Luomismyytti

Esimerkkejä

Pohjois-Amerikka

Cherokee

Alussa oli vain vettä. Kaikki eläimet elivät sen yläpuolella, ja taivas oli täynnä. Ne olivat kaikki uteliaita siitä, mitä veden alla oli, ja eräänä päivänä Dayuni'si, vesikuoriainen, ilmoittautui vapaaehtoiseksi tutkimaan sitä. Se tutki pintaa, mutta ei löytänyt kiinteää maata. Se tutki pinnan alle pohjaan asti ja löysi sieltä vain mutaa, jonka se toi takaisin pintaan. Kerättyään mutaa se alkoi kasvaa ja levitä ulospäin, kunnes siitä tuli maapallo, jollaisena me sen tunnemme.

Kiowa apassi

Alussa mitään ei ollut olemassa, pimeys oli kaikkialla ympärillä. Yhtäkkiä pimeydestä ilmestyi ilmassa leijuva ohut kiekko, jonka toinen puoli oli keltainen ja toinen valkoinen. Kiekon sisällä istui pieni parrakas mies, Luoja, Se Joka asuu yläpuolella. Kun hän katsoi loputtomaan pimeyteen, yläpuolelle ilmestyi valoa. Hän katsoi alaspäin, ja siitä tuli valomeri. Itään hän loi keltaisia aamunkoiton raitoja. Lännessä monien värien sävyt ilmestyivät kaikkialle. Siellä oli myös erivärisiä pilviä. Hän loi myös kolme muuta jumalaa: pienen tytön, auringonjumalan ja pienen pojan. Sitten hän loi taivaalliset ilmiöt, tuulet, tarantelin ja maan neljän jumalan hiestä, joka sekoittui yhteen Luojan kämmenissä, pienestä pyöreästä, ruskeasta pallosta, joka ei ollut paljon papua suurempi. Maailma laajeni nykyiseen kokoonsa jumalien potkaisemana pienestä ruskeasta pallosta. Luoja käski Tuulen mennä pallon sisälle ja räjäyttää sen. Tarantula, joka tiesi mitä tehdä, kehräsi mustan narun ja kiinnittäen sen palloon ryömi nopeasti itään vetäen narusta kaikin voimin. Tarantula toisti sinisellä narulla etelään, keltaisella narulla länteen ja valkoisella narulla pohjoiseen. Vetämällä voimallisesti joka suuntaan ruskea pallo venyi mittaamattoman suureksi - siitä tuli maa! Mitään kukkuloita, vuoria tai jokia ei näkynyt; vain sileät, puuttomat, ruskeat tasangot näkyivät. Sitten Luoja loi loputkin Maan olennot ja piirteet.

Lähi-itä

Juutalais-kristillis-islamilainen tili

Juutalais-kristillis-islamilaisessa tarinassa uskotaan, että Jumalaksi kutsuttu olento loi maailmankaikkeuden kuudessa päivässä.

• Ensimmäinen päivä: Jumala luo valon ("Tulkoon valo!"). Valo erotetaan pimeydestä, ja "päivä" ja "yö" nimetään.
• Toinen päivä: Jumala luo maan päälle taivaan (ilmakehän), joka erottaa vedet yläpuolella ja vedet alapuolella.
• Kolmas päivä: Jumala käskee maan vesien kokoontua yhteen paikkaan (valtamereen), ja kuiva maa ilmestyy. "Maa" ja "meri" nimetään. Jumala käskee maan synnyttää ruohoa, kasveja ja hedelmiä tuottavia puita.
• Neljäs päivä: Jumala luo taivaalle valot erottamaan valon pimeydestä ja merkitsemään päiviä, vuodenaikoja ja vuosia. Luodaan kaksi suurta valoa (Aurinko ja Kuu, joita ei kuitenkaan nimetä) sekä tähdet.
• Viides päivä: Jumala käskee meren täyttyä "elävistä olennoista" ja kaikenlaisista linnuista ja käskee niitä olemaan hedelmällisiä ja lisääntymään.
• Kuudes päivä: Jumala käskee maata tuottamaan kaikenlaisia eläimiä. Hän luo villieläimiä, karjaa ja matelijoita. Sitten hän luo ensimmäisen ihmisen (Aatami). Ihmisiä käsketään "lisääntymään ja hedelmöitymään, täyttämään maa ja alistamaan se". Ihmisille ja eläimille annetaan kasveja syötäväksi. Sitten Jumala kutsuu luomakuntaansa "erittäin hyväksi".
• Seitsemäs päivä: Seitsemäntenä päivänä Jumala lepäsi.

