Pohjois-Amerikan dinosaurukset – lajit, aikakaudet ja merkittävät fossiilit

Tämä on luettelo dinosauruksista, joiden jäänteitä on löydetty Pohjois-Amerikasta. Pohjois-Amerikasta tunnetaan yksi maailman tutkituimmista ja runsaimmista dinosaurusfossiilien kokoelmista — monien lajien tunnettuuden takana ovat laajat muodostumat, edistynyt tutkimushistoria sekä museokokoelmat ja kaivaukset, jotka ovat kestäneet yli vuosisadan.

Pohjois-Amerikassa on rikas dinosaurusten fossiilirekisteri, jossa dinosaurukset ovat hyvin erilaisia. Tämä ei välttämättä tarkoita sitä, että dinosaurukset olisivat olleet monimuotoisempia tai runsaampia kuin muualla maailmassa, vaan se voi johtua siitä, että Pohjois-Amerikan fossiilirekisteriin on käytetty huomattavia resursseja. Myös geologinen suotuisuus — laajat sedimenttikerrostumat kuten Morrison-, Hell Creek- ja Dinosaur Park -tyyppiset muodostumat — sekä fossiilien säilymistä suosivat depositiiviset ympäristöt (joki- ja laakajärvikerrostumat) selittävät osan löydöistä. Säilymis- ja kerrostumisolosuhteet (taphonomia), maankuoren liikkeet, eroosio ja ihmistoiminta vaikuttavat siihen, mitä lajeja me lopulta tunnistamme.

Keskijura

Keski-jura on ainoa Pohjois-Amerikassa heikosti edustettuna oleva ajanjakso, vaikka Meksikosta tunnetaankin useita keski-jura-löytöpaikkoja. Jalanjälkiä, munankuoria, hampaita ja luunpalasia, jotka edustavat theropodeja, sauropodeja ja ornithopodeja, on löydetty, mutta yksikään niistä ei ole diagnosoitavissa suvun tasolla. Usein löydöt ovat fragmentaarisia tai niiden anatomiset piirteet eivät riitä uuden lajin luotettavaan nimeämiseen. Lisäksi keski-jura-aineiston vähäisyys johtuu paikoin siitä, että monet tältä ajanjaksolta peräisin olevat kerrostumat ovat peitossa tai tuhoutuneet myöhemmässä geologisessa kehityksessä.

Yläjura ja Morrisonin muodostuma

Pohjois-Amerikan yläjura on kuitenkin täysin päinvastainen kuin keskijura. Yläjurainen Morrisonin muodostuma esiintyy useissa Yhdysvaltain osavaltioissa, kuten Coloradossa, Utahissa, Wyomingissa, Montanassa, New Mexicossa, Oklahomassa, Etelä-Dakotassa ja Texasissa. Se on maailman hedelmällisin yksittäinen dinosaurusfossiilien lähde. Morrison on myöhäisjurakauden muodostuma (noin 155–148 miljoonaa vuotta sitten) ja edustaa monipuolisia jokilaakso- ja tulvatasankeympäristöjä, joissa elivät suuret sauropodit, keskikokoiset ja suuret theropodit sekä lukuisa määrä kasvinsyöjiä ja pienempiä lajeja.

• Sauropodit: tunnettuja Morrisonista ovat mm. suurikokoiset Apatosaurus, Diplodocus, Brachiosaurus ja Camarasaurus.
• Theropodit: kuten lihansyöjä Allosaurus ja Ceratosaurus olivat liikkeellä aktiivisina petoina.
• Paikalliset fossiililöytökset: merkittäviä kaivauksia on tehty mm. Dinosaur National Monumentissa, Como Bluffissa ja Garden Parkissa.

