Yhdysvaltain veroveneiden laivaväki{³"a}

Historia

Alexander Hamilton, ensimmäinen valtiovarainministeri, ehdotti 2. lokakuuta 1789 päivätyssä kirjeessään veroviranomaisten verovälinepalvelun perustamista. Kun kongressi oli hyväksynyt ehdotuksen, palvelu aloitti 10 veneellä, joita kutsuttiin kuttereiksi. Tuohon aikaan kutteri oli pieni nopea purjelaiva, jota kuvattiin seuraavasti: "pieni, kannellinen alus, jossa on yksi masto ja keulapurje, puomilla oleva gaffi-päässi, neliöpurje ja toppapurje sekä kaksi puomia tai puomi ja stailipurje". Ennen kuin veronmurtajapalvelu alkoi, Manner-Euroopan laivasto oli lakkautettu. Kunnes Yhdysvaltain laivasto perustettiin vuonna 1794, veroveneiden kutteripalvelu oli maan ainoa merivoima.

Yhdysvaltain vapaussodan jälkeen Yhdysvallat oli taloudellisesti vaikeuksissa. Uusi maa oli riippuvainen tuontitulleista saamistaan rahoista. Salakuljetusta oli pidetty sodan aikana isänmaallisena velvollisuutena, mutta nyt se oli ryöstänyt maalta yhden sen tärkeimmistä tulonlähteistä. Hamilton ymmärsi, että jos jotain ei tehtäisi nopeasti, maa kärsisi taloudellisesti. Hän ehdotti, että 10 kutterin laivasto voisi kerätä tuloja ja estää salakuljetuksen.

Alkuperäisten eritelmien mukaan niiden pituuden oli määrä olla 36 jalasta (11 m) 40 jalkaan (12 m). Kussakin olisi kaksi upseeria, kuusi merijalkaväen sotilasta ja noin 10 miehen ja pojan miehistö.

Ensimmäiset 10 leikkuria

Vaikka North Carolina ei kuulunut Hamiltonin pyytämiin 10 ensimmäiseen leikkuriin, se ostettiin vuonna 1792 veroviraston käyttöön. Ennen kuin ensimmäiset 10 alusta hyväksyttiin, useita aluksia käytettiin veroveneinä, joitakin jo liittovaltion aikana (1. maaliskuuta 1781-4. maaliskuuta 1789). Ensimmäiset 10 rakennettua kutteria olivat:

• USRC Vigilant (1791) laskettiin vesille maaliskuussa 1791 New Yorkissa, ja sitä käytettiin New Yorkin vesillä partiointiin. Sen ensimmäinen päällikkö oli Patrick Dennis. Marraskuussa 1798 ensimmäinen Vigilant-niminen alus myytiin.

• USRC Active (1791) rakennettiin laivanrakentaja David Stodderin toimesta Baltimoressa, Marylandissa. Se laskettiin vesille 9. huhtikuuta 1791, ja sen kotipaikka oli Baltimore. USRC Active partioi Chesapeake Bayn vesillä. Sen ensimmäinen päällikkö oli Simon Gross. Ensimmäinen Active-niminen kutteri myytiin vuonna 1800.

• USRC General Green (1791) laskettiin vesille Philadelphiassa, Pennsylvaniassa 7. heinäkuuta 1791. Sen rakensi laivanrakentaja David Price, ja se sijoitettiin Delaware Bayhin. Sen ensimmäinen päällikkö oli James Montegomery. Ensimmäinen General Green myytiin joulukuussa 1797.

• USRC Massachusetts (1791) rakennettiin Cohassetissa, Massachusettsissa, laivanrakentaja Adna Batesin toimesta. Se laskettiin vesille 15. heinäkuuta 1791. Kuten useat muutkin alukset, se oli alkuperäisiä vaatimuksia suurempi. Se oli 60 jalkaa (18 m) pitkä ja 17 jalkaa 8 tuumaa (5,38 m) leveä, ja sen syväys oli 7 jalkaa 8 tuumaa (2,34 m). Sen ensimmäinen päällikkö oli John Foster Williams. Massachusetts myytiin 9. lokakuuta 1792.

