Yhdysvaltain perustuslain historia

Ensimmäinen perustuslaki

Yhdysvaltojen (toisen) perustuslain historia alkaa ensimmäisen perustuslain, Confederation Articles of Confederationin, syntyhistoriasta. Articles of Confederation oli itse asiassa löyhä liittovaltio, joka yhdisti kolmetoista itsenäistä osavaltiota pääasiassa ulkopolitiikkaa varten. Muilta osin ne pysyivät itsenäisinä osavaltioina. Konfederaation artiklojen suurin heikkous oli se, että niillä ei ollut suoraa yhteyttä itse kansaan. Se tunnusti osavaltioiden itsemääräämisoikeuden. Kukin osavaltio keräsi omat veronsa, huolehti omasta miliisistään ja painatti omaa valuuttaa. Heikko kongressi oli uuden hallituksen tärkein väline. Täytäntöönpanovallan käyttäjiä ei ollut. Ison-Britannian kuningas Yrjö III:n hirmuhallinto sai uuden maan johtajat suhtautumaan varauksellisesti vahvaan keskushallintoon. Kullakin osavaltiolla oli kongressissa vain yksi ääni. Väestöltään pienillä osavaltioilla oli sama äänioikeus kuin kymmenen kertaa suuremmilla osavaltioilla. Artiklojen muuttaminen edellytti yksimielistä äänestystä, mikä oli käytännössä mahdotonta, kun kolmellatoista osavaltiolla oli omat etunsa.

Heikkoudet tulivat kuitenkin nopeasti ilmi. Kongressi ei voinut periä veroja, joten se ei voinut tehokkaasti tukea sotatoimia. Keskushallituksella ei ollut kykyä neuvotella kauppasopimuksia ulkomaisten hallitusten kanssa. Se ei voinut ratkaista osavaltioiden välisiä riitoja. Maa ei voinut suojella aluksiaan, joita merirosvot ryöstivät. Osavaltiot itse olivat taloudellisesti lähes katastrofaalisessa tilassa. Paperirahan laajamittainen käyttö aiheutti inflaatiota. Niin paljon, että joissakin paikoissa kilo teetä saattoi maksaa 100 dollaria. Maanviljelijöitä heitettiin vankilaan, koska he eivät pystyneet maksamaan velkojaan. Monia maatiloja myytiin maksamattomien verojen vuoksi.

Pykäliä yritettiin uudistaa. Artiklakongressi sai 7. elokuuta 1786 raportin kahdentoista jäsenen "suurelta komitealta". Heidät nimitettiin kehittämään tarvittavia muutoksia. Konfederaation artikloihin ehdotettiin seitsemää muutosta. Näiden uudistusten mukaan kongressi saisi "yksinomaisen ja yksinomaisen" vallan säännellä kauppaa. Osavaltiot eivät saisi suosia ulkomaalaisia kansalaisten kustannuksella. Verolaskut vaatisivat 70 prosentin äänestystuloksen ja julkiset velat 85 prosentin ääntenenemmistön, ei 100 prosentin ääntenenemmistöä, kuten nykyisin. Kongressi voisi periä valtioilta viivästyssakkomaksun. Niistä perittäisiin osavaltioiden ennakonpidätysjoukot sekä rangaistus. Jos osavaltio ei maksaisi, kongressi voisi periä suoraan sen kaupungeilta ja piirikunnilta. Kansallinen tuomioistuin, jossa olisi ollut seitsemän tuomaria. Kongressiin saapumatta jättäneet olisivat saaneet porttikiellon kaikkiin Yhdysvaltain tai osavaltion virkoihin. Nämä ehdotukset palautettiin kuitenkin valiokuntaan ilman äänestystä, eikä niitä otettu uudelleen käsiteltäväksi.

Perustuslakikokous

"Mitään puhuttua tai kirjoitettua ei saa paljastaa kenellekään - ei edes perheellesi - ennen kuin olemme lopullisesti keskeyttäneet kokouksen. Juorut tai väärinkäsitykset voivat helposti pilata kaiken sen kovan työn, joka meidän on tehtävä tänä kesänä." -George Washington, puheenjohtaja.

Kongressi oli antanut valtuutetuille tehtäväksi muuttaa liittosopimuksen artikloja. Lähes välittömästi he alkoivat kuitenkin keskustella täysin uudesta hallitusmuodosta. Keskustelut kestivät koko kesän 1787, ja ajoittain ne kävivät niin kuumiksi, että kongressi uhkasi päättyä ennenaikaisesti.

