Republikaanisuus Yhdysvalloissa}}}

Määritelmä

Yhdysvalloissa republikaanisuus sai alkunsa hyvin vanhoista ajatuksista. Siihen sisältyy ajatuksia antiikin Kreikasta, antiikin Roomasta, renessanssista ja Englannista.

Tasavaltalaisuuden tärkeimpiä ajatuksia ovat seuraavat:

• Vapaus ja "luovuttamattomat" oikeudet (luonnolliset oikeudet) ovat yhteiskunnan tärkeimpiä asioita.
• Hallituksen tulisi olla olemassa näiden oikeuksien suojelemiseksi
• Maassa asuvien ihmisten tulisi olla kokonaisuutena suvereeneja (heidän tulisi voida valita, kuka heitä johtaa, ja heillä tulisi olla sananvaltaa siihen, miten heidän hallitustaan johdetaan).
• Vallan on aina oltava kansan antamaa, ei koskaan perittyä (kuten monarkiassa).
• Ihmisten on osallistuttava hallintoonsa esimerkiksi äänestämällä...
• Poliittinen korruptio on kauheaa, eikä sillä ole sijaa tasavallassa.

Tasavaltalaisuus eroaa muista demokratian muodoista. "Puhtaassa" demokratiassa enemmistö hallitsee. Jos kansan enemmistö äänestäisi tiettyjen ryhmien oikeuksien poistamisesta, niin kävisi. Alexis de Tocqueville, kuuluisa ranskalainen poliittinen ajattelija, kutsui tätä "enemmistön tyranniaksi". Hän tarkoitti, että puhdas demokratia voi silti muuttua epäoikeudenmukaiseksi, epätasa-arvoiseksi ja korruptoituneeksi yhteiskunnaksi, jos ihmisten enemmistö päättää ottaa muilta oikeudet pois.

Tasavaltalaisuuden mukaan ihmisillä on kuitenkin "luovuttamattomia" oikeuksia, joita ei voi äänestää pois. Republikaaniset hallitukset eroavat "puhtaista" demokratioista, koska niihin sisältyy suojelua, jolla varmistetaan, että ihmisten oikeuksia ei viedä pois. Todellisessa tasavaltalaisessa hallituksessa yksi ryhmä - vaikka se olisikin enemmistö - ei voi viedä toisen ryhmän luovuttamattomia oikeuksia.

Perustajat ottivat ideoita Rooman tasavallasta, jossa oli vaaleilla valitut edustajat, nimitetyt senaattorit (kuvassa), veto-oikeudet ja keskinäinen valvonta.

Amerikan vallankumous

Amerikkalainen tasavaltaisuus syntyi ja sitä harjoittivat ensimmäisen kerran perustajaisät 1700-luvulla. Heille "tasavaltalaisuus edusti enemmän kuin tiettyä hallitusmuotoa. Se oli elämäntapa, keskeinen ideologia, tinkimätön sitoutuminen vapauteen ja aristokratian täydellinen hylkääminen." Tasavaltalaisuus muokkasi sitä, mitä perustajat ajattelivat ja tekivät Amerikan vallankumouksen aikana ja sen jälkeen.

Amerikkalaisen tasavaltalaisuuden luominen

Amerikan siirtomaa-ajan johtajat 1760- ja 1770-luvuilla lukivat historiaa huolellisesti. Heidän tavoitteenaan oli vertailla hallituksia ja sitä, miten hyvin erityyppiset hallitukset toimivat. He olivat erityisen kiinnostuneita Englannin vapauden historiasta. He mallinsivat amerikkalaisen tasavaltalaisuuden osittain englantilaisen "Country Party" -puolueen mukaan. Tämä oli poliittinen puolue, joka vastusti Englannissa valtaa pitänyttä hovipuoluetta.

Maalaispuolue perustui antiikin Kreikan ja Rooman tasavaltaan. Puolue kritisoi "hovipuolueen" korruptiota, joka keskittyi lähinnä kuninkaan hoviin Lontoossa. Se ei keskittynyt Englannin tavallisten ihmisten tarpeisiin eikä pääkaupungin ulkopuolisiin alueisiin.

Lukemalla historiaa perustajat kehittivät poliittisia ajatuksia, joita he kutsuivat "tasavaltalaisuudeksi". Vuoteen 1775 mennessä nämä ajatukset olivat yleisiä siirtomaa-ajan Amerikassa. Eräs historioitsija kirjoittaa: "Tasavaltalaisuus oli koko vallankumouksellisen sukupolven omaleimainen poliittinen [ajattelutapa]."

