Nihilismi on ajattelutapa, joka hylkää merkityksen, käsitteet tai elämän. Se voi olla filosofinen kanta tai tila. Nihilismi tarkoittaa "ei mitään", ja "nihil" on latinankielinen sana, joka tarkoittaa "ei mitään". Nihilismi voi tarkoittaa uskomusta, jonka mukaan arvot ovat merkityksettömiä ideoita. Se voi tarkoittaa myös uskomusta, ettei millään ole mitään merkitystä tai tarkoitusta. Itse asiassa on monia erilaisia uskomuksia, joita voidaan kutsua nihilismiksi. Friedrich Nietzsche oli saksalainen ajattelija, joka kirjoitti paljon nihilismistä. Hänen kirjoittamaansa sanotaan usein tärkeimmäksi selitykseksi nihilismistä. Nietzsche kirjoitti, että nihilismi syntyy perinteisten arvojen kyseenalaistamisesta, kunnes ne hajoavat. Tätä kutsutaan "arvojen tuhoamiseksi".
Mitä nihilismi tarkoittaa käytännössä?
Nihilismi voi ilmiasua monella tavalla. Yksinkertaisimmillaan se on väite, että maailmalla ei ole objektiivista päämäärää tai että moraaliset arvot eivät ole sitovia tai todellisia. Käytännössä tämä voi näkyä esimerkiksi seuraavasti:
- Eksistentiaalinen nihilismi: käsitys, että elämästä puuttuu loppuun asti ulottuva merkitys tai tarkoitus.
- Moraalinen (tai etiinen) nihilismi: kanta, jonka mukaan ei ole olemassa todellista moraalista oikeaa tai väärää.
- Epistemologinen nihilismi: skeptismi tiedon mahdollisuudesta — ajatus, että varmaa tietoa ei ole saatavilla.
- Metafyysinen nihilismi: radikaalimmat muodot kieltävät jopa asioiden itsensä olevan todellista tai pysyvää.
Nihilismi ei siis ole yksi yhtenäinen oppi, vaan joukko toisiinsa liittyviä mutta eriytyviä näkemyksiä siitä, mikä on olemassa ja mikä on merkityksellistä.
Historia ja venäläinen nihilismi
Mihail Bakuninin ja Dmitri Pisarevin kaltaiset venäläiset ajattelijat innoittivat monia nihilistejä, koska he uskoivat, että tällainen tuhoaminen oli hyvä asia. Sanan "nihilismi" teki tunnetuksi myös Ivan Turgenevin venäläinen romaani Isät ja pojat. Tarinan sankari on nihilisti nimeltä Bazarov. Venäläinen nihilismi innoitti monia vallankumouksellisia, kuten Sergei Nechajevia ja Vladimir Leniniä. Venäläinen kirjailija Fjodor Dostojevski oli melkein myös nihilisti. Hänestä tuli kuitenkin anti-nihilisti kymmenen vuoden maanpakolaisuuden jälkeen. Hän kirjoitti nihilismistä monissa romaaneissa, kuten Rikos ja rangaistus. Myös Venäjän keisarin, tsaari Aleksanteri II:n 13. maaliskuuta 1881 murhanneet henkilöt ovat usein nihilistejä.
19. vuosisadan Venäjällä "nihilismi" liitettiin usein radikaaliin yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen vastarintaan: perinteisten instituutioiden, kuten kirkon ja aateliston, arvostelu ja ehdottomat muutosehdotukset nähtiin nihilistisina. Tämä historiallinen yhteys teki termistä myös poliittisesti latautuneen.
