Federalismi Yhdysvalloissa: periaatteet, valta ja osavaltioiden rooli

Siirtomaahallitus

Kun Amerikka oli Brittiläisen imperiumin siirtomaa, sitä hallitsi kuningas Yrjö III:n hallitus. Monien amerikkalaisten siirtolaisten mielestä tämä hallitus oli korruptoitunut eikä välittänyt siirtolaisten oikeuksista.

Yhdysvaltojen perustajaisät alkoivat uskoa ajatukseen, jota he kutsuivat tasavaltalaisuudeksi. Tämän ajatuksen mukaan maan asukkaiden olisi voitava valita hallituksensa. Sen mukaan hallituksen tehtävänä oli suojella ihmisten luonnollisia oikeuksia, ja jos hallitus ei tehnyt näin, kansalla oli oikeus kaataa se. Vuoteen 1775 mennessä nämä ajatukset olivat yleisiä siirtomaa-ajan Amerikassa.

1760- ja 1770-luvuilla Britannian hallitus alkoi säätää lakeja, joilla siirtokuntalaiset pakotettiin maksamaan veroja esimerkiksi painotuotteista ja siirtokuntien ulkopuolella valmistetuista tavaroista. Monille amerikkalaisille nämä olivat esimerkkejä hallituksen korruptiosta ja epäoikeudenmukaisuudesta. Hallitus pakotti heidät maksamaan veroja, mutta siirtolaisilla ei ollut sananvaltaa siihen, mitä verolakeja säädettiin tai mihin heidän rahansa käytettiin.

Vuonna 1775 alkoi Amerikan vapaussota. Seuraavana vuonna siirtokunnat hyväksyivät Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksen, jonka myötä niistä tuli uusi maa Yhdysvallat. Vuoteen 1783 mennessä Yhdysvallat voitti sodan ja itsenäistyi Britannian imperiumista Ranskan, Espanjan ja joidenkin intiaaniheimojen avun ansiosta.

Ensimmäinen perustuslaki

Britannian hallinto oli kuitenkin saanut useimmat amerikkalaiset epäluuloisiksi liittovaltion hallituksia kohtaan. Monet amerikkalaiset eivät pitäneet ajatuksesta, että kaukana heistä olevat ihmiset voisivat antaa heidän elämäänsä koskevia sääntöjä, kuten Britannian hallitus oli tehnyt. He pitivät hallitusta suurimpana uhkana vapaudelleen. Tämän vuoksi Yhdysvaltojen ensimmäinen perustuslaki, Articles of Confederation, antoi suurimman osan vallasta osavaltioille. Artikloilla luotiin liittovaltion hallitus, mutta sille annettiin hyvin vähän valtaa. Artiklojen mukaan Manner-Euroopan kongressi sai esimerkiksi allekirjoittaa sopimuksia ja julistaa sodan, mutta se ei voinut nostaa veroja armeijan rahoittamiseksi. Lisäksi kaikki tärkeät päätökset edellyttivät kaikkien osavaltioiden hallitusten suostumusta. Tämän vuoksi liittovaltion hallituksen oli hyvin vaikea saada mitään aikaan.

Perustajaisät - ja tavalliset amerikkalaiset - alkoivat huomata, että konfederaatiohallitus ei toiminut hyvin. Jotkut perustajaisät alkoivat ehdottaa liittovaltiota ratkaisuksi konfederaation artiklojen ongelmiin.

Monet amerikkalaiset alkoivat kannattaa federalismia Shaysin kapinan jälkeen vuosina 1786-1787. Shaysin kapina alkoi köyhien maanviljelijöiden protestina Massachusettsin länsiosassa, ja se päättyi aseelliseen kapinaan. Kummallakaan liittovaltion tai osavaltion hallituksella ei ollut tarpeeksi sotilaita tai rahaa maksaa armeijaa, joka olisi voinut pysäyttää kapinan. Massachusettsin kauppiaiden oli maksettava yksityinen armeija kapinan pysäyttämiseksi. Lisäksi Massachusettsin osavaltion hallitus vei kapinan aikana ihmisiltä oikeuden habeas corpus -oikeuteen (jotta he voisivat pitää ihmisiä vankilassa ilman oikeudenkäyntiä) ja oikeuden sanoa pahaa hallituksesta. Monet amerikkalaiset alkoivat ymmärtää, että liittovaltion artiklojen nojalla heidän hallituksensa ei kyennyt suojelemaan heitä tai heidän oikeuksiaan. Tämä ei ollut tasavaltalainen hallitus, jonka puolesta he olivat taistelleet.