Toinen historioitsija selittää, että amerikkalaisen republikaanisuuden kannattajat pitivät hallitusta uhkana. Hän kirjoittaa, että siirtolaiset tunsivat jatkuvasti "korruption uhkaavan". Hallitus oli heille "korruption [suurin] lähde, ja se toimi sellaisilla keinoilla kuin holhoaminen, ryhmittymät, pysyvät armeijat ( [miliisin ihanteen sijaan]) ja vakiintuneet kirkot", joihin ihmisten olisi kuuluttava.

Vallankumouksen syy

1770-luvulle tultaessa useimmat amerikkalaiset olivat omistautuneet tasavaltalaisille arvoille ja omistusoikeudelleen. Tämä auttoi osaltaan aiheuttamaan Amerikan vallankumouksen. Yhä useammat amerikkalaiset pitivät Britanniaa korruptoituneena, vihamielisenä ja uhkana tasavaltalaisuudelle, vapaudelle ja omistusoikeuksille. Monet ajattelivat, että suurin uhka vapaudelle oli korruptio - ei vain Lontoossa vaan myös kotimaassa. Heidän mielestään korruptio liittyi perittyyn aristokratiaan, jota he vihasivat.

Vallankumouksen aikana monet kristityt yhdistivät tasavaltalaisuuden uskontoonsa. Kun vallankumous alkoi, ajattelussa tapahtui merkittävä muutos, joka erään historioitsijan mukaan "sai amerikkalaiset vakuuttuneiksi ... siitä, että Jumala oli nostanut Amerikan johonkin erityiseen tarkoitukseen". Tämä sai vallankumoukselliset uskomaan, että heillä oli moraalinen ja uskonnollinen velvollisuus päästä eroon monarkian korruptiosta.

Toinen historioitsija, Gordon Wood, kirjoittaa, että republikaanisuus johti amerikkalaiseen poikkeuksellisuuteen: "Uskomuksemme vapauteen, tasa-arvoon, perustuslaillisuuteen ja tavallisten ihmisten hyvinvointiin ovat peräisin vallankumouskaudelta. Samoin ajatus siitä, että me amerikkalaiset olemme erityinen kansa, jolla on erityinen kohtalo johtaa maailmaa kohti vapautta ja demokratiaa."

Vallankumouksellinen Jonathan Mayhew väitti vuonna 1759 pitämässään puheessa, että ihmisten tulisi totella hallituksiaan vain, jos ne "todella täyttävät hallitsijoiden velvollisuudet käyttämällä kohtuullista ja [oikeudenmukaista] valtaa ihmisyhteisön parhaaksi". Monet amerikkalaiset siirtolaiset olivat vakuuttuneita siitä, että brittiläiset hallitsijat eivät käyttäneet valtaansa "ihmisyhteiskunnan parhaaksi". Tämä sai heidät haluamaan muodostaa uuden hallituksen, joka perustuisi tasavaltalaisuuteen. He ajattelivat, että tasavaltainen hallitus suojelisi - ei uhkaisi - vapautta ja demokratiaa.

Perustajaisät

"Perustajaisät" kannattivat vahvasti tasavaltalaisia arvoja, erityisesti Samuel Adams, Patrick Henry, George Washington, Thomas Paine, Benjamin Franklin, John Adams, Thomas Jefferson, James Madison ja Alexander Hamilton.

Esimerkiksi Thomas Jefferson kirjoitti kerran, että hallitus, johon "kansalaiset osallistuvat mahdollisimman laajasti" (kaikki ihmiset yhdessä), on turvallisin. Hän sanoi, että tasavalta on:

...hallitus, jonka muodostavat kansalaisten joukot, jotka toimivat suoraan ja henkilökohtaisesti enemmistön vahvistamien sääntöjen mukaisesti... [Hallituksen valta on jaettu, ja sitä tulisi [kunkin] käyttää ... edustajat, jotka on valittu ... niin lyhyiksi toimikausiksi, että heidän velvollisuutensa ilmaista äänestäjiensä tahto olisi turvattu. [Kansalaisten joukko on omien oikeuksiensa turvallisin [suojelija].

