Konfederaation laivasto | Amerikan liittovaltioiden laivasto | the Navy of the Confederate States of America | Amerikan liittovaltioiden laivasto

Historia

Abraham Lincolnin johtama republikaaninen puolue voitti vuoden 1860 presidentinvaalit. Etelän asukkaat olivat raivoissaan Lincolnin valinnasta, sillä Lincoln vastusti orjuutta alueilla ja uusissa osavaltioissa. Vaalien jälkeen seitsemän eteläistä osavaltiota erosi ja julisti itsenäisyytensä unionista. Ne muodostivat Amerikan konfederaation jo ennen kuin Lincolnista tuli presidentti 4. maaliskuuta 1861. Yhdysvaltain väistyvä presidentti James Buchanan sanoi, että tämä oli vastoin lakia, mutta ei tehnyt mitään estääkseen heitä. Lincoln ja hänen republikaaninen puolueensa pitivät tätä irtautumista kapinana.

Taistelut alkoivat, kun konfederaatiot pommittivat Sumterin linnaketta, joka oli unionin armeijan linnake. Lincoln kutsui 75 000 vapaaehtoista 90 päivän ajaksi. Hän myös asetti eteläisen rannikon ja satamien saartoon. Lincolnilla oli enintään 40 käyttökelpoista sota-alusta, ja hänen oli ryhdyttävä rakentamaan laivastoa. Tällä oli tarkoitus estää etelää viemästä puuvillaansa ja tuomasta sotaan tarvittavia sotatarvikkeita. Pohjoisen oli myös kehitettävä tykkivenelaivasto "ruskean veden laivastoa" varten. Sen oli tarkoitus tukea unionin armeijaa operaatioissa suurten jokien, kuten Mississipin, ympärillä.

Norfolkin telakka

Vuonna 1861 Virginia liittyi Amerikan konfederaatiovaltioihin. Koska telakan komentaja Charles Stewart McCauley pelkäsi, että Konfederaatio ottaisi laitoksen haltuunsa, hän määräsi telakan poltettavaksi. Tuolloin sen nimi oli Gosportin laivastotelakka. Huolimatta laivastoministerin ristiriitaisista käskyistä, monien upseerien eroamisesta ja siitä, että suurin osa telakan työntekijöistä oli lähtenyt, jäljellä olevat miehet alkoivat tuhota telakkaa. Laivat, jotka eivät voineet lähteä omin avuin, poltettiin. Näihin kuului myös unionin sotalaiva USS Merrimack. Lopulta kaksi miestä, jotka olivat asettamassa räjähteitä kuivatelakan räjäyttämiseksi, otettiin kiinni ennen kuin he ehtivät saada työnsä valmiiksi. Konfederaatiot pystyivät korjaamaan Gosportin ja tekemään siitä jälleen toimivan telakan.

Telakan valtauksen ansiosta konfederaation käsiin joutui valtava määrä sotatarvikkeita. Kaikkiaan Konfederaatio sai haltuunsa ja käyttöönsä 1 195 raskasta tykkiä. Niitä käytettiin monilla alueilla Hampton Roadsista aina Tennesseen Fort Donelsoniin asti. Telakalta lähdettyään unionin joukot vetäytyivät Hampton Roadsin toisella puolella sijaitsevaan Fort Monroeen. Tämä oli alueen ainoa maa-alue, joka jäi unionin hallintaan.

Vuoden 1862 alussa konfederaation rautalaiva CSS Virginia rakennettiin uudelleen USS Merimackin palaneesta rungosta. Kiireessä hylätä telakka, Merimack oli tuhoutunut vain vesirajan yläpuolelta. Konfederaatiot rakensivat palaneen rungon päälle panssaroidun päällirakenteen. Maalis- ja huhtikuussa 1862 konfederaation rautalaiva oli lähellä horjuttaa unionin laivaston ylivoimaa. Hampton Roadsissa Virginia alkoi upottaa saartoon joutuneita unionin sotalaivoja lähes mielin määrin. Laivaston pelasti unionin rautalaiva USS Monitorin saapuminen, joka kävi Virginian kanssa taisteluun Hampton Roadsin taistelussa. Tuntikausia kestäneen taistelun jälkeen kumpikaan alus ei kuitenkaan kyennyt voittamaan toista. Molemmat alukset poistuivat taistelusta voittajina. Konfederaatiot eivät kuitenkaan onnistuneet murtamaan saartoa. Kun Norfolk kaatui toukokuussa 1862, CSS Virginia tuhoutui miehistönsä toimesta, jotta sitä ei voitaisi ottaa kiinni. Konfederaation laivastolla oli rakenteilla vielä kaksi rautalaivaa. Mutta ennen niiden valmistumista unionin laivasto valtasi New Orleansin sataman ja kaupungin, jossa niitä rakennettiin.

