Lihansyöjäkasvi

Lihansyöjäkasvit ovat kasveja, jotka saavat ravinteita pyydystämällä ja syömällä eläimiä. Niitä kutsutaan usein hyönteissyöjäkasveiksi, koska ne yleensä pyydystävät hyönteisiä. Koska ne saavat osan ravinnostaan eläimistä, lihansyöjäkasvit voivat kasvaa paikoissa, joissa maaperä on ohut tai ravinteikas. Tämä pätee maaperään, jossa on vähän typpeä, kuten happamiin soihin ja kalliopaljastumiin. Charles Darwin kirjoitti ensimmäisen tunnetun kirjan lihansyöjäkasveista vuonna 1875.

Tämä kasvien kyky pyydystää eläimiä on todellista lihansyöntiä. Niitä on yli kaksitoista sukua viidessä perheessä. Niihin kuuluu noin 625 lajia, jotka houkuttelevat ja pyydystävät saalista, tuottavat ruoansulatusentsyymejä ja käyttävät sen ravinteet. Lisäksi useissa suvuissa on yli 300 lajia, joilla on joitakin mutta ei kaikkia näitä ominaisuuksia. Näitä kutsutaan yleensä protokarnivorisoiviksi kasveiksi.

Heliamphora chimantensis -lajin alkukantaiset kannut ovat esimerkki sudenkuoppa-ansoista.

Drosera capensiksen tahmeat rauhaset ja lonkeroiden liike

Venuksen kärpäsloukku: osoittaa reaktion toiseen kosketukseen.

Pyydystysmekanismit

Hyönteissyöjäkasveilla on lehdet, jotka ovat kuin kannuja tai rakkoja, jotka pyydystävät hyönteisiä. Nykyään tunnetaan viisi erilaista pyyntitapaa.

Kuoppapyydykset (kannukasvit) vangitsevat saaliin käärittyyn lehteen, jossa on ruoansulatusentsyymejä tai bakteereja.
Kärpäsloukuissa käytetään tahmeaa limaa.
Napsautusansat käyttävät lehtien nopeita liikkeitä.
Virtsarakot imevät saaliinsa rakon avulla, joka tuottaa sisäisen tyhjiön.
Hummeripyydykset pakottavat saaliin liikkumaan kohti ruoansulatuselintä, jossa on sisäänpäin suuntautuvia karvoja.

Nämä ansat luokitellaan aktiivisiksi tai passiivisiksi. Triphyophyllum on jäkälä (trooppisten metsien kiipeilijä). Sillä on kolmenlaisia lehtiä. Tarvittaessa se kasvattaa pitkiä lehtiä. Nämä ovat passiivisia "kärpäspapereita", jotka kätkevät limaa. Kasvin lehdet eivät kasva tai liiku vastauksena liikkuvaan saaliiseen. Auringonkastia Drosera on puolestaan aktiivinen kärpäspaperi. Kaikki aurinkokastanjalajit pystyvät liikuttamaan tahmeaa lonkeroaan vastauksena kosketukseen. Lonkerot ovat hyvin herkkiä ja taipuvat kohti lehden keskustaa, jotta hyönteinen saisi kosketuksen mahdollisimman moneen varsirauhaseen. Darwinin mukaan pienen hyttysen jalkojen kosketus yhdellä lonkerolla riittää aiheuttamaan tämän vasteen. Tämä auttaa saaliin kiinniottoa ja ruoansulatusta.

Venuskärpäsloukku, Dionaea muscipula, on yksi hyvin pienestä joukosta kasveja, jotka pystyvät liikkumaan nopeasti. Kun hyönteinen tai hämähäkki ryömii pitkin lehtiä ja koskettaa karvaa, ansa sulkeutuu vain, jos se koskettaa toista karvaa kahdenkymmenen sekunnin kuluessa ensimmäisestä kosketuksesta. Kahden kosketuksen laukaisulla vältetään energian tuhlaaminen kohteisiin, joilla ei ole ravintoarvoa.

