F-duuri: sävellaji, ominaisuudet ja transponoivat puhallinsoittimet

F-duuri (tai F-avain) on musiikillinen duuriasteikko, joka alkaa sävelestä F. Sen sävelmerkintä sisältää yhden desimin (B♭). F-duurin asteikko kirjainnimillä on: F – G – A – B♭ – C – D – E – F.

F-duurin suhteellinen molli on d-molli ja rinnakkaismolli on f-molli. Tonic-sointu (I) on F–A–C, dominantti (V) on C–E–G ja subdominantti (IV) on B♭–D–F. F-duuri sijoittuu kvinttikierrossa yhden desin suuntaan (yksi nuotti vasemmalle esim. C-duurista).

Transponoivat puhallinsoittimet

F-duurilla on erityinen merkitys puhallinsoittimille: monia soittimia on historiallisesti tai käytännössä puhaltimen luonnollisen sävyn vuoksi viritetty niin, että niiden "kotiääni" on F. Tekstin alkuperäisessä luettelossa mainittuja soittimia ovat mm. käyrätorvi, basettitorvi, F-sarvitorvi, F-trompetti ja bassowagnerin tuuba. Tällaisilla soittimilla on käytännössä seuraava periaate:

• Jos halutaan, että kyseinen instrumentti soisi kuultavana F-duurissa, osan kirjoitetaan usein C-duurissa. Tämä johtuu siitä, että monet näistä soittimista soivat käytännössä täydellisen viidenneksen alempana kuin mitä on kirjoitettu (kirjoitettu C kuulostaa F:änä).
• Poikkeuksia on. Esimerkiksi F-tromppi (historiallisempi tai tietyt erikoisviritykset) voi soida täydellisen neljänneksen ylempänä kuin kirjoitettu.
• Basettitorvi (basset-horn) voi usein kuulostaa oktaavin ja viidenneksen alempana (eli oktaavi + kvinti alempana kuin kirjoitus), mikä on huomioitava partituroinnissa.

Kirjoituskäytännöt voivat vaihdella aikakauden ja soittimen mukaan, joten nuotinnuksessa on hyvä merkitä soittimen transponointi selkeästi ja varmistaa äänenkorkeudet kokeilemalla tai konsulteeraamalla soittajaa.

Historiallinen ja musiikillinen käyttö

F-duuria on suosittu sävellaji erityisesti teoksissa, joissa on paljon puhallinsoittimia, koska monet barokki- ja klassismin ajan puhaltimet soivat hyvin tässä sävellajissa. Esimerkiksi Francesco Maria Veracinin Dresdenin ruhtinas Friedrich Augustukselle kirjoittamista kuudesta ylioverturesta suurin osa on joko F-duurissa tai B-duurissa, koska ruhtinaan orkesterissa oli paljon puhallinsoittimia, jotka soivat parhaiten näissä sävellajeissa.

F-duuri liitetään usein valoisuuteen, lämpimään ja toisinaan pastoraliin luonteeseen — kuuluisia esimerkkejä ovat esimerkiksi Beethovenin 6. sinfonia (Pastoraali) F-duurissa. Myös monet kamari- ja puhallinorkesteriteokset suosivat F-duuria juuri käytännöllisistä syistä (puhaltimien ergonomia ja sointi).

Käytännön huomioita säveltäjälle ja sovittajalle

• Muista sävelmerkintä: F-duurissa on yksi desi (B♭).
• Kun kirjoitat puhallinsäestyksiä, tarkista kunkin instrumentin transponointi (kuinka monta astetta se poikkeaa kirjoitetusta sävelestä) — erityisesti historiallisissa soittimissa transponoinnit voivat vaihdella.
• Orkesteri- ja kamarisovituksissa F-duuri on käytännöllinen sävellaji, kun mukana on paljon puhaltimia, sillä sointi ja intonaatio usein asettuvat suotuisasti.

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mikä on F-duuri?

K: Mikä on F-duurin suhteellinen molli?

K: Mikä on F-duurin rinnakkaismolli?

K: Mitkä soittimet soivat F-duurissa?

K: Miltä nämä soittimet kuulostavat, kun ne on kirjoitettu C-duurissa?

Kysymys: Miksi Veracini kirjoitti Overtuurat prinssi Friedrich Augustukselle enimmäkseen joko B- tai F-duurissa?

Hae kirjaimella