Varsovan kansannousu

Tausta

Heinäkuuhun 1944 mennessä natsi-Saksan joukot olivat miehittäneet Puolaa lähes viisi vuotta. Puolan kotiarmeija oli lojaali Puolan hallitukselle Lontoossa. Se oli suunnitellut hyökkäävänsä saksalaisia vastaan. Saksa taisteli Neuvostoliiton, Ison-Britannian ja Yhdysvaltojen johtamaa liittoutuneiden voimien ryhmää vastaan.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan kotiarmeijan oli tarkoitus liittyä länsiliittoutuneiden joukkoihin, kun ne vapauttaisivat Euroopan natseista. Vuonna 1943 Neuvostoliitto oli kuitenkin saavuttamassa sotaa edeltävät Puolan rajat ennen kuin liittoutuneiden hyökkäys Eurooppaan pääsi kovin pitkälle.

Neuvostoliitto ja puolalaiset olivat molemmat natsi-Saksan vihollisia. Mutta niillä oli erilaiset tavoitteet. Kotiarmeija halusi demokraattisen kapitalistisen Puolan, joka oli liittoutunut lännen kanssa. Neuvostoliiton johtaja Stalin halusi tehdä Puolasta kommunistisen maan, joka oli Neuvostoliiton liittolainen.

Neuvostoliittolaiset ja puolalaiset eivät luottaneet toisiinsa. Puolassa toimivilla neuvostopartisaaneilla oli usein erimielisyyksiä puolalaisten vastarintajoukkojen kanssa, jotka olivat liittoutuneet kotiarmeijan kanssa.

Stalin keskeytti kaikki Puolan ja Neuvostoliiton väliset suhteet 25. huhtikuuta 1943 sen jälkeen, kun saksalaiset olivat kertoneet maailmalle Puolan armeijan upseerien Katynin verilöylystä. Stalin kieltäytyi myöntämästä, että hän määräsi surmat.

Kotiarmeijan komentaja Tadeusz Bór-Komorowski laati 20. marraskuuta suunnitelman, jota kutsuttiin nimellä Operaatio Tempest. Itäisellä rintamalla kotiarmeijan paikallisten yksiköiden oli määrä hyökätä Saksan Wehrmachtia vastaan ja auttaa neuvostojoukkoja.

Puolan vastarintaliike käytti Puolan lippua, jossa oli "ankkuri", tunnuksena.

Taistelun aatto

Kun Neuvostoliiton hyökkäys 13. heinäkuuta 1944 ylitti Puolan vanhan rajan, puolalaisten oli tehtävä päätös. He voisivat joko aloittaa hyökkäyksen saksalaisia vastaan, mitä Neuvostoliitto ei välttämättä tukisi, tai olla tekemättä hyökkäyksiä ja joutua Neuvostoliiton arvosteltaviksi.

Puolalaiset pelkäsivät, että jos puna-armeija vapauttaa Puolan Saksan miehityksestä, liittoutuneet eivät hyväksyisi Puolan hallitusta Lontoossa sodan jälkeen.

Kun puolalaiset näkivät neuvostojoukkojen toiminnan, he ymmärsivät, että heidän oli tehtävä päätös. Operaatiossa ''Ostra Brama'' NKVD:n joukot ampuivat tai pidättivät puolalaisia upseereita ja pakottivat alemmat sotilasarvot liittymään Neuvostoliiton hallitsemiin puolalaisjoukkoihin.

Heinäkuun 21. päivänä kotiarmeija päätti käynnistää pian Operaatio Tempestin Varsovassa. Suunnitelman tarkoituksena oli osoittaa Puola omaksi maakseen ja hyökätä saksalaisia miehittäjiä vastaan. Puolan maanpaossa oleva hallitus hyväksyi 25. heinäkuuta (vastoin Puolan ylipäällikön kenraali Kazimierz Sosnkowskin näkemyksiä) suunnitelman Varsovan kansannoususta.

Alkukesästä 1944 saksalaisten suunnitelmien mukaan Varsovan piti olla alueen puolustuskeskus. Saksalaiset halusivat pitää Varsovan hallussaan, vaikka he kärsivät kuinka paljon tappioita. Saksalaiset olivat rakentaneet linnoituksia ja lähettäneet alueelle paljon uusia joukkoja. Tämä hidastui Adolf Hitlerin murhaa koskevan epäonnistuneen 20. heinäkuuta tapahtuneen salaliiton jälkeen. Saksalaiset joukot Varsovassa olivat heikkoja eivätkä tunteneet oloaan varmaksi.

Heinäkuun loppuun mennessä alueelle lähetettiin kuitenkin uusia joukkoja saksalaisille joukoille. Varsovan piirin kuvernööri Ludwig Fischer kutsui 27. heinäkuuta 100 000 puolalaista miestä ja naista rakentamaan linnoituksia kaupungin ympärille. Varsovan asukkaat eivät noudattaneet hänen vaatimustaan.

Kotiarmeija huolestui saksalaisten mahdollisista kostotoimista tai joukkopidätyksistä, mikä vaikeuttaisi puolalaisten hyökkäyksen aloittamista. Neuvostoliiton joukot lähestyivät Varsovaa, ja Neuvostoliiton valvomat radioasemat kehottivat puolalaisia hyökkäämään saksalaisia vastaan.

Puolalaisten patrioottien liitto teki 25. heinäkuuta radiolähetyksen Moskovasta. Siinä kehotettiin puolalaisia hyökkäämään saksalaisia vastaan. Heinäkuun 29. päivänä ensimmäiset neuvostopanssarivaunut saapuivat Varsovan liepeille. Ne saivat vastahyökkäyksen kahdelta saksalaiselta panssarijoukolta: 39. ja 4. SS:ltä. 29. heinäkuuta 1944 Moskovassa sijaitseva Kosciuszkon radioasema kehotti puolalaisia "Taistelkaa saksalaisia vastaan!".

Bór-Komorowski ja useat korkea-arvoiset upseerit pitivät samana päivänä kokouksen. Lontoosta saapunut Jan Nowak-Jeziorański sanoi, että liittoutuneiden tuki olisi heikkoa. Heinäkuun 31. päivänä puolalaiset komentajat kenraali Tadeusz Bór-Komorowski ja eversti Antoni Chruściel määräsivät kotiarmeijan joukot olemaan valmiina seuraavana päivänä kello 17:00 mennessä.

Tadeusz Bór-Komorowski johti Puolan kotiarmeijaa...

Vastakkaiset voimat

Tolpat

Puolan joukkojen alueet Alue I (Śródmieście, vanhakaupunki) Alue II (Żoliborz, Marymont, Bielany) Alue III (Wola) Alue IV (Ochota) Alue V (Mokotów) Alue VI (Praga) Alue VII (Varsovan lääni) Alue VIII (Okęcie) Kansannousun päämajaan liitetyn sabotaasi- ja harhautusosaston (Kedyw) yksiköt.

Varsovan piirin kotiarmeijan joukkojen määrä oli 20 000-49 000 sotilasta. Myös muut ryhmät lähettivät sotilaita; arviot vaihtelevat 2 000:sta yhteensä noin 3 500:een äärioikeistolaisen Kansallisen armeijan ja muutaman kymmenen kommunistisen kansanarmeijan sotilaaseen. Useimmat heistä olivat kouluttautuneet useiden vuosien ajan partisaani- ja kaupunkisissisodankäyntiin, mutta heillä ei ollut kokemusta pitkistä päivätaisteluista. Joukoilla ei ollut varusteita, koska kotiarmeija oli lähettänyt aseita maan itäosiin ennen kuin Varsova päätettiin ottaa mukaan Myrsky-operaatioon.

Muita partisaaniryhmiä liittyi kotiarmeijan komennossa, ja monet vapaaehtoiset liittyivät taistelujen aikana, mukaan lukien juutalaiset, jotka vapautettiin Gęsiówkan keskitysleiriltä Varsovan gheton raunioilta.

Eversti Antoni Chruściel (koodinimi "Monter") komensi Puolan joukkoja Varsovassa. Aluksi hän jakoi joukkonsa kahdeksaan alueeseen.

Syyskuun 20. päivänä ne muutettiin vastaamaan Puolan joukkojen hallussa olevia kolmea kaupunginosaa. Koko joukko, jonka nimi muutettiin Varsovan kotiarmeijakunnaksi (puolaksi: Warszawski Korpus Armii Krajowej) ja jota komensi kenraali Antoni Chruściel, joka ylennettiin everstistä 14. syyskuuta, muodostettiin kolmeksi jalkaväkidivisioonaksi (Śródmieście, Żoliborz ja Mokotów).

