Turkkilainen | temppu shakinpelikoneella

Miten turkkilainen tehtiin

Laitteessa oli ihmisen pään ja vartalon elävän kokoinen malli, joka oli sijoitettu suuren puulaatikon viereen. Malli oli puettu ottomaanien kaapuun ja sillä oli turbaani. Sen vasemmassa kädessä oli pitkä savupiippu. Suuri laatikko oli noin 110 cm (kolme ja puoli jalkaa) pitkä, 60 cm (kaksi jalkaa) leveä ja 75 cm (kaksi ja puoli jalkaa) korkea. Laatikon päällä oli shakkilauta, joka oli noin 18 tuuman kokoinen. Laatikon etuosassa oli kolme ovea, aukko ja laatikko. Laatikon sisällä oli punavalkoinen norsunluinen shakkipaketti.

Laatikon sisäpuoli oli hyvin monimutkainen. Sen oli tarkoitus huijata niitä, jotka katsoivat sitä. Kun vasemmanpuoleiset etuovet avattiin, näkyivät kellokoneiston hammaspyörät ja hammasrattaat. Jos laatikon takaovet olivat samaan aikaan auki, näki koneen läpi. Laatikon toisella puolella oli punainen tyyny ja joitakin irrotettavia osia. Myös tältä alueelta näki koneen läpi. Turkkilaisen kaapujen alla oli vielä kaksi ovea. Kun nämä avattiin, näkyivät myös kellokoneen osat, joista näki suoraan koneen läpi. Suunnitelman ansiosta koneen esittelijän oli mahdollista avata kaikki ovet yleisölle illuusion säilyttämiseksi.

Vasemmalla puolella ja laatikossa olevat kellokoneiston osat eivät kuitenkaan ulottuneet laatikon takaosaan asti. Ne menivät vain kolmanneksen matkasta. Tämä antoi tilaa liukuvalle istuimelle, joten sisällä oleva henkilö pystyi liukumaan paikasta toiseen. Tämä tarkoitti sitä, ettei häntä nähty, kun ovet avattiin. Istuimen liikuttaminen sai väärennetyn koneiston liukumaan paikalleen, mikä piilotti laatikon sisällä olevan henkilön entisestään.

Laatikon päällä oleva shakkilauta oli ohut. Tämä mahdollisti magneettisen kytkennän. Shakkisarjan jokaisessa nappulassa oli pieni, vahva magneetti, joka oli liitetty sen pohjaan. Kun nappulat asetettiin laudalle, ne vetivät puoleensa naruun kiinnitettyä magneettia, joka oli niiden paikan alla laudalla. Koneen sisällä oleva henkilö pystyi näkemään, mitkä nappulat liikkuivat missäkin kohtaa shakkilaudalla. Shakkilaudan pohja oli myös numeroitu, 1-64, jolloin henkilö pystyi näkemään, mihin pelilaudan paikkoihin pelaajan siirto vaikutti. Magneetit oli sijoitettu siten, että laatikon ulkopuolella olevat magneetit eivät vaikuttaneet niihin. Kempelen antoi yleisön jäsenten asettaa suuren magneetin laudan viereen osoittaakseen, että magnetismi ei vaikuttanut koneeseen.

Yleisön harhauttamiseksi turkkilainen toi mukanaan pienen puulaatikon. Tämä laitettaisiin laatikon päälle. Kempelen vilkaisi pieneen laatikkoon näytelmän aikana ja antoi ymmärtää, että se ohjasi konetta. Jotkut uskoivat laatikolla olevan taikavoimia.

Laatikon sisällä oli shakkilauta, joka oli kytketty sarjaan vipuja. Näillä ohjattiin mallin vasenta kättä, ja sitä voitiin liikuttaa shakkilaudalla. Kättä voitiin liikuttaa ylös ja alas, ja vipua kääntämällä turkkilaisen käsi avautui ja sulkeutui. Näin se pystyi poimimaan shakkinappuloita laudalta. Koneesta kuului kellokellotyyppinen ääni, kun turkkilainen teki liikkeen, mikä lisäsi entisestään koneiden illuusiota. Vivut saivat myös turkkilaisen tekemään erilaisia ilmeitä. Myöhemmin koneeseen lisättiin äänilaatikko, jonka avulla se saattoi sanoa "Échec!" (ranskaksi "shakki") ottelun aikana.

