C-duuri on C‑säveleen perustuva duuriasteikko. Asteikossa on seitsemän säveltä ja sen oikeakirjoitus nuoteissa ei sisällä yhtään ristiä tai alennusmerkkiä, joten se vastaa pianolla kaikkia valkoisia koskettimia.
Asteikko ja sävelet
C‑duurin asteikon sävelet ovat C–D–E–F–G–A–H (suomalaisessa merkinnässä H = engl. B). Perusasteet eli tärkeimmät soinnut ovat:
- I (toonika): C-duuri (C–E–G)
- IV (subdominantti): F-duuri (F–A–C)
- V (dominantti): G-duuri (G–B–D)
C‑duuri on siksi harmonisesti selkeä ja aloittelijoille yleinen sävellaji, koska triadit muodostuvat pelkästään luonnonsävelistä.
Suhteet ja mollit
Sen suhteellinen molli on a-molli, eli A‑molli jakaa saman etumerkin (ei ristejä eikä alennuksia) C‑duurin kanssa. Rinnakkaismolli on c‑molli, joka taas merkitään nuottikirjoituksessa kolmella alennusmerkillä (B♭, E♭, A♭).
Enharmoninen vastine ja nuotinnuskäytännöt
Teoreettisesti C‑sävelllä on enharmoninen vastine (esimerkiksi B♯), joten olemassa olisi myös vastaava teoreettinen B♯‑duuri. Käytännössä tällaisia enharmonisia muotoja ei yleensä käytetä, koska ne vaatisivat tarpeettoman monimutkaisen etumerkkien määrän. Joissain teksteissä saatetaan viitata myös B-duuri-nimellä, mutta huomio kannattaa kiinnittää siihen, että suomalaisessa nuotinnuksessa merkintätavat poikkeavat kansainvälisestä kaavasta (suomalaisessa merkinnässä H = B‑natural ja B = B♭), mikä voi aiheuttaa sekaannuksia.
C‑duuri on käytännössä yksi yleisimmistä ja yksinkertaisimmista duurisävellajeista, minkä takia sitä käytetään laajasti sekä opetuksessa että sävellyksissä.
Käyttö esimerkkeinä
Monet alkeis- ja harjoitusteokset aloitetaan C‑duurissa juuri sen yksinkertaisuuden vuoksi. Lisäksi monet klassiset ja populaarimusiikin kappaleet hyödyntävät C‑duuria sen kirkkaan ja avoimen soinnin takia.