Puolan sotatarvikkeet Elokuun 1. päivästä alkaen heidän sotilastarvikkeisiinsa kuului: 1000 asetta 1 750 pistoolia 300 konepistoolia 60 rynnäkkökivääriä 7 raskasta konekivääriä 20 panssarintorjuntatykkiä 25 000 käsikranaattia

Taistelujen aikana puolalaiset saivat lisää tarvikkeita ilmasta pudottamalla ja vangitsemalla viholliselta (mukaan lukien useita panssariajoneuvoja, kaksi Panther-panssarivaunua ja kaksi Sd.Kfz. 251 panssarivaunua). Lisäksi kapinallisten työpajoissa valmistettiin koko taistelujen ajan aseita, kuten konepistooleja, K-mallin liekinheittimiä, kranaatteja, kranaatinheittimiä ja jopa panssariautoa (Kubuś).

Saksalaiset

Heinäkuun 1944 lopulla Varsovaan ja sen ympäristöön sijoitetut saksalaiset yksiköt jaettiin kolmeen ryhmään. Ensimmäinen oli Varsovan varuskunta. Heinäkuun 31. päivänä siinä oli 11 000 sotilasta kenraali Rainer Stahelin alaisuudessa.

Saksan joukot Näihin voimiin kuuluivat: noin 5 000 vakinaista sotilasta; 4 000 Luftwaffen työntekijää (1 000 Okęcien lentokentällä, 700 Bielanyssä, 1 000 Boernerowossa, 300 Służewiecissä ja 1 000 ilmatorjunta-asemissa eri puolilla kaupunkia); noin 2000 miestä Varsovan vartiorykmentistä (saksaksi: Wachtregiment Warschau), mukaan lukien neljä jalkaväkipataljoonaa (Patz, Baltz, nro 996 ja nro 997) ja SS-tiedustelurykmentti (noin 350 miestä) .

Näillä saksalaisilla joukoilla oli hyvät aseet. Ne olivat valmistautuneet kaupungin puolustamiseen monien kuukausien ajan. Useat sadat betonibunkkerit ja piikkilanka suojasivat saksalaisia.

Varuskuntajoukkojen lisäksi Veikselin molemmilla rannoilla ja kaupungissa oli saksalaisia armeijan yksiköitä. Toisen ryhmän muodostivat eversti Paul Otto Geibelin johtamat poliisi- ja SS-joukot, joita oli aluksi 5 710 miestä, mukaan lukien Schutzpolizei ja Waffen-SS. Kolmannen ryhmän muodostivat apujoukot, joihin kuuluivat Bahnschutz-, Werkschutz-, Sonderdienst- ja Sonderabteilungen-joukot (natsipuolueen sotilasyksiköt).

Kansannousun aikana saksalaiset saivat joka päivä uusia joukkoja. SS-kenraali Erich von dem Bach korvasi Stahelin yleiskomentajana elokuun alussa. Elokuun 20. päivänä 1944 Varsovassa taisteleviin saksalaisiin kuului 17 000 miestä, jotka oli järjestetty kahteen taisteluosastoon:

Taisteluryhmä Rohr (komentajana kenraalimajuri Rohr), johon kuului Bronislav Kaminskin prikaati, ja taisteluryhmä Reinefarth (komentajana SS-Gruppenführer Heinz Reinefarth), johon kuuluivat hyökkäysryhmä Dirlewanger (komentajana Oskar Dirlewanger), hyökkäysryhmä Reck (komentajana majuri Reck), hyökkäysryhmä Schmidt (komentajana eversti Schmidt) ja erilaisia tukiyksiköitä.

Puolalaisten kapinallisten aseet, mukaan lukien Błyskawica-konepistooli - yksi harvoista aseista, jotka on suunniteltu ja tuotettu salaa miehitetyssä Euroopassa.


Kubuś on puolalainen toisen maailmansodan aikainen panssariauto, jonka kotiarmeija valmisti kansannousun aikana. Se osallistui hyökkäykseen Varsovan yliopistoon.


Saksalaisia sotilaita Teatteriaukiolla, takana näkyy Kansallisteatteri. Syyskuu 1944

Uprising

W-tunti

Heinäkuun 31. päivänä kello 17.00 Puolan armeija päätti aloittaa kansannousun seuraavana päivänä kello 17.00. Päätös oli virhe, sillä Puolan heikosti varustetut joukot olivat valmistautuneet vain yöhyökkäyksiin. Hyökkäys päivänvalossa merkitsi sitä, että puolalaiset joutuivat saksalaisten konekivääritulen kohteeksi.

Vaikka monet partisaaniryhmät odottivat eri puolilla kaupunkia, tuhansien nuorten miesten ja naisten liikkumista oli vaikea salata. Osa taisteluista alkoi jo ennen virallista hyökkäysaikaa, erityisesti Żoliborzissa sekä Napoleon-aukion ja Dąbrowski-aukion ympäristössä.

Saksalaiset olivat ymmärtäneet, että puolalaiset saattaisivat hyökätä heidän kimppuunsa. He eivät kuitenkaan tienneet, että puolalaiset voisivat tehdä niin suuren hyökkäyksen. Kello 16.30 saksalaisjoukkoja kehotettiin olemaan valmiina hyökkäykseen.

Samana iltana puolalaiset valtasivat merkittävän saksalaisen aserakennuksen, pääpostin ja sähköaseman, Pragan rautatieaseman ja Varsovan korkeimman rakennuksen, Prudential-rakennuksen. Linnan aukio, poliisialue ja lentokenttä olivat kuitenkin saksalaisten hallussa.

Puolalaiset menestyivät parhaiten keskustan, vanhankaupungin ja Wolan kaupunginosissa. Useita merkittäviä saksalaisten linnakkeita oli kuitenkin jäljellä, ja joillakin Wolan alueilla puolalaiset joutuivat vetäytymään.

Toisilla alueilla, kuten Mokotówissa, puolalaiset valvoivat vain asuinalueita. Pragassa, Veiksel-joen itärannalla, puolalaiset lähetettiin takaisin piiloon, kun suuri määrä saksalaisia joukkoja oli piilossa.

Puolalaisilla ryhmillä oli vaikeuksia saada yhteyttä muihin puolalaisiin taisteleviin ryhmiin. Elokuun 4. päivään mennessä suurin osa kaupungista oli puolalaisten joukkojen hallussa. ^[]

Neljä ensimmäistä päivää

Kansannousun oli tarkoitus kestää muutama päivä, kunnes neuvostojoukot saapuisivat paikalle; näin ei kuitenkaan koskaan käynyt, ja puolalaiset joukot joutuivat taistelemaan ilman ulkopuolista apua. Kahden ensimmäisen päivän taistelujen tulokset kaupungin eri osissa olivat seuraavat:

• Alue I (kaupungin keskusta ja vanhakaupunki): Puolalaiset valtasivat suurimman osan alueesta, joka heidän oli määrä vallata, mutta he eivät onnistuneet valtaamaan alueita, joilla oli paljon saksalaisia (Varsovan yliopiston rakennukset, PASTin pilvenpiirtäjä, saksalaisen varuskunnan päämaja Saksin palatsissa, vain saksalaisille varattu alue Szucha-kadun varrella ja Veikselin sillat). He eivät vallanneet keskeistä asemaa, saaneet kulkuyhteyksiä muille alueille tai saaneet maayhteyttä pohjoisen rautatielinjan ja Citadellan kautta Żoliborzin pohjoiseen alueeseen. ^[]
• Alue II (Żoliborz, Marymont, Bielany): Puolalaiset eivät vallanneet tärkeimpiä sotilaskohteita Żoliborzin lähellä. Monet joukot vetäytyivät kaupungin ulkopuolelle, metsiin. Vaikka he valtasivat suurimman osan Żoliborzin ympärillä olevasta alueesta, eversti Mieczysław Niedzielskin ("Żywiciel") sotilaat eivät vallanneet Citadellan aluetta eivätkä murtautuneet saksalaisten puolustuksen läpi Varsova Gdańskin rautatieasemalla.
• Alue III (Wola): Yksiköt valtasivat aluksi suurimman osan alueesta, mutta kärsivät raskaita tappioita (jopa 30 %). Osa yksiköistä vetäytyi metsiin, osa alueen itäosaan. Wolan pohjoisosassa eversti Jan Mazurkiewiczin ("Radosław") sotilaat onnistuivat valtaamaan saksalaisten kasarmit, saksalaisten huoltovaraston Stawki-kadulla ja aseman Okopowa-kadun juutalaisella hautausmaalla. ^[]
• Alue IV (Ochota): Tämän alueen yksiköt eivät vallanneet aluetta eivätkä sotilaskohteita (Gęsiówkan keskitysleiri sekä SS- ja Sipo-parakit Narutowiczin aukiolla). Kärsittyään raskaita tappioita suurin osa kotiarmeijan joukoista vetäytyi Varsovan länsipuolella sijaitseviin metsiin. Vain 200-300 miestä luutnantti Andrzej Chyczewskin ("Gustaw") johdolla jäi alueelle ja jatkoi taistelua. Kaupungin keskustasta lähetettiin joukkoja heidän avukseen. Kedywin sotilaat onnistuivat valtaamaan suurimman osan alueen pohjoisosasta ja valloittamaan kaikki siellä olevat sotilaskohteet. Saksalaiset hyökkäsivät kuitenkin pian heidän kimppuunsa etelästä ja lännestä. ^[]
• Alue V (Mokotów): Partisaanit yrittivät vallata Rakowiecka-kadulla sijaitsevan poliisialueen (Dzielnica policyjna) ja saada yhteyden kaupungin keskustaan. Hyökkäykset näihin vahvasti linnoitettuihin asemiin epäonnistuivat. Jotkut yksiköt vetäytyivät metsiin, kun taas toiset onnistuivat valtaamaan osia Dolny Mokotówista, joka oli katkaistu suurimmalta osin yhteyksistä muihin alueisiin.
• Alue VI (Praga): Tavoitteena oli vallata joen sillat, kunnes puna-armeija saapuu. Everstiluutnantti Antoni Żurowskin ("Andrzej") joukot olivat saksalaisia alakynnessä. Kotiarmeijan joukot joutuivat vetäytymään piiloon.
• Alue VII (Powiat warszawski): Tämä alue käsitti Varsovan kaupungin rajojen ulkopuoliset alueet. Täällä toteutetuissa toimissa ei useimmiten onnistuttu valtaamaan kohteita. ^[]