Sisällä oleva henkilö ja ulkopuolella oleva juontaja saattoivat lähettää viestejä toisilleen. Laatikon sisä- ja ulkopuolella oli kaksi messinkikiekkoa, joissa oli numerot. Levyjä voitiin kääntää numeroon, joka toimi koodina näiden kahden välillä.

 
Racknitzin tekemä poikkileikkaus turkkilaisesta, josta näkyy, miten hänen mielestään ihminen istui sisällä. Hän oli väärässä sekä pelaajan sijainnin että koneen koon suhteen.  


Piirros turkkilaisesta, jossa näkyvät avoimet ovet ja toimivat osat.  


Turkkilaisen rakennuttaneen Kempelenin allekirjoitettu hiilellä tehty omakuva.  

Näyttely

Turkki esiteltiin ensimmäisen kerran vuonna 1770 Schönbrunnin palatsissa. Kempelen näytti kaikille, mitä hän oli rakentanut. Hän avasi kaapin ovet ja laatikot, jotta yleisö saattoi katsoa koneen sisään. Sitten se oli valmis pelattavaksi.

Turkki käyttäisi valkoisia nappuloita ja saisi ensimmäisen siirron. Siirtojen välillä sen vasen käsi istui tyynyllä. Turkkilainen saattoi nyökätä kahdesti, jos se uhkasi toisen pelaajan kuningatarta, ja kolmesti, kun se laittoi kuninkaan shakkiin. Jos toinen pelaaja teki laittoman siirron, turkkilainen pudisti päätään ja siirsi nappulan takaisin. Ensimmäinen henkilö, joka pelasi turkkilaista vastaan, oli kreivi Ludwig von Cobenzl, itävaltalainen hovimies palatsissa. Hän hävisi nopeasti.

Toinen osa esitystä oli ratsun kierros, kuuluisa shakkipalapeli. Palapelissä pelaajan on liikuteltava ratsua shakkilaudan ympäri koskettamalla jokaista ruutua kerran matkan varrella. Vaikka useimmat kokeneet shakinpelaajat kamppailivat vielä tuon ajan pulman kanssa, turkkilainen pystyi tekemään siirrot helposti. Sisällä olevalla henkilöllä oli kartta tarvittavista siirroista.

Turkki saattoi myös kommunikoida yleisön kanssa kirjetaulun avulla. Se pystyi tähän englanniksi, ranskaksi ja saksaksi. Yliopistomatemaatikko Carl Friedrich Hindenburg kirjoitti ylös Turkkilaisen Leipzigissa käymiä keskusteluja ja julkaisi ne vuonna 1789 nimellä Über den Schachspieler des Herrn von Kempelen und dessen Nachbildung (tai Herra von Kempelenin shakkipelistä ja sen jäljennöksestä). Kysymykset koskivat muun muassa turkkilaisen ikää, siviilisäätyä ja sen salaisia toimintoja.

 
Turkkilaisen ratkaisema ritarikierros. Muodostuvan suljetun silmukan ansiosta kierros voidaan suorittaa mistä tahansa laudan lähtöpisteestä.  

Euroopan kiertue

Kiinnostus konetta kohtaan kasvoi kaikkialla Euroopassa. Kempelen oli kuitenkin enemmän kiinnostunut muista hankkeistaan eikä halunnut näyttää turkkilaista. Hän kertoi ihmisille, ettei se toiminut.  Schönbrunnin palatsissa pidettyjen esitysten jälkeen Turk esitti vain sir Robert Murray Keithiä, skotlantilaista aatelista. Kempelen purki koneen kappaleiksi ottelun jälkeen. Kempelen sanoi, että kone oli "pelkkä bagatelli". Hän ei ollut tyytyväinen sen suosioon ja jatkoi mieluummin työtään höyrykoneiden ja puhumaan pystyvien koneiden parissa.

Vuonna 1781 keisari Joosef II määräsi Kempelenin rakentamaan turkkilaisen uudelleen ja viemään sen Wieniin Venäjän suuriruhtinas Paavalin valtiovierailua varten. Tämä onnistui niin hyvin, että suurherttua Paavali ehdotti Turkille Euroopan-kiertuetta. Kempelen suostui vastahakoisesti.

Kiertue alkoi vuonna 1783 Ranskasta. Pariisissa turkulainen hävisi ottelun Charles Godefroy de La Tour d'Auvergne, Duc de Bouillonille. Ihmiset halusivat turkkilaisen pelaavan ottelun aikansa parhaan shakinpelaajan François-André Danican Philidorin kanssa. Philidor voitti, mutta se oli "hänen väsyttävin shakkipelinsä ikinä!". Turkkilaisen viimeinen peli Pariisissa oli Benjamin Franklinia, Yhdysvaltain Ranskan-suurlähettilästä, vastaan. Franklin nautti pelistä turkkilaisen kanssa ja säilytti henkilökohtaisessa kirjastossaan kopiota Philip Thicknessen kirjasta The Speaking Figure and the Automaton Chess Player, Exposed and Detected.

