Ruhlebenin sotavankileiri – I maailmansodan brittiläisten vankien leiri
Ruhlebenin sotavankileiri – koskettava katsaus I maailmansodan Berliinin lähellä olleeseen brittiläisvankileiriin, vangittujen arkeen, kulttuuriin ja unohdettuun historiaan.
Ruhlebenin sotavankileiri oli Berliinin lähellä Saksassa sijaitseva leiri, jossa brittiläisiä sotavankeja pidettiin ensimmäisen maailmansodan aikana. Ruhleben oli tuolloin kylä 10 kilometriä Berliinistä länteen, mutta nykyään se on osa Berliinin kaupunkia Spandaun kaupunginosan Ruhleben-nimisessä kaupunginosassa. Leiri oli alun perin hevoskilpailukenttä.
Toiminta ja väestö
Ruhleben toimi pääasiassa vuosina 1914–1918 ja siellä pidätettiin muutamien lähteiden mukaan noin 3 000–4 000 brittiläistä ja muita liittoutuneiden kansalaisia, jotka olivat sodan syttyessä oleskelleet Saksassa. Monet leiriläisistä eivät olleet sotilaita vaan siviilejä: matkailijoita, merimiehiä, kaupankävijöitä ja opiskelijoita. Leiri oli sijoitettu entiselle raviradalle, mikä vaikutti sen rakenteeseen ja elinoloihin.
Olot ja itsejärjestäytyminen
Alkuvaiheessa olosuhteet olivat karkeat: majoitus oli ahtasta ja ruoasta oli pulaa. Pian kuitenkin leiriläiset alkoivat organisoitua itse. Syntyi erilaisia yhteisöjä ja järjestöjä, ja elämästä kehkeytyi monipuolista vaikka olosuhteet pysyivät tiukkoina. Siviilivankien keskuudessa toimi esimerkiksi opetusta, harrastuskerhoja, teatteriryhmiä ja urheilujoukkueita. Leirissä julkaistiin myös lehtiä ja järjestettiin luentoja sekä musiikkiesityksiä.
German viranomaiset valvoivat leirin toimintaa, mutta sallivat laajaa itsehallintoa käytännön arjen järjestelyissä. Leiriläiset muodostivat komiteoita, jotka hoitivat esimerkiksi ruoanjakelua, terveydenhuoltoa ja vapaa-ajan ohjelmaa. Urheilu — erityisesti jalkapallo — oli tärkeä osa leirin yhteishenkeä; yksi tunnetuimmista Ruhlebenissä olleista oli englantilainen jalkapalloilija Steve Bloomer, joka osallistui leirin urheilutoimintaan.
Kuolemat ja kotiutukset
Vaikka elinolosuhteet olivat ajoittain ankarat, Ruhlebenissä kuolleisuus oli suhteellisen alhainen verrattuna moniin muihin sodan ajan vankeus- ja internointileireihin. Kun sota päättyi, leirin asukkaiden kotiuttaminen alkoi asteittain; palaaminen Suomeen, Britteihin ja muihin maihin tapahtui pääosin vuoden 1918 lopun ja vuoden 1919 alkuvuosien aikana järjestettyjen vaihto- ja palautusoperaatioiden kautta.
Perintö ja tutkimus
Ruhlebenin history on osa laajempaa tarinaa ensimmäisen maailmansodan siviili-internoinneista ja kansainvälisestä humanitaarisesta tilanteesta sodan aikana. Leirissä syntynyt kulttuuri- ja järjestötoiminta on ollut aiheena muistelmissa, lehtikirjoituksissa ja akateemisissa tutkimuksissa. Nykyään alkuperäinen ravirata-alue on pääosin yhdyskuntarakentamisen peitossa, mutta Ruhlebenin vaiheista muistuttavat arkistot, muistelmien julkaisut sekä paikallista historiaa käsittelevät näyttelyt ja kirjoitukset.
Ruhlebenin tarina kertoo sekä vaikeuksista että ihmisten kyvystä järjestäytyä ja ylläpitää sivistyksen ja kulttuurin muotoja poikkeusoloissa. Leiri on esimerkki siitä, miten sota koskettaa myös siviilejä ja kuinka he pyrkivät säilyttämään ihmisarvon ja yhteisöllisyyden haastavissa oloissa.