Sabotaasi- ja harhautusosasto eli Kedyw vartioi päämajaa. Nämä yksiköt varmistivat osia Śródmieścien ja Wolan alueesta; ne olivat alueen I yksiköiden ohella menestyksekkäimpiä ensimmäisten tuntien aikana. ^[]

Tärkeimpiä kohteita, joita ei vallattu kansannousun alkaessa, olivat Okęcien ja Mokotówin lentokentät sekä kaupungin keskustan yläpuolella sijaitseva PAST-pilvenpiirtäjä ja Gdańskin rautatieasema, joka vartioi keskustan ja pohjoisen Żoliborzin kaupunginosan välistä kulkua. ^[]

Wolan verilöyly

Elokuun 4. päivänä kotiarmeijan sotilaat onnistuivat luomaan rintamalinjat Wolan ja Ochotan läntisimmille alueille. Saksan armeija pysäytti vetäytymisensä länteen ja alkoi vastaanottaa uusia joukkoja. Samana päivänä SS-kenraali Erich von dem Bach nimitettiin kaikkien kansannousua vastaan käytettyjen joukkojen komentajaksi.

Saksalaisten hyökkäyksillä pyrittiin liittymään jäljellä oleviin saksalaisjoukkoihin ja estämään kapinallisjoukkojen pääsy Veiksel-joelle. Uusien yksiköiden joukossa oli Heinz Reinefarthin komennossa olevia joukkoja.

Elokuun 5. päivänä Reinefarthin kolme hyökkäysryhmää aloittivat etenemisen länteen Wolska- ja Górczewska-katuja pitkin kohti Jerusalemin itä-länsisuuntaista pääkatua. Niiden eteneminen pysäytettiin, mutta rykmentit alkoivat toteuttaa Heinrich Himmlerin käskyjä tappaa siviilejä. SS:n, poliisin ja Wehrmachtin erikoisryhmät kulkivat talosta taloon, ampuivat ihmisiä ja polttivat heidän ruumiinsa. Arviot Wolassa ja Ochotassa tapettujen siviilien määrästä vaihtelevat 20 000:sta 50 000:een, 40 000:sta 8. elokuuta pelkästään Wolassa, tai jopa 100 000:een. Surmien johtajat olivat Oskar Dirlewanger ja Bronislav Kaminski.

Siviilien tappamisella pyrittiin estämään puolalaisia taistelemasta ja lopettamaan kansannousu ilman raskaita kaupunkitaisteluja. Ajan myötä saksalaiset ymmärsivät, että siviilien tappaminen vain vahvisti puolalaisten vastarintaa.

Saksalaiset alkoivat yrittää miettiä poliittista ratkaisua, koska saksalaisen komentajan alaisuudessa olevat tuhannet miehet eivät kyenneet voittamaan kapinallisia kaupunkisissitilanteessa.

Heidän tavoitteenaan oli saavuttaa merkittävä voitto osoittaakseen kotiarmeijalle, ettei taistelujen jatkamisesta ollut hyötyä. He halusivat kotiarmeijan antautuvan. Tämä ei onnistunut. Syyskuun puoliväliin asti saksalaiset ampuivat kaikki vangitut kapinalliset, mutta syyskuun lopusta lähtien joitakin vangittuja puolalaisia sotilaita kohdeltiin sotavangeina.

Pattitilanne

"Tämä on kiivain [väkivaltaisin] taistelu sodan alusta lähtien. Se on verrattavissa Stalingradin katutaisteluihin." - SS-päällikkö Heinrich Himmler saksalaisille kenraaleille 21. syyskuuta 1944.

Wolan menetyksestä huolimatta puolalaisten vastarinta vahvistui. Zośkan ja Wacekin joukot valtasivat Varsovan gheton ja vapauttivat Gęsiówkan keskitysleirin, jolloin noin 350 juutalaista vapautui.

Alueesta tuli yksi tärkeimmistä viestintäyhteyksistä Wolassa taistelevien kapinallisten ja vanhaa kaupunkia puolustavien kapinallisten välillä. Elokuun 7. päivänä saksalaiset joukot vahvistuivat panssarivaunujen saapumisen myötä. Saksalaiset asettivat puolalaisia siviilejä panssarivaunujen eteen toimimaan ihmiskilpinä.

Kahden päivän raskaiden taistelujen jälkeen he onnistuivat pääsemään Wolan läpi Bankowy-aukiolle. Siihen mennessä barrikadit, katujen linnoitukset ja panssarivaunuesteet olivat kuitenkin jo hyvin valmistautuneita. Molemmat osapuolet saavuttivat pattitilanteen (tilanne, jossa kumpikaan osapuoli ei voinut voittaa), jossa taisteltiin rajusti talosta taloon. ^[]

Elokuun 9. ja 18. päivän välisenä aikana vanhankaupungin ja läheisen Bankowy-aukion ympärillä käytiin rajuja taisteluita. Sekä saksalaiset että puolalaiset tekivät onnistuneita hyökkäyksiä. Saksalaiset pommittivat puolalaisia raskaalla tykistöllä ja pommikoneilla. Puolalaiset eivät kyenneet puolustautumaan pommikoneita vastaan, koska heillä ei ollut ilmatorjuntatykistön aseita. Jopa selvästi merkityt sairaalat joutuivat Stukan syöksypommitusten kohteeksi.

Vaikka Stalingradin taistelu oli jo osoittanut kaupungissa taistelemisen vaarallisuuden, Varsovan kansannousu osoitti, että siviiliväestön tukemat heikosti varustetut joukot voivat taistella paremmin varustettuja ammattisotilaita vastaan. ^[]

Puolalaiset pitivät vanhaa kaupunkia hallussaan, kunnes elokuun lopussa tehtiin päätös vetäytymisestä. Syyskuun 2. päivään asti vanhankaupungin puolustajat vetäytyivät viemäreitä pitkin. Tuhannet ihmiset evakuoitiin tällä tavoin. Jäljelle jääneet joko ammuttiin tai kuljetettiin keskitysleireille, kuten Mauthauseniin ja Sachsenhauseniin, kun saksalaiset saivat jälleen vallan.

Berlingin maihinnousut

Neuvostoliiton hyökkäykset Varsovan itäpuolella olevaa 4. SS-panssarijoukkoa vastaan uusittiin 26. elokuuta, ja saksalaiset joutuivat vetäytymään Pragaan. Konstantin Rokossovskin johtama neuvostoarmeija valtasi Pragan ja saapui syyskuun puolivälissä Veikselin itärannalle.

Syyskuun 13. päivään mennessä saksalaiset olivat tuhonneet jäljellä olevat Veikselin sillat. Pragan alueella kenraali Zygmunt Berlingin komennossa olevat puolalaiset yksiköt (joita kutsutaankin joskus nimellä berlingowcy - "Berlingin miehet") taistelivat Neuvostoliiton puolella. Hänen ensimmäisen puolalaisen armeijansa (1 Armia Wojska Polskiego) kolme partiota laskeutui Czerniakówin ja Powiślen alueille ja liittyi kotiarmeijan joukkoihin 14.-15. syyskuuta yöllä.