Yksinkertaisella kielellä Jefferson sanoi: "Tasavalta on hallitus, jossa kaikki sen kansalaiset toimivat yhdessä sellaisten sääntöjen pohjalta, joista useimmat heistä ovat sopineet". Hallituksen vallan tulisi olla jaettu, ja kunkin vallan tulisi olla kansan valitsemien edustajien toimeenpanema. Heidän toimikautensa olisi oltava riittävän lyhyt, jotta voidaan varmistaa, että he tekevät sitä, mitä kansa haluaa. Kaikki ihmiset yhdessä ovat parhaita omien oikeuksiensa puolustajia.

Perustajaisät puhuivat usein siitä, mitä "tasavaltalaisuus" tarkoitti. Vuonna 1787 John Adams määritteli sen seuraavasti: "Hallitus, jossa kaikki ihmiset, rikkaat ja köyhät, tuomarit ja alamaiset, virkamiehet ja kansa, isännät ja palvelijat, ensimmäinen ja viimeinen kansalainen, ovat yhtä lailla lakien alaisia."

Muita ideoita

Myös muutamat muut ajatukset vaikuttivat perustajaisiin. Esimerkiksi 1600-luvulla englantilainen filosofi John Locke loi ajatuksen "yhteiskuntasopimuksesta". Tämän ajatuksen mukaan ihmiset suostuvat tottelemaan hallituksia, ja vastineeksi hallitukset suostuvat suojelemaan ihmisiä ja heidän oikeuksiaan. Tämä on ikään kuin ihmisten ja hallituksen välinen sopimus. Jos hallitus rikkoo tätä sopimusta eikä suojele kansan oikeuksia, kansalla on oikeus syrjäyttää johtajansa. Tämä ajatus oli tärkeä vallankumouksellisille.

Kun amerikkalaiset kirjoittivat osavaltioiden ja kansakuntien perustuslakeja, he käyttivät 1700-luvun ranskalaisen poliittisen ajattelijan Montesquieun ajatuksia. Montesquieu kirjoitti siitä, miten täydellinen brittiläinen perustuslaki olisi "tasapainoinen". Ajatus vallan tasapainosta (jota kutsutaan myös nimellä "checks and balances") on erittäin tärkeä osa perustuslakia. Se on yksi niistä strategioista, joita perustajat käyttivät varmistaakseen, että heidän hallituksensa olisi tasavaltalainen ja suojelisi kansaa hallituksen korruptiolta.

Perustajien mielestä kuningas Yrjö III:n hallitus ja kaikki monarkiat olivat korruptoituneita eivätkä suojelleet yksilönvapauksia.


John Adams kirjoitti, että tasavaltalaisessa hallituksessa jokaisen on noudatettava lakeja yhtä lailla.

Perustuslaki

Perustajaisät halusivat tasavaltalaisuuden, koska sen ajatukset takasivat vapauden, ja rajoitetut valtuudet tarkistivat ja tasapainottivat toisiaan. He halusivat kuitenkin myös, että muutos tapahtuisi hitaasti. He pelkäsivät, että demokratiassa äänestäjien enemmistö voisi äänestää oikeudet ja vapaudet pois. He olivat eniten huolissaan siitä, että köyhät amerikkalaiset (jotka muodostivat suurimman osan Yhdysvalloista) kääntyisivät rikkaita vastaan. He pelkäsivät, että demokratia voisi muuttua "joukkovallaksi".

Tämän varalta perustajat kirjasivat perustuslakiin monia suojakeinoja. Esimerkiksi:

• He varmistivat, että perustuslakia voidaan muuttaa vain "enemmistöllä": kaksi kolmasosaa Yhdysvaltain kongressista ja kolme neljäsosaa osavaltioiden lainsäädäntöelimistä.
• He perustivat tuomioistuinjärjestelmän, joka voisi auttaa suojelemaan ihmisten oikeuksia, jos amerikkalaisten enemmistö päättäisi ottaa joltakin ryhmältä oikeudet pois.
• He loivat vaalikollegion, jossa pieni määrä eliittiä valitsi presidentin.
• Pian poliittiset puolueet hallitsivat vaaleja enemmän kuin vaalilautakunta.
• He antoivat osavaltioille määräysvallan Yhdysvaltain senaatissa antamalla osavaltioiden lainsäätäjien valita senaattorit (tämä muuttui ajan myötä).
• He perustivat edustajainhuoneen edustamaan kansaa -

Useimmat aikuiset valkoiset miehet saivat äänestää. Vuonna 1776 useimmissa osavaltioissa vaadittiin, että äänioikeus edellytti omaisuutta. Tuohon aikaan Amerikka oli kuitenkin 90-prosenttisesti maaseutua, ja useimmat ihmiset omistivat maatiloja. Kun kaupungit kasvoivat ja ihmiset alkoivat tehdä töitä kaupungeissa, useimmat osavaltiot luopuivat omistusvaatimuksesta. Vuoteen 1850 mennessä tämä vaatimus oli poistettu kaikista osavaltioista.