Alempi liitu (varhaiskreide)

Alemman liitukauden aikana ilmestyi uusia dinosauruksia. Sauropodeja esiintyi edelleen, mutta ne eivät olleet yhtä monimuotoisia kuin jurakaudella. Pohjois-Amerikan varhaiskreidikauden theropodeihin kuuluvat dromaeosaurukset, kuten Deinonychus ja Utahraptor, Acrocanthosaurus ja Microvenator. Sauropodeihin kuuluivat Astrodon, Pleurocoelus ja Sauroposeidon. Ornithischianit olivat monimuotoisempia kuin ne olivat jurakaudella. Tenontosaurus, Hypsilophodon, Iguanodon, Protohadros ja Eolambia ovat joitakin tuolloin eläneistä ornithopodeista. Ankylosaurukset korvasivat stegosaurus-serkkunsa liitukaudella. Pohjois-Amerikan varhaiskuusi-iän ankylosauruksiin kuuluvat Sauropelta ja Gastonia. Pohjois-Amerikan varhaiskreidikaudelta tunnetaan myös Therizinosauruksia, kuten Falcarius.

Tällä ajanjaksolla maisemat muuttuivat: kasvillisuus monipuolistui ja uudet eläinryhmät laajenivat. Monet varhaiskreideyksilöt tunnetaan erinomaisesti pelkistä luuyksityiskohdista (esim. hampaita ja kallo-osia), mutta myös lähes täydellisiä luurankoja on löydetty, minkä ansiosta tutkijat pystyvät rekonstruoimaan lajien elintapoja, kasvattamisstrategioita ja liikkumista.

Ylempi liitu — Campanian: monimuotoisuuden huippu

Pitkällä ylemmän liitukauden aikana Pohjois-Amerikassa elettiin kaikkien aikojen runsain ja monimuotoisin dinosauruslaji. Ylemmän liitukauden alkupuolella elivät therizinosaurus Nothronychus ja ceratopsian Zuniceratops. Campanian-vaiheen (83,6–72 mya) aikana tunnetaan valtava dinosaurusten monimuotoisuus. Tämän jakson fossiiliesiintymiä edustavat mm. kanadalainen Dinosaur Park Formation ja yhdysvaltalaiset Two Medicine-, Judith River- ja Kaiparowits- muodostumat, jotka ovat osoittaneet lajirunsautta erityisesti keratopsian, hadrosauruksen ja tyrannosaurin ryhmissä.

• Theropodit: tyrannosaurukset kuten Albertosaurus, Gorgosaurus, Daspletosaurus, Appalachiosaurus ja Dryptosaurus, sekä ketterämmät dromaeosaurukset Dromaeosaurus, Saurornitholestes, Atrociraptor ja Bambiraptor.
• Keratopsiat ja muut kasvinsyöjät: runsas keratopsiajoukko — Pachyrhinosaurus, Styracosaurus, Centrosaurus, Monoclonius, Brachyceratops, Pentaceratops ja Leptoceratops — osoittavat kova- ja sarvollisten kasvinsyöjien monipuolisuuden.
• Hadrosaurukset: laaja lajisto, mm. Parasaurolophus, Corythosaurus, Lambeosaurus, Saurolophus ja Prosaurolophus, jotka muodostivat usein runsaita laumoja ja kehittyivät monimuotoisiksi ruokavalio- ja elinympäristöerikoistujiksi.

Campanian-aika tunnetaan myös alueellisesta endemismistä: Western Interior Seaway jakoi Pohjois-Amerikan länsi- ja itäalueisiin, mikä johti eri faunoihin eri alueilla. Tämä ilmenee esimerkiksi Länsirannikon ja itäisten alueiden erotuksina ja tiettyjen lajien paikallisina rajoittuneisuuksina.

Maastrichti — liitukauden loppu ja K−Pg-rajankäynti

Viimeisimmän liitukauden eli Maastrichti-vaiheen (72–65,5 mya) aikana dinosaurusten monimuotoisuus ei ollut yhtä suuri kuin sitä edeltäneessä kampanjavaiheessa, mutta silti Pohjois-Amerikassa eli monia tunnettuja ja ikonisia lajeja. Tälle ajalle tyypillisiä muodostumia ovat mm. Hell Creek- ja Lance- muodostumat, joissa on säilynyt runsaasti kattava kuva viimeisistä ei-linnuista dinosauruksista ennen K–Pg-massasukupuuttoa.