Neuvostoliiton tykistö- ja ilmapommitukset eivät pysäyttäneet vihollisen konekivääritulta, kun puolalaiset ylittivät joen, ja maihinnousujoukot kärsivät raskaita tappioita. Vain osa pääjoukoista pääsi maihin (3. jalkaväkidivisioonan 9. jalkaväkirykmentin I ja III pataljoona).

Puolan 1. armeijan maihinnousu oli ainoa ulkopuolinen maavoima, joka saapui tukemaan kansannousua.

Saksalaiset hyökkäsivät kotiarmeijan asemiin joen lähellä estääkseen maihinnousun. He eivät kuitenkaan päässeet etenemään useisiin päiviin, kun puolalaiset joukot pitivät näitä asemia Neuvostoliiton maihinnousua varten.

Puolalaiset yksiköt itärannikolta yrittivät vielä useita maihinnousuyrityksiä, ja 15.-23. syyskuuta ne kärsivät raskaita tappioita (muun muassa kaikki maihinnousuveneet ja suurin osa muusta joen ylityskalustosta tuhoutui). Puna-armeijan tuki oli riittämätöntä. Kun 1. Puolan armeijan toistuvat yritykset saada yhteys kapinallisiin epäonnistuivat, neuvostoliittolaiset rajoittivat apunsa satunnaisiin tykistö- ja ilmapommituksiin.

Olosuhteet, jotka estivät saksalaisia poistamasta kapinallisia, estivät myös puolalaisia poistamasta saksalaisia. Suunnitelmat joen ylittämisestä keskeytettiin "ainakin neljäksi kuukaudeksi", koska taistelut 9. armeijan viittä panssaridivisioonaa vastaan olivat ongelma.

Neuvostoliiton esimiehet erottivat 1. Puolan armeijan komentajan, kenraali Berlingin tehtävästään. Syyskuun 19. päivän yönä b ei enää yritetty siirtyä joen toiselta puolelta eikä haavoittuneiden evakuointia toteutettu. Sinä yönä. kotiarmeijan sotilaat ja 1. Puolan armeija vetäytyivät asemistaan joen rannalla. Noin 900 miehestä, jotka pääsivät maihin, vain pieni osa pääsi takaisin Veikselin itärannalle. Berlingin Puolan armeijan tappiot yrityksessä auttaa kansannousua olivat 5 660 kaatunutta, kadonnutta tai haavoittunutta.

Tästä lähtien Varsovan kansannousu voidaan nähdä yksipuolisena kulutussotana tai taisteluna hyvistä antautumisehdoista. Puolalaisia vastaan hyökättiin voimakkaasti kolmella kaupungin alueella: Śródmieście, Żoliborz ja Mokotów. ^[]

Kenraali Berlingin muistomerkki Varsovassa. Taustalla Łazienkowskin silta.


Saksalainen Stuka Ju-87 pommittaa Varsovan vanhaa kaupunkia.


Gęsiówkan juutalaisvangit, jotka puolalaiset pataljoona Zośkan sotilaat vapauttivat. 5. elokuuta 1944


Yksi Armia Krajowan sotilaista puolustamassa barrikadia Powiślen alueella Varsovan kansannousun aikana. Mies on aseistettu Błyskawica-konepistoolilla.


Kedywin Kolegium "A":n sotilaita Stawki-kadulla Wolan alueella.


Kaapattu Sd.Kfz. 5. SS-panssaridivisioona Wikingin 251, joka otettiin palvelukseen 8. "Krybar"-rykmenttiin 14. elokuuta 1944. Na Skarpie -bulevardin Tamka-kadulla otettu MP 40:n kanssa oleva sotilas on komentaja Adam Dewicz "Harmaa susi". Hänen lempinimestään kapinalliset nimesivät ajoneuvon "Harmaaksi sudeksi" ja käyttivät sitä hyökkäyksessä Varsovan yliopistoon.


Viemäriverkostoa (kartta) käytettiin kapinallisten siirtämiseen vanhankaupungin, keskustan (Śródmieście) ja Żoliborzin kaupunginosien välillä.


Liekinheittimellä aseistettu kapinallinen -


Luutnantti Stanisław Jankowskin ("Agaton") partio Pięść-pataljoonasta, 1. elokuuta 1944: "W-tunti" (17:00).


Puolalaiset siviilit valmistelevat hiekkasäkkejä Moniuszki-kadun rivitalon pihalla. Elokuu 1944

Elämää linjojen takana

Vuonna 1939 Varsovassa oli 1 350 000 asukasta. Kansannousun alkaessa kaupungissa asui vielä yli miljoona ihmistä.

Puolan hallitsemalla alueella ihmiset yrittivät kansannousun ensimmäisten viikkojen aikana elää normaalia elämää. Siellä oli paljon kulttuuritoimintaa, kuten teattereita ja sanomalehtiä. Puolalaisten partiolaisten pojat ja tytöt jakoivat postia.

Lähellä kansannousun loppua elintarvikkeiden ja lääkkeiden puute, ahtaus ja saksalaisten ilma- ja tykistöpommitukset kaupungissa tekivät siviilien elämästä hyvin vaikeaa. ^[]

Elintarvikepula

Koska Neuvostoliiton oli määrä auttaa kansannousua muutaman päivän kuluttua, Puolan maanalaiset eivät ymmärtäneet, että elintarvikepula olisi ongelma.

Taistelujen jatkuessa kaupungin asukkaat joutuivat kuitenkin kamppailemaan nälänhädästä ja nälänhädästä. Kun puolalaiset yksiköt valtasivat takaisin Ceglana-kadulla sijaitsevan Haberbusch i Schielen panimon 6. elokuuta, Varsovan asukkaat elivät panimon varastoista saadulla ohralla.

Joka päivä useat tuhannet ihmiset kävivät panimossa hakemassa säkkejä ohraa ja jakoivat niitä sitten kaupungin keskustassa. Ohra jauhettiin kahvimyllyssä ja keitettiin vedellä keitoksi (puolaksi pluj-zupa). Sowiński-pataljoona onnistui valtaamaan panimon taistelujen loppuun asti. ^[]

Toinen vakava ongelma siviileille ja sotilaille oli vesipula. Elokuun puoliväliin mennessä suurin osa vesijohdoista oli joko epäkunnossa tai täynnä ruumiita. Lisäksi tärkein vesipumppaamo oli saksalaisten hallussa.

Estääkseen tautien leviämisen ja saadakseen vettä, viranomaiset määräsivät kaivamaan vesikaivoja jokaisen talon takapihalle. Saksalaiset räjäyttivät 21. syyskuuta Koszykowa-kadun loput pumppaamot, ja sen jälkeen julkiset kaivot olivat kaupungin ainoa juomavesilähde. Syyskuun loppuun mennessä kaupungin keskustassa oli yli 90 toimivaa kaivoa.

Puolan tiedotusvälineet

Puolan radiolähetys englanniksi Uutisohjelma Varsovan päivittäisistä taisteluista

Ongelmia tämän tiedoston kuuntelemisessa? Katso mediaohjeet.

Ennen kansannousua kotiarmeijan tiedotus- ja propagandatoimisto oli perustanut sotatoimittajien ryhmän. Antoni Bohdziewiczin johtama ryhmä teki kolme uutisfilmiä ja yli 30 000 metriä elokuvaa kansannoususta. Ensimmäinen uutisfilmi esitettiin yleisölle 13. elokuuta Złota-kadun Palladium-elokuvateatterissa.

Elokuvien lisäksi ilmestyi kymmeniä sanomalehtiä. Useita maanalaisia sanomalehtiä alettiin jakaa avoimesti. Kaksi tärkeintä sanomalehteä olivat hallituksen ylläpitämä Rzeczpospolita Polska ja sotilaallinen Biuletyn Informacyjny. Lisäksi eri järjestöjen ja sotilasyksiköiden julkaisemia sanomalehtiä, aikakauslehtiä, tiedotteita ja viikkolehtiä oli useita kymmeniä.

Błyskawican pitkän kantaman radiolähetin, joka koottiin 7. elokuuta kaupungin keskustaan, oli armeijan käytössä, mutta sitä käytti myös uudelleen perustettu Puolan radio 9. elokuuta alkaen.

Se lähetti kolme tai neljä kertaa päivässä uutisohjelmia ja avunpyyntöjä puolaksi, englanniksi, saksaksi ja ranskaksi. Se lähetti myös hallituksen raportteja, isänmaallisia runoja ja musiikkia. Se oli ainoa kapinallisten radioasema Saksan hallussa olevassa Euroopassa.

