Kaasukammio – määritelmä, toiminta ja historiallinen käyttö

Yhdysvalloissa vankilat ovat käyttäneet kaasukammioita kuolemaan tuomittujen vankien teloittamiseen. Ensimmäinen kaasukammiossa teloitettu henkilö Yhdysvalloissa oli Gee Jon Nevadan vankilassa vuonna 1924. Nevadan hallitus ei halunnut käyttää sähkötuolia, vaan piti hirttämistä julmana ja epäinhimillisenä.

Kaasukammio on yleensä pieni kammio, joka on tehty ilmatiiviiksi ovella (yleensä kuminauhoilla), johon vanki saatetaan ja joko asetetaan tai kiinnitetään tuoliin hihnoilla ja jätetään sisälle. Tämän jälkeen kaasu johdetaan joko letkun kautta tai rakeet pudotetaan liuokseen, joka yhdessä tuottaa tappavaa kaasua, ja henkilö(t) tukehdutetaan muutamassa minuutissa. Yhdysvalloissa teloitettiin korkeintaan yksi tai kaksi ihmistä, vaikka viime aikoina siitä on tullut erittäin harvinaista. Kun Kaliforniassa lopetettiin sen käyttö ja siirryttiin tappavaan ruiskuun, siitä tuli lähes tarpeeton. Se on kuitenkin edelleen mahdollista useissa osavaltioissa, yleensä toisena menetelmänä siinä tapauksessa, että injektion antamiseen ei ole lääkkeitä tai että vanki haluaa jostain syystä teloittaa itsensä mieluummin kaasulla.

Viime aikoina on tehty ehdotuksia ja Oklahomassa on säädetty laki, joka koskee niin sanottua typpikaasua joko kammiossa tai maskin avulla. Sen uskotaan olevan vähemmän kivulias ja ahdistavampi kuin aiemmin käytetty menetelmä. Alun perin kaasukammion ideana oli itse asiassa antaa kuolemaan tuomitun vangin nukkua sellissä, joka sitten altistettaisiin tappavalle kaasulle yön aikana vangin tietämättä. Huonojen eristystekniikoiden vuoksi se oli kuitenkin liian vaikeaa, joten kaasukammio otettiin käyttöön sen sijaan. Se otettiin käyttöön useissa osavaltioissa, kuten Mississippissä, Pohjois-Carolinassa, Missourissa, Coloradossa, Kaliforniassa, Arizonassa ja New Mexicossa, mutta se ei koskaan saavuttanut yhtä suurta suosiota kuin sähkötuoli ja myöhempi ruiskeella tapahtuva teloitus. Menetelmä on itse asiassa kallis ja sitä pidetään tuskallisena, koska vangin on hengitettävä syvään kuoleman nopeuttamiseksi, mikä on vaikeaa, kun keho haluaa torjua höyryjä. (Typen kanssa on toisin, koska elimistö ei hylkää sitä outona tai kohtalokkaana). Se on myös erittäin vaarallista yleisölle ja henkilökunnalle, jos vuotoa tapahtuu, ja sitä on mahdotonta pysäyttää, jos teloitusta yritetään pysäyttää, kuten Caryl Chessmanin ja Burton Abbottin tapauksissa. Sähkövirran tai injektion tapauksessa kytkin voidaan kytkeä pois päältä ja neula voidaan repiä ulos, ja vaikka se ei ehkä riitä, ei ole vaaraa vangin pelastamista yrittäville ihmisille. Eräässä tapauksessa, kun mekanismi jumiutui, teloittajan oli pudotettava hauli happoon (joka tuotti tappavat höyryt tuolin alle, jossa vanki istui) ja hypättävä ulos kammiosta, kun vartija seisoi valmiina paiskaamaan oven kiinni ja kiristämään sen.

1990-luvulle tultaessa kaasukammiosta oli tullut Yhdysvalloissa epäsuosittu. Siitä ei koskaan tullut yhtä suosittua kuin teloituksesta sähkötuolilla tai (viime aikoina) tappavalla injektiolla. Kun Donald Eugene Harding teloitettiin Arizonassa vuonna 1992, silminnäkijät kuvailivat hänen kuolemaansa "väkivaltaiseksi" ja "rumaksi tapahtumaksi". Viimeinen kaasukammiossa Yhdysvalloissa teloitettu vanki oli Walter LaGrand Arizonassa vuonna 1999. Kaikki osavaltiot, joissa kuolemanrangaistus on edelleen käytössä, käyttävät tappavaa ruisketta.

