Murinae – vanhan maailman rotat ja hiiret: luokittelu ja lajit

Murinae – syväluotaus vanhan maailman rottien ja hiirten (Muridae) luokitteluun ja ~560 lajin monimuotoisuuteen: suvut, lajit ja levinneisyys.

Vanhan maailman rotat ja hiiret (nimeltään Murinae) on Muridae-heimon alahaarukka. Siihen kuuluu noin 560 lajia. Tämä alaheimo on suurempi kuin kaikki nisäkkäiden heimot Cricetidae-heimoa lukuun ottamatta. Se on myös suurempi kuin kaikki nisäkkäiden järjestykset lepakoita ja muita jyrsijöitä lukuun ottamatta.

Tunnetuimmat suvut ovat luultavasti rotat ja hiiret.

Luokittelu ja taksonomia

Murinae-alahaarukka sisältää suuren joukon suvuille ja lajeille ja sen sisäinen luokittelu on pitkään perustunut morfologiaan, mutta viime vuosikymmeninä myös molekyyligenetiikka on muokannut käsitystä sukujen ja klaadien välisistä suhteista. Tunnettuja sukuja ovat esimerkiksi Rattus, Mus, Apodemus, Bandicota ja Mastomys. Monet nykyisistä luokituksista pohjautuvat DNA-analyysiin, joka erottaa lähisukulaisia tarkemmin kuin pelkkä ulkonäkö.

Ulkonäkö ja elintoiminnot

Murinae-lajit vaihtelevat kooltaan pienistä hiirimäisistä lajeista melko suuriin rottiin. Useimmilla niillä on pitkät viikset, terävät hampaat, suhteellisen pitkä häntä ja hyvä kyky kiivetä ja juosta. Hampaat ovat sopeutuneet jyrsintään; poskihampaat (molaarit) kantavat usein lajille tyypillisiä uritus- ja kuvioeroja, joita käytetään taksonomiassa.

Esiintyminen ja elinympäristöt

Murinae-lajit ovat alkuperältään pääosin vanhalta maailmalta: Afrikasta, Euraasiasta ja Australiasta sekä Tyynenmeren saarilta. Ihmisen mukana monet lajit ovat levinneet ympäri maailman ja elävät nyt myös uusilla mantereilla. Ne asuttavat hyvin erilaisia elinympäristöjä: metsiä, ruohikoita, peltoja, kaupunkeja ja saaria. Jotkin lajit ovat erikoistuneet aarniometsiin tai kalliorotkoihin, kun taas toiset viihtyvät ihmisen asumusten läheisyydessä.

Ravinto ja käytös

Useimmat murinae-lajit ovat yleisyydestään johtuen opportunistisia kaikkiruokaisia: ne syövät siemeniä, kasveja, hyönteisiä, hedelmiä ja joskus pieneläimiä. Monet lajit ovat yöaktiivisia tai hämäräaktiivisia ja niillä on monimutkainen sosiaalinen käyttäytyminen, joka voi sisältää pesäkäyttäytymistä, reviirikäyttäytymistä ja parittelun yhteydessä tapahtuvaa kilpailua. Osa lajeista rakentaa kätköjä ja pesiä maahan, puuhun tai rakennuksiin.

Lisääntyminen

Murinae-lajit lisääntyvät yleensä nopeasti: monet lajit saavuttavat sukukypsyyden nuorena ja voivat synnyttää useita poikueita vuodessa. Lisääntymisen nopeus tekee niistä tehokkaita populaationmuodostajia ja samalla vaikeita torjuttavia laajojen lisääntymisaaltojen aikana.

Merkitys ihmiselle

Murinae-alahaarukan lajeilla on ollut suuri vaikutus ihmisten kulttuuriin ja terveydentilaan. Talihiiri (Mus musculus) on yksi tärkeimmistä laboratorion mallieläimistä, ja se on keskeinen tutkimuskohde genetiikassa, kehitysbiologiassa ja lääketieteessä. Toisaalta esimerkiksi rotat (suku Rattus) ovat merkittäviä tuholaisia ja vektorieläimiä, jotka voivat levittää tauteja kuten leptospiroosia, salmonelloosia ja historian tunnetuimpia epidemioita välittäneitä loispatogeeneja. Ihmisen välittömässä yhteydessä eläminen on myös aiheuttanut talous- ja elintarvikehaittoja.

Säilyminen ja uhat

Vaikka monet Murinae-lajit ovat runsaslukuisiakin, joukossa on myös uhanalaisia ja harvinaisia lajeja. Erityisesti saarilla elävät lajit ovat herkkiä elinympäristön muutoksille, vieraslajien mukana tulolle ja saalistuksen lisääntymiselle. Metsien häviäminen, ilmastonmuutos ja ihmisen toiminta uhkaavat joitakin lajeja. Toisaalta monet lajit ovat sopeutuneet hyvin ihmisen vaikutuksiin ja menestyvät kaupunkiympäristöissä.

Yhteenveto

Murinae on laaja ja monimuotoinen alaheimo, joka kattaa suuren osan vanhan maailman rotilajeista ja hiiristä. Ne ovat ekologisesti tärkeitä lajiyhteisöjen jäseninä, kulttuurisesti ja tieteellisesti merkittäviä sekä toisinaan ihmiselle haitallisia lajeja. Taksonomia ja lajien välinen suhde selkeytyvät jatkuvasti molekyyli- ja morfologian tutkimuksen myötä.

Hae kirjaimella