Viikatemies (Kuoleman personifikaatio): historia ja myytit
Viikatemies – syvällinen katsaus kuoleman personifikaation historiaan, myytteihin ja kulttuurisiin tulkintoihin Grim Reaperin ja Kuoleman enkelin tarinoissa.
Kuolema on personifioitu hahmo, joka esiintyy monissa yhteiskunnissa ja kulttuureissa kautta historian. Englannin kielessä tällaiselle hahmolle on tavallisesti annettu nimi Grim Reaper. Jo 1400-luvulta lähtien viikatemies on usein esitetty ihmismäisenä luurankona, joka on pukeutunut mustaan hupulliseen viittaan ja jolla on kädessään viikatemies. Hahmolle on myös annettu nimitys Kuoleman enkeli (hepreaksi: מלאך המוות, Mal'ach Ha'Mavett), ja samanlaisia piirteitä löydetään myös uskonnollisista teksteistä, kuten Raamatussa.
Historia ja synty
Viikatemiehen nykyisenkaltaisen kuvan juuret liittyvät muun muassa keskiajan Eurooppaan ja etenkin mustaan kuolemaan (bubonic plague) 1300–1400-luvuilla. Suuri kuolemantauti ja jatkuva kuolemanläheisyys loivat kulttuurisen kuvan kuolemasta konkreettisena, ihmismäisenä voimana. Tarkempi hahmon kehitys on yhdistelmä kristillisistä, pakanuuden ja kansanuskomusten elementeistä: kuolemaa on kuvattu sekä tuomitsevana että neutraalina siirtäjänä elämän ja kuoleman välillä.
Symboliikka
- Viikate/viikatemies: viikate symboloi sadonkorjuuta—henkilö, joka kerää ihmisten "sadon". Se korostaa kuoleman väistämättömyyttä ja luonnollisuutta.
- Hupullinen viitta: varjoisa viitta antaa kuolemalle etäisen ja salaperäisen ilmeen ja peittää sen ihmisyyden.
- Luuranko: luita käyttävä kuva kertoo ruumiillisen katoavaisuuden ja elämän rajallisuuden.
- Enkeli/psykopompos: monissa perinteissä kuolema voi myös olla "psykopompos", eli sielun saattaja, ei pelkästään tuhoaja.
Myytit, tarinat ja uskomukset
Erilaiset kansanperinteen kertomukset antavat viikatemiehelle monta roolia:
- Joissakin tarinoissa viikatemies aiheuttaa suoraan kuoleman, ja ihmiset yrittävät lahjoa, pettää tai tehdä sopimuksen viikatemiehen kanssa saadakseen lisää elinaikaa. Tällaiset kertomukset käsittelevät usein moraalisia valintoja, ahneutta ja kuoleman lopullisuutta.
- Toisissa uskomuksissa viikatemies ei itsessään tappaisi, vaan hän saattaa johdattaa kuolleet seuraavaan maailmaan tai toimia oppaana sieluille—usein kuolleet eivät tiedä viikatemiehen läsnäolosta ennen kuin heidän aikansa on täysi.
- Monissa kulttuureissa kuoleman hahmo liittyy myös tuomioon, sovitukseen tai siirtymäriitteihin; tietyissä perinteissä kuolemaa pidetään luonnollisena osana elämän sykliä.
Viikatemies populaarikulttuurissa
Viikatemiehen kuva on levinnyt laajalti kirjallisuuteen, taiteeseen, elokuviin ja televisioon. Hahmo esiintyy vakavana ja pelottavana sekä humoristisena ja satiirisena versiona. Modernissa kulttuurissa viikatemies voi edustaa myös abstraktimpia teemoja, kuten kohtaloa, oikeutta tai järjestystä. Joissain teoksissa hänellä on persoonallisuus ja tunteita, mikä muuttaa perinteistä tuomitsevaa roolia inhimillisemmäksi.
Variaatiot eri kulttuureissa
Monilla alueilla on omat tulkintansa kuoleman personifikaatiosta: esimerkiksi messiaaniset, ortodoksiset ja islamilaiset perinteet voivat kuvata kuolemaa eri tavoin, usein liittäen siihen enkelit tai henget. Itäisissä perinteissä kuolema saatetaan nähdä osana karmista järjestelmää tai jälleensyntymän sykliä.
Johtopäätös
Viikatemies on monimerkityksinen symboli, joka yhdistää pelkoa, kunnioitusta ja pohdintaa elämän rajallisuudesta. Hän toimii sekä kertomuksellisena elementtinä että kulttuurisena peilinä, joka heijastaa yhteiskunnan suhtautumista kuolemaan ja kuolevaisuuteen. Hahmon pysyvä läsnäolo tarinoissa ja taiteessa osoittaa, että kysymykset elämästä, kuolemasta ja siitä, mitä niiden jälkeen mahdollisesti seuraa, ovat universaaleja ja ajattomia.
Kuoleman kuvaus luurankona, joka kantaa viikatetta.
Indoeurooppalainen mytologia
Antiikin kreikka
Antiikin kreikkalaiset näkivät kuoleman hyvänä asiana. Hänet esitetään usein parrakkaana, siivekkäänä miehenä tai nuorena, siivekkäänä poikana. Kuolema eli Thanatos on elämän vastakohta. Kuolema esitetään miehenä ja elämä naisena. Hän on Hypnoksen, unen jumalan, kaksoisveli.Hänet kuvataan lempeänä, hän saattaa kuolleet Tuonelaan, Haadekseen.Sitten hän luovuttaa kuolleet Charonille, joka kuljettaa kuolleet Styx-joen kautta Tuonelaan. Thanatoksen sisaret, Keres, olivat väkivaltaisen kuoleman henkiä, he liittyivät taisteluissa, sairauksissa, onnettomuuksissa ja murhissa kuolleisiin. Heidät kuvattiin pahoiksi, he ruokailivat kuolleiden ruumiilla sen jälkeen, kun sielu oli saatettu Haadekseen. Niillä oli torahampaat ja kynnet, ja ne olivat pukeutuneet verisiin jalokiviin.
Roman
Antiikin Rooman mytologiassa kuolema tunnettiin nimellä Mors, joka oli kreikkalaisen Thanatos-jumalan ja hindujumalatar Maran roomalainen vastine. Vaikka latinankielinen substantiivi "kuolema", mors, on naissukupuolinen, säilyneessä muinaisroomalaisessa taiteessa Kuolemaa ei tiedetä kuvattavan naisena.
Celtic
Walesilaiset kuvasivat kuolemaa Angeuna, ja bretoneille se oli Ankou, he olivat sama henkilö. Hän esiintyi mustaan kaapuun pukeutuneena miehenä, jolla oli toisinaan mukanaan viikatetta ja joka ratsasti kärryillä, joihin hän keräsi kuolleet.
Skotlantilaisessa kansanperinteessä uskottiin, että mystinen musta, tummanvihreä tai valkoinen koira nimeltä Cù Sìth vei kuolevia sieluja tuonpuoleiseen. Vastaavia hahmoja esiintyy myös irlantilaisissa ja walesilaisissa tarinoissa.
Puola
Puolassa Kuolema, Śmierć, muistuttaa ulkonäöltään nykyaikaista viikatemiestä, mutta mustan kaapun sijasta hänellä on valkoinen kaapu.
Baltian
Liettualaiset kutsuvat kuolemaa nimellä Giltinė, joka tulee sanasta gelti (pistää). Giltinė esitettiin vanhana, rumana naisena, jolla oli pitkä sininen nenä ja myrkyllinen kieli. Legendan mukaan Giltinė oli nuori, kaunis ja puhelias, kunnes hänet suljettiin arkkuun seitsemäksi vuodeksi. Kuoleman jumalatar oli elämän ja kohtalon jumalatar Laiman sisar, mikä symboloi alun ja lopun välistä suhdetta.
Latvialaiset nimesivät Kuoleman Veļu māte, joka tulee sanasta "äiti".
Sen jälkeen liettualaiset ja latvialaiset ottivat käyttöön klassisen viikatemiehen, jolla on musta viitta ja viikatemiekka.
Hindutekstit
Hinduteksteissä kuoleman herraa kutsutaan nimellä Yama. Yama ratsastaa mustalla puhvelilla ja kantaa köyttä viedäkseen kuolleet vankilaansa. Viikatemiehiä on monenlaisia, he ovat hänen asiamiehiään. Niitä kutsutaan Yamaduteiksi. Siellä kaikki hyvät ja pahat ihmiset on tallennettu eräänlaiseen arkistoon. Sitten Yama ottaa arkistot esiin ja päättää, mihin sielu sijoitetaan seuraavassa elämässä, hindulaisuuden reinkarnaation mukaan. Yama mainitaan Mahabharatassa myös filosofina ja Brahmanin palvojana.
Thanatos kuoleman jumala antiikin kreikkalaisessa mytologiassa.
Latinalaisen Amerikan kansanperinne
Pyhän kuoleman neitsyt (Santa Muerte) on meksikolaiseen kansanuskontoon kuuluva naispuolinen jumaluus tai kansanpyhimys, jonka suosio on kasvanut Meksikossa ja Yhdysvalloissa viime vuosina. La Calavera Catrina, kuolemaa symboloiva hahmo, on myös meksikolaisen Kuolleiden päivän ikoni.
Meitei-mytologia
Meitei-mytologiassa (manipurilainen mytologia) kuolemaa henkilöityy useisiin jumaluuksiin, kuten Thongaleliin, manalan hallitsijaan ja kuolemanjumalaan, sekä hänen vaimoihinsa. Alamaailman valtakunnassa hän hallinnoi kuoleman sieluja, joko lähettääkseen ne uudelleen tai tuodakseen uuden sielun ihmisten maailmaan ja sieltä pois. Näissä tehtävissä häntä avustavat Thongak Lairembi ja Khamnung Kikoi Louonbi. Alamaailman valtakunta on nimeltään "Khamnungin valtakunta" ja sen pääkaupunki "Khamnung Sawa" sijaitsee keskellä "Ashi Turel" -jokea, jossa on vain yksi ainoa langasta tehty silta. Sen yli pääsevät vain ne sielut, jotka eivät tee itsemurhaa maallisen elämänsä aikana. Muussa tapauksessa on mentävä alamaailman valtakunnan sisäpuolelle, mutta pääkaupungin "Khamnung Sawa" ulkopuolelle, mikä on sieluille tietenkin myös tuskallinen elämä.
Japanilainen mytologia
Kojikissa Izanami kuolee synnytettyään tulijumala Kagu-tsuchin ja sen tulen aiheuttamiin haavoihin ja siirtyy Yomi-no-kuni-nimiseen ikuisen yön valtakuntaan (manalaan), jonne jumalat vetäytyvät ja jonne Izanagi, hänen miehensä, matkustaa epäonnistuneessa yrityksessään saada hänet takaisin. Hän huomaa, ettei hänen vaimonsa ole enää niin kaunis, ja heidän välisessä lyhyessä riidassaan Izanagan lupaa ottaa tuhat henkeä joka päivä, mikä merkitsee hänen asemaansa kuoleman jumalattarena.
On myös kuolemanjumalia, joita kutsutaan shinigamiksi (死神, "kuolemanjumalat", "kuoleman henget"), jotka ovat lähempänä länsimaista viikatemiesperinnettä; vaikka ne ovatkin yleisiä nykyajan japanilaisessa taiteessa ja kaunokirjallisuudessa, perinteisessä mytologiassa ne puuttuivat kokonaan.
Abrahamilaisissa uskonnoissa
Memitim
Memitim on Raamatun enkelityyppi, joka liittyy ihmisten kuolemaan. Sanat ovat heprean kielestä ממיתים (suomeksi: Tappajat). Niiden mainitaan tappavan ihmisiä, joita heidän suojelusenkelinsä ei enää suojele. Raamatuntutkijoiden keskuudessa käydään jonkin verran keskustelua Memitimin luonteesta, mutta on hyväksytty, että he ovat Jobin kirjan 33:22 kuvauksen mukaisesti jonkinlaisia tappajia.
