Sormitus: määritelmä ja opas soiton sormien sijoitteluun

Sormitus tarkoittaa: sen valitsemista, mitä sormea käytetään kuhunkin nuottiin soitettaessa kappaletta soittimella. Kun opetellaan soittamaan kappaletta, on tärkeää yrittää löytää hyvä sormitus. Kun hyvä sormitus on löydetty, sitä tulisi käyttää aina, jotta kappale soitetaan aina samalla tavalla ja sormet oppivat, "minne mennä". Joskus painetussa nuotissa on nuottien yläpuolelle painettu sormisormitus. Siitä voi olla soittajalle apua, mutta aina ei ole välttämätöntä käyttää painettua sormitusta. Ihmisten kädet ovat erilaiset, ja yhdelle soittajalle sopiva sormitus ei välttämättä sovi toiselle.

Miksi sormitus on tärkeä?

Toistettavuus: sama sormitus auttaa soittajaa toistamaan kappaleen tasalaatuisesti.
Tekniikan sujuvuus: hyvä sormitus vähentää tarpeetonta siirtelyä ja mahdollistaa sujuvan legaton, nopeuden ja ilmaisun.
Ennakoitavuus: kun sormitus on suunniteltu, kädet ”tietävät” minne mennä seuraavaksi, mikä vähentää virheitä.
Turvallisuus: oikea sormitus voi estää rasitusta ja kipua pitkällä tähtäimellä.

Perusperiaatteet eri soittimille

Vaikka sormituksen perusidea on sama — valita sopiva sormi kuhunkin nuottiin — eri soittimet asettavat omat erityisvaatimuksensa. Tässä muutamia yleisiä huomioita:

Piano

Numeroidaan sormet 1–5 (1 = peukalo, 5 = pikkusormi).
Peukalo kannattaa usein "tunnustella alle" (thumb-under) asteikon ja sointukulkujen sujuvuuden vuoksi.
Käytetään fingervaihtoja (finger substitution) legatossa ja pidemmissä sävelkulkuissa.
Suunnittele sormitus siten, että suurin osa liikkeistä on pieniä ja käsi pysyy rentona.

Kitara

Otelaudan kätisissä ja sointujen sijainnissa on huomioitava: eri sormi- ja kitekniikat (barre, thumb-over).
Klassisessa kitarassa merkitään oikean käden sormet p (peukalo), i (etusormi), m (keskisormi), a (nimetön).
Barre-sormituksen suunnittelu on tärkeää soitettavuuden kannalta; joskus kannattaa vaihtaa asemointia sen sijaan, että venyttäisi epämukavasti.

Viulu, alttoviulu, sello

Sormitus liittyy asemaan (position) ja sormenvenytyksiin; usein tehdään päätös, vaihdetaanko asemaa vai venytetäänkö sormea.
Avaimet ja sormitukset merkataan harjoituksissa, jotta korkeatkin paikat tulevat tutuksi.

Puhallinsoittimet

Sormitus tarkoittaa kombinaatioita, joilla eri venttiilejä tai aukkoja painetaan.
Joillekin puhallinsoittimille on olemassa useita vaihtoehtoisia sormituksia samaan ääneen (esim. oktaavin valinta), ja valinta vaikuttaa intonaatioon ja fraseeraukseen.

Harpun ja muiden erikoissoitinten huomioita

Harpussa sormitus ja pedaaliasetukset suunnitellaan etukäteen yllätysten välttämiseksi.
Erikoissoittimissa sormitus voi sisältää käden ristikkäin siirtoja ja käsien koordinoinnin suunnittelua.

Kuinka löytää hyvä sormitus — askel askeleelta

Tutki vaikeat kohdat ensin hitaasti: etsi liike, joka tuntuu luonnolliselta ja vähentää siirtymiä.
Merkitse sormitus nuottiin selkeästi ja käytä sitä systemaattisesti harjoittelussa.
Kokeile vaihtoehtoisia sormituksia, jos alkuperäinen tuntuu kankealta tai aiheuttaa jännitystä.
Harjoittele kyseistä kohtaa erikseen hitaasti ja incrementaalisesti nopeutta nostaen.
Kysy opettajalta tai kokeneemmalta soittajalta palautetta — joskus pieni muutos parantaa sujuvuutta huomattavasti.

