Kamikaze (jap. 神風; kirjaimellisesti: "jumalatuuli"; tavallinen käännös: "jumalallinen tuuli") on japanilaista alkuperää oleva sana. Se tulee nimestä, jonka japanilaiset antoivat taifuunille, joka tuhosi mongolien laivat 1200-luvulla ja pelasti maan hyökkäykseltä. Termi viittaa siis alkujaan uskomukseen siitä, että jumalat lähetivät myrskyn torjumaan invaasion. Länsimaisessa kulttuurissa sanaa kamikaze käytetään tarkoittamaan Japanin keisarikunnan itsemurhalentäjiä, jotka toisen maailmansodan loppuvuosina syöksyivät lentokoneineen liittoutuneiden valtojen aluksiin pyrkien tuhoamaan ne. Sittemmin termiä on alettu käyttää laajemmin kuvaamaan myös muita itsemurhaiskuja ja itsemurhatoimintaa.
Useimmat ihmiset länsimaisessa kulttuurissa uskovat, että sana kamikaze oli Japanin armeijan lentäjistä käyttämä nimitys, mutta se ei pidä paikkaansa. Heidän oikea nimensä oli tokubetsu kōgeki tai (特別攻撃隊), joka tarkoittaa kirjaimellisesti "erikoisryhmää". Tästä käytetään yleensä lyhennettä tokkōtai (特攻隊) lyhennetyssä muodossa. Laivaston lentäjien tekemiä itsemurhaiskuja kutsuttiin nimellä shinpū tokubetsu kōgeki tai (神風特別攻撃隊, "jumalallisen tuulen erikoishyökkäysryhmä"). Amerikkalaiset kääntäjät käyttivät erehdyksessä japanin kielen erilaista ääntämistapaa ja lukivat sanan shinpū ("jumalallinen tuuli") muotoon kamikaze, sillä kyseiset japanilaiset merkit voidaan lukea molemmilla tavoilla. Nimestä tuli sodan jälkeen niin tunnettu, että myös japanilaiset alkoivat käyttää sitä.
Tausta ja synty
Kamikaze-iskujen taustalla olivat Japanin huono strateginen tilanne toisen maailmansodan loppuvuosina sekä sotahengen ja kunnia-ajatusten korostaminen. Kun Japanin materiaalinen ylivoima ja lentovoima alkoivat ehtyä, korkea johto etsi keinoja hidastaa liittoutuneiden edistymistä ja aiheuttaa mahdollisimman paljon vahinkoa. Tokubetsu kōgeki tai perustettiin osaksi tätä strategiaa: tarkoituksena oli käyttää lentäjiä ja heidän koneitaan itseään uhraamalla sellaisten iskuiden suorittamiseen, joita perinteisillä menetelmillä ei enää uskottu voitavan toteuttaa tehokkaasti.
Taktiikat, välineet ja toimet
Tokkōtoiminta sisälsi useita muotoja. Tavallisimpia olivat yksittäiset tai ryhmämuotoiset syöksyiskut taistelu- ja sukellusveneitä, hävittäjiä ja suurempia merialuksia vastaan. Käytössä oli muun muassa perinteisiä hävittäjä- ja pommikoneita, joita lastattiin räjähteillä ja polttoaineella. Erityisiä aseita kehitettiin myös itseään uhraaville iskujoukoille, tunnetuimpana rakettikäyttöinen Yokosuka MXY-7 Ohka (liittoutuneiden lempinimi Baka), jota kantokone kuljetti lähelle kohdetta ennen syöksyä.
Tokkō-ajatus ulottui myös muihin muotoihin: manuaaliset torpedot (kaiten) ja itsemurhabootit (shinyo) olivat osa laajempaa viimeisenä keinona käytettyä taktiikkaa. Myös maavoimien puolella oli itsemurhatehtäviä tekeviä yksiköitä.
Organisointi, vapaaehtoisuus ja motivaatiot
Monet kamikaze-lentäjät ilmoittautuivat tehtävään vapaaehtoisina, mutta tutkimukset ja muistelmia tarkastelemalla on myös todettu painostusta, sosiaalista odotetta ja suoranaista määräystä. Sotasensuuri, propaganda ja vastuullisen kunnan tai perheen säädyllisyyskäsitykset vaikuttivat valintoihin. Usein korostettiin kunniaa ja uhrausta isänmaan hyväksi; japanilaisen kersanttimaisuuden ja bushidō-ihanteen elementtejä käytettiin motivoimaan sotilaita. Samalla monet lentäjät olivat nuoria ja heillä oli vähän vaihtoehtoja sodan loppuvaiheen epätoivossa.
Vaikutukset ja seuraukset
Kamikaze-iskujen välittömät vaikutukset olivat sekä fyysisiä että psykologisia. Iskuissa upotettiin ja vakavasti vaurioitui useita liittoutuneiden aluksia; samalla iskuiden uhka heikensi merivoimien toimintaedellytyksiä ja nosti miehistöjen stressiä. Arviot iskujen tarkasta luvusta vaihtelevat – arviolta useita tuhansia kamikaze-lento-operaatioita suoritettiin ja tuhannet japanilaiset lentäjät menettivät henkensä. Samaan aikaan liittoutuneiden sotavoimat pystyivät sopeutumaan ja jatkamaan operaatiota määrällisen ylivoimansa turvin, mutta hinnalla: tapaukset kuten Leytenlahti ja Okinawa jäivät mieleen kauaskantoisina ja verisinä taisteluina.
Jälkiseuraukset ja muisti
Sodan jälkeen kamikaze-toimintaa on tulkittu monin tavoin: jotkut pitävät sitä epätoivoisena puolustuksen keinona, toiset tuomitsevat sen sodan moraalisena ääripäänä ja ihmisoikeusrikkomuksena. Japanissa on muistomerkkejä ja museoita, joissa kunnioitetaan kaatuneita ja kerrotaan tarinoita piloteista, mutta keskustelu on myös kriittinen. Kansainvälisesti termi kamikaze on vakiintunut kuvaamaan itsemurhaiskua tai itsemurhamielialaista hyökkäystä, ja sitä käytetään usein laajemmin kuin alkuperäisessä historiallisessa asiayhteydessä.
Historiallinen tutkimus jatkuu: arkistolöydöt, veteraanien muistelmien analysointi ja vertailevat sosiologiset tutkimukset valaisevat yhä paremmin, miten, miksi ja millä ehdoilla kamikaze-toiminta syntyi ja miten sitä käytettiin sodan viimeisinä kuukausina.


.png)

_in_Lingayen_Gulf_on_6_January_1945_(NH_79449).jpg)
_in_Lingayen_Gulf_on_6_January_1945_(NH_79450).jpg)