Huhtikuussa 2015 Oklahoma antoi kuitenkin lain, jonka mukaan typpikaasua käytetään ihmisten teloittamiseen, vaikka ei olekaan varmaa, käytettäisiinkö kaasua maskin tai vastaavanlaisen laitteen avulla vai kaasukammiossa. He hyväksyivät tämän sen jälkeen, kun Clayton Lockettin teloittaminen tappavalla ruiskeella kesti yli tunnin.

Kaasukammiota on käytetty myös Liettuassa, pienessä Baltian maassa, ennen kuin se liitettiin Neuvostoliittoon vuonna 1940. Sen jälkeen Liettua teloitti vankeja neuvostoliittolaisella menetelmällä, jossa vankia ammuttiin luodilla takaraivoon.

Holokaustin aikana natsi-Saksa käytti kaasukammioita tappaakseen kahdesta kolmeen miljoonaa ihmistä.

Natsi-Saksa käytti ensimmäisenä kaasukammioita vammaisten tappamiseen. Natsit ajattelivat, että vammaiset ihmiset olivat "elämän arvottomia" eivätkä ansainneet elää. Vuosina 1939-1941 natsit tappoivat 70 273 vammaista ihmistä Hartheimin Eutanasiakeskuksen kaltaisissa sairaaloissa.

Natsi-Saksa suunnitteli tappavansa kaikki juutalaiset. He kutsuivat tätä suunnitelmaa lopulliseksi ratkaisuksi. Vuonna 1942 natsihallinto piti kokouksen, jossa päätettiin tappaa kaikki juutalaiset, jotka joutuivat Saksan hallintaan. Tämän jälkeen he alkoivat rakentaa kuolemanleirejä, joissa oli kaasukammiot. Vuonna 1942 natsit alkoivat tappaa satoja ihmisiä kerrallaan kaasukammioissa Belzecin, Sobibórin ja Treblinkan kuolemanleireillä.

Natsit rakensivat kaasukammioita myös jo olemassa olleisiin keskitysleireihin, kuten Auschwitziin (Auschwitz II, jota kutsuttiin nimellä "Birkenau") ja Majdanekiin.

Leireillä käytettiin joko hiilimonoksidi- tai syanidikaasua, ja ensimmäiset kaasutukset tapahtuivat vuoden 1941 lopulla ja viimeiset elokuussa 1944. Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleirillä syanidi otettiin käyttöön käyttämällä hyönteismyrkkyä Zyklon B:tä, jota pidettiin tehokkaampana. Hiilimonoksidin tappaminen kesti useita minuutteja, vaikka kammio oli täynnä satoja ihmisiä. Auschwitz-Birkenaussa oli myös tehokkaampi tapa viedä ihmiset kammioihin: suihkuhuoneiksi naamioidut suuret maanalaiset tilat, joihin uhrit kävelivät useimmiten ilman vastarintaa ja jättivät rauhallisesti vaatteensa ja tavaransa. Näistä syistä Auschwitz-Birkenaun katsottiin olevan natsien tappokoneiston tehokkain osa holokaustin aikana, ja se pystyi tappamaan jopa 2 000 ihmistä päivässä, jos tehtiin ja noudatettiin asianmukaista aikataulua.

Suurin osa tapoista tapahtui kuitenkin muualla, muun muassa muissa leireissä ja ampumalla. Kaasua pidettiin parempana menetelmänä, koska siihen osallistui vähemmän ihmisiä ja auttajat saattoivat olla juutalaisia, jotka korvattiin vähitellen. Kaasutuksen jälkeen uhrit raahattiin ulos ja poltettiin nopeasti suurissa uuneissa, ja kaasukammiot puhdistettiin ja tuuletettiin. Sodan ja leirien tuhoutumisen jälkeen menetelmä todennäköisesti joutui häpeään, koska se yhdistettiin natseihin.

Historioitsijat arvioivat, että natsit tappoivat näillä leireillä noin kolme miljoonaa ihmistä, enimmäkseen kaasun avulla, mutta myös ampumalla sekä tautien ja nälänhädän vuoksi. Näihin ihmisiin kuuluivat mm: