Amerikanpunarinta (Turdus migratorius) on muuttava laululintu, joka kuuluu kolopesijöiden heimoon (Turdidae). Englanninkielinen nimi "robin" viittaa linturyhmään, jonka useilla lajeilla on punertava rinta; tämä on verrannut esimerkiksi eurooppalaiseen punarintaan, vaikka kyseiset lajit eivät ole läheistä sukua. Amerikanpunarinnalla tunnetaan useita alalajeja: lajilla on seitsemän alalajia, joista T. m. confinis on yksi erottuvimmista.

Tuntomerkit

Amerikanpunarinta on keskikokoinen rastaslaji, pituudeltaan yleensä 23–28 cm ja painoltaan noin 70–100 g. Aikuisen koiraan pää ja selkä ovat tyypillisesti tummanharmaat tai lähes mustat, ja rinta on kirkkaan oranssinpunainen. Naaras on yleensä vaaleampi ja ruskeasävyisempi, rinnan väri himmeämpi. Nuoret linnut ovat laikukkaita ja siivenaluset voivat olla pilkulliset. Laji tulee helposti tunnistaa sen oranssinpunaisesta rinnasta, selvästi erottuvasta silmäkehästä ja suoraviivaisesta, suuntautuneesta vartalosta.

Äänet ja käyttäytyminen

Laulu on melodinen ja pehmeä, usein toistuvaa ja moni-säkeistä liverrystä. Amerikkalainen punarinta on aktiivinen päivisin: se ruokkii usein nurmikoilla ja avoimilla alueilla nykien maata ja etsien matoja, ja se voi kuvata pyrstönsä lievää nykimistä tai nykäisyjä etsiessään saalista. Pesimäaikana yksilöt voivat olla hyvin territoriaalisia.

Levinneisyys ja elinympäristö

Amerikanpunarinta elää laajasti koko Pohjois-Amerikassa. Se on satunnainen vaeltaja myös muilla alueilla ja sitä tavataan harvoin Länsi-Euroopassa. Lintua on havaittu myös Grönlannissa, Jamaikalla, Hispaniolassa, Puerto Ricossa ja Belizessä. Amerikanpunarinta esiintyy monenlaisissa elinympäristöissä: metsien reuna-alueilla, puistoissa, pihapiireissä, viljelymailla ja kaupunkialueilla. Se suosii avoimia alueita ruokailuun ja puita tai pensaiden ympäröimiä paikkoja pesimiseen ja yöpymiseen. Koska lajin levinneisyys on laaja ja populaatiot ovat suuria, IUCN:n punaisen listan mukaan amerikanpunarinta ei taannu ja se on luokiteltu vähiten huolestuttavaksi.

Ravinto

Amerikanpunarinta on sekasyöjä: sen ruokavalioon kuuluvat erityisesti maasta löydettävät kastemadot ja muut selkärangattomat, hyönteiset sekä marjat ja hedelmät. Kevät- ja kesäkaudella ravinto painottuu hyönteisiin ja matoihin, syksyllä ja talvella marjat ja hedelmät voivat muodostaa suuren osan ruokavaliosta. Laji käyttää avoimia nurmikoita ja peltoalueita aktiiviseen ruokailuun, mutta hakeutuu suojaan puihin tai pensaikkoon lepäilemään ja pesimään.

Lisääntyminen

Punarinta alkaa pesiä pian palauduttuaan pohjoisempiin pesimäalueisiin etelän talven jälkeen. Usein naaras valitsee pesäpaikan ja rakentaa kupinmuotoisen pesän oksien väliin tai pensaan haaroihin. Pesä rakennetaan esimerkiksi ruohosta, tikuista, paperista, höyhenistä, juurakoista ja sammaleesta, ja se muokataan usein mudalla tukevaksi. Naaras munii yleensä 3–5 munaa, joiden väri on karakteristinen vaaleansininen ("robin's egg blue"). Munien inkubointi kestää noin 11–14 päivää, ja poikaset lähtevät pesästä (pesästäpoistuminen) yleensä noin 12–16 päivän iässä. Molemmat vanhemmat osallistuvat poikasten ruokintaan ja hoitoon kunnes ne ovat itsenäisiä.

Saalistajat ja pesimäuhat

Pesät ja nuoret yksilöt ovat alttiita monille saalistajille: Oravat, käärmeet, sinitiaiset, harakat, amerikanvarikset ja korpit voivat ryöstää munia ja poikasia. Aikuisia lintuja uhkaavat etenkin petolinnut kuten haukat, mutta myös esimerkiksi kissat ja suuremmat käärmeet. Joissain tapauksissa toinen laji, kuten ruskopääkerttu (brown-headed cowbird), munii munansa räkättirastaan pesään; tätä kutsutaan pesimälasitismiksi. Amerikanpunarintojen reaktiot petolinnun munintaan vaihtelevat: jotkut hylkäävät pesänsä, toiset saattavat kasvattaa myös pesäkumppanin poikasen.

Suhde ihmiseen ja suojelu

Amerikanpunarinta sopeutuu hyvin ihmisen muokkaamiin ympäristöihin ja on yleinen kaupungeissa, puistoissa ja pihatiloissa. Avoimet nurmikot ja runsas marjakasvillisuus lisäävät lajin menestystä paikallisesti. Vaikka lajin globaalit populaatiot ovat vakaita, paikalliset uhkat kuten pesäpaikkojen tuhoutuminen, saalistus lemmikkikissojen toimesta ja haitalliset torjunta-aineet voivat heikentää pesintäonnistumista tietyillä alueilla. Laji on kuitenkin tällä hetkellä IUCN:n mukaan luokiteltu vähiten huolestuttavaksi.

Yhteenvetona: amerik anpunarinta on helposti tunnistettava, laajalle levinnyt ja sopeutuva rastaslaji. Sen oranssinpunainen rinta, laulava ääni ja käytös – etenkin nurmikolla tapahtuva matojen etsintä – tekevät siitä tutun näkyjä monilla Pohjois-Amerikan alueilla.