Kapinallisradiossa puhuivat muun muassa Jan Nowak-Jeziorański, Zbigniew Świętochowski, Stefan Sojecki, Jeremi Przybora ja Lontoon Timesin sotakirjeenvaihtaja John Ward.

Tadeusz Rajszczak ("Maszynka") (äärimmäisenä oikealla) ja kaksi muuta nuorta sotilasta pataljoona Miotlasta, 2. syyskuuta 1944.


Henryk Ożarek "Henio" (vasemmalla) ja Tadeusz Przybyszewski "Roma" (oikealla) "Gustaw"-pataljoonan "Anna"-komppaniasta Kredytowa-Królewska-kadun alueella. "Henio" pitää kädessään Vis-pistoolia ja "Roma" ampuu Błyskawica-konepistoolilla. 3. lokakuuta 1944

Ulkopuolisen tuen puute

Monien historioitsijoiden mukaan kansannousu epäonnistui, koska ulkopuolista tukea ei ollut ja koska se saapui myöhään.

Puolan hallitus Lontoossa yritti saada tukea länsiliittoutuneilta ennen taistelujen alkua. Liittoutuneet eivät auttaneet ilman Neuvostoliiton hyväksyntää. Puolan hallitus Lontoossa pyysi useita kertoja Britanniaa lähettämään liittoutuneiden joukkoja Puolaan, mutta brittijoukot saapuivat kuitenkin vasta joulukuussa 1944. Pian heidän saapumisensa jälkeen neuvostoviranomaiset pidättivät heidät.

Elokuun 1943 ja heinäkuun 1944 välisenä aikana yli 200 Britannian kuninkaallisten ilmavoimien (RAF) lentoa pudotti kotiarmeijalle 146 Isossa-Britanniassa koulutettua puolalaista, yli 4000 kontillista tarvikkeita ja 16 miljoonaa dollaria seteleinä ja kultana.

Ainoa tukioperaatio, jota toteutettiin koko kapinan ajan, oli RAF:n, muiden Brittiläisen kansainyhteisön ilmavoimien ja Puolan ilmavoimien yksiköiden pitkän kantaman lentokoneiden yölliset huoltopudotukset. Ne joutuivat käyttämään Italiassa sijaitsevia lentokenttiä, mikä vähensi niiden kuljettamien tarvikkeiden määrää.

RAF teki 223 lentoa ja menetti 34 konetta. Näiden ilmapudotusten vaikutus oli lähinnä se, että ne antoivat kapinallisille toivoa. Ilmapudotukset toimittivat liian vähän tarvikkeita kapinallisten tarpeisiin nähden, ja monet pudotukset laskeutuivat kapinallisten hallitseman alueen ulkopuolelle. ^[]

Airdrops

"Varsovan löytäminen ei ollut vaikeaa. Se näkyi 100 kilometrin päästä. Kaupunki oli liekeissä, mutta kun niin monet valtavat tulipalot paloivat, oli lähes mahdotonta havaita [nähdä] kohdemerkkivaloraketteja." - William Fairly, eteläafrikkalainen lentäjä, haastattelusta vuodelta 1982.

Länsiliittoutuneet alkoivat 4. elokuuta alkaen tukea kansannousua ampumatarvikkeita ja muita tarvikkeita ilmasta. Aluksi lennot suoritti Puolan ilmavoimien 1568. puolalainen erikoislentue (myöhemmin nimetty Puolan pommikopterilaivueeksi nro 301), joka oli sijoitettu Italian Bariin ja Brindisiin. He lensivät B-24 Liberator-, Handley Page Halifax- ja Douglas C-47 Dakota -koneilla.

Myöhemmin, kun Puolan maanpaossa oleva hallitus pyysi lisäapua^[], he saivat mukaansa Etelä-Afrikan ilmavoimien 2. siiven Liberatoreita - nro 31 ja nro 34, jotka olivat sijoittautuneet Foggiaan Etelä-Italiassa, sekä Halifaxeja, joita lensivät RAF:n 148. ja 178. laivueet.

Brittiläisten, puolalaisten ja eteläafrikkalaisten joukkojen pudotukset jatkuivat 21. syyskuuta asti. Liittoutuneiden pudotusten kokonaispaino vaihtelee lähteestä riippuen (104 tonnia, 230 tonnia tai 239 tonnia), ja lentoja tehtiin yli 200.

Neuvostoliitto ei sallinut länsiliittoutuneiden käyttää lentokenttiään lentokoneiden pudottamiseen, joten koneiden oli käytettävä tukikohtia Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Italiassa. Tämä vähensi lentokoneiden kuljetettavaa painoa ja lentojen määrää. Liittoutuneiden 20. elokuuta esittämän pyynnön laskeutumisalueiden käytöstä Stalin hylkäsi 22. elokuuta. Stalin kutsui kapinallisia "rikollisiksi" ja totesi, että kapinan olivat aloittaneet "Neuvostoliiton viholliset".

Neuvostoliittolaiset eivät antaneet liittoutuneiden lentokoneille laskeutumisoikeuksia Neuvostoliiton hallitsemalle alueelle, mikä vaikeutti liittoutuneiden mahdollisuuksia auttaa kansannousua. Neuvostoliittolaiset tulittivat liittoutuneiden lentokoneita, jotka kuljettivat tarvikkeita Italiasta ja menivät Neuvostoliiton hallitsemaan ilmatilaan.

Myös Yhdysvaltojen tuki oli vähäistä. Stalinin vastustettua kansannousun tukemista Britannian pääministeri Winston Churchill lähetti 25. elokuuta sähkeen Yhdysvaltain presidentille Franklin D. Rooseveltille ja sanoi, että heidän pitäisi lähettää lentokoneita. Roosevelt ei halunnut suututtaa Stalinia ennen Jaltan konferenssia. Roosevelt sanoi, ettei hän lähettäisi lentokoneita.

Lopulta 18. syyskuuta Neuvostoliitto salli USA:n ilmavoimien kahdeksannen ilmavoimien 3. divisioonan 107 B-17 Flying Fortressin lennon laskeutua operaatio Franticissa käytetyille neuvostoliittolaisille kentille, mutta se oli liian myöhäistä kapinallisten auttamiseksi.

Koneet pudottivat 100 tonnia tarvikkeita, mutta kapinalliset saivat vain 20 tonnia, koska tarvikkeet olivat levinneet laajalle alueelle. Valtaosa tarvikkeista putosi saksalaisten hallussa oleville alueille. USA:n ilmavoimat menettivät kaksi B-17-konetta ja seitsemän muuta vaurioitui. Koneet laskeutuivat operaatio Franticin lentotukikohtiin Neuvostoliitossa.

Seuraavana päivänä 100 B-17-konetta ja 61 P-51-konetta lähti Neuvostoliitosta pommittamaan Szolnokia Unkarissa matkalla takaisin Italian tukikohtiin. Neuvostoliittolaiset arvelivat, että 96 prosenttia amerikkalaisten pudottamista tarvikkeista putosi saksalaisille alueille.

Neuvostoliitto kieltäytyi antamasta lupaa uusille amerikkalaisille lennoille 30. syyskuuta asti. Siihen mennessä sää oli liian huono lentämiseen, ja kapina oli lähes ohi.

Neuvostoliiton lentokoneet pudottivat 13.-30. syyskuuta aseita, lääkkeitä ja elintarvikkeita. Aluksi nämä tarvikkeet pudotettiin ilman laskuvarjoja, mikä johti niiden sisällön vahingoittumiseen ja katoamiseen - lisäksi suuri määrä kanistereita putosi saksalaisille alueille.

Neuvostoliiton ilmavoimat lensi 2535 täydennystoimituslentoa pienillä kaksitasoisilla Polikarpov Po-2 -koneilla. Ne toimittivat yhteensä 156 50 mm:n kranaatinheitintä, 505 panssarintorjuntakivääriä, 1478 konekivääriä, 520 kivääriä, 669 karbiinia, 41 780 käsikranaattia, 37 216 kranaatinheitintä, yli 3 miljoonaa patruunaa, 131,2 tonnia elintarvikkeita ja 515 kg lääkkeitä.

Vaikka Varsovan alueella ei ollut juuri lainkaan saksalaista ilmapuolustusta, noin 12 prosenttia 296 koneesta menetettiin, koska niiden oli lennettävä 1 600 km:n päähän ja saman verran takaisin raskaasti puolustetun vihollisalueen yli (112 puolalaista 637:stä ja 133 brittiläistä ja eteläafrikkalaista 735:stä ammuttiin alas).

Suurin osa pudotuksista tehtiin yöllä 100-300 jalan korkeudessa. Monet laskuvarjoilla pudotetuista paketeista putosivat saksalaisten hallitsemalle alueelle (kapinalliset saivat takaisin vain noin 50 tonnia tarvikkeita, joista alle 50 prosenttia oli toimitettu).

