Sisämeri määritelmä, synty ja esimerkit kuten Itämeri ja Hudsoninlahti
Sisämeret (tunnetaan myös nimillä epeiriset tai epikontinentaaliset meret) ovat laajoja, yleensä matalia meriä, jotka sijaitsevat osittain tai kokonaan mantereen päällä. Ne muodostuvat, kun merivesi peittää suuren, alavan alueen mantereella ja luo laajan matalan vesialueen, joka voi olla melko avoin tai osin suljettu.
Miten sisämeret syntyvät
Sisämerien syntyyn vaikuttavat pääasiassa kaksi mekanismia:
- Eustainen (globaali) merenpinnan nousu, jolloin merivesi tunkeutuu sisämaahan ja peittää laajoja matalia alueita.
- Mannerpinnan aleneminen tai laajojen geologisten altaiden synty, jotka ajan myötä yhteyden kautta kytkeytyvät mereen. Tällaiset altaat voivat syntyä esimerkiksi maan kuoren taittumisen, luisumien tai alavuusprosessejen seurauksena.
Esimerkkejä ja historiallisen merkityksen selitys
Useita laajoja epeirisiä meriä on tunnettu geologisesta menneisyydestä. Esimerkiksi suuri osa nykyisestä Pohjois-Amerikasta oli jurakaudella peitossa Sundance-mereksi kutsutulla epikontinentaalisella merellä, ja liitukaudella laajempi alue oli vuorostaan osittain peittynyt niin kutsutulla läntisellä sisämerellä (Western Interior Seaway). Nykyaikaisista esimerkeistä mainittakoon Itämeri ja usein epeirisenä pidetty Hudsoninlahti, jonka keskimääräinen syvyys on vain noin 30 metriä. Vertailun vuoksi esimerkiksi Bengalinlahti on paljon syvempi (noin 2 600 m).
Ero sisämaameriin ja mannerjalustan meriin
Epeiriset meret sijaitsevat usein mannerlaatan tai laajan manneralueen päällä ja voivat olla osittain eristettyjä merialueita. Niitä ei tule sekoittaa tyypilliseen rannikkojen mannerjalustalla sijaitsevaan mereen: esimerkiksi Pohjanmeri ei ole sisämeri, vaikka se sijaitseekin mannerjalustalla. Epeiriset meret ovat yleensä matalampia ja suljetumpia kuin avoimen meren syvemmät altaat, mutta erot voivat vaihdella alueittain.
Luonnollinen ja taloudellinen merkitys
Sisämerillä on merkittävä rooli sedimenttikertymien, biodiversiteetin ja paleoekologisten arkistojen muodostumisessa: laajat, matalat meret edistävät runsaiden sedimenttikerrostumien syntymistä ja tallentavat fossiilisia jälkiä menneistä merivaiheista. Ne voivat myös olla tärkeitä kalastus- ja merenkulkualueita, mutta ovat alttiimpia rehevöitymiselle, lämpötilavaihteluille ja ihmisen aiheuttamille ympäristöpaineille, koska vesimäärä ja vaihtuvuus ovat usein rajallisempia.
Yhteenvetona voidaan todeta, että sisämeret eli epeiriset meret ovat laajoja, matalia ja usein osittain eristyneitä merialueita mantereiden päällä. Ne voivat syntyä merenpinnan nousun tai maankuoren muodonmuutosten seurauksena, ja niillä on merkittävä geologinen ja ekologinen merkitys sekä nykyisyydessä että menneisyydessä.
Esimerkkejä
Amazonin allas
Amazonin allas laski alun perin Tyyneen valtamereen, kun Etelä-Amerikka ja Afrikka olivat osa Gondvanaa.
