Sinitiset kielet — Kiinan kieliryhmä ja päämurteet (mandariini, wu, min)

Historia

2. vuosituhannella eaa. puhuttiin eräänlaista kiinaa Huanghen ympärillä. Sen jälkeen se levisi itään Pohjois-Kiinan tasangon yli Shandongiin ja sitten etelään kohti Yangzi-joen laaksoa. Se korvasi aiemmat kielet etelässä.

Yhtenäisyyden aikana ihmiset halusivat käyttää yhteistä standardikieltä helpottaakseen ihmisten välistä viestintää.

Todisteita murteiden vaihtelusta löytyy kevään ja syksyn ajan (722-479 eaa.) teksteistä. Tuohon aikaan Zhou määritteli vielä standardipuheen. Fangyanissa (1. vuosisata eaa.) tutkitaan sanaston eroja alueiden välillä. Itäisen Han-kauden teksteissä käsitellään myös ääntämisen paikallisia eroja. Qieyunin riimikirjassa (601) todettiin, että ääntämisessä on suuria eroja eri alueiden välillä. Siinä haluttiin määritellä vakioääntäminen klassikoiden lukemista varten. Tätä standardia kutsutaan keskikiinaksi.

Pohjois-Kiinan tasanko oli tasainen ja siellä oli helppo liikkua. Niinpä ihmiset pohjoisessa puhuivat melko lailla samaa kieltä.

Etelä-Kiinassa oli kuitenkin paljon vuoria ja jokia. Niinpä siellä oli kuusi suurta kiinalaisten kielten ryhmää, joiden sisäinen monimuotoisuus oli suuri, erityisesti Fujianissa.

Moderni standardikiina

1900-luvun puoliväliin asti useimmat kiinalaiset puhuivat vain omaa paikallista kieltään. Ming- ja Qing-dynastioiden aikana määriteltiin kuitenkin yhteinen kieli, joka perustui mandariinikiinaan. Se tunnettiin nimellä Guānhuà (官話, "virkamiesten puhe"). Guanhuan osaaminen oli välttämätöntä, jos halusi tehdä uran valtion virkamiehenä.

Klassinen kiinankieli oli kirjallinen standardi 1900-luvulle asti.

Kiinan tasavalta korvasi kirjallisena standardina kirjoitetun kansankielisen kiinan, joka perustui pohjoisiin murteisiin. 1930-luvulla otettiin käyttöön kansallinen standardikieli, jonka ääntäminen perustui Pekingin murteeseen, mutta jonka sanasto oli peräisin myös muista mandariinikiinan lajikkeista. Se on Kiinan kansantasavallan virallinen puhuttu kieli.

Mandariinikiina hallitsee nyt julkista elämää. Ainoa muu kiinan kieli, jota voidaan yleisesti opettaa korkeakouluissa, on kantoninkiina.

Kiinan eri kielet

Mandariini 管

·         puhutaan Pohjois- ja Lounais-Kiinassa

·         useimmat puhujat.

·         sisältää Pekingin murteen, joka on standardikiinan perusta.

·         sisältää Kirgisian ja Kazakstanin dunganin kielen (kirjoitettu kyrillisin kirjaimin).

Wu 吴

·         puhutaan Shanghaissa, suurimmassa osassa Zhejiangia sekä Jiangsun ja Anhuin eteläosissa.

·         satoja eri puhetapoja, joista monet eivät ole keskenään ymmärrettäviä.

·         käyttää stoppeja, affrikaatteja ja frikatiiveja.

Gan 赣

puhutaan Jiangxin alueella.

läheistä sukua Hakalle; aiemmin "Hakka-Gan-murteet".

Xiang 湘

puhutaan Hunanissa ja eteläisessä Hubeissa.

jotkin lajikkeet ovat saaneet merkittävän vaikutuksen lounaismandariinista.

Min 闽

Fujian ja itäinen Guangdong

vanhempi kuin keskikiinalainen.

monipuolisin

Fujianin rannikolta Xiamenin tienoilta peräisin olevat lajikkeet ovat levinneet Kaakkois-Aasiaan (jossa sitä kutsutaan hokkieniksi) ja Taiwaniin (jossa sitä kutsutaan taiwanilaiseksi hokkieniksi).

puhutaan myös Hainanissa, Leizhoun niemimaalla ja koko Etelä-Kiinassa.

Hakka 客家

Hakat ("vierasperheet") asuvat Guangdongin, Fujianin, Taiwanin ja monien muiden Etelä-Kiinan osien kukkuloilla. He ovat muuttaneet myös Singaporeen, Malesiaan ja Indonesiaan.

sanat päättyvät -m -n -ŋ ja päätteet -p -t -k.

Yue

Guangdong, Guangxi, Hongkong ja Macao.

siirtyvät Kaakkois-Aasiaan ja moniin muihin osiin maailmaa.