Neuvostoliiton kanta

Puna-armeijan rooli Varsovan kansannousun aikana on kiistanalainen, ja historioitsijat ovat edelleen eri mieltä sen roolista. Kansannousu alkoi, kun puna-armeija saapui kaupungin lähelle. Varsovan puolalaiset odottivat, että neuvostoliittolaiset valtaisivat kaupungin muutamassa päivässä.

Tämä lähestymistapa, jossa kapinalliset aloittivat kansannousun saksalaisia vastaan muutamaa päivää ennen liittoutuneiden joukkojen saapumista, toteutettiin menestyksekkäästi useissa Euroopan pääkaupungeissa, kuten Pariisissa ja Prahassa.

Vaikka Varsovan kaakkoispuolella sijaitseva alue oli helppo vallata, Neuvostoliitto ei kuitenkaan auttanut kapinallisia. Sen sijaan neuvostoliittolaiset odottivat, kun saksalaiset tappoivat kommunisminvastaisen Puolan kotiarmeijan sotilaita.

Kaupungin reunoja puolusti tuolloin heikko saksalainen 73. jalkaväkidivisioona. Neuvostoliittolaiset eivät hyökänneet heikkoja saksalaisia puolustusjoukkoja vastaan. Tämä mahdollisti sen, että saksalaiset joukot pystyivät lähettämään lisää joukkoja taistelemaan itse kaupungissa tapahtuvaa kapinaa vastaan.

Puna-armeija kävi taisteluita Varsovan eteläpuolella valloittaakseen Veiksel-joen sillat. Puna-armeija taisteli kaupungin pohjoispuolella valloittaakseen Narew-joen sillat. Saksan parhaat panssaridivisioonat taistelivat näillä sektoreilla.

Neuvostoliiton 47. armeija siirtyi Pragaan (Varsovan esikaupunkialue) Veikselin oikealla rannalla vasta 11. syyskuuta (kun kansannousu oli päättynyt). Kolmessa päivässä neuvostoliittolaiset valtasivat esikaupungin nopeasti. Heikko saksalainen 73. divisioona kukistettiin nopeasti.

Syyskuun puoliväliin mennessä saksalaisten hyökkäysten sarja oli supistanut puolalaisten hallussa olevan alueen yhteen kapeaan jokivarren pätkään Czerniakówin alueella. Puolalaiset toivoivat neuvostojoukkojen auttavan heitä.

Vaikka Berlingin kommunistinen 1. Puolan armeija ylitti joen, se ei saanut paljon tukea neuvostoliittolaisilta, eivätkä Neuvostoliiton pääjoukot seuranneet heitä.

Yksi syy kansannousun epäonnistumiseen oli se, että Neuvostoliiton puna-armeija ei auttanut vastarintaliikettä. Elokuun 1. päivänä, kansannousun päivänä, Neuvostoliiton eteneminen pysähtyi. Pian sen jälkeen Neuvostoliiton panssarivaunut eivät enää saaneet öljyä.

Neuvostoliitto tiesi suunnitellusta kansannoususta Varsovassa olevien agenttiensa kautta. He tiesivät myös siksi, että Puolan pääministeri Stanisław Mikołajczyk kertoi heille Puolan kotiarmeijan kansannoususuunnitelmista. Se, että puna-armeija ei tukenut Puolan vastarintaa, oli Stalinin päätös, jotta Neuvostoliitto voisi hallita Puolaa sodan jälkeen.

Jos Puolan kotiarmeija olisi voittanut, Puolan hallitus Lontoossa olisi voinut palata Puolaan. Myös se, että saksalaiset tuhosivat Puolan tärkeimmät vastarintajoukot, auttoi Neuvostoliittoa, sillä se heikensi merkittävästi Puolan mahdollista vastustusta neuvostomiehitystä vastaan.

Kun Varsovan eteneminen pysäytettiin ja Varsova vallattiin tammikuussa 1945, Neuvostoliitto saattoi sanoa "vapauttaneensa" Varsovan.

Se, että Neuvostoliiton panssarivaunut olivat lähellä Wołominia 15 kilometriä Varsovasta itään, auttoi vakuuttamaan kotiarmeijan johtajat kapinan aloittamisesta. Heinäkuun lopulla käydyn Radzyminin taistelun seurauksena nämä Neuvostoliiton 2. panssariarmeijan panssarivaunut kuitenkin työnnettiin pois Wołominista ja perääntyivät noin 10 kilometriä.

Elokuun 9. päivänä Stalin kertoi pääministeri Mikołajczykille, että Neuvostoliiton oli alun perin tarkoitus olla Varsovassa 6. elokuuta. Hän sanoi, että neljän panssaridivisioonan hyökkäys oli estänyt heitä pääsemästä kaupunkiin. Elokuun 10. päivään mennessä saksalaiset olivat saartaneet Neuvostoliiton 2. panssariarmeijan Wołominissa ja vahingoittaneet sitä pahoin.

Kun Stalin ja Churchill tapasivat lokakuussa 1944, Stalin kertoi Churchillille, että Neuvostoliiton tuen puute johtui Neuvostoliiton tappioista Veikselin alueella.

Saksalaiset luulivat, että Neuvostoliitto yritti auttaa kapinallisia. Saksalaiset luulivat, että heidän Varsovan puolustuksensa esti Neuvostoliiton etenemisen. Saksalaiset eivät ajatelleet, että neuvostoliittolaiset eivät halunneet edetä.

Saksalaiset julkaisivat propagandaa, jonka mukaan sekä britit että neuvostoliittolaiset eivät auttaneet puolalaisia.

Neuvostoliiton yksiköt, jotka saavuttivat Varsovan reunan heinäkuun 1944 viimeisinä päivinä, olivat edenneet 1. Valko-Venäjän rintamalta Länsi-Ukrainasta. Neuvostoliittolaiset kukistivat monia saksalaisjoukkoja.

Saksalaiset yrittivät lähettää uusia joukkoja pitämään kiinni Veikselin linjaa. Tämä oli viimeinen suuri jokieste puna-armeijan ja Saksan välillä.

Saksalaiset lähettivät useita heikkolaatuisia jalkaväkiyksiköitä ja 4-5 korkealaatuista panssaridivisioonaa 39. panssarijoukoissa ja 4. SS-panssarijoukoissa.

Neuvostoliiton puolalaisille antaman avun puutteelle on muitakin selityksiä. Puna-armeija suunnitteli suurta hyökkäystä Balkanille Romanian kautta elokuun puolivälissä. Siihen suuntaan lähetettiin paljon neuvostojoukkoja ja -kalustoa, kun taas hyökkäykset Puolaan pysäytettiin.

Stalin päätti miehittää Itä-Euroopan sen sijaan, että olisi siirtynyt kohti Saksaa. Varsovan valtaaminen ei ollut Neuvostoliitolle välttämätöntä. He olivat jo vallanneet sillat Varsovan eteläpuolella ja puolustivat niitä saksalaisten hyökkäyksiä vastaan.

Neuvostoliiton ylijohto ei ehkä laatinut suunnitelmaa Varsovan auttamiseksi, koska sillä ei ollut oikeaa tietoa. Puolan kansallisen vapautuksen komitean propagandassa kerrottiin, että kotiarmeija oli heikko ja että se oli liittoutunut natsien kanssa. Neuvostoliiton agenttien Stalinille toimittamat tiedot olivat usein vääriä.

David Glantzin (sotahistorioitsija, Yhdysvaltain armeijan eläkkeellä oleva eversti ja Venäjän federaation luonnontieteiden akatemian jäsen) mukaan puna-armeija ei voinut auttaa kansannousua Stalinin poliittisista tavoitteista huolimatta. Saksan sotilaallinen vahvuus elokuussa ja syyskuun alussa esti kaiken Neuvostoliiton avun puolalaisille Varsovassa. Glantz väitti, että Varsova olisi Neuvostoliitolle vaikea kaupunki vallata saksalaisilta. Varsova ei myöskään ollut hyvä paikka tuleville puna-armeijan hyökkäyksille.

Kilińskin pataljoonan sotilas tähtää kiväärillään saksalaisten miehittämään PAST-rakennukseen, 20. elokuuta 1944.


Puolan hallussa oleva alue vanhankaupungin kukistumisen jälkeen, noin 10. syyskuuta.


Kuva kansannoususta Veiksel-joen vastakkaiselta puolelta. Kierbedźin silta Pragan kaupunginosasta katsottuna kohti Kuninkaanlinnaa ja palavaa vanhaa kaupunkia.