Pariisin jälkeen Kempelen siirsi turkkilaisen Lontooseen, jossa se oli esillä joka päivä viiden shillingin hintaan. Skeptinen Thicknesse yritti selittää, että kone oli vain temppu. Hän sanoi, että Kempelen oli "hyvin nerokas mies", mutta Turk oli taidokas huijaus. Hän luuli, että koneen sisällä oli pieni lapsi. Turkki oli "monimutkainen kellokoneisto ... joka ei ole muuta kuin yksi monista muista nerokkaista laitteista, joilla tarkkailijoita johdetaan harhaan ja huijataan".

Lontoossa vietetyn vuoden jälkeen Kempelen ja turkkilainen lähtivät Leipzigiin, Dresdeniin ja Amsterdamiin. Tämän jälkeen konetta säilytettiin todennäköisesti Schönbrunnin palatsissa 20 vuotta. Kempelen yritti kyllä myydä sen ennen kuolemaansa. Hän kuoli 70-vuotiaana 26. maaliskuuta 1804.

 
François-André Danican Philidor voitti ottelun turkkilaista vastaan Pariisissa vuonna 1793.  

Mälzel ja kone

Vuonna 1805 Kempelenin poika myi koneen baijerilaiselle muusikolle Johann Nepomuk Mälzelille, joka oli kiinnostunut koneista ja laitteista. Mälzel oli suunnitellut eräänlaisen metronomin. Hän oli yrittänyt ostaa turkulaista ennen Kempelenin kuolemaa, mutta hinta oli liian korkea. Mälzelin oli opittava, miten kone toimi, ja tehtävä joitakin korjauksia. Hän halusi tehdä Turkista entistä haastavamman.

Vuonna 1809 Ranskan Napoleon I saapui Schönbrunnin palatsiin pelaamaan turkkilaista. Ennen peliä turkkilainen, jonka sisälle oli piilotettu Johann Baptist Allgaier, tervehti Napoleonia. Yllättäen Napoleon otti ensimmäisen vuoron sen sijaan, että hän olisi antanut turkkilaisen tehdä ensimmäisen siirron. Kun Napoleon yritti laitonta siirtoa, turkkilainen laittoi nappulan takaisin alkuperäiselle paikalleen ja jatkoi peliä. Toisen laittoman siirron jälkeen turkkilainen otti nappulan pois pelilaudalta. Kun Napoleon yritti kolmatta laitonta siirtoa, turkkilainen pyyhkäisi kätensä poikki ja pudotti kaikki nappulat laudalta. Napoleon oli huvittunut ja pelasi sitten oikeaa peliä koneen kanssa. 19 siirron jälkeen Napoleon työnsi kuninkaansa yli osoittaakseen, että hän tiesi, ettei voinut voittaa, ja oli luovuttamassa.

Vuonna 1811 Mälzel vei turkkilaisen Milanoon esitelläkseen sitä Eugène de Beauharnais'lle, Venetsian prinssille ja Italian varakuninkaalle. Beauharnais piti siitä niin paljon, että hän osti turkkilaisen 30 000 frangilla - kolminkertaisella hinnalla Mälzelin maksamaan hintaan verrattuna - ja säilytti sitä neljä vuotta. Vuonna 1815 Mälzel meni Beauharnais'n luo Müncheniin ja osti turkkilaisen takaisin.

Mälzel vei turkkilaisen takaisin Pariisiin, jossa hän ystävystyi monien johtavien shakinpelaajien kanssa Café de la Régence -ravintolassa. Vuonna 1818 hän muutti Lontooseen ja järjesti useita esityksiä Turkilla ja monilla muilla koneillaan. Hän lisäsi koneeseen äänilaatikon, jotta se saattoi sanoa "Échec!", kun pelaaja sai shakin.

 

Mälzel Amerikassa

Vuonna 1826 Mälzel vei koneen New Yorkiin. Mälzelillä oli ongelmia löytää ihmisiä koneen käyttöön.  Hän päätyi lopulta kutsumaan William Schlumbergerin Euroopan Alsacesta Amerikkaan työskentelemään jälleen kerran hänelle. Mälzelin oli hankittava rahat Schlumbergerin kuljetukseen.