Mistä tunnistaa hyvä sormitus?

Se mahdollistaa tasaista äänentuottoa ja ilmaisuvaraa.
Se minimoi tarpeettomat käden tai sormien liikkeet.
Se toimii myös eri tempuissa, ei vain kohtalaisessa nopeudessa.
Se on ergonominen: ei pakota venytyksiin tai kiertymisiin, jotka aiheuttavat kipua.

Merkintätavat painetuissa nuoteissa

Painetuissa nuoteissa sormitusmerkintöjä voi nähdä nuottiviivaston ylä- tai alapuolella, ja ne vaihtelevat soittimen mukaan. Yleisimmät tavat:

Pianossa: numerot 1–5.
Kitarassa: vasemman käden sormet 1–4; oikean käden klassisissa merkinnöissä p, i, m, a.
Puhaltimissa: usein koko sormitusrivi tai vaihtoehtoisten sormitusten merkintä sulkuihin.

Sormituksen soveltaminen ja mukauttaminen

Ihmisten kädet ovat erilaiset: sormien pituus, kämmenen koko ja nivelten liikkuvuus vaikuttavat siihen, mikä sormitus toimii parhaiten. Älä pelkää muuttaa painettua sormitusta oman käsialasi mukaan. Tärkeintä on, että vaihtoehto on toimiva ja toistettavissa.

Harjoitustekniikat ja vinkit

Merkkaa sormitus nuottiin selvästi lyijykynällä tai pienellä symbolilla.
Harjoittele vaikeat kohdat isolaatiossa ja kohdenna toistoja systemaattisesti.
Käytä harjoitteluun metronomia; lisää nopeutta vasta, kun sormitus on varmassa hallinnassa.
Tarkista, ettei valittu sormitus aiheuta pitkän aikavälin rasitusta — jos tekee, etsi vaihtoehto.

Yhteenveto

Sormitus on keskeinen osa soittotekniikkaa: se vaikuttaa soitettavuuteen, ilmaisuun ja soittajan ergonomiaan. Hyvä sormitus on suunniteltu etukäteen, harjoiteltu johdonmukaisesti ja tarvittaessa mukautettu henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Painetut sormitusohjeet auttavat, mutta lopulta paras ratkaisu löytyy kokeilemalla ja oman opettajan neuvoilla.

Sormitus kosketinsoittimissa

Kun soitat kosketinsoittimia, sormet numeroidaan 1:stä 5:een kummassakin kädessä: peukalo on 1, etusormi on 2, keskisormi on 3, rengassormi on 4 ja pikkusormi on 5. Sormet eivät aina ole olleet näin numeroituja. Isossa-Britanniassa 1800-luvulla peukalo merkittiin ristillä (+) ja sormet numeroitiin 1:stä 4:ään. Tämä tunnettiin "englantilaisena sormituksena", kun taas toinen tapa (1-5) tunnettiin "mannermaisena sormituksena". Kuitenkin 1900-luvun alusta lähtien britit käyttivät normaalia 1-5 (mannermaista) sormitusta.

Käsitykset sormituksesta ovat muuttuneet musiikin historian aikana. Barokin aikana (1600-luvulla ja 1700-luvun alussa) ranskalaiset säveltäjät, jotka kirjoittivat cembalolle, sormittivat usein asteikkokohdat 2 3 2 3 jne. siten, että nuotit ryhmittyivät (litteroitiin) kaksin kappalein. Myöhemmin tämä ajatus meni pois muodista. Carl Czerny kirjoitti 1800-luvun alkupuolella pianolle paljon opintoja, joiden avulla kaikkia sormia harjoitettiin yhtä paljon. Näin opimme soittamaan pianoa nykyään.

