Taistelustressireaktio

Oireet

Taistelustressireaktiolla voi olla monia erilaisia oireita. Nämä oireet voivat vaikuttaa sotilaan kehoon (fyysiset oireet), tunteisiin (emotionaaliset oireet) ja käyttäytymiseen (käytösoireet). Riippuen siitä, kuinka pahoja nämä oireet ovat, taistelustressireaktiot luokitellaan lievistä (ei liian pahoista) vakaviin (erittäin pahoihin).

Fyysiset oireet

Lievät oireet

Lieviä fyysisiä oireita voivat olla:

• Väsynyt olo
• Hermostunut olo
• Hikoilu
• Nukkumisvaikeudet
• Nopea syke
• Huimaus
• Pahoinvointi tai oksentelu
• Ripuli
• Virtsaaminen paljon
• Et reagoi asioihin yhtä nopeasti kuin tavallisesti
• Kuiva suu
• Kireät lihakset

Nämä oireet eivät välttämättä aiheuta turvallisuusongelmia tai estä sotilasta toimimasta. Jos sotilas ei kuitenkaan saa apua, oireet voivat muuttua vakaviksi.

Vakavat oireet

Vaikeita oireita voivat olla:

• Kyvyttömyys istua tai seistä paikallaan
• Säikähtää hyvin helposti
• Tärinä tai vapina
• Heikkous
• Halvaus
• Kuulovaikeudet
• Uupunut olo
• Kyvyttömyys liikkua
• Tuijottaminen suoraan eteenpäin katsomatta mihinkään (tätä kutsutaan joskus "tuhannen metrin katseeksi").
• Sydämen tykytys (sydämen tykytys)
• Hyperventilaatio (hengitys liian nopeasti)
• Kyvyttömyys puhua
• Ei pysty nukkumaan

Emotionaaliset oireet

Emotionaalisia oireita voivat olla:

• Ahdistunut olo
• Keskittymisvaikeudet tai keskittymisvaikeudet
• Näen painajaisia
• Ei itseluottamusta
• Vihainen olo
• Tunne stressistä tai hyvin järkyttynyt pienistä asioista.

Käyttäytymisoireet

Käyttäytymisoireita voivat olla:

• Kyvyttömyys tehdä päätöksiä
• Ei kiinnitä huomiota hyvin
• Asioista piittaamattomuus
• Hyvin valppaana oleminen
• Motivaation puute (ei halua tehdä mitään).
• Aggressiivinen käyttäytyminen
• Itku
• Kyvyttömyys rentoutua

Vasemmalla olevalla sotilaalla on katse, jota kutsutaan "tuhannen metrin katseeksi". Tämä voi olla taistelustressireaktion tai PTSD:n oire.

Historia

Sigmund Freud tutki "sotaneuroosin" vaikutuksia. Hän uskoi, että ilman liiallista stressiä ihmiset voivat tasapainottaa impulssit (mitä he haluavat tehdä) ja kiellot (mitä he tietävät, ettei heidän pitäisi tehdä). Hän kuitenkin ajatteli, että traumaattinen stressi voi aiheuttaa voimakkaita impulsseja, joita ihminen ei enää pysty hallitsemaan. Taistelutilanteissa tämä voi hänen mielestään aiheuttaa sen, että sotilaat juoksevat karkuun tai hyökkäävät sokeasti. Hän uskoi, että sotilaat yrittäisivät pysäyttää nämä impulssit, mikä johtaisi tunneperäisiin oireisiin ja jopa fyysisten kykyjen menetykseen.

Ensimmäinen maailmansota

Ensimmäisen maailmansodan aikana taistelustressireaktiota kutsuttiin nimellä "shell shock". Vuoden 1916 alkuun mennessä (vain sodan puoliväliin mennessä) "kranaattisokkiin" sairastuneiden brittisotilaiden määrä oli valtava. Harva näistä sotilaista palasi taisteluun. Noin 30-40 prosenttia Ranskaan sairaaloihin lähetetyistä kranaattisokin saaneista sotilaista palasi taisteluun. Vain noin 4-5 prosenttia Yhdistyneessä kuningaskunnassa sairaaloihin lähetetyistä sotilaista palasi takaisin.

Tämän vuoksi luotiin uusia yksiköitä. Niitä kutsuttiin nimellä "Ei vielä diagnosoitu, hermokeskukset". Näissä keskuksissa ei käytetty sellaisia termejä kuin "sotaneuroosi" tai "kuorihyökkäys". Ne käyttivät uutta hoitomallia nimeltä "PIE" sotilaiden hoitoon, joilla oli taistelustressireaktio. "PIE" tarkoittaa "Proximity, Immediacy, and Expectancy":

• Läheisyys tarkoitti sitä, että sotilaita, jotka kärsivät taistelustressireaktiosta, olisi hoidettava lähellä etulinjaa (lähellä taistelupaikkaa).
• Välittömyys tarkoitti sitä, että nämä sotilaat olisi hoidettava heti - ei vasta sen jälkeen, kun fyysisesti loukkaantuneet sotilaat oli hoidettu.
• Odotus tarkoitti sitä, että jokainen sotilas tiesi, että hänen odotettiin palaavan taisteluun.

PIE-hoitomallin on kehittänyt Thomas W. Salmon. Kun PIE-hoito aloitettiin, noin 80 prosenttia "ei vielä diagnosoituja, hermostuneita keskuksia" hoitaneista sotilaista palasi taisteluun. (Osa näistä sotilaista ei kuitenkaan kyennyt tekemään hyvää työtä palattuaan taisteluun).

Toinen maailmansota

Britannian joukot eivät käyttäneet PIE-periaatteita toisen maailmansodan aikana. Sen sijaan ne lähettivät sotilaat, joilla oli taistelustressireaktioita, psykiatrisiin sairaaloihin.