Stanisław Jankowski "Agaton" -nimisen pataljoonan "Pięść" kapinallisten sotilaita 2. elokuuta 1944 talon katolla evankelisella hautausmaalla Wolassa, Varsovassa.


Neuvostoliiton eteneminen 1. elokuuta 1943-31. joulukuuta 1944: 1. joulukuuta 1943-30. huhtikuuta 1944-19. elokuuta 1944-31. joulukuuta 1944.


Zośkan pataljoonan sotilaita Gęsiówkassa 5. elokuuta 1944. Vain Juliusz Deczkowski (keskellä) jäi henkiin. Oikealta: Tadeusz Milewski "Ćwik" - kuoli samana päivänä. Vasemmalta: Wojciech Omyła "Wojtek", joka tapettiin useita päiviä myöhemmin.


Kaapattu saksalainen Panther-panssarivaunu - pataljoona Zośkan panssaroitu joukkue Wacław Micutan komennossa.

Aftermath

Kapitulaatio

"9. armeija on murskannut viimeisen vastarinnan eteläisessä Veikselin piirissä. Kapinalliset taistelivat viimeiseen luotiin asti." - Saksalainen raportti, 23. syyskuuta (T 4924/44).

Syyskuun ensimmäisellä viikolla sekä saksalaiset että puolalaiset komentajat ymmärsivät, että neuvostoarmeija ei aikonut hyökätä ja murtaa pattitilannetta. Saksalaiset ajattelivat, että pidempi kapina vaikeuttaisi Varsovan pitämistä rintamalinjana. Puolalaiset pelkäsivät, että vastarinnan jatkaminen johtaisi moniin kuolemiin. Syyskuun 7. päivänä kenraali Rohr ehdotti neuvotteluja, joista Bór-Komorowski suostui keskustelemaan seuraavana päivänä.

Syyskuun 8., 9. ja 10. päivän aikana noin 20 000 siviiliä sai lähteä kaupungista. Rohr tunnusti kotiarmeijan kapinallisten oikeuden tulla kohdelluksi taistelijoina. Puolalaiset keskeyttivät neuvottelut 11. syyskuuta, kun he saivat uutisen, että neuvostoliittolaiset olivat etenemässä Pragan läpi. Muutamaa päivää myöhemmin 1. puolalaisen saapuminen antoi vastarintaliikkeelle itseluottamusta, ja neuvottelut lopetettiin.

Syyskuun 27. päivän aamuun mennessä saksalaiset olivat kuitenkin vallanneet Mokotówin takaisin. Neuvottelut aloitettiin uudelleen 28. syyskuuta. Illalla 30. syyskuuta saksalaiset valtasivat Żoliborzin. Puolalaiset oli työnnetty pienemmälle alueelle, ja he olivat vaarassa tulla tapetuiksi. Hitler palkitsi 30. syyskuuta von dem Bachin, Dirlewangerin ja Reinefarthin, kun taas Lontoossa kenraali Sosnkowski erotettiin puolalaisesta ylipäälliköstä. Bór-Komorowski ylennettiin ylipäälliköksi, vaikka hän oli jäänyt loukkuun Varsovaan.

Bór-Komorowski ja pääministeri Mikołajczyk pyysivät jälleen Rokossovskilta ja Stalinilta Neuvostoliiton apua. Mitään ei tullut. Neuvostoliiton marsalkka Georgi Žukovin mukaan, joka oli tuohon aikaan Veikselin rintamalla, sekä hän että Rokossovski neuvoivat Stalinia luopumaan hyökkäyksestä Neuvostoliiton raskaiden tappioiden vuoksi.

Jäljellä olevien puolalaisten joukkojen antautumiskäsky allekirjoitettiin 2. lokakuuta. Kaikki taistelut loppuivat samana iltana. Sopimuksen mukaan Wehrmacht lupasi kohdella kotiarmeijan sotilaita Geneven yleissopimuksen mukaisesti ja kohdella siviiliväestöä inhimillisesti.

Seuraavana päivänä saksalaiset alkoivat riisua kotiarmeijan sotilaita aseista. Myöhemmin he lähettivät 15 000 heistä sotavankileireille eri puolille Saksaa. Noin 5 000-6 000 kapinallista päätti sulautua siviiliväestöön toivoen voivansa jatkaa taistelua myöhemmin. Koko Varsovan siviiliväestö poistettiin kaupungista ja lähetettiin Pruszkówissa sijaitsevalle Durchgangslager 121 -leirille.

Leirin läpi kulkeneista 350 000-550 000 siviilistä 90 000 lähetettiin Kolmannen valtakunnan työleireille ja 60 000 kuoleman- ja keskitysleireille (muun muassa Ravensbrück, Auschwitz ja Mauthausen). Loput kuljetettiin eri paikkoihin kenraalikunnassa ja vapautettiin.

Itärintama ei muuttunut Veikselin alueella. Neuvostoliittolaiset eivät yrittäneet ponnistaa eteenpäin, ennen kuin Veiksel-Oderin hyökkäys alkoi 12. tammikuuta 1945. Lähes täysin tuhoutunut Varsova vapautettiin saksalaisilta 17. tammikuuta 1945 puna-armeijan ja Puolan ensimmäisen armeijan toimesta.

Kaupungin tuhoaminen

"Kaupungin on katoava kokonaan maan pinnalta...Yksikään kivi ei saa jäädä pystyyn. Jokainen rakennus on [tuhottava]...". - SS-päällikkö Heinrich Himmler, 17. lokakuuta, SS-upseerien kokous.

Puolan pääkaupungin tuhoaminen suunniteltiin jo ennen toisen maailmansodan alkua. Varsovasta oli tarkoitus tehdä saksalainen maakuntakaupunki. Varsovan kansannousun epäonnistuminen tarjosi Hitlerille tilaisuuden aloittaa muutos.

Kun jäljellä oleva väestö oli poistettu, saksalaiset jatkoivat kaupungin tuhoamista. Saksalaiset insinöörit polttivat ja purkivat jäljellä olevat rakennukset. Saksalaisten suunnitelmien mukaan Varsovasta oli tarkoitus tehdä sodan jälkeen sotilasasema tai jopa tekojärvi - jälkimmäisen natsien johto oli jo vuonna 1941 aikonut toteuttaa Neuvostoliiton/Venäjän pääkaupungin Moskovan osalta. Purkujoukot käyttivät talojen tuhoamiseen liekinheittimiä ja räjähteitä. Ne tuhosivat historiallisia muistomerkkejä, Puolan kansallisia arkistoja ja nähtävyyksiä.

Tammikuuhun 1945 mennessä 85 prosenttia rakennuksista oli tuhoutunut: 25 prosenttia kansannousun seurauksena, 35 prosenttia kansannousun jälkeisten saksalaisten toimien seurauksena ja loput aikaisemman Varsovan gettokapinan ja syyskuun 1939 kampanjan seurauksena. Aineellisia menetyksiä arvioitiin aiheutuneen 10 455 rakennukselle, 923 historialliselle rakennukselle (94 %), 25 kirkolle, 14 kirjastolle, mukaan lukien kansalliskirjasto, 81 peruskoululle, 64 lukiolle, Varsovan yliopistolle ja Varsovan teknilliselle yliopistolle sekä suurimmalle osalle historiallisista muistomerkeistä.

Lähes miljoona asukasta menetti kaiken omaisuutensa. Yksityisen ja julkisen omaisuuden sekä taiteen, tieteen ja kulttuurin muistomerkkien menetysten tarkkaa määrää ei tiedetä, mutta niitä pidetään valtavina. 1940-luvun lopulla tehdyissä tutkimuksissa arvioitiin kokonaisvahinkojen määräksi noin 30 miljardia Yhdysvaltain dollaria.

Vuonna 2004 Varsovan presidentti Lech Kaczyński, Puolan myöhempi presidentti, perusti historiallisen toimikunnan arvioimaan Saksan viranomaisten aiheuttamia tappioita. Komissio arvioi tappioiden määräksi vähintään 31,5 miljardia Yhdysvaltain dollaria vuoden 2004 arvossa. Myöhemmin arvioita korotettiin 45 miljardiin Yhdysvaltain dollariin vuonna 2004 ja 54,6 miljardiin dollariin vuonna 2005.

Kuolemantapaukset

Kummankin osapuolen uhrien tarkkaa lukumäärää ei tiedetä. Arviot uhreista vaihtelevat suunnilleen samalla tavalla. Puolan siviilikuolemien määräksi arvioidaan 150 000-200 000. Sekä puolalaisen että saksalaisen sotilashenkilöstön tappiot arvioidaan erikseen alle 20 000:ksi.

