Pohjois-Virginian armeija

Historia

Armeijaa kutsuttiin ensimmäisen kerran järjestäytyessään Potomacin (konfederaation) armeijaksi. Se perustettiin 22. lokakuuta 1861. Konfederaation kenraali P. G. T. Beauregard sai ensimmäisen kerran komennettavakseen niin sanotun "Alexandrian linjan" 31. toukokuuta 1861. Hän liittyi joukkoihinsa Manassasin lähellä Virginiassa 2. kesäkuuta. Hän suunnitteli hyökkäystä Washingtoniin, D.C.:hen, mikä edellytti ensin unionin armeijan työntämistä Bull Runin taakse. Hän pyysi lisätukea Joseph E. Johnstonin armeijalta Shenandoahin laaksossa. Aamulla 21. heinäkuuta 1861 Beauregard suunnitteli yllätyshyökkäyksen unionin joukkoja vastaan, joka epäonnistui. Hänet ajettiin takaisin vasta iltapäivällä, jolloin Johnstonin joukot saapuivat junalla. Sen jälkeen konfederaatiot pystyivät työntämään unionin joukot takaisin ja loivat lähes katastrofista voiton. Sekä Beauregard että Johnston olivat täysivaltaisia kenraaleja. Mutta Johnson otti komentoonsa kaksi armeijaa, jotka nyt yhdistyivät yhdeksi. Konfederaation presidentti Jefferson Davis ei pitänyt Beauregardista eikä ollut hänen kanssaan samaa mieltä. Johnstonin otettua komennon Beauregardin kanssa syntyi useita sanallisia kiistoja. Mahdollisesti tämän seurauksena Beauregard lähetettiin tammikuussa 1862 länteen Mississipin armeijan kakkoseksi.

Seven Pinesin taistelussa Johnston haavoittui. Jefferson Davis nimitti Leen johtoon. Kesäkuussa 1862, kun Lee otti komennon vastaan, armeija oli kokoelma eri komentokuntia Virginiassa ja Pohjois-Carolinassa. Tällöin armeija saavutti myös huippuvahvuutensa, 90 000 sotilasta. Kun hän tuli Johnstonin tilalle, hänen käskyjensä otsikko oli "Pohjois-Virginian osasto" ja "Pohjois-Virginian armeija". Siitä lähtien se tunnettiin sillä nimellä.

Leen johtama armeija

Lee halusi innostaa joukkojaan kertomalla, että "jokainen mies on päättänyt ylläpitää Pohjois-Virginian armeijan ikivanhaa mainetta ja sen kenraalin mainetta sekä voittaa tai kuolla lähestyvässä kilpailussa". Muinaishistoriaa ei ollut, vaan kyseessä oli vastaperustettu armeija. Mutta Lee sai ajatuksen perille. Leen alaisuudessa käyty ensimmäinen taistelusarja, nimeltään Seitsemän päivän taistelut, määritteli Leen armeijan. Hänen sotilaansa olivat kovia, omistautuneita miehiä, jotka olivat valmiita aiheuttamaan ja kärsimään suuria tappioita voittaakseen taisteluita. Vuosien 1861 ja 1865 välillä Pohjois-Virginian armeija kävi kymmeniä taisteluja. Tunnetuimpia niistä ovat Antietamin taistelu, Chancellorsvillen taistelu ja Gettysburgin taistelu. Fredericksburgin taistelussa hänen armeijansa onnistui aiheuttamaan unionin armeijalle 12 653 tappiota menettäen vain 5 377 miestä. Joulukuussa 1861 Lee korjasi erästä upseeriaan taistelun jälkeen sanomalla: "Te annatte näiden ihmisten päästä karkuun". "Menkää heidän peräänsä ja vahingoittakaa heitä niin paljon kuin voitte!" Kuukausina sen jälkeen, kun Lee otti Pohjois-Virginian armeijan haltuunsa ja ajoi unionin armeijan pois Richmondista ja Virginiasta, hänestä tuli sankari sotilailleen ja Virginian kansalle.

Antietam ja Marylandin kampanja

Antietam oli kolmas neljästä taistelusta Leen Marylandin kampanjassa. Se käytiin 17. syyskuuta 1862, ja se oli sisällissodan verisin yhden päivän taistelu. Tarkkoja lukuja ei tiedetä, mutta virallisten tietojen mukaan Pohjois-Virginian armeija kärsi 10 320 tappiota (kaatuneita, haavoittuneita tai kadonneita). Unionin Potomacin armeija kärsi 12 400 tappiota.