Tasavaltalainen äitiys

Vallankumouksen jälkeisen uuden hallituksen aikana "tasavaltalaisesta äitiydestä" tuli ihanne. Abigail Adamsia ja Mercy Otis Warrenia pidettiin täydellisinä "tasavaltalaisina äiteinä". Tämän ajatuksen mukaan tasavaltalaisen äidin ensimmäinen velvollisuus oli opettaa lapsilleen tasavaltalaisia arvoja. Hänen toisena tehtävänään oli elää yksinkertaisesti ja välttää ylellisyyttä, jonka perustajat yhdistivät korruptioon.

Demokratia

Monet perustajista eivät pitäneet "demokratiaa" hyvänä ajatuksena. Heidän käsityksensä "demokratiasta" oli de Tocquevillen kuvaama "puhdas demokratia". He olivat usein huolissaan "enemmistön tyrannian" ongelmasta, josta de Tocqueville oli varoittanut. He kirjoittivat perustuslakiin monia suojamekanismeja estääkseen tämän tapahtumisen. Kuten historioitsijat Richard Ellis ja Michael Nelson kirjoittavat: "Perustuslakiin sisällytetyt tasavaltaisen hallinnon periaatteet edustavat perustuslain laatijoiden pyrkimystä [varmistaa], etteivät enemmistöt [tuhoa] elämän, vapauden ja onnen tavoittelun luovuttamattomia oikeuksia." Thomas Jefferson varoitti, että "vaaleilla valittu despotismi ei ole hallitus, jonka puolesta taistelimme".

Erityisesti James Madison oli tästä huolissaan ja kirjoitti siitä The Federalist Papers -kirjassaan. Federalist Papersissa puhutaan demokratiasta vaarallisena, koska se antaa enemmistölle mahdollisuuden ottaa pois pienemmän ryhmän oikeudet. Madison kuitenkin ajatteli, että kun Yhdysvaltoihin tulisi lisää ihmisiä, maa muuttuisi monimuotoisemmaksi, ja olisi vaikeampaa muodostaa tarpeeksi suuri enemmistö, joka voisi tehdä näin. Federalistissa nro 10 Madison väitti myös, että vahva liittovaltion hallitus auttaisi suojelemaan tasavaltalaisuutta. Yhdysvaltojen ensimmäinen perustuslaki, Articles of Confederation, antoi suurimman osan vallasta osavaltioille, ja siinä oli hyvin heikko liittovaltion hallitus, joka ei saanut mitään aikaan. Federalistissa nro 10 Madison väitti, että pieni mutta vaikutusvaltainen ryhmä saattaisi pystyä ottamaan haltuunsa pienen alueen, kuten osavaltion. Koko maan valtaaminen olisi kuitenkin paljon vaikeampaa. Hän väitti, että mitä suurempi maa oli, sitä turvallisempi tasavaltaisuus oli.

Vielä vuonna 1800 sanalla "demokraatti" oli useimmille amerikkalaisille hyvin huono merkitys. Sitä käytettiin useimmiten Federalistisen puolueen vastustajan kimppuun hyökkäämiseen. Vuonna 1798 George Washington valitti, että "demokraatti ... ei jätä mitään yrittämättä kaataa tämän maan hallitusta". Tämä muuttui muutaman seuraavan vuosikymmenen aikana.

