Äänteellinen bilabiaalinen nasaali on eräänlainen konsonantti, jossa ilma suljetaan huulien välillä ja kielen kielikartio (velo) lasketaan, jolloin ilma virtaa ulos nenän kautta. Tätä äännettä käytetään lähes kaikissa puhutuissa kielissä. Sen kansainvälinen foneettinen merkki on ⟨m⟩ (kansainvälisessä foneettisessa aakkostossa) ja X-SAMPA-tunnus on myös ⟨m⟩. Esimerkiksi Englannin kielessä tämä äänne esiintyy sanassa "man". Suomessa vastaavia esimerkkejä ovat sanat maa ja mato.
Artikulointi ja akustiset piirteet
Bilabiaalinen nasaali on
- paikka: bilabiaalinen — molemmat huulet tekevät sulun;
- tapa: nasaali eli ilmaa pääsee nenän kautta sulun aikana;
- äänne: tyypillisesti soinnillinen (kaikuu kurkunpään äänijänteiden värähtelyn takia).
Akustisesti nasaaleilla on tyypillisesti heikommat muodosteresonanssit (formantit) ja erillisiä antiresonansseja johtuen sivuonteloiden värähtelystä ja nenäontelon kytkennästä. Soinnillisuuden puuttuminen on harvinaista; äänetöntä bilabiaalista nasaalia [m̥] esiintyy vain harvoin fonemeettisesti.
Merkintä ja ortografia
Latinalaisissa kirjoitusjärjestelmissä bilabiaalista nasaalia merkitään yleensä kirjaimella m. Useimmissa eurooppalaisissa kielissä ja monissa muissa kielissä sama kirjain vastaa tätä äännettä. Joissain kielissä vastaava foneemi voidaan merkitä eri merkein tai kirjainyhdistelmillä riippuen ortografiasta.
Esiintyminen kielissä ja variaatio
Lähes kaikki kielet sisältävät bilabiaalisen nasaalin. On kuitenkin poikkeuksia: muutamat kielet, kuten esimerkiksi mohawk, eivät käytä tätä äännettä tai käyttävät sitä erittäin rajoitetusti. Joissakin kielissä nasaalin paikka muuttuu helposti konsonantin vaikutuksesta (paikan assimilaatiota), esimerkiksi sananrajalla tai morfeemien liitoksissa.
Tyypillisiä fonologisia ilmiöitä ovat:
- paikan assimilaati: nasaali sopeutuu seuraavan konsonantin artikulaatiopaikkaan — esimerkiksi ennen bilabiaalista konsonanttia se on bilabiaalinen [m], ennen alveolaarista se voi muuttua alveolaariseksi [n], ennen velaarista se muuttuu [ŋ]; englannissa tämä näkyy sanoissa kuten "input" [ˈɪmpʊt] (m+ p → [mp]);
- syllabisuus: joissakin kielissä nasaali voi olla tavun ydin (tavallinen esimerkiksi sanan lopussa tai tiettyjen konsonanttiryhmien jälkeen);
- allofonia: äänen kvalitatiiviset erot (esim. lievä labialisointi tai erilainen resonanssi) voivat riippua ympäröivistä vokaaleista ja konsonanteista.
Esimerkkejä kielistä
- Suomi: maa, mato (alkuinen ja mediallinen m)
- Englanti: man, map
- Espanja: mano
- Saksa: Maus
- Ranska: maison
Yhteenvetona: bilabiaalinen nasaali on yleinen, helposti tunnistettava konsonantti, jota merkitään kansainvälisesti ⟨m⟩ ja joka esiintyy useimmissa maailmankielten äännejärjestelmissä. Sen perusluonne — huulilla muodostuva sulku ja nenän kautta kulkeva ilmavirta — tekee siitä konsonantin, jolla on selkeät artikulatoriset ja akustiset tunnusmerkit.