Bostonissa Mälzel kertoi tarinan, jonka mukaan newyorkilaiset shakinpelaajat eivät pystyneet käsittelemään täysiä pelejä ja että bostonilaiset pelaajat olivat paljon parempia. Tämä oli menestys useiden viikkojen ajan, ja kiertue siirtyi Philadelphiaan kolmeksi kuukaudeksi. Baltimoressa se hävisi ottelun itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajaa Charles Carrollia vastaan. Kaksi amerikkalaista veljestä rakensi oman koneen, Walker Chess-player -nimisen koneen. Mälzel yritti ostaa sitä, mutta he eivät suostuneet myymään sitä. Tämä toinen kone kiersi useita vuosia, mutta ei koskaan ollut yhtä kuuluisa kuin turkkilainen.

Vuosina 1828 Mälzel vieraili Euroopassa ja palasi Yhdysvaltoihin vuonna 1829. 1830-luvulla hän matkusti länteen Mississippi-joelle asti ja vieraili Kanadassa. Richmondissa, Virginiassa, Edgar Allan Poe kirjoitti turkkilaisesta Southern Literary Messenger -lehteen. Poen essee "Maelzel's Chess Player" julkaistiin huhtikuussa 1836, ja se on tunnetuin turkkilaista käsittelevä essee.

Mälzel vei turkkilaisen toiselle matkalleen Havannaan, Kuubaan. Kuubassa Schlumberger kuoli keltakuumeeseen, ja Mälzel jäi ilman operaattoria. Mälzel kuoli merellä vuonna 1838 66-vuotiaana paluumatkallaan ja jätti koneensa laivan kapteenille.

 

Viimeiset vuodet ja sen jälkeen

Turkki annettiin Mälzelin ystävälle, liikemies John Ohlille. Hän yritti myydä sen huutokaupassa, mutta osti sen lopulta itse 400 dollarilla. John Kearsley Mitchell, Edgar Allan Poen lääkäri, osti Turkin Ohlilta. Mitchell perusti kerhon korjaamaan sitä, ja se sai sen uudelleenrakentamisen valmiiksi vuonna 1840.

Mitchell ja hänen kerhonsa lahjoittivat koneen Charles Willson Pealen kiinalaiselle museolle. Muutaman esityksen jälkeen se laitettiin nurkkaan ja unohdettiin. Heinäkuun 5. päivänä 1854 Philadelphian kansallisteatterissa syttynyt tulipalo saavutti museon ja tuhosi turkkilaisen. Mitchell uskoi kuulleensa "kamppailevien liekkien läpi ... edesmenneen ystävämme viimeiset sanat, ankarasti kuiskatut, usein toistetut tavut: 'echec! echec!'!

John Gaughan, Los Angelesissa asuva amerikkalainen taikureille esineitä valmistava mies, käytti 120 000 dollaria Kempelenin koneen kopion rakentamiseen viiden vuoden aikana vuodesta 1984 alkaen. Uudessa koneessa käytettiin turkkilaisen shakkilautaa, joka pelastui tulipalosta. Gaughanin Turk oli esillä marraskuussa 1989 taikuuden historiaa käsittelevässä konferenssissa. Tällä kertaa Turk pelasi shakkiohjelmaa käyttävää tietokonetta vastaan.

 

Salaisuuksien paljastaminen

Useimmat turkkilaisen elämän aikana kirjoitetut kirjat ja artikkelit sen toiminnasta olivat virheellisiä.

Vasta tohtori Silas Mitchellin The Chess Monthly -lehden artikkelisarja paljasti salaisuuden kokonaan. Mitchell, turkkilaisen viimeisen omistajan poika, kirjoitti, että "mitään salaisuutta ei ole koskaan pidetty niin hyvin salassa kuin turkkilaisen salaisuutta on pidetty. Sitä on arvailtu osittain monta kertaa, mutta yksikään monista selityksistä ... ei koskaan ratkaissut tätä huvittavaa arvoitusta". Koska turkkilainen oli tuhottu, Silas Mitchell katsoi, että "ei ollut enää mitään syytä salata shakin harrastajilta tämän ikivanhan arvoituksen ratkaisua".

Uusi kiinnostus alkoi Turkissa, kun IBM loi Deep Bluen. Tämä oli tietokone, joka pystyi haastamaan maailman parhaat pelaajat. Turkkilaista käytettiin Deep Bluen ruumiillistumana vuonna 2003 valmistuneessa Game Over -dokumenttielokuvassa: Kasparov and the Machine.