Kaupan ryöstäjät

Konfederaation laivasto tajusi, että unionin laivastolla oli enemmän laivoja, tykkejä ja miehiä kuin heillä oli rajallisilla resursseillaan. Tämä vaati strategian muuttamista. Ensin he rakentaisivat linnakkeita vartioidakseen keskeisiä jokiaan ja satamiaan. He rakentaisivat tykkiveneitä avustamaan tätä pyrkimystä. Toiseksi etelävaltiot perustivat laivaston, jolla ne hyökkäsivät merellä unionin kauppalaivoja vastaan. He tilasivat myös yksityisottelijoita auttamaan tässä pyrkimyksessä.

Tämä ei ollut uusi käsite. Amerikkalaiset olivat onnistuneet käyttämään kaupallisia ryöstöretkiä brittiläisiä kauppalaivoja vastaan Amerikan vapaussodan aikana. Unionin laivasto oli alivoimainen, ja he tajusivat, että kevyempien ja nopeampien risteilijöiden rakentaminen antaisi heille mahdollisuuden päästä suurempien sota-alusten edelle ja hyökätä hitaampien ja yleensä aseistamattomien kauppa-alusten kimppuun. Koska etelävaltioiden laivanrakennuskapasiteetti oli vähäinen, ne rakennuttivat nämä alukset Isossa-Britanniassa. Tämä oli teknisesti laitonta, koska Iso-Britannia oli puolueeton maa. Alukset oli siis rakennettava salassa.

Joitakin menestyksekkäimpiä ja tunnetuimpia konfederaation kaupparosvojaisia olivat:

• CSS Florida oli ensimmäinen Englannissa rakennettu kauppa-alus. Se purjehti Liverpoolista nimellä Orto ja sai nimensä CSS Florida 17. elokuuta 1862 Bahamalla. Se kaappasi 37 kauppalaivaa, joista kaksi muutettiin kauppahyökkääjiksi. Yhdessä ne valtasivat vielä 23 alusta. USS Wachusett kaappasi sen laittomasti puolueettomassa Bahian satamassa Brasiliassa.

• CSS Alabama kaappasi 22 kuukauden aikana 65 kauppa-alusta. Se poltti niistä 52, myi 10 ja muutti yhden USS Tuscaloosa -nimiseksi kauppalaivaksi. Se upotti myös yhdysvaltalaisen tykkiveneen USS Hatterasin, joka oli ainoa unionin alus, joka menetettiin avomerellä konfederaation ryöstäjälle. Se upposi taistelussa USS Kearsargen kanssa Cherbourgin sataman edustalla Ranskassa.

• CSS Jefferson Davis, yksi menestyksekkäimmistä ryöstöretkistä, jolla vallattiin yhdeksän pohjoisen kauppa-alusta kahden kuukauden aikana. Se oli 187 tonnin painoinen entinen orjalaiva. Davis upposi myrskytuulessa St. Augustinen edustalla Floridassa yhdessä kaikkien muiden paitsi kahden saalisaluksensa kanssa.

• CSS Sumter oli Philadelphiassa vuonna 1859 rakennettu höyryristeilijä. Konfederaation hallitus osti sen New Orleansissa vuonna 1861 ja antoi sille nimeksi Sumter. Kuudessa kuukaudessa se kaappasi 18 yhdysvaltalaista kauppalaivaa. Näistä se poltti 8 ja vapautti tai takavarikoi 9. Yhdysvaltain sota-alukset pysäyttivät sen Gibraltarin satamassa. Siellä ollessaan useat yhdysvaltalaiset sota-alukset estivät vuorotellen sitä lähtemästä satamasta. Alus myytiin huutokaupassa 19. joulukuuta 1862, mutta se jatkoi toimintaansa konfederaation saarrossa, jonka nimi muutettiin Gibraltariksi ja joka purjehti Britannian lipun alla. Useat yhdysvaltalaiset sota-alukset olivat sidottuina jahtaamaan sitä ja pitämään sen satamassa.