• USRC Scammel (1791) laskettiin vesille 24. elokuuta 1791 Portsmouthissa, New Hampshiressä. Se oli 17,68 m (57 jalkaa 12 tuumaa) pitkä ja 4,78 m (15 jalkaa 8 tuumaa) leveä, ja sen syväys oli 1,98 m (6 jalkaa 6 tuumaa). Sen ensimmäinen päällikkö oli Hopley Yeaton, ja se myytiin 16. elokuuta 1798.

• USRC Argus (1791) rakennettiin ja laskettiin vesille vuonna 1791 New Londonissa, Connecticutissa, jossa se pysyi. Jonathan Maltbie oli sen ensimmäinen päällikkö, ja ensimmäinen Argus myytiin vuonna 1804. Argus oli 47 jalkaa 9 tuumaa (14,55 m) pitkä ja 16 jalkaa 3 tuumaa (4,95 m) leveä, ja sen syväys oli 6 jalkaa 2 tuumaa (1,88 m).

• USRC Virginia (1791) rakennettiin ja laskettiin vesille vuonna 1791 Hamptonissa, Virginiassa. Se sijoitettiin Norfolkiin, Virginiaan. Richard Taylor oli sen ensimmäinen päällikkö, ja ensimmäinen Virginia myytiin vuonna 1798. Template:Convert/mix2:n syväyksen ollessa 1,98 m (6 jalkaa 6 tuumaa) Virginia rakennettiin alkuperäisten spesifikaatioiden mukaan.

• USRC Diligence (1791) rakennettiin Washingtonissa, Pohjois-Carolinassa, ja se laskettiin vesille joko kesä- tai heinäkuussa 1792. William Cook oli sen ensimmäinen päällikkö; ensimmäinen Diligence myytiin vuonna 1798.

• USRC South Carolina (1791) rakennettiin Charlestonissa, Etelä-Carolinassa, ja se laskettiin vesille vuonna 1792. Se oli sijoitettu Charlestoniin ja partioi Pohjois-Carolinan vesillä. Robert Cochrane oli aluksen ensimmäinen päällikkö. Ensimmäinen South Carolina myytiin 5. kesäkuuta 1798.

• USRC Eagle rakennettiin ja laskettiin vesille Savannahissa Georgiassa vuonna 1793, ja se partioi Georgian vesillä. Sen ensimmäisen päällikön nimi oli John Howell. Ensimmäinen Eagle myytiin 14. syyskuuta 1799.

Lähes sota Ranskan kanssa

Ranskan vallankumouksen aikaiset erimielisyydet sopimuksista ja Amerikan puolueettomuusasemasta johtivat Ranskan ja Yhdysvaltojen väliseen julistamattomaan sotaan. Konfliktia käytiin merellä 7. heinäkuuta 1798 alkaen siihen asti, kunnes Mortefontainen sopimus allekirjoitettiin 30. syyskuuta 1800. Ranskalaiset merirosvot olivat kuitenkin ryöstäneet amerikkalaisia laivoja jo useita vuosia ennen näennäissodan alkamista. Myös barbaarimerirosvot hyökkäsivät amerikkalaisten kauppalaivojen kimppuun. Yhdysvaltain merivartioston katterit lähetettiin hoitamaan merirosvoja, mutta pian ranskalaisten merirosvojen ja merirosvojen yhdistelmä oli enemmän kuin mitä yksiköt pystyivät yksin hoitamaan. Kongressi hyväksyi vuoden 1794 laivastolain, jolla perustettiin pysyvä pysyvä laivasto. Laivastolaissa määrättiin kuuden fregatin rakentamisesta ja miehityksestä. Kolme vuotta myöhemmin kolme ensimmäistä alusta otettiin Yhdysvaltain laivastoon. Kun näennäissota kiihtyi, sekä laivasto että veronkantopalvelu työskentelivät yhdessä amerikkalaisten alusten suojelemiseksi.