 

Perintö ja populaarikulttuuri

Turkki innoitti useita keksintöjä ja kopioita. Näihin kuuluivat Charles Hopperin rakentama Ajeeb eli "egyptiläinen", jota presidentti Grover Cleveland pelasi vuonna 1885, ja Mephisto, itseään "kuuluisimmaksi" kutsuttu kone, josta tiedetään vain vähän. Walkerit valmistivat "American Chess Player" -nimisen koneen, joka esiteltiin ensimmäisen kerran toukokuussa 1827 New Yorkissa. Leonardo Torres y Quevedo rakensi El Ajedrecistan vuonna 1912, ja se esiteltiin ensimmäisen kerran Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1914. Se oli ensimmäinen todellinen shakkiautomaatti ja eräänlainen Deep Bluen edeltäjä.

Turkki innoitti muita ihmisiä. Pastori Edmund Cartwright näki sen Lontoossa vuonna 1784. Myöhemmin hän kirjoitti, että "on vaikeampaa rakentaa kone, joka kutoo, kuin sellainen, joka tekee kaikki ne erilaiset liikkeet, joita tuossa monimutkaisessa pelissä tarvitaan". Cartwright keksi myöhemmin koneellisen kangaspuusepän. Keksijä Sir Charles Wheatstone näki turkkilaisen, kun se oli Mälzelin omistuksessa. Mälzel näytti myöhemmin puhuvia koneitaan tutkijalle ja tämän teini-ikäiselle pojalle. Alexander Graham Bell luki kopion Wolfgang von Kempelenin puhuvia koneita käsittelevästä kirjasta nähtyään Wheatstonen rakentaman samanlaisen koneen. Bell keksi myöhemmin puhelimen.

Näytelmä The Automaton Chess Player esitettiin New Yorkissa vuonna 1845. Näytelmässä käytettiin J. Walkerin valmistamaa kopiota Turkista, joka oli aiemmin rakentanut Walkerin shakinpelaajan.

Raymond Bernardin mykkäelokuvassa Shakinpelaaja (The Chess Player, Ranska 1927) käytetään turkkilaisen tarinaa seikkailukertomuksessa, joka sijoittuu Puolan jakojen aikaan vuonna 1772. Venäläisiä pakeneva puolalainen kansallismies sattuu olemaan myös taitava shakinpelaaja. Hänet on piilotettu turkkilaiseksi kutsutun shakkiautomaatin sisään. Juuri kun hän on pakenemassa rajan yli, automaatti viedään Pietariin keisarinna Katariina II:lle. Napoleonin tapausta jäljitellen Katariina yrittää huijata turkkilaista, joka pyyhkäisee kaikki nappulat laudalta.

Turkkilaista on käytetty romaaneissa ja tarinoissa:

• Vuonna 1849 Edgar Allan Poe julkaisi tarinan "Von Kempelen ja hänen löytönsä".
• Ambrose Biercen vuonna 1909 julkaistu novelli "Moxon's Master" kertoo turkkilaisen kaltaisesta shakkia pelaavasta automaatista.
• Vuonna 1938 John Dickson Carr julkaisi The Crooked Hinge -kirjan, joka kuuluu hänen tohtori Gideon Fell -dekkariromaaneihinsa.
• Gene Wolfen vuonna 1977 ilmestyneessä tieteiskirjallisessa novellissa "The Marvellous Brass Chessplaying Automaton" on myös turkkilaisen kaltainen kone.
• Robert Loehrin vuonna 2007 ilmestynyt romaani "The Chess Machine" (julkaistu Yhdistyneessä kuningaskunnassa nimellä "The Secrets of the Chess Machine") kertoo miehestä koneen sisällä.
• F. Gwynplaine MacIntyren vuonna 2007 ilmestynyt tarina "The Clockwork Horror" kertoo Edgar Allan Poen tapaamisesta turkkilaisen kanssa.
• Walter Benjamin mainitsee turkkilaisen vuonna 1940 kirjoittamassaan teeseissä historian filosofiasta (Über den Begriff der Geschichte).

Vuonna 2005 Amazon.com käynnisti Amazon Mechanical Turkin. Ohjelma on suunniteltu siten, että ihmiset suorittavat tehtäviä, joiden kanssa tietokoneet kamppailevat, kuten värien vertailu.

 
Ajeebin mainos, turkkilaislehden jäljennös