Yhdysvaltain armeija ei odottanut sotilaidensa kärsivän taistelustressireaktioista, kun he astuivat sotaan. He testasivat sotilaita, kun nämä värväytyivät (heidät kirjattiin asepalvelukseen). He uskoivat, että tämä testaus osoittaisi, mitkä ihmiset olivat "psykologisesti heikkoja", ja että nämä ihmiset eivät saisi lähteä sotaan. Koska taistelustressireaktio ei kuitenkaan johdu heikkoudesta, tämä ei toiminut, ja monet amerikkalaiset sotilaat kärsivät taistelustressireaktioista.

Näiden sotilaiden hoitamiseksi kapteeni Frederick Hanson alkoi jälleen käyttää PIE-periaatteita. Hän sanoi, että 70 prosenttia hänen hoitamistaan 494 potilaasta palasi palvelukseen 48 tunnin PIE-hoidon jälkeen. Kenraali Omar Bradley päätti kutsua taistelustressireaktiota "uupumukseksi" ja päätti myös antaa "uupuneille" sotilaille seitsemän päivän lepoajan.

PIE:n päätavoitteena oli palauttaa "uupuneet" sotilaat takaisin taisteluun, ei hoitaa häiriön aiheuttanutta traumaa. Tämän vuoksi monet palvelukseen palanneista sotilaista - mahdollisesti jopa 70 prosenttia - palasivat muihin kuin taistelutehtäviin.

Korean sota

Korean sodan aikana Yhdysvallat alkoi käyttää PIE-periaatteita sodan ensimmäisten 8 viikon aikana. Raporttien mukaan 65-75 prosenttia sotilaista, joilla oli taistelustressireaktioita, palasi palvelukseen. Kuitenkin vain 44 prosenttia pystyi hoitamaan työnsä vähintään keskitasolla.

Vietnamin sota

Vietnamin sodan alkaessa Yhdysvaltojen armeijalla oli tehokkaat psykiatriset palvelut käytössä kahdeksan viikon kuluessa sodan alkamisesta. Hoidot perustuivat PIE-periaatteisiin. Perustettiin erityisiä liikkuvia psykiatrisia yksiköitä - sotilaita, jotka pystyivät antamaan PIE-hoitoa eri paikoissa.

Sodan aikana ei raportoitu kovinkaan monista taistelustressireaktiotapauksista. Tämän vuoksi monet ajattelivat, että taistelustressireaktioilla ei enää olisi suurta merkitystä sodankäynnissä.

Kotiin palattuaan monet sotilaat kärsivät kuitenkin taistelustressireaktioista. Vieraantuminen johti päihteiden väärinkäyttöön, joka kätki taistelustressireaktiot, joita ei ollut koskaan hoidettu. Jos Vietnamin veteraanien traumaperäisen stressihäiriön määrä pitää paikkansa, PIE-periaatteet eivät estäneet psykiatristen häiriöiden epidemiaa.

Ensimmäinen Persianlahden sota

Yhdysvaltojen armeija lähti tähän sotaan odottaen suurta määrää psykologisia kuolonuhreja. Hoito sisälsi perinteistä psykiatriaa sekä huomiota perhekysymyksiin. Koska sota eteni niin nopeasti, taistelustressireaktiota sairastavien sotilaiden diagnosointi oli vaikeaa.

Jotkut komentajat käyttivät taistelustressireaktiota tekosyynä estää sotilaita palaamasta tai potkia heidät ulos armeijasta. Tämä lisäsi lopulta mielenterveysongelmiin liittyvää leimautumista armeijassa.

Hoito ja diagnoosi tänään

Nykyään Yhdysvaltain armeija käyttää lyhennettä BICEPS, joka tarkoittaa lyhyyttä, välittömyyttä, yhteyttä, odotusta, läheisyyttä ja yksinkertaisuutta:

• Lyhytkestoisuus on lyhyt lepoaika. Monet sotilaat palaavat palvelukseen tämän lyhyen levon jälkeen. Vakavammin sairastuneet potilaat ohjataan seuraavalle tasolle.
• Välittömyys tarkoittaa, että hoito on aloitettava heti oireiden ilmaannuttua.
• Yhteydenpito tarkoittaa, että sotilaan on voitava nähdä yksikkönsä jäseniä hoidon aikana. Tämä voi auttaa sotilasta tuntemaan itsensä edelleen sotilaaksi ja yksikön jäseneksi eikä potilaaksi.
• Odottaminen tarkoittaa, että sotilaille on kerrottava, että heidän stressireaktionsa on normaali ja että heitä odotetaan takaisin yksikköönsä.
• Proximity (läheisyys) tarkoittaa, että sotilaita tulisi hoitaa lähellä yksikköään, mutta kaukana fyysisesti loukkaantuneista potilaista (ellei mikään muu ole mahdollista).
• Yksinkertaisuus tarkoittaa sitä, että hoidon tulisi sisältää yksinkertaisia tapoja parantaa sotilaiden itseluottamusta ja fyysistä terveyttä.

Tämän päivän hoitoon kuuluu myös "5 R:ää":

• Normaaliuden vakuuttaminen (sotilaiden vakuuttaminen siitä, että heidän stressireaktionsa ovat normaaleja).
• Lepo
• Ruumiillisten tarpeiden täyttäminen (varmista, että sotilaiden elimistö saa tarvitsemansa, kuten riittävästi ruokaa ja juomaa).
• Luottamuksen palauttaminen
• Säilytä (pidä) yhteys sotilastovereihin ja yksikköön.

Nykyään sotilaita hoidetaan heidän taistelustressiin reagoimisensa vuoksi, ei niin kuin heillä olisi tunne-elämän ongelmia.