Kamikaze – alkuperä, merkitys ja Japanin toisen maailmansodan itsemurhalentäjät

Pearl Harboriin 7. joulukuuta 1941 tehdyn hyökkäyksen jälkeen Japanin laivasto ja sen ilmavoimat kärsivät tappion useissa tärkeissä taisteluissa, kuten Midwayssä ja Filippiinien merellä. He menettivät monia aluksia (mukaan lukien lähes kaikki japanilaiset lentotukialukset), satoja hävittäjiä ja monia parhaista lentäjistään. Japanin teollisuus oli pieni ja hyvin köyhä verrattuna amerikkalaiseen teollisuuteen. Tästä syystä Yhdysvallat korvasi menettämänsä alukset ja lentokoneet hyvin nopeasti paremmilla, mutta Japani pystyi valmistamaan vain vähän ja huonolaatuisia. Vuosina 1943-44 liittoutuneiden joukot etenivät kohti Japania. Filippiinienmeren taistelussa 19.-20. kesäkuuta 1944 japanilaiset joukot työnnettiin takaisin Filippiineille.

Liittoutuneiden joukot valtasivat 15. heinäkuuta Saipanin (Pohjois-Mariaanit). Saipanin valtaaminen mahdollisti sen, että Yhdysvaltain armeijan ilmavoimat pystyivät hyökkäämään itse Japaniin B-29 Superfortress -pommikoneilla. Saipanin kukistamisen jälkeen japanilaiset komentajat tiesivät, että liittoutuneet yrittäisivät seuraavaksi vallata Filippiinit. Filippiinit olivat erittäin tärkeät, koska ne sijaitsivat Kaakkois-Aasian ja Japanin öljykenttien välissä. Jos Japani menettäisi Filippiinien hallinnan, sillä olisi vain vähän polttoainetta laivoihinsa. Lokakuun 17. päivänä liittoutuneet aloittivat hyökkäyksen Filippiineille Leytenlahden taistelussa.

Vara-amiraali Takijiro Onishi johti Japanin ilmavoimia Manilassa. Hän ymmärsi, että oli mahdotonta voittaa taistelua niin vähillä lentokoneilla ja koulutetuilla lentäjillä. Tästä syystä hän päätti muodostaa itsemurhaiskujoukot, erikoishyökkäysyksikön. Tehtävään ilmoittautui vapaaehtoisesti 24 lento-oppilaan ryhmä. Erikoishyökkäysjoukot organisoitiin neljään ryhmään: Shikishima-yksikkö, Yamato-yksikkö, Asahi-yksikkö ja Yamazakura-yksikkö. Nämä nimet olivat peräisin japanilaisen klassisen runoilijan Motoori Norinagan kirjoittamasta isänmaallisesta runosta (waka tai tanka): (敷島の 大和心を 人問はば 朝日に匂う 山桜花). Runo kuuluu seuraavasti: "Shikishima no Yamato-gokoro wo hito towaba, asahi ni niou yamazakura bana".

Japanilaiset hävisivät Leyte Gulfissa, mutta erikoisjoukot menestyivät hyvin. Ensimmäinen kamikaze-hyökkäys tehtiin 21. lokakuuta 1944 Australian kuninkaallisen laivaston lippulaivaa HMAS Australiaa vastaan. Hyökkäyksessä kuoli 30 merimiestä, mukaan lukien sen kapteeni Emile Dechaineux, ja monet muut haavoittuivat. Lokakuun 26. päivään mennessä 47 muuta liittoutuneiden alusta oli joutunut hyökkäyksen kohteeksi. Useimmat niistä vaurioituivat pahoin tai upposivat, kuten Yhdysvaltain lentotukialus USS St. Lo.