• Suurikokoiset sauropodit: titanosaurukset, mm. Alamosaurus, esiintyivät eteläisemmissä esiintymissä.
• Keratopsiat ja pachycephalosauriat: mm. Triceratops, Torosaurus, Pachycephalosaurus, Stygimoloch, Dracorex ja Stegoceras.
• Hadrosaurukset: mm. Edmontosaurus ja Anatotitan, usein laumoina elänyt ja monipuolisesti ravintoa käyttävä ryhmä.
• Suuret petodinosaurukset: Tyrannosaurus (eräs liitukauden huippupeto) ja mahdollinen Nanotyrannus (joka saattaa olla vain nuori Tyrannosaurus–yksilö) sekä troodontit kuten troodontti Troodon.

Maastrichtin lopussa tapahtui K–Pg-rajatapahtuma (n. 66 Ma), jonka seurauksena suurin osa ei-linnuista dinosauruksista katosi. Pohjois-Amerikan muodostumat ovat keskeisiä tämän tapahtuman tutkimuksessa: sedimenttikerrostumat, irtopöly, kerrostumien kemialliset merkit (kuten iridiumin huiput) ja fossiililuettelot auttavat selvittämään massasukupuuton kulkua ja ennen tapahtumaa vallinneita ekosysteemejä.

Merkittävät löytöpaikat ja tutkimusmenetelmät

Pohjois-Amerikassa on lukuisia merkittäviä fossiilihavaintopaikkoja, jotka ovat tuottaneet laajoja luustokoosteita ja yksittäisiä ikonisia specimenjä. Esimerkkejä: Hell Creek (Montana/North Dakota), Dinosaur Park Formation (Alberta), Two Medicine ja Judith River (Montana), Kaiparowits (Utah) sekä Dinosaur National Monument (Utah/Colorado). Nämä alueet tarjoavat tietoa lajirakenteesta, paleoekologiasta ja evoluutiosta.

Tutkimuksessa hyödynnetään nykyään monia uusia tekniikoita: CT-skannauksia, luuhistologiaa, isotoppianalyysejä ja digitaalista uudelleenrakennusta. Lisäksi kenttätutkimus, museoarkeologia ja kansalaishavainnot (esim. onnettomissa tilanteissa paljastuvat uusi löydöt) jatkavat lajiston laajentamista ja vanhojen nimien uudelleenarviointia. Monet aiemmat taksonit ja nimitykset ovat tutkimuksen edetessä muuttuneet — esimerkiksi kysymysmerkkeinä ovat Nanotyrannus ja Troodon— mikä osoittaa, että dinosaurustutkimus on jatkuvasti kehittyvää.

Yhteenveto

Pohjois-Amerikan dinosaurusten fossiilirekisteri tarjoaa laajan ikkunan mesotsooisille ekosysteemeille: jurakauden jättiläissauropodeista liitukauden lopun ikonisiin petoihin ja keratopsioihin. Fossiilien esiintyminen heijastaa sekä menneitä eliöyhteisöjä että nykyisen tutkimuksen painopisteitä ja geologisia suotuisuuksia. Uusia lajeja kuvataan yhä, ja vanhoja tulkintoja tarkentuu uusien löytöjen ja menetelmien myötä — siksi Pohjois-Amerikan dinosaurusfauna on sekä historiallisesti että tieteellisesti elinvoimainen tutkimuskohde.

Kysymyksiä ja vastauksia

Kysymys: Mikä on maailman hedelmällisin yksittäinen dinosaurusfossiilien lähde?

Kysymys: Mikä aikakausi on huonosti edustettuna Pohjois-Amerikan fossiiliaineistossa?

K: Minkä tyyppisiä dinosauruksia eli alemman liitukauden aikana?

Kysymys: Missä ylemmän liitukauden vaiheessa dinosauruksia oli enemmän kuin missään muussa aikakaudessa?

Kysymys: Minkälaisia dinosauruksia esiintyi kampanjakauden vaiheessa (83,6-72 mya)?

Kysymys: Minkälaisia kasvinsyöjädinosauruksia oli Maastrichti-vaiheessa (72-65,5 mya)?

Hae kirjaimella