Verovahinkoveneet lähetettiin ensimmäisen kerran Karibianmerelle suojelemaan amerikkalaista laivaliikennettä ranskalaisilta sota-aluksilta keväällä 1799. Revenue cutterit kaappasivat vuonna 1799 Karibialla noin 12 ranskalaista sota-alusta. Näistä USRC Eaglen kaappaama 6-tykkinen Bon Perre otettiin käyttöön verokutterina, ja se palveli vuoteen 1801 asti. Vuonna 1800 brigantti Pickering ja fregatti Insurgente lähtivät molemmat itärannikolta liittyäkseen laivastoon Karibialla. Molemmat menetettiin merellä. Eloonjääneitä ei löytynyt selittämään, mitä näille kahdelle kutterille tapahtui. Helmikuun 3. päivänä 1801 sopimus Ranskan kanssa ratifioitiin. Moni Washingtonissa oli tuolloin sitä mieltä, että verovenealuslaivaston kokoa olisi pienennettävä. Monet sen suuremmista kuttereista olivat liian suuria ja liian kalliita ylläpitää. Monet suuremmat ja vanhemmat kutterit myytiin ja monet nuoremmat upseerit irtisanottiin.

Vuoden 1812 sota

Sodan alkaessa laivastolla oli vain kuusi fregatteja pienempää alusta. Yksikään näistä ei ollut "pieni nopea purjelaiva", jollaisia kutterit olivat. Matalasyväiset kutterit kärsivät huomattavia tappioita, mutta onnistuivat kuitenkin erottumaan taisteluvoimana. Kutteri Jefferson kaappasi ensimmäisen brittiläisen kauppalaivan, Patriot-aluksen, kesäkuussa 1812. Heinäkuussa kutteri James Madison kaappasi brittiläisen Shamrock-aluksen. Eräässä taistelussa kutteri Surveyor taisteli isompaa brittiläistä fregatti HMS Narcissusta vastaan niin kovaa, että kun Surveyor lopulta antautui, brittiläinen kapteeni palautti amerikkalaisen kapteenin miekan tunnustuksena tämän urheudesta. Komodori Barryn kutteri jäi brittiläisten joukkojen haltuun sen jälkeen, kun se oli puolustautunut voimakkaasti. Eräässä tapauksessa kutteri Eagle ajettiin karille taistelun aikana brittiläisen priki HMS Dispatchin ja sen mukana olleen brittiläisen sloupin kanssa. Kutterin miehistö raahasi kutterin tykit jyrkänteelle ja jatkoi taistelua myöhäiseen asti. Kun laukaus loppui, he alkoivat ampua takaisin käytettyjä brittiläisiä tykinkuulia (legendan mukaan). Vuoden 1812 sodassa otettiin ainoat vihollisen ottamat USRCS:n sotavangit toiseen maailmansotaan asti. Sota osoitti, että USRCS pystyi pitämään puoliaan jopa sen ajan suurimpia merivoimia vastaan.

Meksikon ja Amerikan sota

Meksikon ja Amerikan sodan aikana presidentti James K. Polk määräsi valtiovarainministerin määräämään Meksikonlahdella toimivat kutterit Yhdysvaltain armeijan (eikä laivaston) alaisuuteen. Sodan loppuun mennessä kahdeksan kutteria oli palvellut armeijan palveluksessa. Laivaston kokonaismäärä oli vain 14 kutteria. Niillä oli kykyjä, joita laivastolla (tai armeijalla) ei ollut. Kyseessä olivat veneet, jotka pystyivät toimimaan matalassa vedessä ja joita voitiin käyttää amfibio- maihinnousuissa. Tuloleikkurit palvelivat saartotehtävissä, kuljettivat miehiä ja tarvikkeita ja tukivat armeijan ja laivaston operaatioita.

Lokakuun 8. päivänä 1847 apulaisvaltiovarainministeri ilmoitti komentajilleen, että yksikön varat olivat vähissä. Meksikossa toimimisesta aiheutuneet kulut olivat vähentäneet varat uuteen aliarvostukseen. Merivoimien oli vähennettävä uusien alusten rakentamista ja poistettava käytöstä ne alukset, joiden ylläpitäminen oli liian kallista. USRCS:n vahvuus supistui kahdeksaan leikkuriin. Vuoteen 1849 mennessä oli tilattu kuusi uutta kutteria, mutta Chesapeake Bayn ja Floridanlahden välillä oli vain kaksi kutteria. Meksikonlahdella palveli vielä yksi. Kaksi uusista kuttereista palvelisi Atlantilla, kun ne saataisiin käyttöön, ja neljä länsirannikolla.