Tämä varhainen menestys sai japanilaiset komentajat vakuuttuneiksi siitä, että kamikaze-hyökkäyksiä oli jatkettava. Paljon lisää lentäjiä värvättiin toimimaan kamikazeina. Seuraavien kuukausien aikana yli 2 000 konetta teki tällaisia hyökkäyksiä. Kun japanilaisten lentokonevarastot alkoivat käydä vähiin, näitä tehtäviä varten rakennettiin uusia huonolaatuisia malleja. Jotkut niistä, kuten Nakajima Ki-115 Tsurugi, oli valmistettu enimmäkseen puusta ja niissä käytettiin vanhojen moottorien varastoja. Lentäjä pudotti yleensä lentokoneen laskutelineet lentoonlähdön jälkeen, jotta muut lentokoneet voisivat käyttää niitä, koska hän ei laskeutuisi enää uudelleen. Samanlaisia itsemurhaiskuohjelmia suunniteltiin, mukaan lukien rakettipommit lentäjien kanssa (nimeltään Ohka) ja sukellusvenetorpedot (Kaiten).

Kamikaze-hyökkäysten huippu tapahtui 6. huhtikuuta ja 25. toukokuuta 1945 välisenä aikana Okinawan taistelussa, operaatiossa Kikusui ("kelluvat krysanteemit"). Tuona aikana tehtiin seitsemän merkittävää hyökkäysaaltoa, joihin osallistui yli 1 500 kamikaze-konetta. Koska heidän koulutuksensa oli ollut liian lyhyt ja heidän lentokoneensa olivat huonosti tehtyjä, kamikaze-lentäjät olivat helppoja kohteita kokeneille liittoutuneiden lentäjille, joilla oli myös paljon parempia koneita. Silti ilmatorjuntatulta ja vihollisen hävittäjälentokoneita pakoon päässeet kamikaze-lentäjät aiheuttivat liittoutuneiden laivastolle suurta vahinkoa. Liittoutuneet voittivat taistelun, mutta menettivät kamikaze-hyökkäysten takia paljon aluksia ja miehiä. Taistelun loppuun mennessä ainakin 21 amerikkalaista alusta oli uponnut kamikazien toimesta. Myös joitakin muiden liittoutuneiden laivastojen aluksia upposi, ja kymmeniä muita vaurioitui.

Satoja ylimääräisiä kamikaze-koneita oli valmiina puolustamaan Japania hyökkäykseltä. Kun Japani kuitenkin antautui 15. elokuuta Hiroshiman ja Nagasakin atomipommitusten ja Neuvostoliiton sodanjulistuksen jälkeen, niitä ei enää koskaan käytetty.

Hyökkäysten tärkein vaikutus oli pelon luominen liittoutuneiden joukkojen keskuudessa. Kun amerikkalaiset laivat lähtivät viimeisiin taisteluihin, miehistöt pelkäsivät kamikaze-lentäjiä kovasti. Toisen maailmansodan loppuun mennessä Japanin laivasto oli uhrannut 2525 kamikaze-lentäjää, ja ilmavoimat olivat menettäneet 1387. Japanin hallituksen mukaan lennot upottivat 81 alusta ja vaurioittivat 195:tä. He väittivät myös, että kamikaze-hyökkäykset aiheuttivat 80 prosenttia liittoutuneiden kuolemista sodan viimeisinä vuosina.

Amerikkalaisten lähteiden mukaan kamikaze upotti vähemmän aluksia kuin japanilaiset väittävät. Silti he ovat yhtä mieltä siitä, että ne aiheuttivat hyvin merkittävää vahinkoa. Yhdysvaltain ilmavoimien lähteen mukaan kamikaze-hyökkääjät upottivat 34 laivaston alusta, vaurioittivat 368 muuta, tappoivat 4 900 merimiestä ja haavoittivat yli 4 800:aa. Historioitsija Robin Rielly sanoi vuonna 2010 ilmestyneessä kirjassaan, että kamikazet upottivat noin 60 yhdysvaltalaista laivaa ja vaurioittivat yli 400:aa.