Leen tavoitteena oli, että Pohjois-Virginian armeija hyökkäisi Marylandin ja Pennsylvanian pohjoisiin osavaltioihin. Näin hän voisi uhata Washingtonin ja Baltimoren kaupunkeja. Ratkaisevien voittojen sarjalla Lee ajatteli, että etelä voisi saada Englannilta ja Ranskalta tunnustusta ja saada ne tukemaan etelän asiaa. Toiveena oli, että jos Leen armeija olisi voittoisa, se saattaisi saada Abraham Lincolnin pyytämään rauhaa. Syyskuun aikana Lee oli siirtänyt armeijansa pohjoiseen. He valtasivat Harpers Ferryn taistelun varuskunnan. Leen armeija ajettiin takaisin South Mountainin taistelussa, ja se vetäytyi jälleen yhden päivän raskaiden taistelujen jälkeen Antietamilla. Perääntyessään takaisin Virginiaan Lee onnistui vahvistamaan kenraali George B. McClellanin ylivarovaista luonnetta onnistuneella jälkijoukkojen taistelulla Shepherdstownin taistelussa. Se esti unionin Potomacin armeijaa ajamasta Pohjois-Virginian armeijaa takaisin Virginiaan. Sotilaallisesta näkökulmasta Antietam oli tasapeli. Mutta se antoi Lincolnille tilaisuuden, jota hän tarvitsi voiton lunastamiseen ja sen käyttämiseen vapautusjulistuksen antamiseen.

Chancellorsville

Chancellorsvillessä Leen armeija voitti Potomacin armeijan jälleen kerran, ja tällä kertaa se aiheutti 16 800 tappiota ja menetti 13 000 miestä. Chancellorsvillen voitto toi etelälle uutta toivoa. Se vahvisti käsitystä siitä, että yksi ainoa isku pohjoiseen voisi voittaa sodan. Hänen sotilaansa ja upseerinsa arvostivat Leetä suuresti. He luottivat hänen arvostelukykyynsä ja pitivät häntä sotilasnerona. Samaan aikaan Potomacin unionin armeija kärsi huonosta moraalista kenraali Joseph Hookerin johdolla. Pohjois-Virginian armeija, jolla oli vähemmän miehiä ja paljon vähemmän resursseja, voitti kerta toisensa jälkeen suuremman Potomacin armeijan. Lee seurasi tarkasti pohjoisen sanomalehtien tapahtumia etsiäkseen kaikenlaista tietoa vihollisestaan.

Gettysburg

Gettysburg oli Leen seuraava tilaisuus iskeä lopullinen isku, joka voittaisi sodan. Taistelu käytiin 1.-3. heinäkuuta 1863. Tällä kertaa Lee kärsi enemmän tappioita kuin hänellä oli varaa. Gettysburgin pattitilanne päätti Leen hyökkäyksen pohjoiseen ja lähes tuhosi Pohjois-Virginian armeijan. Nyt sota oli kääntynyt unionin eduksi.

Taistelu paljasti, että Pohjois-Virginian armeijalla oli toinenkin tavoite. Kun konfederaation armeija pyyhkäisi pohjoiseen Pennsylvaniaan, sotilaat keräsivät karkuun karanneita orjia ja vapaita mustia. Afroamerikkalaisia, miehiä, naisia ja lapsia kerättiin ja vietiin armeijan mukana sen marssiessa pohjoiseen. Kun Pohjois-Virginian armeija vetäytyi, se vei vangitut mustat, joita arvioitiin olevan yli tuhat, takaisin Virginiaan. Siellä orjuutta paenneet palautettiin orjanomistajilleen. Toiset myytiin huutokaupalla tai vangittiin. Lee ei ehkä määrännyt "orjametsästystä". Kerran Pennsylvaniassa hän kertoi joukoilleen, että "mikään ei voisi tuottaa armeijalle suurempaa häpeää" tai häpäistä Konfederaation aatetta kuin "aseettomiin ja puolustuskyvyttömiin kohdistuvien barbaaristen väkivaltaisuuksien ja yksityisomaisuuden mielivaltaisen tuhoamisen jatkuminen, jotka ovat leimanneet vihollisen kulkua omassa maassamme". Tämä ei estänyt hänen upseereitaan ja miehiään keräämästä mustia. Eräässä tapauksessa Pennsylvanian Mercersburgissa sotilaat uhkasivat polttaa "jokaisen talon, jossa oli karkulainen orja". He antoivat kodeissaan oleville ihmisille 20 minuuttia aikaa luovuttaa kaikki mustat.

Kenraali Lee hevosellaan Traveler

Appomattox

Toukokuun puolivälissä 1864 huhut kertoivat, että Pohjois-Virginian armeija oli lyöty. Eräs kenraali George G. Meaden esikuntaan kuuluva unionin upseeri oikaisi ajatuksen. Hän sanoi: "Lee on urhea ja taitava sotilas, ja hän taistelee niin kauan kuin hänellä on divisioona tai päiväannoksia jäljellä." Leen sotilaista Lyman sanoi: "Nämä kapinalliset eivät ole puoliksi nälkiintyneitä ja valmiita luovuttamaan - jäntevämpiä, ruskettuneempia ja pelottavamman näköisiä miehiä ei voisi olla". Lyman tiesi, että he olivat yhä tappava taistelujoukko, vaikka he olivat käyneet kolme vuotta kovaa sotaa suurempaa ja paremmin varustettua armeijaa vastaan. Ei ollut yllättävää, että kesti vielä 11 kuukautta kovia taisteluita, ennen kuin Pohjois-Virginian armeija lopulta antautui Appomattoxissa.