Silkkihai

Kuvaus

Silkkiuimahain on suuri ja hoikka hai, jolla on melko venynyt ja pyöristetty kuono, suhteellisen vino ensimmäinen selkäevä, jonka tylppä kärki sijaitsee rintaevien reunojen takana, pieni toinen selkäevä, jonka vapaa takakärki on erittäin pitkä (yli kaksi kertaa korkeampi), ja matala selkäevien välinen harja (selkäevien välinen harja). Rintaevät ovat pitkät ja ohuet, ja niiden kärjet ovat hämärän väriset. Silkkihait ovat tavallisesti tummanharmaita ja pronssin sävyisiä, mutta joskus myös kullanruskeita. Niiden alapuoli on valkoinen. Ensimmäistä selkäevää lukuun ottamatta kaikkien evien kärjet ovat väriltään hämärät; tämä näkyy selvemmin poikasilla. Ylähampaat ovat laajasti kolmionmuotoiset ja vinot, ja ne muuttuvat vinommiksi kohti leukakulmaa, joka on voimakkaasti leikattu ja sivuilta voimakkaasti rosoinen. Alemmat hampaat ovat koholla, ja niiden reunat ovat sileät. Sekä ala- että yläleuassa on yleensä 1-2 symphysialihammasta. Ihohampaat ovat pieniä, tiiviisti kerrostuneita ja päällekkäisiä, mikä antaa nahalle sileän tai "silkkisen" rakenteen, josta hai on saanut nimensä. Tämän lajin enimmäispituus on 3,3 metriä. Urokset tulevat sukukypsiksi 2,2-2,3 metrin pituisina (9-10 vuoden ikäisinä) ja kasvavat pienemmiksi kuin naaraat, jotka tulevat sukukypsiksi 2,3-2,5 metrin pituisina (12 vuoden ikäisinä), mutta nämä luvut vaihtelevat lajin eri populaatioiden välillä. Silkkihait painavat noin 350 kiloa.

Silkkihailla on lyhyt ensimmäinen selkäevä ja pitkät rintaevät.

Taksonomia

Johannes Müller ja Jakob Henle antoivat ensimmäiselle kuvatulle yksilölle nimen Carcharias (Prionodon) falciformis vuonna 1841. Sukunimi Carcharhinus tulee kreikan sanoista "karcharos", joka tarkoittaa "teroittaa", ja "rhinos", joka tarkoittaa "nenää". Muita silkkihain nimiä ovat Squalus tai Prionodon tiburo, Gymnorhinus tai Gymnorrhinus pharaonis, Aprionodon sitankaiensis, Carcharhinus floridanus, Eulamia malpeloensis ja Carcharhinus atrodorsus.

Müllerin ja Henlen piirustus silkkihain hailajista.

Habitat

Silkkihai on yleinen trooppisissa ja subtrooppisissa vesissä, ja sitä tavataan Atlantin, Tyynenmeren ja Intian valtamerissä. Läntisellä Atlantilla se esiintyy Yhdysvaltain osavaltiosta Massachusettsista Brasiliaan (mukaan lukien Meksikonlahti ja Karibianmeri), ja itäisellä Atlantilla se esiintyy Espanjasta Angolaan. Sitä tavataan läntisellä Intian valtamerellä ja Punaisella merellä Tansaniasta Mosambikiin, mukaan lukien Madagaskar ja Komorit, ja keskisellä ja itäisellä Intian valtamerellä Malediiveilta ja Sri Lankasta Länsi-Australiaan. Sitä tavataan läntisellä Tyynellämerellä Kiinasta Uuteen-Seelantiin (mukaan lukien Havaijin saaret) ja itäisellä Tyynellämerellä Baja Californiasta Peruun.

Vaikka silkkihai esiintyy pääasiassa pelagisella vyöhykkeellä, silkkihai ei esiinny vain avomerellä, vaan sitä on tavattu myös jopa 18 metrin syvyydessä. Se on aktiivinen, nopea hai, joka suosii lämpimämpiä vesiä (noin 23 °C). Sitä tavataan yleisesti lähellä mannerjalustojen reunoja ja syvän veden riuttojen yläpuolella, missä on runsaasti ravintoa. Se liikkuu pääasiassa pinnasta vähintään 500 metrin syvyyteen, mutta sitä on pyydetty jopa 4000 metrin syvyisestä vedestä. Tutkimukset osoittavat, että silkkihairyhmät sisältävät eri sukupuolta olevia, mutta samankokoisia silkkihaita. Nuoria silkkihaita tavataan rannikon taimitarhoissa, ja aikuisia haita tavataan kauempana merellä, syvemmillä vesillä.

Silkkihaita tavataan enimmäkseen avovesissä.

