko hyvin. Vartijoiden oli noudatettava Geneven yleissopimuksia. Vaikka joidenkin mielestä vankilassa pitäminen oli hyvin vaikeaa, monet muut löysivät paljon tekemistä, jotta he saivat ajanvietettä. Leirille päästettiin kirjeitä, kirjoja, urheiluvälineitä ja painokone, ja vangit järjestivät omat poliisivoimansa, lehtensä, kirjastonsa ja postipalvelunsa. Osa vangeista oli nuoria, joista tuli myöhemmin kuuluisia. Heihin kuului kanadalainen muusikko Ernest MacMillan, josta tuli myöhemmin Toronton sinfoniaorkesterin kapellimestari. MacMillan oli ollut lomalla Saksassa vierailemassa Bayreuthin festivaaleilla, kun sota syttyi. Charles Ellisistä ja James Chadwickista tuli myöhemmin kuuluisia tiedemiehiä. He käyttivät Ruhlebenissä viettämänsä ajan opiskeluun. He pystyivät rakentamaan laboratorion ja tekemään kokeita. Siellä oli myös kuuluisia jalkapalloilijoita ja urheilijoita.
Taide Ruhlebenissä
Leirillä järjestettiin paljon musiikkitoimintaa. Leirillä oli Ruhlebenin musiikkiseura. Ernest MacMillan oli jäsen ja hän piti konsertteja ja luentoja. Yhdessä säveltäjä ja pianisti Benjamin Dalen kanssa hän soitti pianoduettoversioita kaikista Beethovenin sinfonioista. Seura esitti Gilbertin ja Sullivanin oopperan Mikado ja pantomiimiversion Tuhkimosta. Heillä ei ollut Mikadon nuotteja, mutta jollakulla oli libretto (sanat), ja neljä muusikkoa kirjoitti musiikin sen perusteella, mitä he muistivat. He kirjoittivat sen niille soittimille, joita heillä oli leirillä. Ruhlebenissä oli myös Ruhlebenin näytelmäkerho, joka esitti Shakespearen Othellon ja kahdestoista yö -näytelmiä sekä Oscar Wilden The Importance of Being Earnest -teoksen.
Urheilu Ruhlebenissä
Musiikin ja draaman lisäksi myös urheilulla oli suuri merkitys leirin vankien elämässä. Vankien joukossa oli neljä henkilöä, jotka olivat olleet Englannin maajoukkueessa: Fred Spiksley, Fred Pentland, Samuel Wolstenholme ja Steve Bloomer, Skotlannin maajoukkuemies, John Cameron, Saksan maajoukkuemies Edwin Dutton ja John Brearley, aikoinaan Evertonin ja Tottenham Hotspurin pelaaja. Ruhlebenin jalkapalloseura oli olemassa. Joskus 1000 vankia katsoi peliä. Myös kriketti, rugby, tennis, golf ja nyrkkeily olivat suosittuja.
Sodan loppu
Vangit olivat vapaita, kun sota päättyi, ja monet heistä vietiin laivalla takaisin Britanniaan.
Etsiä