Gondwanan hajoamisen jälkeen Amazonin ulospääsy estyi Andien nousun vuoksi noin 15 miljoonaa vuotta sitten (mya). Syntyi suuri sisämeri, joka ajoittain valui pohjoiseen nykyisen Venezuelan läpi ennen kuin se pääsi nykyiseen itään Etelä-Atlanttiin. Vähitellen tämä sisämeri muuttui laajaksi makean veden järveksi ja kosteikoksi, jossa sedimentti tasoitti sen profiileja ja meren asukkaat sopeutuivat elämään makeassa vedessä. Amazonin makeissa vesissä elää nykyään yli 20 pistiäislajia, jotka ovat läheisimmin sukua Tyynenmeren pistiäislajeille, ja siellä elää myös makean veden delfiini.
Välimeri
Välimeri näyttää selkeältä esimerkiltä sisämerestä, mutta sen syvin kohta on 5 267 m (17 280 ft) Joonianmeren Calypso Deepissä. Välimeri on aito meri, joka on lähes hävinnyt olemattomiin Afrikan ja Euroopan mannerlaatan välisen liikkeen seurauksena. Se oli aiemmin osa muinaista Tethysin valtamerta, joka ympäröi vanhaa maailmanlaajuista Pangaian superkontinenttia. Välimeri eroaa siis niistä sisämeristä, jotka sijaitsevat mannerlaattojen päällä.
Mustameri
Mustameri taas on todellinen sisämeri, koska se sijaitsee mannerlaattojen päällä, jotka ovat vajonneet.
Läntinen sisävesiväylä
Liitukaudella Meksikonlahdelta ulottui laaja sisämeri syvälle nykyiseen Kanadaan. Se jakoi Pohjois-Amerikan mantereen kahteen osaan, Laramidiaan ja Appalakeihin, suurimman osan keski- ja myöhäisliitukauden ajan. Se oli 760 metrin (2 500 jalan) syvyinen, 970 kilometrin (600 mailin) levyinen ja yli 3 200 kilometrin (2 000 mailin) pitkä.
Sundance Sea
Sundance-meri oli Pohjois-Amerikassa mesotsooisen kauden keski- ja myöhäisjurakauden aikana. Se oli nykyisen Jäämeren haara, ja se ulottui nykyisen Länsi-Kanadan läpi Yhdysvaltojen läntiseen keskiosaan. Meri vetäytyi, kun lännessä sijaitseva ylänkö alkoi kohota. Sundance-meressä ja sen ympäristössä muodostuneissa sedimenttikivissä on usein runsaasti fossiileja.
Aiheeseen liittyvät sivut
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mitä ovat sisämeret?
V: Sisämeret, jotka tunnetaan myös nimellä epeiriset tai epikontinentaaliset meret, ovat matalia meriä, jotka esiintyvät jonkin mantereen osan yllä.
K: Miten sisämeret muodostuvat?
V: Sisämeret muodostuvat joko maailmanlaajuisen merenpinnan korkeuden tai sellaisten suurten geologisten altaiden muodostumisen seurauksena, jotka lopulta yhdistyvät valtamereen.
K: Voiko sisämaan meriä esiintyä mantereiden sisällä?
V: Kyllä, joinakin ajanjaksoina matalia meriä on löydetty mantereiden sisältä.
K: Mikä on esimerkki nykyisestä sisämerestä?
V: Itämeri on esimerkki nykyisestä sisämerestä.
K: Onko Pohjanmeri sisämeri?
V: Pohjanmeri ei ole sisämeri, mutta se on epeirinen, koska se sijaitsee mannerjalustalla.
K: Miksi Hudson Bayn lahtea pidetään epeirisenä merenä?
V: Hudson Bayn katsotaan olevan epeirinen meri, koska sen syvyys on keskimäärin 30 metriä (100 jalkaa) ja se sijaitsee mannerlaatan päällä.
Kysymys: Miten sisämeret eroavat epeirisistä meristä?
V: Sisämeret ovat suljetumpia kuin epeiriset meret, vaikka molemmat sijaitsevat mannerlaatalla.