Valtuutetut

Kokoukseen nimitettiin 74 valtuutettua, joista vain 55 osallistui istuntoihin. Rhode Islandin osavaltio kieltäytyi lähettämästä yhtään valtuutettua. He uskoivat, että kokous oli itse asiassa salaliitto, jonka tarkoituksena oli kaataa liittovaltion hallitus. Myös Virginian Patrick Henry kieltäytyi osallistumasta ja ilmoitti "haistavansa rotan". Hän epäili erityisesti James Madisonin, joka oli myös Virginiasta, haluavan luoda uuden hallitusmuodon. Henry uskoi vakaasti, että osavaltiot tarjosivat parhaan suojan henkilökohtaisille oikeuksille, eikä halunnut olla missään tekemisissä tämän järjestelyn järkyttämisen kanssa. Thomas Jefferson ja John Adams olivat diplomaattitehtävissä. John Jay oli New Yorkissa diplomaattitoimistossa. Monet maan tärkeimmistä poliittisista johtajista eivät eri syistä osallistuneet kokoukseen. Mutta niiden luettelo, jotka osallistuivat, oli vaikuttava. Siihen kuuluivat Benjamin Franklin, James Wilson, Alexander Hamilton, George Mason, John Dickinson, Gouverneur Morris ja George Washington. Monet muutkin tulivat tunnetuiksi perustuslain laatijoina.

Istunnot pidettiin salassa. Toimittajia ja katsojia ei päästetty paikalle. Niille, joilla oli jo valmiiksi epäilyksiä, menettelyn salaisuus vain vahvisti sen, mitä he pelkäsivät. Ovilla oli jopa aseistettuja vartijoita. Monet läsnäolijoista olivat jo vallankumouksen aikana olleet vaarassa joutua brittien hirtettäviksi maanpettureina. Nyt he olivat huolissaan siitä, mitä heidän osavaltionsa ajattelisivat liittovaltion artiklojen hylkäämisestä.

Virginian suunnitelma

James Madison vietti talven 1787 tekemällä tutkimusta historian eri konfederaatioista. Hän saapui Philadelphiaan mukanaan runsaasti tietoa ja ajatus siitä, millainen Yhdysvaltojen hallituksen tulisi olla. Hänen suunnitelmansa esitteli valmistelukunnalle Virginian kuvernööri Edmund Randolph. Siitä tuli pääpiirteissään se, mikä olisi Yhdysvaltain perustuslain mukainen uusi hallitus. Hänen suunnitelmassaan vaadittiin kolmea hallitushaaraa, joilla oli keskinäinen valvonta ja tasapaino, jotta yksikään haara ei voisi käyttää valtaansa väärin. Madisonin ajatuksessa lainsäätäjistä oli kaksi kamaria. Toisessa olisi kansan kolmeksi vuodeksi valitsemia jäseniä. Toisen edustajainhuoneen jäsenet valitsisivat osavaltioiden lainsäätäjät, ja sen toimikausi olisi seitsemän vuotta. Molempien paikat määräytyisivät maan väkiluvun mukaan.

Kaksi muuta suunnitelmaa

Kun Virginian suunnitelmasta oli keskusteltu kaksi viikkoa, William Patterson esitteli suunnitelmansa, jota kutsuttiin New Jerseyn suunnitelmaksi, Pattersonin suunnitelmaksi ja pienen osavaltion suunnitelmaksi. Se oli hyvin samankaltainen kuin liittosopimuksen artiklat, ja siinä oli yksikamarinen (yhden huoneen) lainsäädäntöelin. Kaikilla osavaltioilla olisi yksi ääni. Hänellä oli yksi ajatus, joka säilytettiin: osavaltioiden lait, jotka olivat ristiriidassa liittovaltion lakien kanssa, mitätöitäisiin.

Kolmannen suunnitelman tarjosi Alexander Hamilton. Se oli kopio Britannian perustuslaista. Se oli myös kaksikamarinen, ja siinä oli ylähuone ja lakiasäätävä elin, jossa jäsenet toimivat hyvästä käytöksestään.

Uusi perustuslaki

Lopulta he saivat aikaan kompromissin kaikkien kolmen suunnitelman välillä. Uudessa hallituksessa olisi ylähuone, jossa olisi yhtä monta edustajaa kustakin osavaltiosta, ja alahuone, jonka edustus perustuisi väkilukuun. Toimeenpanovallan käyttäjällä olisi suurin osa ulkoasioista, kun taas muut tärkeät valtuudet, kuten sopimusten ratifiointi, kuuluisivat lainsäädäntövallan käyttäjälle. Kun osavaltiot olivat ratifioineet uuden perustuslain, se tuli voimaan vuonna 1789.

Thomas Prichard Rossiterin (1818-1871) maalaus "Perustuslain allekirjoittaminen".