Nietzschen ajatus ja sen seuraukset
Nietzsche ajatteli, että arvojen tuhoamisella oli huonoja seurauksia, mutta sitä ei voitu pysäyttää. Hän ajatteli myös, että kristinusko oli aiheuttanut arvotuhon, ja kutsui sitä eräänlaiseksi nihilismiksi. Hänen mielestään kristinusko oli nihilistinen, koska se oli elämää kieltävä, eli sillä on negatiivinen ja epäterveellinen asenne elämää kohtaan. Uskonnolliset ajattelijat ovat sen sijaan sanoneet, että nihilismi tulee uskonnon hylkäämisestä. Joskus ihmiset ajattelevat, että osa buddhalaisuudesta on nihilismin kaltaista, vaikka toiset osat hylkäävät nihilismin. 1700- ja 1800-luvuilla sanaa "nihilismi" käytettiin lähinnä ihmisistä, jotka hylkäsivät uskonnon tai eivät uskoneet mihinkään. Niin tai näin, nihilismi nähdään usein sanana elämää kieltäville uskomuksille.
Nietzschen tunnetuimpia ajatuksia liittyen nihilismiin ovat mm. lausahdus "Jumala on kuollut" — se kuvaa kulttuurista tilaa, jossa aiemmat arvot ja niiden takana ollut uskonnollinen auktoriteetti on menettänyt merkityksensä. Nietzsche ei yksinkertaisesti hyväksynyt passiivista hyväksyntää arvotyhjiölle; hän ehdotti, että ihmisten tulisi pyrkiä luomaan uusia arvoja (mm. käsite Übermensch) ja elämänmyönteisiä tulkintoja.
Nihilismi kulttuurissa ja politiikassa
Nihilismi on vaikuttanut laajasti kirjallisuuteen, taiteeseen ja politiikkaan. Se näkyy teoksissa, jotka käsittelevät merkityksettömyyden kokemusta, yhteiskuntakritiikkiä tai moraalista hämärtymistä. Filosofisesti siitä ovat keskustelleet esimerkiksi eksistentialistit (kuten Jean-Paul Sartre ja Albert Camus), jotka tunnistivat nihilismin ongelman mutta pyrkivät vastaamaan siihen ihmisen vapauden ja valinnan kautta.
Politiikassa nihilismi on joskus yhdistetty väkivaltaiseen radikalismiin, kuten venäläisiin vallankumouksellisiin liikkeisiin 1800-luvun lopulla. Toisaalta termiä on myös käytetty herjaamaan ideologisia vastustajia — kutsumalla jotakuta nihilistiksi pyritään usein leimaamaan hänen näkemyksensä moraalisesti tuhoisiksi tai häiritseviksi.
Vastaukset ja kritiikki
Nihilismin herättämiin huoliin on tarjottu erilaisia vastauksia:
- Uusien arvojen luominen: Nietzsche ja monet nykykriitikot kannattavat aktiivista arvotyötä ja erilaisten merkitysten rakentamista.
- Eksistentiaalinen vastaus: eksistentialistit korostavat yksilön vastuuta luoda oma merkityksensä toiminnan ja valintojen kautta.
- Religioottinen tai eettinen kritiikki: uskonnolliset ja monien moraalifilosofien esittävät, että objektiviset arvot tai transsendenttinen perusta ovat välttämättömiä nihilismiä vastaan.
Kriitikot huomauttavat myös, että termiä "nihilismi" käytetään helposti liioitellen; usein puhutaan siitä, mitä se ei ole (elämän kieltäminen), sen sijaan että eriteltäisiin tarkasti, minkälaisesta arvokritiikistä on kyse.
Nykymerkitys
Tänä päivänä nihilismi on sekä akateeminen käsite että yleiskielessä käytetty termi. Filosofiassa keskustelu jatkuu erityisesti moraalifilosofian, eksistentialismin ja postmodernismin piirissä. Populaarikulttuurissa nihilismin teemat — merkityksen puute, yksinäisyys, yhteiskuntavieras — näkyvät elokuvissa, kirjallisuudessa ja musiikissa. Monille nykyajattelijoille haaste ei ole niinkään todistaa nihilismiä vääräksi, vaan löytää kestäviä tapoja elää ja toimia merkityksettömyyden mahdollisuuden tunnustaen.