Juutalaisuus
Muoto ja toiminnot
Midrashin mukaan Jumala loi Kuoleman enkelin luomisen ensimmäisenä päivänä. Hänen kotinsa on taivaassa. hänellä on kaksitoista siipeä. "Kaikkien ihmisten yli olen luovuttanut sinulle vallan", sanoi Jumala Kuoleman enkelille, "mutta en tämän, joka on saanut vapauden kuolemasta lain kautta." Kuoleman enkelin sanotaan olevan täynnä silmiä. Kuoleman hetkellä hän seisoo kuolevan yllä ja odottaa, että ihminen näkee hänet. Kun kuoleva vihdoin näkee hänet, hän tiputtaa sappea kuolevan suuhun, ja se tappaa hänet lopullisesti Ilmaisu "maistaa kuolemaa" sai alkunsa ajatuksesta, että kuoleman aiheutti tippa sappea.
Kuolema ja Saatana
Kuoleman enkeli, jonka jotkut samaistavat Saatanaan, kiistelee heti luomisen jälkeen Jumalan kanssa Messiaan valosta. Kun Eeva koski tiedon puuhun, kuoleman enkeli puhui hänelle, ja hän ajatteli: "Nyt minä kuolen, ja Jumala luo Aadamille toisen vaimon". Myös Aatami puhui Kuoleman enkelille. Kuoleman enkeli istuu kuolleiden kasvojen edessä. Kun Aabraham suri Saaraa, enkeli ilmestyi hänelle, mikä selittää, miksi "Aabraham nousi ylös kuolemansa edessä". Samael kertoi Saaralle, että Aabraham oli uhrannut Iisakin itkusta huolimatta, ja Saara kuoli kauhusta ja surusta. Enkelin kanssa oli useimmiten tekemisissä Mooses. Korahin vastarinnan yhteydessä Mooses näki hänet.
Islam
Islamissa on kuoleman arkkienkeli, nimeltään Azrael. Koraanissa häntä ei mainita tällä nimellä, vaan Mal'akkh al Mut (arabiaksi: ملاك الموت, "kuoleman enkeli"). Vanhoissa hepreankielisissä teksteissä häntä kuvataan myös nimellä Azrael, kuoleman enkeli. Häntä kutsutaan Azraeliksi myös varhaisissa kristillisissä teksteissä.
Piirros koleraa tuovasta kuolemasta, Le Petit Journal -lehdessä.
La mort du fossoyeur (Hautausurakoitsijan kuolema) by Carlos Schwabe (Carlos Schwabe)
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mikä on tavallisesti englanninkielinen nimi Death (kuolema)?
V: Englanniksi Kuolemalle annetaan yleensä nimi Grim Reaper.
K: Miten viikatemies yleensä kuvataan?
V: Viikatemies esitetään tyypillisesti ihmisen luurankona, joka pitää kädessään viikatetta ja on puettu mustaan viittaan, jossa on huppu.
K: Mikä muu nimi Kuolemalla on?
V: Joissakin uskomuksissa Kuolemaa kutsutaan myös Kuoleman enkeliksi (hepreaksi: מלאך המוות, Mal'ach Ha'Mavett). Tämä nimi esiintyy Raamatussa.
K: Onko viikatemieheen liittyviä legendoja?
V: Kyllä, joidenkin legendojen mukaan hänet voidaan lahjoa, huijata tai tehdä sopimuksia, jotta jonkun elämä ei päättyisi.
K: Tietääkö kuollut henkilö, milloin viikatemies ohjaa häntä?
V: Ei, joissakin uskomuksissa sanotaan, että he eivät tiedä, milloin hän ohjaa heitä seuraavaan määränpäähänsä.
K: Mistä tämä uskomus on peräisin? V: Tämä uskomus on peräisin yhteiskunnista eri puolilta historiaa, ja se on ollut olemassa ainakin 1400-luvulta lähtien.
Etsiä