Kristittyjä, jotka uskovat Jumalan luoneen maailmankaikkeuden juuri Raamatun kuvaamalla tavalla, kutsutaan kreationisteiksi. Toiset kristityt ovat sitä mieltä, että Raamatun luomiskertomuksessa on perustavanlaatuisia totuuksia ja viestejä, mutta niitä ei pidä ottaa kirjaimellisesti.

 

Muissa kulttuureissa/uskonnoissa

Monissa kulttuureissa on tarinoita, joissa kuvataan maailman syntyä, ja ne voidaan jakaa karkeasti yleisiin tyyppeihin. Eräässä tarinatyypissä maailma syntyy maailmanmunasta; tällaisia tarinoita ovat esimerkiksi suomalainen eepos Kalevala, kiinalainen Pangu-tarina tai intialainen Brahmanda Purana. Samankaltaisissa tarinoissa luomisen aiheuttaa yksittäinen entiteetti, joka emanoituu tai tuottaa jotakin itse, kuten tiibetiläisen buddhalaisuuden käsitteessä Adi-Buddha, muinaiskreikkalaisessa tarinassa Gaiasta (Äiti Maasta), atsteekkien jumalatar Coatlicue-myytissä, muinaisegyptiläisen jumalan Atumin tarinassa tai Genesiksen luomiskertomuksessa. Toisenlaisessa tarinassa maailma luodaan mies- ja naispuolisen jumaluuden liitosta, kuten maorien tarinassa Rangista ja Papasta. Toisissa tarinoissa maailmankaikkeus luodaan valmistamalla se jo olemassa olevista materiaaleista, kuten kuolleen jumalan ruumiista - kuten Tiamatista babylonialaisessa eepoksessa Enuma Elish tai jättiläisestä Ymiristä norjalaisessa mytologiassa - tai kaoottisista materiaaleista, kuten japanilaisessa mytologiassa Izanagista ja Izanamista. Toisessa tarinatyypissä maailma luodaan jumaluuden käskystä, kuten muinaisessa egyptiläisessä Ptah-tarinassa tai juutalaiseen ja kristilliseen mytologiaan kuuluvassa Genesiksen luomiskertomuksessa. Toisissa tarinoissa maailmankaikkeus syntyy perusperiaatteista, kuten Brahmanista ja Prakrtista tai Taon yinistä ja yangista.

Vaikka Herakleitos kannatti ikuista muutosta, hänen ikään kuin aikalaisensa Parmenides esitti radikaalin ehdotuksen, jonka mukaan kaikki muutos on harhaa ja että todellinen todellisuus on ikuisesti muuttumaton ja luonteeltaan yksi ja sama. Parmenides nimitti tätä todellisuutta το εν (Yksi). Parmenideen teoria vaikutti monista kreikkalaisista epäuskottavalta, mutta hänen oppilaansa Zenon Elealainen haastoi heidät useilla kuuluisilla paradokseilla. Aristoteles ratkaisi nämä paradoksit kehittämällä äärettömän jaollisen jatkumon käsitteen ja soveltamalla sitä avaruuteen ja aikaan.