Arvostettu lajike ja ylivoimaisesti eniten puhuttu lajike on kantoninkielinen, joka on peräisin Guangzhoun kaupungista (historiallisesti nimeltään "Kanton").

Kantoninkieli on myös enemmistön äidinkieli Hongkongissa ja Macaossa.

Käytä samoja päätteitä kuin Hakka (/p/, /t/, /k/, /m/, /n/ ja /ŋ/).

monia sävyjä.

Ryhmien väliset suhteet

Nämä jaetaan joskus kolmeen ryhmään: Pohjoinen (mandariini), keskinen (Wu, Gan ja Xiang) ja eteläinen (Hakka, Yue ja Min).

Eteläinen ryhmä saattaa olla peräisin Yangzi-joesta Han-dynastian aikana (206 eaa. - 220 jKr.). Tätä kutsutaan joskus vanhaksi eteläkiinaksi.

Keskiryhmä oli siirtymävaihe pohjoisen ja eteläisen ryhmän välillä.

Viittaukset

Viitatut teokset

• Pekingin yliopisto (1989), Hànyǔ fāngyīn zìhuì 汉语方音字汇 [Dictionary of Dialect Pronunciations of Chinese Characters] (2. painos), Peking: Wenzi Gaige Chubanshe, ISBN 978-7-80029-000-8.
• Chen, Ping (1999), Modern Chinese: History and sociolinguistics, New York: Cambridge University Press, ISBN 978-0-521-64572-0.
• Kiinan yhteiskuntatieteiden akatemia (2012), Zhōngguó yǔyán dìtú jí (dì 2 bǎn): Hànyǔ fāngyán juǎn 中国语言地图集(第2版):汉语方言卷 [Kiinan kieliatlas (2. painos): kiinanmurteiden teos], Peking: ISBN 978-7-100-07054-6.
• DeFrancis, John (1984), Kiinan kieli: Honolulu: ISBN 978-0-8248-1068-9: University of Hawaii Press.
• Hsieh, Hsiu-Mei (2007), Exploring teachers' views about native language instruction and education in Taiwanese elementary schools (väitöskirja), University of Texas at Austin, hdl:2152/3598.
• Iwata, Ray (2010), "Chinese Geolinguistics: Dialectologia, erityisnumero I: 97-121.
• Kurpaska, Maria (2010), Kiinan kieli(t): Walter de Gruyter, ISBN 978-3-11-021914-2.
• Lewis, M. Paul; Simons, Gary F.; Fennig, Charles D., toim. (2015), Ethnologue: Languages of the World (Kahdeksastoista painos), Dallas, Texas: SIL International.
• Liang, Sihua (2014), Language Attitudes and Identities in Multilingual China: A Linguistic Ethnography, Springer International Publishing, ISBN 978-3-319-12618-0.
• Mair, Victor H. (1991), "Mikä on kiinalainen 'murre/topolekti'?". Reflections on Some Key Sino-English Linguistic terms" (PDF), Sino-Platonic Papers, 29: 1-31.
• --- (2013), "Sinitiittisten kielten luokittelu: (PDF), teoksessa Cao, Guangshun; Djamouri, Redouane; Chappell, Hilary; Wiebusch, Thekla (toim.), Breaking Down the Barriers: Interdisciplinary Studies in Chinese Linguistics and Beyond, Taipei: Institute of Linguistics, Academia Sinica, pp. 735-754, ISBN 978-986-03-7678-4, arkistoitu alkuperäisestä (PDF) 16.4.2018, haettu 15.4.2018.
• Norman, Jerry (1988), Chinese, Cambridge: ISBN 978-0-521-29653-3.
• --- (2003), "The Chinese dialects: phonology", teoksessa Thurgood, Graham; LaPolla, Randy J. (toim.), The Sino-Tibetan languages, Routledge, s. 72-83, ISBN 978-0-7007-1129-1.
• Ramsey, S. Robert (1987), The Languages of China, Princeton University Press, ISBN 978-0-691-01468-5.
• Tang, Chaoju; Van Heuven, Vincent J. (2007), "Predicting mutual intelligibility in chinese dialects from subjective and objective linguistic similarity" (PDF), Interlingüística, 17: 1019-1028.
• Wang, Feng (2005), "Bain kielen geneettisestä asemasta", Cahiers de Linguistique Asie Orientale, 34 (1): 101–127, doi:10.3406/clao.2005.1728.
• Wurm, Stephen Adolphe; Li, Rong; Baumann, Theo; Lee, Mei W. (1987), Language Atlas of China, Longman, ISBN 978-962-359-085-3.
• Yan, Margaret Mian (2006), Introduction to Chinese Dialectology, LINCOM Europa, ISBN 978-3-89586-629-6.