Yksityisjoukot

Konfederaatio antoi myös kauppakirjeen kaikille yksityisille laivakapteeneille, jotka halusivat tehdä voittoa ryöstämällä Yhdysvaltojen kauppa-aluksia. Aluksi riski oli vähäinen, ja he pitivät aluksen ja sen lastin aivan kuten merirosvotkin. Omistaja ja miehistö jakoivat suuret voitot. He välttelivät taistelua unionin sota-alusten kanssa ja olivat yleensä riittävän nopeita päästäkseen niitä nopeammin pakoon.

Järjestelmässä oli vain yksi ongelma. Vuonna 1865 allekirjoitetussa Pariisin merioikeusjulistuksessa yksityisetsintä kiellettiin. Kaikkia yksityisrahtialuksia pidettiin merirosvoina, ja vangittuina he saivat kuolemanrangaistuksen. Vaikka Yhdysvallat ei ollut allekirjoittanut sopimusta, presidentti Lincoln julisti, että Konfederaation yksityisalukset olivat merirosvoja ja että merirosvoihin sovellettiin kuolemantuomiota. Tämä ei estänyt useita yritteliäitä etelävaltiolaisia varustamasta laivaa ja ryhtymästä merirosvoukseen avomerellä. Yksi ensimmäisistä kaapatuista aluksista vahingoitti itse asiassa etelää. Se oli matkalla New Orleansin satamaan.

Pian laittomat yksityisalukset kaappasivat rahtilaivoja Meksikonlahdella ja pitkin Yhdysvaltojen itärannikkoa. Unionin varhainen voitto oli CSS Savannah -aluksen kaappaus, joka oli ollut merellä vasta kaksi päivää. Miehistö joutui nopeasti oikeuteen merirosvouksesta. Konfederaatio uhkasi hirttää vangitut pohjoisen merimiehet, jos miehistö teloitettaisiin. Lopulta unionin tuomioistuin luopui syytteistä merirosvouksesta ja piti miehistön sotavankeina. Miehistö vaihdettiin myöhemmin vankienvaihdossa.

Torpedopalvelu

Nykyaikainen torpedo on sikarin muotoinen, itsekulkeva, vedenalainen räjähde, joka on suunniteltu tuhoamaan toinen alus tai sukellusvene. Sisällissodan aikana torpedoksi kutsuttua kranaatinheittimiinaa voitaisiin parhaiten kuvata laivaston miinaksi.Konfederaation presidentti Davis vastusti niiden käyttöä. Hänen mielestään ne olivat pelkurimaisia aseita, ja oli epäeettistä käyttää niitä ketään vastaan. Davisin vastalauseista huolimatta Konfederaation kongressi hyväksyi lain, jolla sallittiin palkkiot kaikille, jotka keksivät uusia tapoja räjäyttää vihollisaluksia sukellusveneiden ja miinojen avulla.

Missourin osavaltiossa St. Louisissa liittoutuneet piilottivat räjähteitä polttopuihin, joita käytettiin Mississippi- ja Missourijoilla liikennöivien unionin höyrylaivojen kattiloiden polttoaineena. Vuonna 1861 Matthew Fontaine Maury käytti ensimmäisen kerran miinoja aseena vihollisaluksia vastaan. Virginiassa hänen "helvetilliset koneensa" tekivät James-joen lähes täysin kulkukelvottomaksi.

Toinen keksintö oli hiilitorpedo. Se oli naamioitu näyttämään kivihiilipalalta, ja se räjähti, kun se lapioitiin kattilaan. Toista keksintöä kutsuttiin nimellä "kellotorpedo". Siinä oli ajastin, joka mahdollisti räjähdyksen viivästymisen. Lisäksi kehitettiin parempia sytyttimiä ja tehokkaampia räjähteitä.

Molemmat osapuolet käyttivät vedenalaisia miinoja. Konfederaatiolla oli enemmän menestystä. Vuonna 1862 konfederaation miinat upottivat unionin rautalaivan USS Cairo. Ne tuhosivat tai vaurioittivat kymmeniä muita unionin aluksia, kun taas unionin torpedomiinat upottivat vain noin kuusi konfederaation laivaston alusta.

 
Luonnos yhdestä Potomac-joesta löydetystä Murayn "helvetinkoneesta".  


