Masonin ja Dixonin linja, jota alun perin kutsuttiin myös Masonin ja Dixonin linjaksi ja joka alun perin määritteli Marylandin ja Pennsylvanian välisen rajan, mitattiin ja merkittiin vuosina 1763-1767. Pennin ja Calvertin perheet palkkasivat kaksi englantilaista maanmittaria, Charles Masonin ja Jeremiah Dixonin, ratkaisemaan rajakiistan. Vuonna 1760 Britannian kruunu, joka oli kyllästynyt kahden siirtokunnan väliseen väkivaltaan, vaati Marylandin ja Pennsylvanian välistä rajaa koskevan kiistan ratkaisemista vuonna 1732 tehdyn sopimuksen mukaisesti. Kahden maanmittarin laatima linja oli niin tarkka, että sitä pidetään edelleen ihmeenä. GPS-mittaukset osoittavat, että linja on paikoin enintään tuuman ja paikoin enintään 240 metrin (800 jalan) päässä.

Kiista juontui 1600–1700-lukujen siirtokuntien myöntämistä kartoista ja patenteista, joiden rajaukset eivät aina olleet yksiselitteisiä. 1732 solmittu sopimus ja myöhemmät neuvottelut antoivat periaatteet rajalinjalle, mutta tarvittiin täydellinen mittauskenttä työ, jonka toteuttivat Mason ja Dixon. He aloittivat työnsä vuonna 1763 ja päättivät sen 1767, laajentaen mittauksia myös nykyisen Delawareksen (silloinen "Three Lower Counties") alueelle ja selvittäen kulmat, nurkat ja kilometrimerkit.

Maanmittaus tehtiin 1700-luvun tarkimpien menetelmien mukaan. Mason ja Dixon käyttivät tähtitieteellisiä havaintoja ja tarkkoja optisia instrumentteja, kuten zenitti‑ ja kulmamittareita, määrittääkseen leveyspiirin ja kulmat. Etäisyyksiä mitattiin Gunterin kettingillä (ketju mittavälineenä) ja huolellisilla maasto‑operaatioilla. Työn tuloksena pystytettiin kivimerkkauksia: suuria niin kutsuttuja crownstone-kiviä viiden mailin välein, joissa oli Calvertin ja Pennin vaakunat, sekä pienempiä mailikiviä (mile stones) joka mailin kohdalla.

Tuloksena syntynyt linja on teknisesti merkittävä saavutus aikakaudellaan ja se tunnetaan yhä esimerkkinä tarkasta maantieteellisestä kartoitustyöstä. Linjan tarkkuus johtui sekä huolellisista tähtitieteellisistä havainnoista että järjestelmällisestä maastomittauksesta, mutta paikalliset maastonmuodot, mittaus‑ ja merkintäkäytännöt sekä myöhemmät tulkinnat ovat aiheuttaneet pieniä poikkeamia; nykyaikaiset GPS‑mittaukset osoittavat, että poikkeamat vaihtelevat hyvin pienistä (paikoin vain tuuman luokkaa) aina kymmeniä tai satoja metrejä selityksistä riippuen.

Masonin–Dixonin linjasta tuli myöhemmin myös kulttuurinen ja poliittinen symboli. 1800‑luvulla ja erityisesti ennen ja aikana Yhdysvaltain sisällissotaa linjalla alettiin yleistyä käsitys osavaltioryhmityksistä vapauden ja orjuuden välillä, minkä vuoksi "Mason‑Dixonin linja" muistetaan usein myös eteläisen ja pohjoisen jakajana. Nykyisin osa alkuperäisistä kivimerkeistä on säilynyt historiallisina monumentteina, ja alueella on useita muistopaikkoja ja museoita, jotka kertovat mittaustyöstä, siirtomaahistoriasta ja linjan myöhemmästä merkityksestä.

Vaikka alkuperäinen sopimus ja Masonin ja Dixonin mittaukset ratkaisisivat pitkän kiistan, rajalinja on osoitus siitä, kuinka oikeudelliset dokumentit, kansainväliset neuvottelut ja käytännön maastotyö yhdistyvät alueiden rajaamiseen. Työ on myös muistutus 1700‑luvun tieteellisen ja teknisen osaamisen korkeasta tasosta, joka mahdollisti niin laajojen ja pitävien rajalinjausten käytännön toteutuksen.