Rajatapaukset

Lihansyöjäkasvin on houkuteltava, tapettava ja sulatettava saalista. Sen on myös hyödyttävä saaliin sulattamisesta. Useimmissa tapauksissa tämä tuottaa aminohappoja ja ammoniumioneja. Joissakin tapauksissa kasvit pyydystävät saaliin, mutta eivät sulata sitä. Pikemminkin ne ovat symbioosissa toisen organismin kanssa, joka syö saalista. Yksi tällainen tapaus on Roridula-lajin aurinkokastikka, joka muodostaa symbioosin salamurhaajahyönteisen kanssa. Ötökät syövät loukkuun jääneet hyönteiset. Kasvi hyötyy ötökän ulosteiden ravinteista.

Evoluutio

Fossiilisia lihansyöjäkasveja on löydetty vain vähän, ja silloinkin yleensä siemeninä tai siitepölynä. Lihansyöjäkasvit ovat yleensä yrttejä, joissa ei ole puuta tai kuorta. Todellinen lihansyönti on todennäköisesti kehittynyt itsenäisesti ainakin kuusi kertaa.

Joidenkin mielestä kaikilla ansatyypeillä on samanlainen perusrakenne - karvainen lehti. Karvaiset lehdet keräävät ja pidättävät sadevesipisaroita, mikä edistää bakteerien kasvua. Hyönteiset laskeutuvat lehdelle, jäävät kiinni veden pintajännitykseen ja tukehtuvat. Bakteerit alkavat hajottaa hyönteistä ja vapauttavat ravinteita ruumiista. Kasvi imee sitten ravinteet lehtiensä kautta. Tätä "lehtiruokintaa" esiintyy monissa ei-ruoansyöjäkasveissa. Kasveilla, jotka pystyivät paremmin pidättämään vettä ja hyönteisiä, oli siis valikoiva etu. Sadevettä voidaan pidättää kuppimalla lehtiä, mikä johtaa loukkuihin. Vaihtoehtoisesti hyönteisiä voidaan pyydystää tekemällä lehdestä tahmeampi, mikä johtaa kärpäspaperiansoihin.

Taiteilijan näkemys Archaeamphorasta, varhaisimmasta tunnetusta lihansyöjäkasvista.

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mitä ovat lihansyöjäkasvit?

V: Lihansyöjäkasvit ovat kasveja, jotka saavat ravinteita pyydystämällä ja syömällä eläimiä, yleensä hyönteisiä.

K: Miksi lihansyöjäkasvit voivat kasvaa paikoissa, joissa maaperä on ohutta tai ravinneköyhää?

V: Lihansyöjäkasvit voivat kasvaa paikoissa, joissa maaperä on ohut tai ravinneköyhä, koska ne saavat osan ravinnostaan eläimistä.

K: Kuka kirjoitti ensimmäisen tunnetun kirjan lihansyöjäkasveista ja milloin se kirjoitettiin?

V: Charles Darwin kirjoitti ensimmäisen tunnetun kirjan lihansyöjäkasveista vuonna 1875.

K: Mitä on todellinen lihansyöjäkasvi?

V: Todellinen lihansyönti on kasvien kyky pyydystää eläimiä saadakseen ravinteita.

K: Kuinka monta lihansyöjäkasvien sukua ja lajia on olemassa?

V: Lihansyöjäkasveja on yli kaksitoista sukua ja noin 625 lajia.

K: Mitä ovat protokarnivoriset kasvit?

V: Protokarnivoriset kasvit ovat kasveja, joilla on joitakin mutta ei kaikkia lihansyöjäkasvien ominaisuuksia.

K: Mitä lihansyöjäkasvit tekevät, kun ne ovat saaneet saaliinsa saaliiksi?

V: Lihansyöjäkasvit tuottavat ruoansulatusentsyymejä ja käyttävät pyydystämästään saaliista saadut ravinteet.