Konfederaation yksityisalus Savannah, jolla oli kauppakirje nro. 1, jonka Yhdysvaltain prikaati Perry kaappasi Charlestonin edustalla vuonna 1861.  


Telakan rauniot sisällissodan jälkeen, 1864; kuva: James Gardner. National Archives & Records Administrationin kokoelmasta.  


CSS Alabama pakenee liittovaltion sota-alusta...  

Singerin salainen palvelujoukko

Konfederaation sotaministeri James Seddon päätti antaa säännöt, joiden mukaan "Yhdysvaltojen kansalaisten matkustaja-alukset aavalla merellä ja yksityinen omaisuus vesillä ja [rautateillä tai] Yhdysvaltojen alueella ... eivät ole operaatioiden kohteena". Mutta hän lisäsi: "Vihollisen julkinen omaisuus voidaan tuhota kaikkialla, missä se esiintyy". Seddon palkkasi jopa 25 salaista agenttia sijoittamaan torpedoja ja räjähteitä kaikkialle Konfederaatiossa.

Heidät tunnettiin nimillä "Singerin salainen palvelujoukko" ja "Singerin torpedokomppania", ja he olivat joukko keski-ikäisiä vapaamuurareita, jotka edustivat monenlaisia taustoja. He kehittivät ja käyttivät keksintöjä, kuten torpedoveneitä, vedenalaisia miinoja ja sukellusveneitä sodan kahden viimeisen vuoden aikana. Osa näistä keksinnöistä oli ennen näkemättömiä, kun taas toiset olivat parannuksia aiempiin malleihin. Yhden tärkeimmistä aseista, vedenalaisen kontaktimiinan, patentoi Edgar C. Singer. Se sisälsi 23 kiloa mustaa ruutia. He käyttivät jopa seitsemää erilaista miinaa, torpedoja, torpedoveneitä ja sukellusveneitä.

He rakensivat sukellusvene H. L. Hunleyn. Tämä sukellusvene tuhosi unionin sota-aluksen USS Housatonicin törmäämällä siihen tankoon kiinnitetyllä torpedolla.

Singer ja hänen agenttinsa perustivat Virginian Richmondissa sijaitsevasta Spotswood-hotellista käsin salaisia työpajoja eri puolille etelää rannikkokaupunkeihin. Kahden toimintavuoden aikana he räjäyttivät laivoja, junia ja rautatiesiltoja, joissa kuoli suuri määrä ihmisiä. Suurin osa heidän operaatioistaan tehtiin yöllä unionin partioveneiden ja vartijoiden läheisyydessä. Pohjoisen sanomalehdet kutsuivat Singerin keksintöjä "helvetillisiksi koneiksi" ja tuomitsivat niiden käytön epäkristillisiksi ja pahimmanlaatuisiksi salamurhiksi. Singerin asiakirjat poltettiin sodan lopussa, jotta voitaisiin peittää, keitä he olivat ja mitä he olivat tehneet. Pohjoisen viranomaiset jahtasivat heitä jatkuvasti sabotööreinä ja vakoojina. Amiraali David Dixon Porter määräsi, että jos joku Singerin agentti jäi kiinni keksinnön kanssa, hänet oli "ammuttava paikan päällä". Unionin komentajat jakoivat Singerin agenttien nimiä ja kuvauksia.

Yhden ryhmän, joka toimi pahamaineisen Henry Dillinghamin johdolla, Davis lähetti lähellä sodan loppua miehitettyyn Kentuckyyn ja Missouriin tuhoamaan tärkeän sillan ja kaikki liittovaltion kuljetukset, jotka he pystyivät tuhoamaan. Heidän tiedettiin käyttävän "hiilitorpedoja", ja useiden lähteiden mukaan yhtä niistä käytettiin Sultanan räjäyttämiseen huhtikuussa 1865. Sultana oli alueella, jolla Dillingham toimi, ja se kuljetti entisiä liittovaltion sotavankeja, kun se tuhoutui.

 
Konfederaation sukellusvene H.L. Hunley, jonka Singer ja hänen kumppaninsa rakensivat.  

Aiheeseen liittyvät sivut

• Konfederaation merijalkaväki
• Confederate States Lighthouse Bureau
• Luettelo Konfederaation laivaston aluksista
• Amerikan sisällissodan saarronkuljettajat
• Konfederaation armeija
• Unionin laivasto
• Yhdysvaltojen veroleikkuripalvelu (United States Revenue Cutter Service)