Intialainen filosofi Kanada, Vaisheshika-koulukunnan perustaja, kehitti atomiteorian ja esitti, että valo ja lämpö olivat saman aineen lajikkeita. Buddhalainen atomifilosofi Dignāga esitti 5. vuosisadalla jKr., että atomit ovat pistemäisen kokoisia, kestoltaan kestämättömiä ja koostuvat energiasta. He kielsivät aineellisen aineen olemassaolon ja ehdottivat, että liike koostui hetkellisistä energiavirran välähdyksistä.

Temporaalisen äärellisyyden teoria sai innoituksensa kolmen abrahamilaisen uskonnon yhteisestä luomisopista: Juutalaisuus, kristinusko ja islam. Kristitty filosofi Johannes Philoponos esitti filosofisia perusteluja antiikin kreikkalaista käsitystä äärettömästä menneisyydestä vastaan. Philoponoksen argumentteja ääretöntä menneisyyttä vastaan käyttivät varhaismuslimien filosofi Al-Kindi (Alkindus), juutalainen filosofi Saadia Gaon (Saadia ben Joseph) ja muslimiteologi Al-Ghazali (Algazel). He käyttivät kahta loogista argumenttia ääretöntä menneisyyttä vastaan, joista ensimmäinen on "argumentti todellisen äärettömän olemassaolon mahdottomuudesta", jonka mukaan:

"Todellista ääretöntä määrää ei voi olla olemassa."

"Tapahtumien ääretön ajallinen regressio on todellinen ääretön."

" ∴ ∴ ∴ \displaystyle \thereforefore } Tapahtumien ääretöntä ajallista regressiä ei voi olla olemassa.""

Toinen argumentti, "argumentti siitä, että varsinaista ääretöntä ei voida täydentää peräkkäisellä yhteenlaskulla", sanoo:

"Varsinaista ääretöntä ei voi täydentää peräkkäisellä yhteenlaskulla."

"Menneiden tapahtumien ajallinen sarja on täydentynyt peräkkäisellä lisäyksellä."

" ∴ ∴ ∴ \displaystyle \thereforefore } Menneiden tapahtumien ajallinen sarja ei voi olla varsinainen ääretön.""

Myöhemmät kristityt filosofit ja teologit hyväksyivät molemmat argumentit, ja erityisesti toisesta argumentista tuli tunnetumpi sen jälkeen, kun Immanuel Kant omaksui sen ensimmäistä aikaa koskevaa antinomiaa koskevassa teesissään.

Fakhr al-Din al-Razi (1149-1209) kritisoi ajatusta maapallon keskeisestä asemasta maailmankaikkeudessa. Kommentoidessaan Koraanin jaetta "Kaikki ylistys kuuluu Jumalalle, maailmojen Herralle" hän esittää kysymyksen siitä, viittaako tässä jakeessa käytetty termi "maailmat" "useisiin maailmoihin tässä yksittäisessä maailmankaikkeudessa tai kosmoksessa vai moniin muihin maailmankaikkeuksiin tai tämän tunnetun maailmankaikkeuden ulkopuolella olevaan multiversumiin". Hän hylkäsi aristoteeliset ja avikennialaiset käsitykset yhdestä ainoasta maailman ympärillä pyörivästä universumista ja väitti sen sijaan, että tämän maailman ulkopuolella on yli "tuhat tuhatta tuhatta maailmaa (alfa alfi 'awalim) siten, että jokainen noista maailmoista on suurempi ja massiivisempi kuin tämä maailma ja että niillä on samanlainen kuin tällä maailmalla on". " Hän väitti, että tunnetun maailman ulkopuolella on ääretön ulkoavaruus ja että Jumalalla on valta täyttää tyhjiö äärettömällä määrällä maailmankaikkeuksia.

 
Sumerilainen kertomus Nammu-jumalattaresta, assyrialaisen Tiamat-jumalattaren edeltäjästä; ehkä varhaisin säilynyt luomismyytti.