Urkujen sormitus on samanlainen kuin pianon sormitus. Urkutaiteilijat käyttävät kuitenkin paljon "sormen vaihtamista", mikä tarkoittaa: vaihtamista toiseen sormeen, kun nuotti pidetään alhaalla. Tämä on hyödyllistä esimerkiksi virsilauluissa, joissa on paljon sointuja. Se auttaa tekemään musiikista legatoa (sulavaa): (pianisti voi käyttää oikeaa pedaalia saadakseen soinnut legatoon.) Pedaaleilla soittavan urkutaiteilijan on myös päätettävä, mitä jalkaa hän käyttää kullekin nuotille. Tätä kutsutaan "jalkautumiseksi". V-merkki tarkoittaa: soita varpaalla, neliönmuotoinen u-merkki tarkoittaa: soita kantapäällä. Kun nämä merkit on sijoitettu nuotin yläpuolelle, se tarkoittaa oikeaa jalkaa, alapuolella vasenta jalkaa.

Sormitus jousisoittimissa

Jousisoittimien sormitus osoittaa, missä asennossa soitetaan (eli kuinka syvällä kynsilaudassa käsi on). Sormet numeroidaan 1:stä 4:ään, koska peukalo on soittimen kaulan takana. Numero 0 tarkoittaa: soita avoin jousi (älä käytä sormea). Vain vasen käsi sormittaa nuotteja, koska oikea käsi joko nyppii tai jousittaa. Viulun kaltaisissa jousisoittimissa ei ole merkintöjä sormilautaan, joten soittajan on totuttava siihen, mihin paikkaan sormet on laitettava, muuten soitto ei ole viritetty. Soittimissa, kuten kitaroissa ja banjoissa, on kitarahermot (pienet kuopat koskettimessa), jotka osoittavat, mihin sormet on asetettava.

Joskus nuottiin painetussa tai kirjoitetussa sormituksessa voi olla tarpeen ilmoittaa myös, millä jousella soitetaan. Melodia, joka voidaan soittaa viulun D-kiinnityksellä ensimmäisessä asennossa, voidaan soittaa myös G-kiinnityksellä viidennessä asennossa (käsi paljon ylempänä sormilautaa). Tämä on vaikeampaa, mutta hyvä soittaja voi saada sen kuulostamaan erityisen lämpimältä ja kauniilta. Joskus nuotteja voidaan sormittaa harmonisina eikä tavallisina pysäytettyinä nuotteina. Tämä saa ne kuulostamaan hyvin kevyiltä ja ilmavilta.

Sellonsoittajat voivat soittaa myös "peukalon asennossa", jos heillä on useita nuotteja, jotka ovat korkealla ja melko lähellä toisiaan. Tällöin peukalo asetetaan korkealle sormilaudalle, usein kahden jousen yli.

Kontrabasso on niin suuri, että myös nuottien väliset etäisyydet ovat hyvin suuret. Nuotista toiseen siirtymiseen (puolisävelissä) käytetään sormea 1, sitten 2 ja sitten 4. Sormi 3 vain auttaa sormea 4 painamaan jousen alaspäin. On muutamia soittajia, jotka käyttävät erilaista sormijärjestelmää: he käyttävät sormia 1, 2, 3 ja 4. Tämä tarkoittaa, että käden on venytettävä paljon. Näin on vaikea soittaa sävelen mukaan, vaikka käden asentoa ei tarvitse vaihtaa niin paljon.

Harppusormitus

Harppumusiikki muistuttaa pianon soittoa: siinä on kaksi nuottiviivaa, joista toisessa on tavallisesti korkealentokirjain oikealle kädelle ja toisessa bassokirjain vasemmalle kädelle. Joitakin pianomusiikkia voi soittaa harpulla, mutta pianon sormitukset eivät toimi. Kun pianolla aloitetaan peukalosta ja edetään sormia pitkin pikkusormeen, oikeassa kädessä siirrytään korkeampiin nuotteihin ja vasemmassa kädessä matalampiin nuotteihin. Harpulla se on päinvastoin (harpisti istuu niin, että korkeat nuotit ovat lähimpänä hänen vartaloaan). Peukalo on numero 1 ja sormet ovat 2, 3 ja 4. Pikkusormea ei käytetä harpunsoitossa.