Monet kamikaze-lentäjät tarjoutuivat vapaaehtoisiksi tehtävään. He olivat yleensä hyvin nuoria, 18-24-vuotiaita. He uskoivat, että Japanin ja keisarin vihollisten tuhoaminen oli kunniallinen kuolema. Tämä periaate oli perinteinen samuraiden ajoista lähtien, ja se antoi suuren merkityksen velvollisuudentunnolle ja kuuliaisuudelle. Tätä ajatusta kutsuttiin nimellä Giri ("Velvollisuus"), ja se oli osa japanilaisten sotureiden käyttäytymissääntöä keskiajalta lähtien, Bushidoa. Monet nuoret miehet uhrasivat itsensä vapaasta tahdostaan, koska nämä uskomukset ja rakkaus kotimaata kohtaan olivat heille tärkeimpiä asioita. Tokkōtai-lentäjän käsikirjassa lentäjiä kehotettiin olemaan koskaan sulkematta silmiään. Tämä johtui siitä, että jos lentäjä sulkee silmänsä, hän ei osuisi kohteeseensa. Viimeisinä hetkinä ennen maahansyöksyä lentäjän tuli huutaa "Hissatsu!" ("Kriittinen osuma!") niin kovaa kuin pystyi.

Monet muut tekivät niin kuitenkin sosiaalisen paineen vuoksi. Se, ettei tarjoutunut vapaaehtoiseksi, oli merkki pelkuruudesta ja häpeästä. Useat ammattilentäjät, jotka käskettiin tekemään itsemurhaiskuja, tekivät sen sotilaallisen kuuliaisuuden, ei kunnian vuoksi. Yksi ensimmäisistä kamikaze-lentäjistä, luutnantti Yukio Seki, kirjoitti sen jälkeen, kun hänet oli melkein pakotettu vapaaehtoiseksi:

Japanin tulevaisuus on kalpea, jos se joutuu tappamaan yhden parhaista lentäjistään. En lähde tähän tehtävään keisarin tai valtakunnan vuoksi... Menen, koska minut määrättiin.

Ennen taisteluun lähtöä järjestettiin yleensä erityinen seremonia. Lentäjät joivat sakea ja söivät riisipallon. Heille annettiin mitalit ja katana-miekka. He pukivat päähänsä otsapannan, jossa oli nouseva aurinko, ja sennibarin, "tuhannen tikin vyön", jonka oli tehnyt tuhat naista, jotka tekivät kukin yhden tikin. Monesti he ottivat mukaansa perheidensä kirjoittamia rukouksia. Legendan mukaan nuoret kamikaze-lentäjät lensivät monta kertaa Japanista lounaaseen 922-metrisen Kaimon-vuoren yli. Itsemurhatehtävien lentäjät katsoivat olkansa yli nähdäkseen tämän ja sanoivat jäähyväiset maalleen. Toinen legenda kertoo, että kamikaze-lentäjät pudottivat kukkia ilmasta, kun he lähtivät viimeiselle lennolleen. Joissakin paikoissa, kuten Kikajiman lentokentän läheisyydessä sijaitsevilla kukkuloilla, sanotaan olevan toukokuun alussa kukkivia ruiskaunokkeja noilta päiviltä.

Jotkut sodasta selvinneet tärkeät sotilaat arvostelivat kamikaze-suunnitelmaa vuosia myöhemmin. Saburo Sakai, sodanaikainen lentäjä-ässä, sanoi:

Kamikaze on yllätyshyökkäys muinaisen sotataktiikkamme mukaan. Yllätyshyökkäykset onnistuvat ensimmäisellä kerralla, ehkä kaksi tai kolme kertaa. Mutta kuka hölmö jatkaisi samoja hyökkäyksiä kymmenen kuukautta? Keisari Hirohiton on täytynyt tajuta se. Hänen olisi pitänyt sanoa "Lopettakaa".

 

• Mongolien hyökkäykset Japaniin