Omistusoikeudet

Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomari Joseph Story (1779-1845) teki omistusoikeuksien suojaamisesta tuomioistuimissa tärkeän osan amerikkalaista tasavaltalaisuutta. James Madison nimitti Storyn tuomioistuimeen vuonna 1811. Story ja ylituomari John Marshall tekivät tuomioistuimesta omistusoikeuksien suojelijan karkaavaa demokratiaa vastaan. Story uskoi, että "kansalaisten oikeus nauttia vapaasti omaisuudestaan" (jos he saivat sen laillisesti) oli "tasavallan hallituksen suuri ja perustavanlaatuinen periaate". Historioitsijat ovat yhtä mieltä siitä, että Story - yhtä paljon tai enemmän kuin Marshall tai kukaan muu - muokkasi amerikkalaista lainsäädäntöä konservatiiviseen suuntaan, joka suojeli omistusoikeuksia.

Asevelvollisuus

Tasavaltalaisuus piti asepalvelusta yhtenä kansalaisten tärkeimmistä velvollisuuksista. Virginian kongressiedustaja John Randolph sanoi kerran: "Kun kansalainen ja sotilas ovat synonyymejä, olette turvassa."

Tuohon aikaan sana "armeija" tarkoitti kuitenkin "ulkomaisia palkkasotilaita". Vallankumoussodan jälkeen amerikkalaiset eivät luottaneet palkkasotureihin. Sen sijaan he keksivät ajatuksen kansallisesta armeijasta, joka koostuisi kansalaisista. He muuttivat asepalveluksen määritelmän uravalinnasta kansalaisvelvollisuudeksi - joksikin, mitä jokaisen kunnon tasavaltalaisen tulisi tehdä. Ennen sisällissotaa ihmiset pitivät asepalvelusta tärkeänä isänmaallisuuden osoituksena ja välttämättömänä osana kansalaisuutta. Sotilaille asepalvelus oli jotain, jonka he valitsivat itse, johon heillä oli sananvaltaa ja joka osoitti, että he olivat hyviä kansalaisia.

Perustuslaki sisältää monia tasavaltalaisia ajatuksia, alkaen sanoista "Me kansa".


Federalist Papersissa James Madison kirjoitti, että demokratia oli vaarallista.

Oikeudelliset termit

Tasavalta

Itsenäisyysjulistuksessa ei käytetä termiä tasavalta. Se esiintyy kuitenkin perustuslain neljännessä pykälässä, jossa "taataan jokaiselle unionin osavaltiolle tasavaltainen hallitusmuoto".

Yhdysvaltain korkein oikeus on laatinut perusmääritelmän siitä, mitä "tasavalta" on. Asiassa Yhdysvallat v. Cruikshank (1875) tuomioistuin totesi, että "kansalaisten yhtäläiset oikeudet" ovat olennainen osa tasavallan ideaa. Myöhemmin tuomioistuimen päätöksessä In re Duncan (1891) todettiin, että "kansan oikeus valita hallituksensa" on myös osa tasavallan määritelmää.

Demokratia

Ajan myötä useimmat amerikkalaiset muuttivat mielipidettään sanasta "demokratia". 1830-luvulle tultaessa useimmat amerikkalaiset pitivät demokratiaa hienona asiana, ja uuden demokraattisen puolueen jäsenet kutsuivat itseään ylpeästi "demokraateiksi".

Vuoden 1800 jälkeen demokratian rajoitukset (kuten säännöt, jotka rajoittivat sitä, kuka sai äänestää) poistettiin yksi kerrallaan:

• 1820-luvulle tultaessa useimmat osavaltiot olivat lopettaneet säännöt, joiden mukaan ihmisten oli omistettava omaisuutta voidakseen äänestää. Vuoteen 1850 mennessä kaikki olivat tehneet niin.
• Vuonna 1870 viidestoista lisäys antoi kaikille Yhdysvaltojen miehille äänioikeuden, myös entisille orjille.
• Vuonna 1913 seitsemästoista lisäys antoi kansalle mahdollisuuden valita omat Yhdysvaltain senaattorinsa (sitä ennen osavaltioiden lainsäätäjät olivat valinneet Yhdysvaltain senaattorit).
• Vuonna 1920 hyväksytty yhdeksästoista lisäys antoi naisille äänioikeuden.
• Vuoden 1965 äänioikeuslaki teki laittomiksi viimeiset säännöt, jotka estivät mustia äänestämästä.
• Vuonna 1971 kahdeskymmeneskuudes lisäys antoi 18-20-vuotiaille aikuisille äänioikeuden.

Naiset opettavat toisiaan äänestämään, mikä on kansalaisen velvollisuus tasavallassa, sen jälkeen kun he saivat tämän oikeuden vuonna 1920.