Sisällissota

Juuri ennen Yhdysvaltain sisällissodan alkua veroleikkuripalvelulla oli vain 24 leikkuria vartioimassa Yhdysvaltojen molempia rannikoita. Näistä 23 oli puisia purjelaivoja, joiden pituus vaihteli 25 jalasta (7,6 m) 100 jalkaan (30 m). Yhtä lukuun ottamatta kaikki olivat joko keula- ja perätakiloituja slooppeja tai toppapurje-kuunareita. Jäljelle jäänyt kutteri oli priki. Laivasto omisti myös yhden (tuohon aikaan) modernin puisen melahöyrylaivan, joka oli pituudeltaan 46 metriä (150 jalkaa), vuosina 1857-1858 rakennetun USRC Harriet Lanen. Harriet Lane oli Revenue Cutter Servicen ylpeydenaihe. Se oli myös ainoa kutteri, jolla oli täysi miehistö. Muualla laivastossa oli hädin tuskin riittävästi upseereita ja miehiä alusten käyttämiseen. Rahoituksen leikkaukset 1840- ja 1850-luvuilla ja palkankorotusten puuttuminen aiheuttivat miehistöpulan. Samaan aikaan merivartiosto aloitti talvipartiot Pohjois-Atlantilla merimiesten suojelemiseksi. He ottivat myös tehtäväkseen valvoa maahanmuuttolakien noudattamista erityisesti länsirannikolla, jonne tuotiin suuria määriä kiinalaisia kuljeja ylikansoitetuilla laivoilla.

Sodan alussa pieni määrä upseereita ja miehiä lähti palveluksesta liittyäkseen Konfederaatioon, ja he muodostivat Konfederaation veromerenalaisen laivaston ytimen. Konfederaation joukot olivat kaapanneet kuusi kutteria, jotka olivat etelän satamissa. Harriet Lane siirrettiin väliaikaisesti unionin laivastoon. Presidentti Abraham Lincoln pyysi laivastoa siirtämään useita aluksia veroleikkuripalveluun, mutta mikään ei kuitenkaan osoita, siirrettiinkö niitä todella. Loppusodan aikana veroleikkurit suojelivat pohjoisen laivaliikennettä ja avustivat laivastoa eteläisten satamien saartamisessa. Kutteri Harriet Lane ampui sisällissodan ensimmäiset laukaukset alukselta. Vuonna 1863 Harriet Lane kuitenkin kaapattiin taistelussa Konfederaation armeijan ja laivaston kanssa, ja lähes kaikki miehistön jäsenet saivat surmansa.

Espanjan ja Amerikan sota

Yhdysvallat julisti 21. huhtikuuta 1898 sodan Espanjaa vastaan. Presidentti William McKinley siirsi tilapäisesti veroleikkuripalvelun alukset toimimaan laivastoministerin alaisuudessa. Ne määrättiin toimimaan yhteistyössä laivaston kanssa, ja niistä tuli osa sen apujoukkoja. Revenue Cutter Service toimitti 13 kutteria laivaston avuksi. Kahdeksan palveli Pohjois-Atlantin laivueessa, neljä partioi länsirannikolla ja yksi amiraali George Deweyn Aasian laivueessa.

USRC McCulloch, noin 1900


USRC Wayandan kansi, noin 1863. Abraham Lincolnin istuvan hahmon uskotaan olleen lisätty myöhemmin.


maalaus verohallinnon kutterista (joko Massachusetts (1791) tai sen korvaava Massachusetts II).

Yhdysvaltain rannikkovartiosto

Yhdessä Revenue Cutter Service ja U.S. Life-Saving Service muodostivat Yhdysvaltain rannikkovartioston 28. tammikuuta 1915. Laki teki rannikkovartiostosta pysyvän osan Yhdysvaltain armeijaa ja salli sen siirtämisen Yhdysvaltain laivastoon aina tarvittaessa. Käytäntö, jonka mukaan veronkantovenepalvelu oli kriisiaikoina siirretty laivaston alaisuuteen, oli ollut tapana aiemminkin. Mutta nyt siitä tehtiin virallinen uudella lailla, joka muutti myös sen nimen.