Sivu	Siviilit	KIA	WIA	MIA	POW
Puolan	150,000–200,000	15, 20016,00016 ,200	5,0006 ,00025 ,000	kaikki julistettu kuolleiksi	15,000
Saksan	tuntematon	7000-9000 kuollutta tai 16000 kuollutta ja kadonnutta.	9,000	7,000	2 000-5 000

Lisäksi saksalaiset menettivät arvokasta sotilaskalustoa, muun muassa kolme lentokonetta, 310 panssarivaunua ja panssariautoa, 340 kuorma- ja henkilöautoa sekä 22 kevyttä (75 mm) tykistökappaletta.

Sodan jälkeen

Useimmat kotiarmeijan sotilaat (myös Varsovan kansannousuun osallistuneet) joutuivat NKVD:n tai UB:n poliittisen poliisin vangiksi. Heiltä kysyttiin väkisin kysymyksiä ja heidät vangittiin erilaisten syytteiden, kuten "fasismin", perusteella.

Monet heistä lähetettiin Gulageille tai teloitettiin. Vuosina 1944-1956 kaikki Zośka-pataljoonan entiset jäsenet joutuivat neuvostovankiloihin. Maaliskuussa 1945 Moskovassa järjestettiin lavastettu oikeudenkäynti 16:ta Neuvostoliiton hallussaan pitämää Puolan maanalaisen valtion johtajaa vastaan (Kuusitoista johtajan oikeudenkäynti).

Neuvostoliiton kenraali Ivan Serov kutsui yhdessä useimpien kansallisen yhtenäisyyden neuvoston jäsenten ja Armia Krajowan C-i-C:n jäsenten kanssa neuvostokenraali Ivan Serovin ja Josif Stalinin suostumuksella konferenssiin, jossa käsiteltiin heidän mahdollista liittymistään Neuvostoliiton tukemaan väliaikaiseen hallitukseen.

Heille esitettiin pidätysmääräys, mutta NKVD pidätti heidät Pruszkówissa 27. ja 28. maaliskuuta. Leopold Okulicki, Jan Stanisław Jankowski ja Kazimierz Pużak pidätettiin 27. maaliskuuta ja 12 muuta seuraavana päivänä. A. Zwierzynski oli pidätetty jo aiemmin.

Heidät tuotiin Moskovaan Lubjankaan.

Useiden kuukausien väkivaltaisen kuulustelun ja kidutuksen jälkeen heille esitettiin väärennetyt syytökset "yhteistyöstä natsi-Saksan kanssa" ja "sotilaallisen liiton suunnittelusta natsi-Saksan kanssa".

Monet kapinalliset, jotka saksalaiset vangitsivat ja lähettivät sotavankileireille Saksaan, vapautettiin myöhemmin brittiläisten, amerikkalaisten ja puolalaisten joukkojen toimesta, ja he jäivät länteen. Heidän joukossaan oli kapinan johtajia: Tadeusz Bór-Komorowski ja Antoni Chruściel. ^[]

Varsovan kansannousun tosiasiat olivat ongelma Stalinille. Tosiasioita muutettiin Puolan kansantasavallan propagandassa, jossa korostettiin kotiarmeijan ja Puolan maanpaossa olevan hallituksen epäonnistumisia. Se ei sallinut puna-armeijan tai Neuvostoliiton tavoitteiden arvostelua.

Sodan jälkeisenä aikana kotiarmeijan nimi kiellettiin, ja useimmat vuoden 1944 kansannousua käsittelevät elokuvat ja romaanit joko kiellettiin tai niitä muutettiin siten, että kotiarmeijan nimeä ei mainita. Puolalaisessa propagandassa 1950-luvulta lähtien kansannousun sotilaat kuvattiin urheina, mutta upseerit petollisina, taantumuksellisina ja tappioista piittaamattomina.

Ensimmäiset länsimaissa vakavasti otettavat julkaisut aiheesta ilmestyivät vasta 1980-luvun lopulla. Varsovassa ei rakennettu kotiarmeijan muistomerkkiä ennen vuotta 1989. Sen sijaan Neuvostoliiton tukeman kansanarmeijan ponnisteluja ylistettiin ja liioiteltiin. ^[]

Sitä vastoin lännessä Puolan Varsovan taisteluista kerrottiin tarina urheista sankareista, jotka taistelevat julmaa ja häikäilemätöntä vihollista vastaan. Väitettiin, että Stalin hyötyi siitä, että Neuvostoliitto ei auttanut. Vastarinta Puolan mahdollista neuvostohallintoa vastaan poistui, kun natsit tappoivat partisaanit.

Uskomus, että kansannousu epäonnistui Neuvostoliiton takia, lisäsi osaltaan Neuvostoliiton vastaisia tunteita Puolassa. Muistot kansannoususta innoittivat puolalaista Solidaarisuus-liikettä, joka johti rauhanomaista oppositioliikettä kommunistihallitusta vastaan 1980-luvulla.

Virallisen sensuurin ja akateemisen mielenkiinnon puutteen vuoksi tapahtumista tehtiin 1990-luvulle asti vain vähän historiallisia analyysejä. Varsovan kansannousua koskeva tutkimus sai uutta pontta kommunismin kaatumisen myötä vuonna 1989, kun sensuuri loppui ja pääsy valtion arkistoihin lisääntyi. Vuodesta 2004 lähtien Yhdistyneen kuningaskunnan, Puolan ja entisen Neuvostoliiton arkistoissa oli kuitenkin edelleen rajoitettu pääsy joihinkin aineistoihin.

Asiaa mutkistaa entisestään Yhdistyneen kuningaskunnan väite, jonka mukaan Puolan maanpaossa toimivan hallituksen arkistot oli tuhottu, ja puolalaiset polttivat Lontoossa heinäkuussa 1945 aineistoa, jota ei ollut siirretty Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaisille sodan jälkeen.

Puolassa 1. elokuuta on nyt juhlittu vuosipäivä. Puolassa järjestettiin 1. elokuuta 1994 kansannousun 50-vuotispäivän muistotilaisuus, johon kutsuttiin sekä Saksan että Venäjän presidentit. Vaikka Saksan presidentti Roman Herzog osallistui tilaisuuteen, Venäjän presidentti Boris Jeltsin kieltäytyi kutsusta; muihin merkittäviin vieraisiin kuului myös Yhdysvaltain varapresidentti Al Gore.

Herzog oli ensimmäinen saksalainen valtiomies, joka pyysi Saksan puolesta anteeksi Saksan kansannousun aikana Puolan kansaan kohdistamia julmuuksia. Kansannousun 60. vuosipäivän aikana vuonna 2004 virallisiin valtuuskuntiin kuuluivat mm: Saksan liittokansleri Gerhard Schröder, Yhdistyneen kuningaskunnan varapääministeri John Prescott ja Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell; paavi Johannes Paavali II lähetti Varsovan pormestarille Lech Kaczyńskille kirjeen tässä yhteydessä. Venäjä ei jälleen kerran lähettänyt edustajaa. Päivää aiemmin, 31. heinäkuuta 2004, Varsovan kansannousun museo avattiin Varsovassa.

Kansannousun tapahtumat sen 62. vuosipäivänä


Puolan puolella taistelleen Unkarin kuninkaallisen armeijan kapteenin ja kuuden kaatuneen miehen hauta.


Varsovan kapinallisten muistomerkki


Taistelujen uhrin yksittäinen hauta, joka on jätetty tarkoituksellisesti paikalleen Varsovan kadulle.


Mały Powstaniec (Pieni kapinallinen), joka pystytettiin aivan Varsovan keskiaikaisten kaupunginmuurien ulkopuolelle vuonna 1981, muistuttaa Varsovan kansannousussa taistelleista lapsisotilaista.


Bank Polski vuonna 2004, joka kantaa kansannousun arpia. Vaaleammat tiilet lisättiin rakennuksen jälleenrakentamisen yhteydessä vuoden 2003 jälkeen.


85 prosenttia Varsovasta tuhoutui. Keskellä: Vanhankaupungin torin rauniot, Varsova.


Saksalainen Brennkommando polttaa Varsovan. {Leszno-kadulla otettu. Vasemmalta: rakennukset nro 24, 22 ja osa rakennuksesta nro 20.}


Puolalainen sotilas Mokotówin alueelta antautuu saksalaisille joukoille 27. syyskuuta 1944. Monien vuosien ajan luultiin, että tämä sotilas todella pelastui, koska saksalaisia luultiin kapinallisiksi.


Varsovan kansannousun antautuminen, 5. lokakuuta 1944


Varsova noin vuonna 1950, yhä todistamassa kaupungin massiivista tuhoa toisen maailmansodan aikana. Luoteisnäkymä: Krasińskin puutarha ja ulica Świętojerska (Pyhän Yrjön katu) (vasemmalla).