Masonin–Dixonin linja

Tausta

Englannin valtiosihteeri Jaakko I:n aikana oli George Calvert. Kun hän vuonna 1625 päätti julkisesti ilmoittaa olevansa katolilainen, Englannin laki vaati häntä eroamaan virastaan. Kuningas teki hänestä irlantilaisen vapaaherran, jonka arvonimi oli "Lord Baltimore". Calvert oli yksi Virginian yhtiön sijoittajista, mutta hän ei saanut mennä Virginian siirtokuntaan uskontonsa vuoksi. Nyt kun Calvert oli eläkkeellä ja hänellä oli aikaa, hän käänsi huomionsa merentakaisiin plantaaseihin. Varakkaana miehenä Calvert perusti oman Avalon-siirtokuntansa Newfoundlandiin. Mutta vuonna 1629 Calvert menetti kiinnostuksensa. Sitten hän vakuutti Englannin Kaarle I:n, Jaakobin seuraajan, antamaan hänelle maa-avustuksen Marylandin siirtokunnan perustamista varten. Kuningas antoi Calvertille ja hänen pojalleen kaiken Potomac-joen pohjoispuolelta 40. leveyspiirille ja kaiken Atlantin valtamerestä Potomac-joen lähteelle. Ensimmäinen lordi Calvert kuoli vuonna 1632. Hänen poikansa perustivat Marylandin siirtokunnan. Toukokuun 27. päivänä 1634 Leonard Calvert saapui noin 300 uudisasukkaan kanssa St Mary's Cityyn, Marylandiin Chesapeake Bayn rannalla.

William Penn, joka oli uskonnollisen ystävyysseuran eli kveekarien johtava jäsen, oli yksi niistä, joille myönnettiin Länsi-New Jerseyn siirtomaaprovinssin alue vuonna 1677. Siirtolaisten asettuessa sinne Penn jäi Englantiin. Englannin Kaarle II oli Pennin isälle velkaa suuren lainan, jonka kuningas maksoi vanhemman Pennin kuoltua myöntämällä Pennille suuren alueen maata "Sylvania" (lat. metsä) New Jerseyn länsi- ja eteläpuolella. Kaarle nimesi sen uudelleen Pennsylvaniaksi Pennin isän kunniaksi. Ehkä Kaarle II oli iloinen siitä, että hänellä oli paikka, jonne hän saattoi lähettää Pennin kaltaisia poliittisia ulkopuolisia, joka oli kaukana Englannista. Maaliskuun 4. päivänä 1681 annetussa päätöksessä Pennsylvanian rajat olivat seuraavat:

...kaikki se maa-alue tai maanosa Amerikassa, siihen sisältyvine saarineen, jota Delaware-joki rajoittaa idässä kahdentoista mailin etäisyydeltä New Castle Townista pohjoiseen, kolmeneljänkymmenennen neljännen pohjoisen leveysasteen pisteeseen asti, jos mainittu joki ulottuu niin kauas pohjoiseen."; mutta jos mainittu joki ei ulotu niin kauas pohjoiseen, niin sitten mainitun joen kautta niin pitkälle kuin se ulottuu; ja mainitun joen yläjuoksulta itärajat määritetään meridiaaniviivalla, joka vedetään mainitun joen yläjuoksulta mainittuun neljäkymmentäkolmanteen leveysasteeseen asti. Mainittu maa-alue ulottuu länteen viisi pituusastetta, joka lasketaan mainituista itäisistä rajoista, ja mainitut maat rajoittuvat pohjoisessa pohjoisen leveyspiirin kolmen neljänkymmenenneljännen asteen alkuun ja etelässä ympyrään, joka piirretään kahdentoista mailin etäisyydelle New Castlesta pohjoiseen ja länteen pohjoisen leveyspiirin neljänkymmenennen asteen alkuun ja sen jälkeen suoralla linjalla länteen edellä mainittuihin pituusrajoihin asti.

Cresapin sodan aluetta osoittava kartta


Yksi alkuperäisistä muistomerkeistä, tämä Adamsin piirikunnassa, Pennsylvaniassa.

Riita

Vuonna 1682 maanmittausvirheen vuoksi Philadelphia sijaitsi Marylandille myönnettyjen alueiden sisällä. Nämä kaksi peruskirjaa olivat menneet päällekkäin. Marylandin Calvertin perhe vaati, että Philadelphiasta tulisi osa Marylandia. Pennin perhe puolusti virhettä ja perusti vuonna 1729 Pennsylvanian Lancasterin piirikunnan osittain puolustukseksi virheelle.

Maryland palkkasi Thomas Cresap -nimisen rähisijän pakottamaan asian käsittelyyn. Hän ja hänen aseistetut seuraajansa siirtyivät Susquehanna-jokea pitkin Havre de Gracesta Marylandissa 40. leveyspiirille ja asettuivat joen länsirannalle. Sieltä käsin he alkoivat ahdistella Pennsylvanian naapureitaan. He tappoivat karjaa ja repivät aitoja. Vuonna 1732 vihamielisyydet rauhoittuivat, kun molemmat siirtokunnat pääsivät sopimukseen. Lordi Baltimore kuitenkin perui sopimuksen kaksi vuotta myöhemmin. Cresap ja hänen miehensä aloittivat uudelleen maatilojen ryöstelyt ja sanoivat Pennsylvanian kveekareille, että jos he haluavat sen loppuvan, heidän olisi maksettava Marylandille velkaa olevat verot.

Lähimmäksi "sotaa" kiista pääsi 23. marraskuuta 1736. Lancasterin sheriffin johtama joukko skotlantilais-irlantilaisia miehiä hyökkäsi Cresapin miesten kimppuun. Marylandilaiset rähinöitsijät kukistettiin, ja yksi heistä sai surmansa. Cresap pidätettiin ja vietiin Philadelphiaan. Hän oli vankilassa elokuuhun 1737 asti, jolloin kuningas määräsi hänet vapautettavaksi. Hän määräsi myös, että kahden siirtokunnan oli ratkaistava kiistansa tuomioistuimissa eikä taistelemalla. Englannin korkein oikeus antoi vuonna 1750 päätöksen Pennsylvanian hyväksi. Tuomioistuin totesi, että Maryland menetti peruskirjaoikeutensa, kun se suostui kompromissiin vuonna 1732. Uusi raja oli nyt 39 astetta, 43 minuuttia ja 26,3 sekuntia pohjoista leveyttä Masonin ja Dixonin tekemän kartoituksen perusteella.

Orjuus ja Mason-Dixon-linja

Vuonna 1781 Pennsylvania lakkautti orjuuden. Alkuperäisestä linjasta tuli karkea jakolinja eteläisten orjavaltioiden ja pohjoisten vapaiden osavaltioiden välille. Poikkeuksena oli Deleware, joka pysyi orjavaltioina Amerikan sisällissotaan asti. Viisikymmentä vuotta myöhemmin vuonna 1820 tehdyssä Missourin kompromississa vahvistettiin linja, joka ulottui Mason-Dixonin linjan länsipuolelle Ohio-joelle. Sen jälkeen Ohiota pitkin Mississippi-joen suulle ja sieltä länteen 36 astetta 30 minuuttia pohjoista leveyttä pitkin. Linja alkoi rajariidan lopettamiseksi, ja se tuli parhaiten tunnetuksi orja- ja vapaita osavaltioita erottavana rajana.