Puupuhaltimien sormitus

Puupuhaltimissa on yleensä yksi perussormitus, ja jokainen nuotti on tietty sormiyhdistelmä. Edistyneemmillä tasoilla voidaan kuitenkin käyttää erilaisia sormituksia erilaisten efektien aikaansaamiseksi. Aloittelijoiden kirjoissa voi olla sormituskaavio, josta näkee, miten eri nuotit saadaan soimaan. Matalaa Fis-sointua sormitetaan 1 2 3 0 2 3. Tämä tarkoittaa: vasemman käden sormet 1, 2 ja 3 ja oikean käden sormet 2 ja 3. Oikean käden ensimmäinen reikä jätetään auki.

Joissakin soittimissa, erityisesti ässä- ja terssisävelissä, on monimutkainen sorminäppäily. Tätä kutsutaan "ristisormitukseksi". Huilussa, oboessa, klarinetissa ja fagotissa on kaikissa metalliset avaimet, joiden avulla pääsee helpommin mataliin reikiin ja joiden avulla on helpompi soittaa teräviä ja terssejä. Theobald Böhm keksi 1800-luvulla tavanomaisen järjestelmän näille näppäimille.

Joskus joillekin nuotteille on olemassa "vaihtoehtoinen sormitus". Tätä voidaan käyttää helpottamaan nopeiden trillereiden soittamista, mutta tavallinen sormitus kuulostaa paremmalta tavallisille nuotteille.

Hyvän sorminäppäilyn käyttäminen

Hyvä sormitus on sormitus, jossa vältetään käden tarpeetonta liikuttelua ylös ja alas. Sen pitäisi myös auttaa musiikkia kuulostamaan hyvältä, esim. legaton soitto sulavissa sävelissä, selkeä soitto nopeissa toistuvissa nuotissa.

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mitä sormettaminen on musiikissa?

V: Sormituksella tarkoitetaan musiikissa sen valitsemista, mitä sormea käytetään kuhunkin nuottiin, kun soitetaan kappaletta soittimella.

K: Miksi on tärkeää löytää hyvä sormitus, kun opettelee soittamaan kappaletta?

V: On tärkeää löytää hyvä sormitus, kun opettelee soittamaan kappaletta, jotta kappale soitetaan aina samalla tavalla ja sormet oppivat, "mihin mennä".

Kysymys: Pitäisikö kappaleen soittamisessa käyttää aina painetun nuotin sormitusta?

V: Painettua sormitusta ei aina tarvitse käyttää nuotissa, koska ihmisten kädet ovat erilaiset ja se, mikä toimii yhdelle soittajalle, ei välttämättä toimi toiselle.

K: Miten painetut sormitukset voivat auttaa soittajaa?

V: Painetuista sormitussuosituksista voi olla soittajalle apua, koska ne antavat soittajalle vertailukohdan, josta hän voi lähteä liikkeelle omaa ihanteellista sormitussuositustaan miettiessään.

K: Mitä voi tapahtua, jos muusikko ei käytä johdonmukaista sormitusta soittaessaan kappaletta?

V: Jos muusikko ei käytä johdonmukaista sormitusta soittaessaan kappaletta, hänen sormensa eivät välttämättä opi, "minne mennä", ja kappale saatetaan soittaa joka kerta eri tavalla.

K: Voiko kappaleen ihanteellinen sormitus vaihdella soittajan käden koon mukaan?

V: Kyllä, kappaleen ihanteellinen sormitus voi vaihdella soittajan käden koon ja sorminäppäryyden mukaan.

K: Mitä hyötyä on siitä, että käytetään johdonmukaisesti samaa sormitusta?

V: Saman sormituksen johdonmukainen käyttö voi auttaa muusikkoa soittamaan kappaletta johdonmukaisesti, parantaa sorminäppäryyttä ja helpottaa uuden kappaleen oppimista.