Uuden federalistisen hallituksen luominen

Vuonna 1787 Philadelphiassa kokoontui perustuslakikokoukseen viisikymmentäviisi edustajaa. Siellä he loivat ajatuksia uudentyyppisestä hallituksesta, jota kutsuttiin federalismiksi. Tässä hallitusmuodossa he päättivät:

• Liittovaltion hallituksella olisi aiempaa enemmän valtaa. Valta jaettaisiin kuitenkin osavaltioiden ja liittohallituksen kesken, joten liittohallitus ei olisi kaikkivoipa.
• Osavaltiot saisivat edustajia liittovaltion lainsäätäjiin, Yhdysvaltain kongressiin. Heidän edustajansa puhuisivat sen puolesta, mitä kunkin osavaltion asukkaat tarvitsisivat ja haluaisivat, ja he voisivat äänestää kaikista liittovaltion laeista.
• Pienet ja suuret osavaltiot saisivat yhtä monta edustajaa Yhdysvaltain senaattiin, jotta suuret osavaltiot eivät saisi kaikkea valtaa.
• Uudessa liittovaltion hallituksessa olisi kolme erillistä osastoa, jotka jakaisivat ja tasapainottaisivat vallan keskenään. Kukin niistä varmistaisi, etteivät kaksi muuta saisi liikaa valtaa.

Perustuslakikokouksen edustajat kirjoittivat uuden perustuslain. Perustuslain viimeisessä osassa, 7 artiklassa, sanottiin, että yhdeksän osavaltion oli ratifioitava (hyväksyttävä) perustuslaki, jotta se tulisi voimaan. Federalistiliike alkoi työskennellä saadakseen perustuslain ratifioitua.

Uusi perustuslaki

Jotkut perustajaisät, erityisesti James Madison, Alexander Hamilton ja John Jay, kannattivat voimakkaasti federalismia. He loivat uuden perustuslain vahvimman puolustuksen kirjassa nimeltä The Federalist Papers. Kyseessä oli kokoelma 85 esseetä, joissa tuettiin federalismia. Sen tavoitteena oli saada ihmiset äänestämään perustuslain ratifioinnin puolesta. Vaikka ne julkaistiin tuolloin nimettöminä (eikä kenenkään oikeita nimiä mainittu), esseet olivat Madisonin, Hamiltonin ja Jayn kirjoittamia. Esseet selittivät uutta perustuslakia ja kaikkia siihen sisältyviä suojamekanismeja. Niissä vastattiin moniin federalismin vastaisiin väitteisiin ja selitettiin, miten perustuslaki auttaisi suojelemaan ihmisten oikeuksia. Esimerkiksi kirjassa "Federalist No. 10" James Madison kirjoitti, että federalismi auttaisi suojelemaan niitä tasavaltalaisia arvoja, joita useimmat amerikkalaiset kannattivat, kuten henkilökohtaisten vapauksien tärkeyttä.

Henkilöitä, jotka eivät kannattaneet uutta perustuslakia, kutsuttiin "anti-federalisteiksi". Anti-federalisteihin kuuluivat muun muassa Patrick Henryn ja George Masonin kaltaiset perustajaisät. He olivat huolissaan siitä, että uuden perustuslain mukaan liittovaltion hallitus oli liian vahva ja että sillä oli liikaa valtaa osavaltioihin nähden. He halusivat osavaltioille enemmän valtaa. He eivät myöskään pitäneet siitä, että perustuslaissa ei ollut lakiesitystä oikeuksista. Ilman lakiesitystä he pelkäsivät, että liittovaltion hallitus veisi heidän oikeutensa.

Kun federalistit lupasivat lisätä perustuslakiin lakiesityksen sen ratifioinnin jälkeen ja George Washington sanoi tukevansa uutta perustuslakia, osavaltiot ratifioivat perustuslain.

Tarkistukset

Uusi perustuslaki tuli voimaan 4. maaliskuuta 1789. Samana vuonna kongressi kirjoitti ja ehdotti perustuslakiin kaksitoista muutosta. Kolmen neljäsosan osavaltioista olisi ratifioitava nämä muutokset, jotta ne voitaisiin lisätä perustuslakiin. Osavaltiot ratifioivat kymmenen tarkistusta 15. joulukuuta 1791. Yhdessä niistä tuli Bill of Rights. Kymmenes lisäys asetti suuntaviivat liittovaltioperiaatteelle Yhdysvalloissa. Sen mukaan kaikki valtuudet, joita perustuslaki ei antanut liittovaltion hallitukselle, kuuluivat osavaltioille. Tämän oli tarkoitus rauhoittaa ihmisten huolia siitä, että liittovaltion hallitus yrittäisi ottaa osavaltioilta yhä enemmän valtaa.