Feeding

Silkkihai syö pääasiassa luisia kaloja, kuten tonnikalaa, makrillia, sardiineja, särkikaloja, särkikaloja, särkikaloja, ankeriaita, merikissoja, ankeriaita, lyhtykaloja, viilukaloja, piikkikaloja ja piikkimonnia. Sen ruokavalioon kuuluvat myös kalmarit, paperinautilus ja uintiravut, ja fossiileissa on todisteita siitä, että se on syönyt kuolleita valaita. Hyvän kuuloaistinsa ja metsästystaktiikkansa ansiosta nämä hait ovat erinomaisia metsästäjiä. Ne työskentelevät yleensä yhdessä "paimentaakseen" pieniä kalaryhmiä pintaan ja pyydystääkseen kalat. Kun kalat ovat kaikki tiiviisti kasassa, silkkihait hyökkäävät kalojen kimppuun suurella nopeudella ja syövät usein koko kalaryhmän.

Tonnikala on silkkihain suosima saalis.

Lisääntyminen

Silkkihai on elinkykyinen eli se synnyttää elävänä. Pohjois-Atlantin länsiosassa naaraat parittelevat loppukeväällä (touko-kesäkuussa) ja synnyttävät samaan aikaan, mutta vasta seuraavana vuonna, eli tiineys kestää 12 kuukautta. Pentueita syntyy pentuetta kohti 6-14 Atlantin länsiosassa, 9-12 Atlantin itäosassa, 9-14 Intian valtameren länsiosassa ja 2-11 Intian keskiosassa. Poikaset viettävät ensimmäiset kuukautensa koralliriutoilla, mutta siirtyvät avomerelle ensimmäiseen talveen mennessä. Läntisellä Pohjois-Atlantilla poikasalueet sijaitsevat Karibian saarten varrella.

Muut nimet

Englanniksi silkkihai on myös nimeltään "Net-eater shark" itäisellä Tyynellämerellä, koska sitä pyydetään usein tonnikalan pyynnissä käytettäviin verkkoihin. Silkkihain nimi on myös "Mustapistehai", "Harmaa valaanpyyntihai", "Oliivihai", "Riuttohai", "Ridgeback-hai", "Sirppihai", "Sirppisilkkihai" ja "Sirppimäinen hai". Muilla kielillä silkkihain nimi on "cação" (portugali), "cazon" (espanja), "cazon de playa" (espanja), "cazón-tiburón" (espanja), "haukkahai" (suomi), "jaqueta" (espanja), "jaqueton" (espanja), "kanhaai" (hollanti), "karcharinos lios" (kreikka), "kurotogarizame" (japani), "lombo preto" (portugali), "malie" (samoalainen), "mandi sravu" (malaiji), "mangeur d'hommes" (ranska), "marracho sedoso" (portugali), "marracho-luzidio" (portugali), "mbamba menyo" (swahili), "moosi" (gujarati), "mungsing" (jaavalainen), "mushi" (marathi), "papa" (swahili), "papa bunshu" (swahili), "pating" (tagalog), "requin soyeux" (ranska), "seidenhai" (saksa), "suga sura" (telugu), "syhaai" (afrikaans), "tiburón" (espanja), "tiburon jaqueton" (espanja), "tiburón lustroso" (espanjaksi), "tiburón sedoso" (espanjaksi), "tinterero" (espanjaksi), "tollo" (espanjaksi), "tollo mantequero" (espanjaksi), "tribon berde" (papiamentoksi), "tubarão-luzidio" (portugaliksi), "yu jereh" (malaijiksi), "yu pasir" (malaijiksi) ja "zijdehaai" (hollanniksi).

Ihmisen vuorovaikutus

Silkkihaita pidetään vaarallisina ihmisille niiden aggressiivisen luonteen ja koon vuoksi. Silkkihaiden on havaittu nostavan päätään, kaarevan selkänsä ja laskevan pyrstönsä, ja tämän asennon uskotaan olevan eräänlainen uhkailun osoitus. Silkkihait ovat tärkeitä pitkäsiima- ja verkkokalastuksessa monissa osissa maailmaa. Meksikonlahdella niitä pyydetään usein tonnikalasaaliiden mukana, mutta niitä pyydetään myös haikalastuksessa. Karibialla niitä kalastetaan joskus, yleensä pitkäsiimalla, mutta ne eivät ole yleinen saalis. Malediiveilla ja Sri Lankassa ne ovat tärkein hailaji, ja niiden osuus pelagisella vyöhykkeellä pyydetyistä saaliista on 70-80 prosenttia. Japanin vesillä silkkihait ovat yleinen hainpyynnin kohdelaji, ja niitä pyydetään myös miekkakalan ja tonnikalan pyynnin yhteydessä. Yhdysvaltain keski- Atlantin vesillä silkkihain pyynti on vähäistä, mutta ei merkittävää. Silkkihain lihaa, öljyä ja eviä myydään kaupallisesti. Silkkihain kalastusta harjoittavat myös virkistyskalastajat. Muiden haiden tavoin silkkihai on vaarassa liikakalastuksen vuoksi, koska sen tiinehtymisaika on pitkä, jälkeläisten määrä vähäinen ja kasvuvauhti hidas. Sen lisäksi, että silkkihaita käytetään kalastuksen kannalta, niitä on käytetty useissa tieteellisissä tutkimuksissa haiden aistibiologian tutkimiseen.