Leirielämä
Vangitut
Vangit (ihmiset, joita siellä pidettiin) tulivat maista, jotka taistelivat sodassa Saksaa vastaan. Suurin osa heistä oli brittejä. He olivat Saksassa, kun sota syttyi, minkä vuoksi heidät otettiin vangeiksi (pidätettiin). Jotkut heistä olivat Saksassa, koska he asuivat siellä, toiset olivat lomalla tuolloin. Jotkut heistä olivat siviilialusten miehistöä, jotka sattuivat olemaan saksalaisissa satamissa tuolloin tai jotka otettiin kiinni merellä.
Leirillä oli noin 5 500 vankia. Suurin osa heistä vietti siellä kaikki ensimmäisen maailmansodan neljä vuotta. Siitä, millaista oli elää leirillä, on kirjoitettu kirjoja. Niihin kuuluu muun muassa Geoffrey Pyken kirjoittama To Ruhleben - And Back (Ruhlebeniin ja takaisin), joka pakeni leiriltä vuonna 1915.
Vangittuja kohdeltiin enimmäkseen melko hyvin. Vartijoiden oli noudatettava Geneven yleissopimuksia. Vaikka joidenkin mielestä vankilassa pitäminen oli hyvin vaikeaa, monet muut löysivät paljon tekemistä, jotta he saivat ajanvietettä. Leirille päästettiin kirjeitä, kirjoja, urheiluvälineitä ja painokone, ja vangit järjestivät omat poliisivoimansa, lehtensä, kirjastonsa ja postipalvelunsa. Osa vangeista oli nuoria, joista tuli myöhemmin kuuluisia. Heihin kuului kanadalainen muusikko Ernest MacMillan, josta tuli myöhemmin Toronton sinfoniaorkesterin kapellimestari. MacMillan oli ollut lomalla Saksassa vierailemassa Bayreuthin festivaaleilla, kun sota syttyi. Charles Ellisistä ja James Chadwickista tuli myöhemmin kuuluisia tiedemiehiä. He käyttivät Ruhlebenissä viettämänsä ajan opiskeluun. He pystyivät rakentamaan laboratorion ja tekemään kokeita. Siellä oli myös kuuluisia jalkapalloilijoita ja urheilijoita.
Taide Ruhlebenissä
Leirillä järjestettiin paljon musiikkitoimintaa. Leirillä oli Ruhlebenin musiikkiseura. Ernest MacMillan oli jäsen ja hän piti konsertteja ja luentoja. Yhdessä säveltäjä ja pianisti Benjamin Dalen kanssa hän soitti pianoduettoversioita kaikista Beethovenin sinfonioista. Seura esitti Gilbertin ja Sullivanin oopperan Mikado ja pantomiimiversion Tuhkimosta. Heillä ei ollut Mikadon nuotteja, mutta jollakulla oli libretto (sanat), ja neljä muusikkoa kirjoitti musiikin sen perusteella, mitä he muistivat. He kirjoittivat sen niille soittimille, joita heillä oli leirillä. Ruhlebenissä oli myös Ruhlebenin näytelmäkerho, joka esitti Shakespearen Othellon ja kahdestoista yö -näytelmiä sekä Oscar Wilden The Importance of Being Earnest -teoksen.
Urheilu Ruhlebenissä
Musiikin ja draaman lisäksi myös urheilulla oli suuri merkitys leirin vankien elämässä. Vankien joukossa oli neljä henkilöä, jotka olivat olleet Englannin maajoukkueessa: Fred Spiksley, Fred Pentland, Samuel Wolstenholme ja Steve Bloomer, Skotlannin maajoukkuemies, John Cameron, Saksan maajoukkuemies Edwin Dutton ja John Brearley, aikoinaan Evertonin ja Tottenham Hotspurin pelaaja. Ruhlebenin jalkapalloseura oli olemassa. Joskus 1000 vankia katsoi peliä. Myös kriketti, rugby, tennis, golf ja nyrkkeily olivat suosittuja.
Sodan loppu
Vangit olivat vapaita, kun sota päättyi, ja monet heistä vietiin laivalla takaisin Britanniaan.
Etsiä